Moitsu!
Kesässä parasta on se, että ensin on kylmää ja sitten on lämmintä ja sitten on kylmää. Semmoisesta yllätyksellisyydestä pidän minä. Kun raottaa aamulla silmiä, ei voi vielä tietää, näkyykö nännit paidan läpi vai ei. Mutta sitten voikin heti jo kävellä parvekkeelle ja lausua tutut sanat: "Henriikka, Henriikka näytä nännis, onko tänään vähän vilakka."
Perustaisinko sääaseman? En tiedä vielä.
Olin koko viime viikon maalla mummolassa. Pelasin korttia, söin metsämansikoita, tapoin hyttysiä, opettelin seisomaan käsillä tuloksetta, kävin Savonlinnassa syömässä muikkuja ja lörtsyjä ja ostoksilla kesäkauppa Palonissa (suosittelen, kotimaista disainia!), tein ristikoita, leikin lasten kanssa, tuijotin serkkuani, joka tuli ameriikoista käymään, luin, piereskelin salaa ja salaamatta, laitoin pyykkejä narulle ja otin pois, kitkin, kastelin kukkasia, saunoin, uin ja kävin vähäsen Sulkavan souduissa rilluttelemassa tätieni kanssa. Yöt nukuin mummin vieressä. Parasta.
"Missä siun sulhot on?" mummini kysyi heti ensimmäisenä, kun
nähtiin. Hätäisesti keksin, että tuolta ne on kaikki tulossa perästä
parijonossa, pistin kävelemmään.
Börnis ei ole täysin ohi, mutta voiton puolella jo. Niin toivon ainakin. Mahakipu on mennyt pois. Sen jälkeen vitutti aivan älyttömästi kolme (3) viikkoa putkeen joka päivä. Vitutin itsekin itseäni. Kaikki, mitä sanoin ääneen, vitutti.
Mietinkin usein, että ole ämmä hiljaa, kun ei sulla ole mitään järkevää sanottavaa. Siksi kenties en ole kirjoittanutkaan. Siksi kenties huusin uimastadiolla "Voi vittu!" kovaan ääneen, kun joku örvelö tuli ohitusmeiningeissä päin vastaantulevien kaistalta. Ensin kyllä pyysin anteeksi, koska luulin, että olin kroolannut itse väärälle kaistalle ja vahingossa vetänyt vastaantulijaa avokämmenellä turpaan. Mutta ei. Se olikin sen toisen syy. Siksi huusin. Kyllä välillä saa huutaa ja olla vittuuntunutkin.
Vitutus on tuntunut tosi hyvälle, ja olen siksi ollut hirmu onnellinen, koska koko börniksen ajan ja sitä ennenkin en tuntenut mitään missään. Ei kiukkua, ei surua, ei iloa, ei panetusta, ei mitään. Nyt näin jälkikäteen tuntuu kuin sisällä olisi ollut joku semmoinen iso massa, josta ei saa kiinni. Vähän kuin valtameri - voi olla varma, että siellä on elämää, mutta että minkälaista, sitä ei uskalla edes miettiä.
Mutta nyt ei enää ota päähän yhtään niin paljon. Eilen ihan melkein itkeä tirautin kyyneleitä, kun tulin kotiin ja huomasin, että täällähän on ihan kivaa taas. Mutta sitten unohdin itkeä, kun tulikin kiire hakea koiria hoitosedältä kotiin. Illalla yritin vielä väkisinitkeä, mutta ei irronnut tipan tippaa.
Seuraava määmatkakin lähestyy kovaa vauhtia ja Flow-festarit myös. Ajattelin osallistua molempiin, myös omalle määmatkalleni. Siellä Aasiassa varmaan sataa niin perkeleesti, että minusta tulee limainen ja ällöttävä, mutta ei se haittaa mitään.
Kuulemisiin ja kivaa kesää kaikille!
Google-haut
maanantai 13. heinäkuuta 2015
sunnuntai 21. kesäkuuta 2015
Börniksestä toipuu hän
Moi ystävät! Minä täällä.
Kesä on ihan yhtäkkiä tullut tänne Suomeen. En ole meinannut tajuta sitä. Ehkä se johtuu kylmästä säästä. Ehkä börniksen aiheuttamista jälkijäristyksistä. Ehkä siitä, etten useinkaan tajua mistään mitään.
