Google-haut

Google-haut

torstai 22. helmikuuta 2018

Millainen Tinder on ulkomailla?

En tiedä. En käytä. Ei muuta.

No vähän jotain muutakin voin kirjoittaa.

Jostain kumman syystä täällä Amerikan New Yorkin Brooklynissa ihan pitää muistuttaa itseään, ettei oikeasti asu täällä. Kävelen kaduilla kuin ne olisivat minun kotihoodejani, vaikka lähdenkin aina väärään suuntaan joka paikasta ja yritän vahingossa ostaa pikkuhousuja rautakaupasta mutta sitten opinkin, että apteekissa niitä myydään.

Eilen oli hiki +23 astetta, täydellinen fantasiakesäpäivä. Tänään on suomalainen kesäpäivä +8. Lakkasin kynnet sormista. Lähikahvilastani saa kahvin kauramaidolla, en voi uskoa, mutta pakkohan se on. Olen sekaisin onnesta. Yleensä menenkin sekaisin aika pienistä asioista. Suurista asioista enemmänkin räjähdän seinille, ja se on vähän jo vaarallista. On turvallisempaa iloita kauramaidosta ja apteekin pikkuhousuista ja kynsilakoista.

Toissapäivänä meinasin jo hieman poksahtaa, kun menin hissillä serkkuni kotirakennuksen kattoterassille juomaan punaviiniä ja puhumaan syvällisiä asioita hänen kanssaan. Oli niin upea kokemus. Semmoisten kokemusten jälkeen pitää aina vähän kursia itseään kokoon, että voi vastaanottaa lisää jotain vastaavaa. Muuten nahka repeää.

Iloitsen hirveästi siitä, että on olemassa elämä, joka on minun eikä kenenkään muun. Tässä se nyt on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti