Google-haut

Google-haut

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Elämäni ensimmäinen orgasmi

Jumankekka sentään!

Se on saapunut kotiin varaston lelulaatikoiden uumenista. Se on virtahepopehmolelu, jonka sain syntymäpäivälahjaksi ala-asteen ensimmäisellä luokalla koulukummiltani.


Lelusta tuli minulle tuolloin heti hirmuisen tärkeä - ja erityisen tärkeä sen jälkeen, kun nukkumaan käydessäni tungin sen viattomasti jalkoväliini, etteivät reidet liimautuisi yhteen, mutta sainkin vahingossa orgasmin. Olin kahdeksanvuotias.

Sen päivän jälkeen alkoi tanner tutista.

#1992 #nevöforget

1 kommentti:

  1. Hei!

    Olet siis myös seksuaalineuvoja? Olisi mahtavaa jos pystyisit kirjoittamaan tekstin siitä, jos ei ole koskaan saanut orgasmia. Olen itse 26-vuotias, melkein koko elämäni sinkkuna ollut nainen, enkä ole omasta mielestäni saanut koskaan orgasmia itsetyydytyksellä tai miehen kanssa. Olen ollut todella lähellä, mutta koen kliimaksin hetkellä tietyn muurin/esteen, jonka yli en vain pääse. Luultavasti en uskalla päästää kontrollista irti. Nautin seksistä ja koen olevani siinä hyvä. Koska olen ollut sinkkuna, ekasta kerrasta lähtien, olen seksiä enimmäkseen harjoittanut irtosuhteissa, jolloin miehen tyydyttäminen on ollut etusijalla. Vasta parin viime vuoden aikana (ja loistavan seksikumppanin jälkeen) olen oppinut vaatimaan tasavertaista nautintoa. Silti se, etten uskalla päästää täysin irti (pitääkö sitten vetää vatsaa sisään, tai pelkäänkö että teen jotain hölmöä orgasmin aikana tms.) vaivaa aika usein.

    Minusta tämä on yleinen ongelma, josta koetaan häpeää. Jos olen miehelle asiasta sanonut, tämä yrittää yleensä muutaman seksikerran aikana saada minulle orgasimia tosissaan ja luovuttaa sen jälkeen. Eräs lyhyen parisuhteen aikainen jätkä jopa sanoi minulle kerran, että ehkä sinussa on vain joku fyysinen vika. Uskon että pystyn orgasmin oppimaan. En ole vain oppinut miten. Lisäksi asia on tabu, josta ihmiset häpeävät puhua. Olisi mahtavaa kuulla sinun ajatuksiasi asiasta.

    Sinulla on hieno blogi ja olet ihana kirjailija :)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.