Kerrankin kävin kirjakaupassa ja myyjällä oli semmoiset silmät, jotka katsoivat vähän eri suuntiin. Minä katsoin väärää silmää enkä tajunnut, että hän puhui minulle. Siinä seisoin ja tuijotin häntä, ja hän seisoi muutaman metrin päässä puhumassa ja tuijotti minua. Minä luulin, että hän puhui toiselle asiakkaalle. Kesti vähän liian kauan, että tajusin hänen pyytävän minua siirtymään tiskille maksamaan.
Se nolotti. Ei se ollut eri suuntaan katsovan silmän vika vaan minun tajuamattomuuteni.
Olen ollut täysin tajuamaton myös kirjoitteluni suhteen. Päässäni ei ole hirveästi liikkunut börniksen jälkeen mitään. Olen lähinnä keskittynyt rentoutumaan ja nauttimaan elämästä. Olin kaksi kuukautta ulkoruokinnassa eli kävin hakemassa vain herkkuja ravintoloista ja Subista (kokopitkä-kokojyvä-italianbmt-juusto-eipaahto-kaikkipaitsisuolakurkkujaoliivi-paljonjalapenoja-chilimajoneesi-pippurioregano), joten käytännössä söin tilini tyhjäksi. Mutta ei se mitään. Börniksessä saa tehdä niin.
Lisäksi olen opetellut hengittämään, koska ilmeisesti stressi saa aikaan sen, että hengitys on vääränlaista ja ihminen hörppii ilmaa kiduksiinsa kuin imuri eli aika paljon ja koko ajan. Voitteko siis kuvitella - minä en osaa hengittää. Kaikista maailman asioista - minä en osaa hengittää.
Voin sanoa ihan suoraan, että en nähnyt tätä tulevaksi. Elämä yllättää.
Mutta onneksi on kesä ja valo. Säästä en ole kiinnostunut, se olkoon mikä on. Sade käy, aurinko käy, puolipilvinen käy, kaikki käy. Kunhan on valoa.
Ja onneksi on nämä kaksi.
Kuvassa olen juuri herännyt ennen herätyskelloa. Minusta nimittäin tuntui, että joku tuijottaa. Otin kameran ja vakoilin salaa. Näin kaksi varjostajaa, jotka eivät olleet järin hyvin piiloutuneet. Itse tietysti yritin leikkiä nukkuvaa, mutta ne tietää. Ne tietää kaiken.
Ne tietää myös sen, että minulla on olut vitus.
Ihanaa kesää teille muruset ja tsemiä kaikkiin elämän hurjiin juttuihin ja rohkeutta seikkailuihin!
Kesä on ihan yhtäkkiä tullut tänne Suomeen. En ole meinannut tajuta sitä. Ehkä se johtuu kylmästä säästä. Ehkä börniksen aiheuttamista jälkijäristyksistä. Ehkä siitä, etten useinkaan tajua mistään mitään.
Kerrankin kävin kirjakaupassa ja myyjällä oli semmoiset silmät, jotka katsoivat vähän eri suuntiin. Minä katsoin väärää silmää enkä tajunnut, että hän puhui minulle. Siinä seisoin ja tuijotin häntä, ja hän seisoi muutaman metrin päässä puhumassa ja tuijotti minua. Minä luulin, että hän puhui toiselle asiakkaalle. Kesti vähän liian kauan, että tajusin hänen pyytävän minua siirtymään tiskille maksamaan.
Se nolotti. Ei se ollut eri suuntaan katsovan silmän vika vaan minun tajuamattomuuteni.
Olen ollut täysin tajuamaton myös kirjoitteluni suhteen. Päässäni ei ole hirveästi liikkunut börniksen jälkeen mitään. Olen lähinnä keskittynyt rentoutumaan ja nauttimaan elämästä. Olin kaksi kuukautta ulkoruokinnassa eli kävin hakemassa vain herkkuja ravintoloista ja Subista (kokopitkä-kokojyvä-italianbmt-juusto-eipaahto-kaikkipaitsisuolakurkkujaoliivi-paljonjalapenoja-chilimajoneesi-pippurioregano), joten käytännössä söin tilini tyhjäksi. Mutta ei se mitään. Börniksessä saa tehdä niin.
Lisäksi olen opetellut hengittämään, koska ilmeisesti stressi saa aikaan sen, että hengitys on vääränlaista ja ihminen hörppii ilmaa kiduksiinsa kuin imuri eli aika paljon ja koko ajan. Voitteko siis kuvitella - minä en osaa hengittää. Kaikista maailman asioista - minä en osaa hengittää.
Voin sanoa ihan suoraan, että en nähnyt tätä tulevaksi. Elämä yllättää.
Mutta onneksi on kesä ja valo. Säästä en ole kiinnostunut, se olkoon mikä on. Sade käy, aurinko käy, puolipilvinen käy, kaikki käy. Kunhan on valoa.
Ja onneksi on nämä kaksi.
Kuvassa olen juuri herännyt ennen herätyskelloa. Minusta nimittäin tuntui, että joku tuijottaa. Otin kameran ja vakoilin salaa. Näin kaksi varjostajaa, jotka eivät olleet järin hyvin piiloutuneet. Itse tietysti yritin leikkiä nukkuvaa, mutta ne tietää. Ne tietää kaiken.
Ne tietää myös sen, että minulla on olut vitus.
Ihanaa kesää teille muruset ja tsemiä kaikkiin elämän hurjiin juttuihin ja rohkeutta seikkailuihin!
perjantai 29. toukokuuta 2015
Kun sinkkunainen tapaa sinkkumiehen...
(Löysin tämmösen vanhan tekstin läppäriltä. Tää kuvastaa meikeläistä aika hyvin noin viisi vuotta sitten. Oi niitä aikoja, kun olin hullu ämmä. <3)
Aluksi olivat nainen, sinkkuus ja normaalius maximus.
Elämä rullasi paikallaan. Oli työt ja harrastukset. Kun kaverit kysyivät, että onko ollut mitään sutinaa, pystyi jo tutulla rutiinilla heittämään, että no ei ole mitään eikä koskaan tule olemaankaan.
Sitten tulee ex tempore -baarireissu ystävien kanssa ja kaikki menee nappiin. Aamulla kainalosta löytyy semmoinen ihan kiva jörrikkä, jonka kanssa vielä aamulla vähän suukotellaan, paneskellaan nautinnollisesti ja nauretaan yhdessä.
Vaihdetaan numeroita, koska eihän sitä koskaan tiedä. Mies lähtee kotiin. Darrapaskan levittäytyessä vessanpöntön seinämille hoetaan itselle, että ihan yhden illan juttu vaan ja ei tässä mitään sen suurempaa nyt ole. Salaa toivotaan kuitenkin, että olisi.
Seuraavat päivät kytätään kännykkää kuin hullu. Ja aina, kun se soi, sydän käy hetkellisesti oikealla puolella rintakehää. Soittajana kuitenkin aina äiti.
Kunnes sitten vihdoinkin jörrikkä laittaa tekstiviestin. Mennään yhdessä kahville. Ennen kuin mies on ehtinyt edes asetella kankkujaan kahvilan penkille, ollaan jo mietitty, että kyllä tämän voisi esitellä vanhemmille ja kavereille. Sovitellaan mielessä miestä milloin jonkun häihin, milloin hautajaisiin. Sopisi myös kivasti kainaloon, kun kaverilla on grillibileet. Perhekin tykkäisi. Sisko sanoisi, että se on tosi hauska tyyppi, ja veli katsoisi sen kanssa jotain urheilullista peliä ja joisi kaljaa.
Tästä innostuneena laitetaan miehelle seuraavana viikonloppuna parin viinilasillisen jälkeen muutama hauska viesti. Kytätään (jälleen) puhelinta kuin sekopää koko ilta. Sitten loppuillasta laitetaan vielä pari viestiä perään. Rennosti ja coolisti.
Aamulla herätään siihen, että viestejä on lähtenyt 10 eikä yhteenkään ole tullut vastausta. Jännä. Mietitään ihan tosissaan, että ehkä viestit eivät menneetkään perille. Mietitään, että eikö se muka ymmärtänyt niitä viestejä. Nehän oli vitsejä. Huumoria. 10 hauskaa viestiä. Kytätään jokaista somekanavaa kolmen minuutin välein ja odotetaan, että mies tulee online-tilaan.
Ja sitten se tapahtuu. Vihdoinkin. Mies on Facebookissa, vihreä pallo siellä kertoo, että täällä ollaan. Poskille nousee puna ja sydän sykähtelee kiivaasti. Kohta se juttelee. Kohta se vastaa. Sitä varmaan naurattaa ne viestit.
Vihreä pallo häviää. Mies on poistunut paikalta. Pettymys valuu karvaana pitkin rinnuksia. Niin myös räkä ja kyyneleet. Itkettää taas. Darra ja kaikkea. Kukaan ei koskaan rakasta.
Seuraavalla viikolla käydään kavereiden kanssa voimauttavia keskusteluja, että "ei se vaan ollu sua varten ja löydät paremman". Olo kohenee pikku hiljaa.
Parin viikon päästä tuumaillaan itsekseen, että taas on polvet ruvella ja häämekko poltettu kundin takia, jota on nähty kaksi kertaa. Omalle peilikuvalle hoetaan, että ei koskaan enää.
Ja kun kolmen kuukauden päästä tavataan joku uusi ihana...
... alkaa tismalleen sama rumba.
Aluksi olivat nainen, sinkkuus ja normaalius maximus.
Elämä rullasi paikallaan. Oli työt ja harrastukset. Kun kaverit kysyivät, että onko ollut mitään sutinaa, pystyi jo tutulla rutiinilla heittämään, että no ei ole mitään eikä koskaan tule olemaankaan.
Sitten tulee ex tempore -baarireissu ystävien kanssa ja kaikki menee nappiin. Aamulla kainalosta löytyy semmoinen ihan kiva jörrikkä, jonka kanssa vielä aamulla vähän suukotellaan, paneskellaan nautinnollisesti ja nauretaan yhdessä.
Vaihdetaan numeroita, koska eihän sitä koskaan tiedä. Mies lähtee kotiin. Darrapaskan levittäytyessä vessanpöntön seinämille hoetaan itselle, että ihan yhden illan juttu vaan ja ei tässä mitään sen suurempaa nyt ole. Salaa toivotaan kuitenkin, että olisi.
Seuraavat päivät kytätään kännykkää kuin hullu. Ja aina, kun se soi, sydän käy hetkellisesti oikealla puolella rintakehää. Soittajana kuitenkin aina äiti.
Kunnes sitten vihdoinkin jörrikkä laittaa tekstiviestin. Mennään yhdessä kahville. Ennen kuin mies on ehtinyt edes asetella kankkujaan kahvilan penkille, ollaan jo mietitty, että kyllä tämän voisi esitellä vanhemmille ja kavereille. Sovitellaan mielessä miestä milloin jonkun häihin, milloin hautajaisiin. Sopisi myös kivasti kainaloon, kun kaverilla on grillibileet. Perhekin tykkäisi. Sisko sanoisi, että se on tosi hauska tyyppi, ja veli katsoisi sen kanssa jotain urheilullista peliä ja joisi kaljaa.
Tästä innostuneena laitetaan miehelle seuraavana viikonloppuna parin viinilasillisen jälkeen muutama hauska viesti. Kytätään (jälleen) puhelinta kuin sekopää koko ilta. Sitten loppuillasta laitetaan vielä pari viestiä perään. Rennosti ja coolisti.
Aamulla herätään siihen, että viestejä on lähtenyt 10 eikä yhteenkään ole tullut vastausta. Jännä. Mietitään ihan tosissaan, että ehkä viestit eivät menneetkään perille. Mietitään, että eikö se muka ymmärtänyt niitä viestejä. Nehän oli vitsejä. Huumoria. 10 hauskaa viestiä. Kytätään jokaista somekanavaa kolmen minuutin välein ja odotetaan, että mies tulee online-tilaan.
Ja sitten se tapahtuu. Vihdoinkin. Mies on Facebookissa, vihreä pallo siellä kertoo, että täällä ollaan. Poskille nousee puna ja sydän sykähtelee kiivaasti. Kohta se juttelee. Kohta se vastaa. Sitä varmaan naurattaa ne viestit.
Vihreä pallo häviää. Mies on poistunut paikalta. Pettymys valuu karvaana pitkin rinnuksia. Niin myös räkä ja kyyneleet. Itkettää taas. Darra ja kaikkea. Kukaan ei koskaan rakasta.
Seuraavalla viikolla käydään kavereiden kanssa voimauttavia keskusteluja, että "ei se vaan ollu sua varten ja löydät paremman". Olo kohenee pikku hiljaa.
Parin viikon päästä tuumaillaan itsekseen, että taas on polvet ruvella ja häämekko poltettu kundin takia, jota on nähty kaksi kertaa. Omalle peilikuvalle hoetaan, että ei koskaan enää.
Ja kun kolmen kuukauden päästä tavataan joku uusi ihana...
... alkaa tismalleen sama rumba.
tiistai 26. toukokuuta 2015
Syön leipää
Siinä. Oon syöny leipää ennenkin.
(Börniksestä toipuva ihminen ei ole se kaikkein terävin nuuskamuikkunen kanootissa, mutta se on hengissä! VITTU YOLO!)
tiistai 28. huhtikuuta 2015
Minulle iski burn out
Terveisiä burn outista!
Sillä tavalla pääsi käymään, että pitkään kestänyt stressi ja siitä aiheutunut mahakipu pukkasivat päälle semmoisen uupumuksen, etten päässyt sängystä ylös perjantaina. Olo oli samanlainen kuin keho olisi puhissut 40 asteen kuumeessa, vaikkei minulla ollut edes lämpöä. Tämä on ensimmäinen päivä, kun pystyn avaamaan tietokoneen ja katselemaan tätä ruutua.
Kaikkea sitä elämässä tuleekin vastaan. Varsinkin silloin, kun vähiten odottelee. Kaikki merkit toki olivat läsnä, mutta enhän minä niitä kuunnellut.
Viikonloppu meni ihan sumussa ja olin varma, että nyt se hulluus iski. Mieli kun on semmoinen seppä, että se alkaa takoa kahta kauheammin juuri silloin kuin ei missään nimessä pitäisi. Ajattelin, että seuraava postaukseni on epämääräinen selfie, kun makaan paniikkikohtausten kuorissa nippusiteissä sairaalasängyssä. Koirani huostaanotetaan ja valkotakkiset ihmiset leikkaavat aivoistani puolet pois, jotta vähän rauhoittuisin.
Mitään en juuri olekaan saanut tehtyä, mutta kiipeilystä en ole luopunut. Se on pitänyt pään kasassa. Se hetki on nimittäin täydellinen, kun oma ähinä kuulostaa viiden tähden pornoelokuvalta, kivekset ovat ihan siinä naamalla, hiki tirskuu silmistä ja suusta lentää voimakas kirosana: voi vitin vitti.
Vähällä selvisin tällä kertaa, vaikka ei tässä nyt kuivilla vieläkään olla. Kroppa ei ole vielä tajunnut, että nyt voi jo rentoutua ja vatsani pullottaa kuin siellä olisi viisi kiveä ja kolme koripalloa. En tajua, miten se voikin pömpsöttää niin valtaisana pallona. Mitä siellä on ja miten sen saa pois?
Ystävät ja työkaverit ovat olleet ihanasti tukena, ja tänään mielikin alkoi jo kirkastua ja hymyilyttääkin taas. Sekin hymyilyttää, että parin päivän aikana muutama blogini lukija on tullut juttelemaan tuosta noin vaan tuolla kaduilla ja mestoilla. Kiitos ihanat. Ette voineetkaan edes aavistaa, miten hyvään hetkeen tulitte. Itsestä kun tuntuu välillä, että on pelkkä märkä pieru ja sitten joku sanoo, että sä oot just hyvä tommosena märkänä pieruna, niin se jos mikä tuntuu hyvälle.
Onneksi kaikesta selviää, vaikkei siltä aina tunnukaan. Huh, elämä olet aikamoinen.
Pusuja kaikille ja erityisesti niille, jotka rämpivät suossa tällä hetkellä! Minä lupaan, että se helpottaa vielä.
Sillä tavalla pääsi käymään, että pitkään kestänyt stressi ja siitä aiheutunut mahakipu pukkasivat päälle semmoisen uupumuksen, etten päässyt sängystä ylös perjantaina. Olo oli samanlainen kuin keho olisi puhissut 40 asteen kuumeessa, vaikkei minulla ollut edes lämpöä. Tämä on ensimmäinen päivä, kun pystyn avaamaan tietokoneen ja katselemaan tätä ruutua.
Kaikkea sitä elämässä tuleekin vastaan. Varsinkin silloin, kun vähiten odottelee. Kaikki merkit toki olivat läsnä, mutta enhän minä niitä kuunnellut.
Viikonloppu meni ihan sumussa ja olin varma, että nyt se hulluus iski. Mieli kun on semmoinen seppä, että se alkaa takoa kahta kauheammin juuri silloin kuin ei missään nimessä pitäisi. Ajattelin, että seuraava postaukseni on epämääräinen selfie, kun makaan paniikkikohtausten kuorissa nippusiteissä sairaalasängyssä. Koirani huostaanotetaan ja valkotakkiset ihmiset leikkaavat aivoistani puolet pois, jotta vähän rauhoittuisin.
Mitään en juuri olekaan saanut tehtyä, mutta kiipeilystä en ole luopunut. Se on pitänyt pään kasassa. Se hetki on nimittäin täydellinen, kun oma ähinä kuulostaa viiden tähden pornoelokuvalta, kivekset ovat ihan siinä naamalla, hiki tirskuu silmistä ja suusta lentää voimakas kirosana: voi vitin vitti.
