Google-haut

Google-haut

tiistai 16. toukokuuta 2017

Päivämeikkitutorial

Moikka!

Minä olen ehkä yksi maailman laiskimmista meikkaajista, vaikka naama punottaa ja on täynnä finnejä, paiseita, mustapäitä ja räkää. Hoidan tämän ongelman usein niin, etten katso peiliin.

Mutta joskus käytän meikkiä vähäsen. Tässä on yksi tosi helppo ja näppärä vinkki, miten saa kauniin päivämeikin, joka peittää finnit.

maanantai 15. toukokuuta 2017

Kolme isoa asiaa on tapahtunut

Moi! Täältä tulee nyt viikkokatsaus Herniikan elämään viikon ajalta.

Kirjoitin lukujärjestykseeni, että päivitä blogia maanantaisin. Kirjoitin tämän jo kolme vuotta sitten, mutta jotenkin aina tulee tiistai ja jokainen tietää, että tiistaisin kaikki on jo liian myöhäistä, koska viikonloppukin on tulossa ja pyykit pesemättä ja sadetta luvassa.

Nyt kuitenkin sattui vahingossa maanantai ja tässä ollaan.

Kolme jännittävää asiaa on tapahtunut.

1. 

Aloitin työstämään #kakkosta eli jatko-osaa Mielikuvituspoikaystävälle (jota on myyty jo 25 000 kappeletta WHAAAAAAT). Kakkosen työstäminen on aina vähän jännittävää. Pitäisi nimittäin olla tosi rentoutunut ja luottaa siihen, että ihan sama, onko ykkönen vai kakkonen, kunhan työstäminen onnistuu, mutta ei se aina niin helppoa ole.

Olen istunut Kallion kirjastossa läppärini ja kahvitermarini kanssa ja jännittänyt sitä hetkeä, kun pitää mennä siihen yhteen ainoaan toimivaan vessaan, koska ei voi koskaan tietää, kuka sieltä tulee ulos, vai onko ovi jäänyt vahingossa auki ja siellä joku istuu pöntöllä muna kädessä. Minä en järkyty mistään, mutta jännittävää on ollut ja kaikkea nähty.

2. 

Olin Turun Akateemisessa lauantaina tunnin pituisessa seksikeskustelussa ihanien ihmisten kanssa eli Heli Heinon ja Nina Honkasen. Heli on kirjoittanut kirjan Venuksen vuosi, ja se kertoo vaihdevuosi-ikäisen naisen seksuaalisuudesta, ja Ninalta ilmestyi juuri Onnelliseksi-tietokirja, joka käsittelee seksuaalisuutta kohdusta hauta-arkkuun.

Minua ei sitten koskaan lakkaa jännittämästä kaikki asiat. Yritin siinä meidän haastattelun lomassa juoda vettä muovimukista, mutta se ei onnistunut, koska molemmat käteni tärisivät niin paljon, ihan kuin T-Rex olisi ollut tanssimassa ripaskaa selkäni takana. Yritin myös laittaa päätä kohti mukia (ajattelin, että voinko juoda kuin koirat), mutta niskani alkoi nykiä käsieni kanssa samaan tahtiin. Päätin olla juomatta, koska olen itsenäinen rohkea nainen.

Ali Helin otti pari kuvaa meistä. En ole ihan varma, mitä teen ja kenen kanssa, mutta sellaista elämäni useimmiten on.



Sain myös uusia ihania faneja, joista toinen on niinkin nuori kuin 76-vuotias! Ehkä maailman siisteintä. Terkkuja misukoille, ja kaikille muillekin, jotka tulivat paikalle kuuntelemaan. <3


3.

Sitten lopuksi tietysti kaikkein tärkein, merkityksellisin ja suurin uutinen erityisesti Sinkkublogini kannalta. Tai sinkkuuteni.

Melkein nyt viikon ajan kakkani on kellunut.

Yritän aina paperilla peittää sen, mutta vessan vetämisen jälkeen aina joku pieni iivana siinä polskuttaa pinnalla. Tänään googletin, miksi kakka kelluu. Internetin mukaan ruoansulatukseni ei oikein toimi, vaikka olen todella terveellisesti syönyt. Tämä ehkä johtuu siitä, että on ollut niin jännittävä viikko ja yksi ilta itkin joogatessa tunnin vahingossa ja spontaanisti. En pysty välillä kontrolloimaan eritteitäni. Minä en kuitenkaan usko, että kelluva kakkani johtuu huonosta ruoansulatuksesta vaan siitä, että se haluaa takaisin sisälle lämpimään niin kuin meistä jokainen aina silloin tällöin.

Se haluaa takaisin kakkoseen.

Ja näin ympyrä sulkeutuu ja blogikirjoitus loppuu kolmosen kakkoseen.

Rakkautta teidän viikkoon! Toivon kaikkea hyvää teille.

sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Panojen määrä

Moi!

Sain lukijalta toiveen, että tekisin postauksen "panojen määrästä", ja tässähän se tulee. Olkaa hyvä. Ja ihan super ihanaa vappua kaikille! Rakastakaa läheisiänne ja kaukaisianne myöskin, kaikkia rakastakaa. <3



tiistai 25. huhtikuuta 2017

Muutokset järisyttävät elämää

Tosin minua järisyttää kaikki. Olen monesti sellaisessa iloisessa tärinässä ilman mitään järkevää syytä. Silloin ajattelen, että minua jännittää elämä.

Kerran pohdiskelimme ystäväni kanssa listaa asioista, joita jännitän, kun olin taas kerran istunut koko aamun jännäpaskalla. Olimme hetken hiljaa, repesimme nauramaan ja totesimme, että minun tapauksessani kannattaa kirjoittaa ylös ne asiat, joita _en jännitä_. Siitä listasta tulee lyhyempi.

Sellaisia asioita ovat muun muassa päiväpeiton ottaminen pois sängyltä iltaisin (päivällä vähän jännittäisi, olisi niin outoa), verhojen kiinni laittaminen iltaisin, hedelmien punnitseminen kaupassa Suomessa, bussissa istuminen, kun reitti on tuttu sekä tiskaaminen (kotona).

Ehkä juuri jännityksestä johtuen prosessoin asioita hitaasti. Minulle kuukausi on yhtä lyhyt aika kuin toiselle viikko. Viikko on minulle sama kuin toiselle yksi päivä.

Minusta myös vuosi on lyhyt aika. Vuosi on minulle neljä kuukautta: talvi kevät kesä syksy.

Luulen, että tästä hitaudestani johtuen olenkin särkenyt sydämeni pari kertaa aika napakasti. Kun tapaan jonkun kivan ja kiinnyn häneen, olen vuoden päästä ihan samassa tutustumisen jännähuumassa kuin ensimmäisen kuukauden aikana, vaikka mitään erikoista suhdetta ei olisi edes olemassa. Vuoden päästä se toinen, nopeampi ihminen on jo uudessa suhteessa, ja minä olen, että mitäs tässä oikein tapahtui näin äkkiä ja yllättäen.

Sitten prosessoin tällaista uutta jännittävää käännettä seuraavan vuoden.

Vähän häpeän tätä piirrettä itsessäni, mutta olen oppinut elämään sen kanssa. Ehkä pikkuisen olen tupannut syyttämään itseäni siitä, etten ole tajunnut mitään. Mutta olen aika anteeksiantavaista ihmissorttia, joten en liian kauan viitsi syytellä edes itseäni.

Olen hitauteni takia välillä aika peloissani, koska tiedän, että isot asiat ja erityisesti pienet asiat vievät minulta niin kauan aikaa pohdiskella ja toipua elämän jännityksestä.

Viime viikolla kuulin, että saan kahdeksi kuukaudeksi apurahaa uuden kirjan kirjoittamista varten. Vielä puoli sitten olin varma, etten kirjoita enää koskaan mihinkään yhtäkään sanaa. En ole koskaan elämässäni ajatellut, että kirjoittaisin kaksi kirjaa. Ehkä yhden, jos hyvä tsäkä käy. Mutta kahteen asti en ole osannut laskea. Enkä osaa oikein vieläkään.

Lisäksi kuulin, että Mielikuvituspoikaystävän pokkariversiota on myyty jo lähes 11 000. Se on ihan hirveän paljon.