Vähällä selvisin tällä kertaa, vaikka ei tässä nyt kuivilla vieläkään olla. Kroppa ei ole vielä tajunnut, että nyt voi jo rentoutua ja vatsani pullottaa kuin siellä olisi viisi kiveä ja kolme koripalloa. En tajua, miten se voikin pömpsöttää niin valtaisana pallona. Mitä siellä on ja miten sen saa pois?
Ystävät ja työkaverit ovat olleet ihanasti tukena, ja tänään mielikin alkoi jo kirkastua ja hymyilyttääkin taas. Sekin hymyilyttää, että parin päivän aikana muutama blogini lukija on tullut juttelemaan tuosta noin vaan tuolla kaduilla ja mestoilla. Kiitos ihanat. Ette voineetkaan edes aavistaa, miten hyvään hetkeen tulitte. Itsestä kun tuntuu välillä, että on pelkkä märkä pieru ja sitten joku sanoo, että sä oot just hyvä tommosena märkänä pieruna, niin se jos mikä tuntuu hyvälle.
Onneksi kaikesta selviää, vaikkei siltä aina tunnukaan. Huh, elämä olet aikamoinen.
Pusuja kaikille ja erityisesti niille, jotka rämpivät suossa tällä hetkellä! Minä lupaan, että se helpottaa vielä.
tiistai 21. huhtikuuta 2015
Mies - kokeile olla päivä naisena
Tämän takia naiset lörpöttelee koko ajan. Niiden on pakko. Ne tilttaa muuten. Tämän takia minäkin puhun itsekseni ihan aika paljon.
HYVÄÄ YÖTÄ! <3
HYVÄÄ YÖTÄ! <3
maanantai 20. huhtikuuta 2015
Yksi asia johtaa muniin...
Eikäkö moniin asioihin!
Ai mikä yksi? Semmoinen vaan, että minä myin autoni ihan itse osasin. No en osannut ilmoitusta yhtään tehdä itse, kun siinä piti kirjoitella ja tietää asioita autoista. Mutta onneksi mukava ystävämies auttoi. Ja kyllä minä yhden kohdan tiesin, ja se oli väri. Itse asiassa tiesin toisenkin jutskan, ja se oli, että autossa on kasettisoitin, mutta sitä ei kuulemma tarvinnut mainita.
Vähän oli haikea mieli, kun auto lähti pois ja takavaloja katsellessa mietin niitä kaikkia yhteisiä muistojamme, joita ei ole, koska en uskaltanut ajaa sillä mihinkään.
Mutta tästä automyynnistä taas seurasi se, että ostin uuden määmatkan. Voi juku! Pidän kesäloman syksyllä ja lähden taas kohti Aasiaa. Pelkään lentämistä aika paljon ja mietin kuolemaa koko lennon ajan, että sillä tavalla se on vähän ikävä osuus siinä, mutta mieluummin mietin 10 tuntia kuolemaa ja olen sitten Thaimaassa kuin, että en mieti enkä ole missään.
Ehkä käyn määmatkallani taas vähän koskettelemassa lomakiveksiä elikkäpäs kiipeilemässä. Ehkä menen surffaamaan. Ehkä ripuloin hieman.
Ehkä otan selfieitä.
Ehkä ylianaalisoin miehiä.
Ehkä sanon jollekin, että voitko ottaa musta tässä kuvan, kun poseeraan ja katselen merta, ja joku sanoo, että sä oot pelkkä pimee läikkä, mutta voin ottaa.
Niin, että semmoisia ne yhdet asiat on. Ne johtavat ties minne.
Kohti seikkailuita, moikka!
Ai mikä yksi? Semmoinen vaan, että minä myin autoni ihan itse osasin. No en osannut ilmoitusta yhtään tehdä itse, kun siinä piti kirjoitella ja tietää asioita autoista. Mutta onneksi mukava ystävämies auttoi. Ja kyllä minä yhden kohdan tiesin, ja se oli väri. Itse asiassa tiesin toisenkin jutskan, ja se oli, että autossa on kasettisoitin, mutta sitä ei kuulemma tarvinnut mainita.
Vähän oli haikea mieli, kun auto lähti pois ja takavaloja katsellessa mietin niitä kaikkia yhteisiä muistojamme, joita ei ole, koska en uskaltanut ajaa sillä mihinkään.
Mutta tästä automyynnistä taas seurasi se, että ostin uuden määmatkan. Voi juku! Pidän kesäloman syksyllä ja lähden taas kohti Aasiaa. Pelkään lentämistä aika paljon ja mietin kuolemaa koko lennon ajan, että sillä tavalla se on vähän ikävä osuus siinä, mutta mieluummin mietin 10 tuntia kuolemaa ja olen sitten Thaimaassa kuin, että en mieti enkä ole missään.
Ehkä käyn määmatkallani taas vähän koskettelemassa lomakiveksiä elikkäpäs kiipeilemässä. Ehkä menen surffaamaan. Ehkä ripuloin hieman.
Ehkä otan selfieitä.
Ehkä ylianaalisoin miehiä.
Ehkä sanon jollekin, että voitko ottaa musta tässä kuvan, kun poseeraan ja katselen merta, ja joku sanoo, että sä oot pelkkä pimee läikkä, mutta voin ottaa.
Niin, että semmoisia ne yhdet asiat on. Ne johtavat ties minne.
Kohti seikkailuita, moikka!
sunnuntai 12. huhtikuuta 2015
Miksi mies ei sano sitä?
Mies ei ole kiinnostunut, mutta ei sano sitä suoraan, vaan vastailee viesteihin ihan muina miehinä, ja nainen hajoilee pitkin seiniä.
Mies on kiinnostunut, mutta ei sano sitä suoraan, vaan vastailee viesteihin ihan muina miehinä, ja nainen hajoilee pitkin seiniä.
Vastaa mies, että miksi.
Miksi?
MIKSI?
MIKSI?
MIKSI?!
Naiset muka vaikeasti ymmärrettäviä. Pyh.
Miehet saatana.
Mies on kiinnostunut, mutta ei sano sitä suoraan, vaan vastailee viesteihin ihan muina miehinä, ja nainen hajoilee pitkin seiniä.
Vastaa mies, että miksi.
Miksi?
MIKSI?
MIKSI?
MIKSI?!
Naiset muka vaikeasti ymmärrettäviä. Pyh.
Miehet saatana.
perjantai 10. huhtikuuta 2015
Ikiomista vehkeistä ja jutskista kannattaa pitää kiinni
Minulta kysyttiin se klassinen kysymys, että onko sulla miestä.
Ei siinä mitään. Se on kiva kysymys. Siis jos on. Mutta kun siihen vastaa sadatta kertaa, että ei, niin kyllä tulee itselle tuska ja ahdistus. Ei se tietenkään ole kysyjän vika. Se vaan muistuttaa siitä, ettei ole. Siis jos ei ole. Tai kun.
Mutta joka tapauksessa, sen jälkeen kysyjä piti pienen tauon ja muistutti sitten erittäin painokkaalla ja huolestuneella äänellä, että sen tyypin pitää sitte tykätä sun koirista. Siis sen tyypin, jonka joskus tulevaisuudessa tapaan ja josta pidän. Ikään kuin se olisi jotenkin huono juttu. Se, että on lemmikki. Monta lemmikkiä. Isoja lemmikkejä.
No totta munassa pitää tykätä, karjahdin kovaan ääneen. No en karjahtanut, mutta ajattelin. Sanoin ujon epävarmasti, että niin ja punastuin.
Tämä tapahtui sinkkuuden alkuaikoina, jolloin oikeasti pelkäsin, että en saa miestä, koska minulla on koiria. No en ole saanut vielä, mutta se on sivuseikka.
Jos se, että meikeläisen kotona piereskelee yhden henkilön sijaan kolme persettä, rajaa pois sinkkumiehiä, niin sehän on hyvä sillon. Miehiä on muutenkin niin paljon. En sano, että niitä tulisi mistään reiästä minun elämääni, mutta noin niin kuin yleensä. Miehiä on kaikkialla. Parempi, että on selkeä linjaus tämmöisissä asioissa.
Eikä siinä kaikki.
Se kynsilakan haju, joka leijailee asunnostani, jonka ulko-oveen on liimattu pinkki lappu, jossa on käsinkirjoitettu "ei mainoksia eikä ilmaisjakelua"-teksti, jonka ympärillä kimaltelee tarroja, saattaa tappaa heikoimmat.
Niin ajattelin vain muistuttaa, että omista tärkeistä jutuista pitää pitää kiinni. Koska jos on väärän tyypin kanssa, niistä yleensä tuppaa luopumaan miellyttääkseen toista. Ja se ei lopunkaikkiaan tunnu hyvältä vaan surulliselta ja oudolta.
Niin tarttukaa kiinni vehkeisiinne ja jutskiinne, ja olkaa ylpeitä niistä, mitä ikinä ne ovatkaan!