Voitte siis kuvitella, miten paljon minua nyt jännittää. Aina, kun jotain suurta tapahtuu elämässäni, näen unia lapsuudenkodistani. Joka kerta palaan Heinolaan silloin. Niin nytkin. Viime yönä kirmasin raikkaissa Sinilähteen metsissä Dada-koirani kanssa. Se ei tullut kutsusta luokseni koska söi onnellisena kanadanhanhen poikasia.

Näillä mennään. Kohti uusia seikkailuita!

torstai 13. huhtikuuta 2017

Kriteerit kumppanille

Sain lukijakysymyksen:

"Minä olen tämmöinen pitkän linjan Sinkku, ja jostain kumman syystä sitä huomaa tarttuvansa merkityksellisiin pikkuseikkoihin, minkä takia voi (niin kuin muka ois ylitarjontaa) olla kiinnostumatta Miehestä. Mitkä sulla on semmosia ehdottomasti Ei juttuja? Tarralenkkarit, vyölaukku, punaiset silmäripset, takatukka, iso ego..."

Kiitos kysymyksestäsi!

Minä olen erittäin huono näissä listoissa, mitä en halua mieheltä. Enemmänkin pyrin kaikessa aina vastavirtaan. Mitä suurempi vyölaukku, sen parempi. Mitä kirkkaimmat Crocsit, sen kuumempi. Mitä epämääräisempi touhottaja, sen asiallisempi.

Vaatetus ei kiinnosta minua hirveästi. Tämä johtuu siitä, että itse pukeudun miten sattuu. Pyörin kirpputoreilla ja kiihotun kaikkein räikeimmistä vaatteista, joita kukaan muu ei halua. Sukkanikin ovat eri paria. Pidän vaatteita, koska ne lämmittävät ja peittävät sellaiset kehon osat, joita porukka tuijottaisi muuten liian intensiivisesti.

Mutta valehtelisin, jos sanoisin, ettei ulkonäöllä ole merkitystä. Luulen kuitenkin, että ulkonäköön vaikuttavat kriteerit ovat suurelta osin alitajuisia. Haluan myös pitää ne sellaisena, sillä mitä jos kuvailen unelmieni miestä piirtäjälle, ja paperille muodostuu kuva isästäni. Namaste. Jos sanoitan itselleni ääneen jotain ulkoisia kriteereitä, alan itsekin uskoa niihin ja rupean kategorisoimaan ihmisiä. Siksi olen mieluummin hiljaa.

Eli oikeastaan se, mihin nykyään kiinnitän huomiota, on sisäinen maailma.

Olen muuttunut sinkkuvuosien varrella toimijasta enemmänkin sellaiseksi tarkkailijaksi. Syy, miksi olen maailman huonoin deittailija on se, että minusta treffailu-small-talk tuntuu siltä kuin olisi treffeillä itse suunnitteleman ja tilaaman pahvi-Petterin kanssa. Siinä näkee vain pinnan. (Toki jostain se tutustuminen pitää aloittaa.)

Jos saisin valita, haluaisin nähdä tyypin työssään sellaisena päivänä, kun kaikki on mennyt päin persettä. Ai ai. Niin herkullista. Seurata ihmistä tutulla maaperällä vihaisena. Siinä jäisi pahvi-Petteri kakkoseksi, nurkassa raapisi yksin paperista persettään.

Nimittäin vaikka siellä vyölaukussa olisi timantteja ja satamiljoona rahaa, lopulta ihmissuhteissa merkitsee vain se, miten handlataan negatiivisia tunteita. Miten niitä osaa käsitellä itse, ja toisen kanssa. Se määrittää suhteen laadun ja keston.

Halipusi-puolessa ei ole minulle mitään haastetta. Rakastan seksiä ja toisen hellimistä ja huomioimista.

Minua siis kiinnostaa miehessä hänen kaikkein paskimmat päivänsä. <3

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Runo masturboinnista

(Ensin olin silleen, että googlaan "masturbation poems", ja sitten olin, että ei vitsit kirjoitankin itse.

Onneksi elän tässä ajassa ja paikassa eikä tarvitse käydä nukkumaan kädet peiton päällä tai hävetä ja kokea pahaa oloa omasta seksipuuhastelusta. Koska onhan se ihan älyttömän ihmeellistä, että oma keho voi tuottaa jotain niin mieletöntä kuin orgasmi WADAP!

Rakastaa omaa kehoanne, pitäkää hyvänä.)


RUNO MASTURBOINNISTA

Ulkona kuuluu
leikkivien lasten
ääniä

Sisällä kotona
on hiljaista

Vain pelti paukahtaa
kuumassa
uunissa ranskalaisten perunoiden
alla

20 minuuttia aikaa

20 minuuttia aikaa
sulkea pois
se
mitä pitäisi
olla

miten pitäisi
olla

minkälainen pitäisi
olla

20 minuuttia aikaa
olla hellä ja huomaavainen

Rakastaa tällaisena

20 minuuttia aikaa

Olla sitä
mitä kukaan muu ei ole koskaan ollut
eikä tule koskaan olemaan

Olla sitä
mitä vain
minä olen

Ja 30 minuutin päästä
huomaan unohtuneeni sinne
itseni äärelle

Perunat ovat menneet koviksi

Mutta minua hymyilyttää
2,49
on hyvä hinta
pienestä rakkaudesta



torstai 30. maaliskuuta 2017

Tässä vähän kuulumisia

Moi!

Ajattelin näin torstain kunniaksi kertoa vähän kuulumisia, joita ei ole. No vähän on.

Olen osallistunut yrittäjäkurssille ja miettinyt, että olisiko minusta yrittämään asioita. Täytin semmoista lomaketta, jossa kysyttiin, että tukeeko puolisoni yrittämistäni. Herranjestas, kun eihän minulla ole puolisoa! Äkkiä kirjoitin "to do"-listalleni heti ensimmäiseksi, että "hanki tukeva puoliso".

Nyt ymmärrän, miksi ihmiset ovat huolissaan yrittäjyydestä, onhan tämä alku aika hankala jo. Toisaalta olen sinkkuna tottunut nimenomaan yrittämään ihan helvetisti, joten kokemusta löytyy kyllä. Tosin viimeiset vuodet olen yrittänyt kotona istumista, että tuleeko joku hakemaan vai ei. Aika hiljaista on ollut, mutta olen pessyt paljon pyykkiä ja Netflixistä olen katsonut hyviä sarjoja, kuten Narcos.

Paljon olen miettinyt myös kainalokarvojen kasvattamista, sillä ihailen naisia, jotka ovat tehneet niin. Itse en ole vielä uskaltanut. Pelkäänkin siis korkeiden paikkojen ja lentämisen lisäksi omia karvojani. En tiedä itsekään, mitä ajatella tästä. Jatkan siis pelkäämistä.

Minulta leikattiin tänään selästä kahdesta luomesta palaset irti. Viime kerralla, kun vatsapuolelta leikattiin luomi irti, itkin niin paljon, että lääkärin sapeli ja kirves vain pomppelehtivat mahallani ihan holtittomasti eikä mistään meinannut tulla mitään. Tänään en itkenyt, koska lääkäri ja hoitaja olivat niin empaattisia ja kertoivat koko ajan, mitä tekevät. Terveisiä siis Kallion terveysasemalle, lihani pilkkominen oli kyllä mukavaa kerrankin!

Näin vähän kuulumisia siis oli tässä.

Häpykarvojani leikkasin lyhyemmiksi edesmenneen koirani trimmaussaksilla. Sekin oli kyllä mukavaa.

Heippa!

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Läheisyydenkaipuujuttuloita

Moi!

Lukijani kysyi, miten kestän niitä juttuloita, joista otsikossa puhun vähäsen. No päätin repäistä ja tehdä videon pitkästä aikaa siitä samasta aiheesta, josta tässä nyt on ollut puhetta jo ihan yhtenään.

Olkaa hyvä:

tiistai 7. maaliskuuta 2017

WOW

Moi!

Hei! Moi. Viikonloppuna tapahtuu Tampere-talossa. WOW - Women of the World Finland -tapahtuma kokeilee siipiään ensi kertaa Suomessa. Siellä on vaikka ja ketä upeita naisia puhumassa kaikista tärkeistä asioista, ja voitteko uskoa myös minä olen siellä kopeloimassa mikrofonia sunnuntaina klo 12-13 olevassa keskustelussa.