Ei siinä mitään. Se on kiva kysymys. Siis jos on. Mutta kun siihen vastaa sadatta kertaa, että ei, niin kyllä tulee itselle tuska ja ahdistus. Ei se tietenkään ole kysyjän vika. Se vaan muistuttaa siitä, ettei ole. Siis jos ei ole. Tai kun.
Mutta joka tapauksessa, sen jälkeen kysyjä piti pienen tauon ja muistutti sitten erittäin painokkaalla ja huolestuneella äänellä, että sen tyypin pitää sitte tykätä sun koirista. Siis sen tyypin, jonka joskus tulevaisuudessa tapaan ja josta pidän. Ikään kuin se olisi jotenkin huono juttu. Se, että on lemmikki. Monta lemmikkiä. Isoja lemmikkejä.
No totta munassa pitää tykätä, karjahdin kovaan ääneen. No en karjahtanut, mutta ajattelin. Sanoin ujon epävarmasti, että niin ja punastuin.
Tämä tapahtui sinkkuuden alkuaikoina, jolloin oikeasti pelkäsin, että en saa miestä, koska minulla on koiria. No en ole saanut vielä, mutta se on sivuseikka.
Jos se, että meikeläisen kotona piereskelee yhden henkilön sijaan kolme persettä, rajaa pois sinkkumiehiä, niin sehän on hyvä sillon. Miehiä on muutenkin niin paljon. En sano, että niitä tulisi mistään reiästä minun elämääni, mutta noin niin kuin yleensä. Miehiä on kaikkialla. Parempi, että on selkeä linjaus tämmöisissä asioissa.
Eikä siinä kaikki.
Se kynsilakan haju, joka leijailee asunnostani, jonka ulko-oveen on liimattu pinkki lappu, jossa on käsinkirjoitettu "ei mainoksia eikä ilmaisjakelua"-teksti, jonka ympärillä kimaltelee tarroja, saattaa tappaa heikoimmat.
Niin ajattelin vain muistuttaa, että omista tärkeistä jutuista pitää pitää kiinni. Koska jos on väärän tyypin kanssa, niistä yleensä tuppaa luopumaan miellyttääkseen toista. Ja se ei lopunkaikkiaan tunnu hyvältä vaan surulliselta ja oudolta.
Niin tarttukaa kiinni vehkeisiinne ja jutskiinne, ja olkaa ylpeitä niistä, mitä ikinä ne ovatkaan!
maanantai 6. huhtikuuta 2015
Ei haittaa, vaikka mies laukeaa nopeasti
Näin pääsiäisen alla minuun otti yhteyttä puolen minuutin mies ja kysyi, että voisinko kirjoittaa "sen" kestosta.
Joo!
Tämä on ihan selvä juttu.
Mieluummin lyhyt penetraatio kuin ihan mahottoman pitkä, joka hankaa vaginan tunnottomaksi ja rakoille ja kaivaa sinne syvää kraatteria. Lyhyitä settejä on kiva ottaa tarvittaessa uusintana.
Miehet, joilla homma kestää tovin, kannattaa keskittyä esileikkiin aika paljon ja hakea siitä oikein kunnon alkulämpät. Naiset tykkää esileikistä.
Ja kunhan ei unohda naisen hellittelyä ja orgasmia, niin ei mitään hätää kenelläkään. Kello pois ranteesta ja tukka sotkuun - vaikka vaan pariksi minuutiksi.
En osaa antaa peniksellisiä neuvoja, miten mies voi pidätellä laukeamistaan. Ehkäpä jos ajattelee äitiä tai pölyä, niin se voi auttaa.
Heippa!
Joo!
Tämä on ihan selvä juttu.
Mieluummin lyhyt penetraatio kuin ihan mahottoman pitkä, joka hankaa vaginan tunnottomaksi ja rakoille ja kaivaa sinne syvää kraatteria. Lyhyitä settejä on kiva ottaa tarvittaessa uusintana.
Miehet, joilla homma kestää tovin, kannattaa keskittyä esileikkiin aika paljon ja hakea siitä oikein kunnon alkulämpät. Naiset tykkää esileikistä.
Ja kunhan ei unohda naisen hellittelyä ja orgasmia, niin ei mitään hätää kenelläkään. Kello pois ranteesta ja tukka sotkuun - vaikka vaan pariksi minuutiksi.
En osaa antaa peniksellisiä neuvoja, miten mies voi pidätellä laukeamistaan. Ehkäpä jos ajattelee äitiä tai pölyä, niin se voi auttaa.
Heippa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)