Jännittää jo nyt niin paljon, etten ole nukkunut. Aion puhua sinkkuudesta jotakin. Olen enemmänkin sellainen improvisaation mestari kuin suunnitelmien. Kaikki kirjoittamani puhehahmotelmat ovat vaihtuneet sillä sekunnilla, kun olen avannut suuni. En siis itsekään ole vielä ihan varma, mitä tapahtuu.

Muistakaa myös pistää seurantaan minun Face ja Insta, koska siellä on äksöniä.

Pus!



tiistai 28. helmikuuta 2017

Mitä tapahtuu, kun on ollut tarpeeksi kauan sinkkuna?

Räjähtää.

No ei vaan.

Kuten vakiolukijani tietävät, olen ollut sinkkuna kahdeksan (8) vuotta. Tämä aika ei sinänsä merkitse minulle mitään. En kauhistu sitä enkä pelkää tai häpeä. Sanon sen ääneen ainoastaan siitä syystä, että tiedän sen helpottavan muita kanssasinkkuja. Voi tuntea, ettei ole yksin yksin.

Vuodet eivät ajallisesti ole minulle kovin tärkeitä. Minua ei kiinnosta aikajärjestelmä. Minua kiinnostaa oppia itsestäni uusia asioita. Minua kiinnostaa oman tunneskaalani vaihtelu. Nämä ovat lopulta ainoita asioita, joilla on minulle merkitystä. Sillä ei ole väliä, olenko 33 vai 53.

Ensimmäiset sinkkuvuodet olivat kaikkein tunteikkaimpia. Muistan, miten kauhuissani olin, kun 25-vuotiaana olin ollut itsekseni puoli vuotta. Olin ihan murskana, että miten nyt näin kauan. Eikö kukaan huoli. Tuntui olevan hirveä kiire suhteeseen ihan sama kenen kanssa. Ripustauduin kaikkiin. Ei hyvä.

Sitten seuraavat vuodet halusinkin bilettää ja etsiä baarista seksiseuraa.

Ensimmäisinä vuosina myös muut kyselivät koko ajan, että no onko ollut sutinaa. Missä sun mies on? Eikö ole löytynyt sopivaa? Mites toi mies? Ota toi. Entäs toi? Millon sä oot viimeks pannu? Mikä vika tossa muka nyt on? Jos haluu lapsia, niin nyt pitäisi kyllä jo. Ota toi.

Voitte kuvitella, että ahdistus ja paniikki lisääntyivät entisestään. En tiennyt, miten päin olla. Tuntui, että kaikin päin olin väärin. Joten ryyppäsin enemmän ja panin lisää. Silloin pystyin ainakin sanomaan, että on ollut vähän jotain juttua. Koin olevani hyvä sinkku.

Olin niin nuori ja sekaisin, etten ymmärtänyt mistään mitään vaan tein niin kuin kuvittelin, että minun kuuluu sinkkuna tehdä.

Enää en.

Nyt olen ollut itsekseni jo niin kauan, ettei kukaan enää kysy miehistä, mistä olen onnellinen. Baareissa en enää viihdy.

Tällä hetkellä minusta tuntuu, että olen hyvässä, tasapainoisessa ja rakastavassa suhteessa itseni kanssa. Pidän hirveästi arjesta kanssani. Minusta arki on kaikkein tärkein asia maailmassa. Tai se, että siitä osaa nauttia. Parasta ovat hitaat aamuköllöttelyt sängyssäni, sitten aamukahvit, klo 19 telkkarista tuleva Family Guy, herkät tai rajut seksisessiot itseni kanssa, keväiset juoksulenkit, sateisina päivinä ikkunan tuijottelu niin kuin elokuvissa, itsekseen puhuminen, kirjoittaminen, omille pieruille naureskelu, musiikin huudattaminen ja tanssiminen yksin kotona, ja mitä näitä nyt on. Ihan tavallista arkea.

Mitä siis tapahtuu, kun on ollut tarpeeksi kauan sinkkuna?

En tiedä, mutta en valita.

Luulin eräänä iltana suihkussa yhtä häpykarvaani pimpistä roikkuvaksi hiukseksi. Ei ollut hius. Tämä on hyvä näin.