Google-haut

Google-haut

perjantai 30. tammikuuta 2015

Kirje Thaimaasta, osa 1

Moikka ja terveisiä ihanan lämpimästä Phuketista! Täällä kaikki tosi hyvin.

Saavuin eilen hotelliini paikallista aikaa keskipäivällä. En tiedä tarkalleen paljon kello oli, koska olin niin tokkurassa. Suomessa nimittäin siihen aikaan kello seitsemän aamuherätys päräytti monet hereille. Minä en ollut nukkunut siihen mennessä vielä yhtään.

Mutta ei se haitannut. Siirryin aurinkorasvattuna hotellin uima-altaalle päiväunille eli sätkimään itseni hereillä aina 10 minuutin välein, kun tipuin milloin liukuportaista milloin lentokoneesta.

Sen jälkeen kävin tarkastamassa rannan, jossa olen monet askeleet ottanut ennenkin. Tämä on kolmas kertani tässä maassa, toinen kertani Phuketissa. Intian valtameressä oli ihana käydä taas pitkästä aikaa. Vesi on niin älyttömän lämmintä ja kirkasta.

Palatessani hotellille poikkesin markkinoille, josta ostin kilon mangoja ja sitten jotain toista hedelmää, joka oli kaunis, mutta vähän siinä oli semmoinen kevyt s(u)perman maku. Ehkä tosin vain haaveilin siitä, sillä tämä paikka on täynnä rakastuneita pareja.

Ja toki, minne tahansa menenkin, löydän aina kivekset (kuvassa keskellä). Niissä ei roikuta, ne laitetaan suuhun.



Kannoin kädessäni monta kiloa tuoreita hedelmiä ja monta kiloa tuoretta vettä. Saattanee olla, että ne parin tunnin päiväunet eivät aivoilleni riittäneet, sillä en löytänyt omaa hotellihuonettani. Tiesin, että tässä jossakin se on, mutta missä, ihmettelin. Kävin kahden oven takana seisomassa ja tuumimassa, että ei ole tämäkään. Hotelliavaimessani toki oli numero, mutta kaikki huoneet näyttivät olevan erinumeroisia.

Jossain vaiheessa tulin kuitenkin varmaksi, että tämä ovi sen täytyy olla. Ovessa oli täysin eri numero kuin avaimessani, mutta se ei päätöstäni horjuttanut. Järki puhui sanoja, joita sydämeni ei kuunnellut. Koska minusta tuntui siltä, että tämä on se oikea, rupesin ropeltamaan avaimella lukkoa. Tovin siinä ähellettyäni ovi avautui. Ei tosin avaimeni taikavoimasta vaan huoneen asukin.

Seistä jökötin vastakkain keski-ikäisen venäläisen killikkamahamiehen kanssa. Hän näytti siltä, että ei ole tuollaista räjähtänyttä valkoista akkaa tänne tilattu, joten minä pahoittelin ja lähdin respaan kysymään neuvoa. Sieltä sain autokyydin hotellihuoneen eteen.

Seuraavana yönä nukuin 13 tuntia ja tänään löysin huoneen ihan itse.

Namaste.

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Muistakaa lempiä myös itseänne prinsessat, prinssit ja hirviöt

Viisivuotiaana minulla oli seinällä juliste prinsessa Victoriasta. En tiennyt, kuka tämä kaunis tyttönen oli, mutta sillä ei ollut väliä, koska julisteet oli kova juttu. Eräänä päivänä, kun makoilimme äidin kanssa sängyllä ja katselimme Victoriaa, äiti kertoi, että tuo tuossa on prinsessa.

Olin pöyristynyt, että miten oma äitini saattoi väittää toista tyttöä prinsessaksi, koska minunhan sen prinsessan piti olla. Tämä oli niin traumaattinen kokemus, että muistan sen edelleenkin elävästi.

Sen jälkeen haaveilinkin sitten omasta (muovi)kruunusta ja muistutin tästä haaveesta useita kertoja päivässä. Mutta eihän sellaisia hienouksia Heinolan paikallisissa pikkuputiikeissa ollut. Joten sain tavallisen hiuspannan, jossa oli kultaisia palleroita. Se oli tuotu kaukaisilta mailta (Lahesta). Yritin olla lahjasta iloinen, mutta vaikeaahan se oli.

Aika vieri eteenpäin ja minusta tuli kiukkuinen teini, joka rakastui palavasti kahden vuoden välein aina siihen oikeaan. Tämä "oikea" oli tietysti eri poika joka kerta. Siinä unohtuivat kruunut.

Pari vuotta sitten olin mummolassa äitini kanssa, ja hän kaivoi laukustaan tämän.

(se jää aina harjaamattomaan puskaani kiinni)

"Pienenä aina halusit omaa kruunua ja sinua harmitti, kun et saanut. Ole hyvä. Prinsessa."

Olin sanaton. Äidit. <3

Näin se elämä vaan pistää ojennukseen pienetkin asiat, jotka unohtuu jonnekin. Siitä syystä on välillä hyvä pysähtyä ja miettiä, mitkä haaveet ovat toteutuneet, eikä vain keskity siihen, mitä ei vielä ole tai ehkä koskaan tule olemaan.

Tänään meikeläisellä on 31 vuotta plakkarissa ja synttärilahjaksi ostin itselleni määmatkan Thaimaaseen (kyllä, upotan varpaani hiekkaiseen maaseen senkin nussijat).

Tänä päivänä päässäni soi yksi lyyrinen lausahdus Ilkka Alangolta: "Jatkaa on hyvä, kun on kädet täynnä voimaa kuljettaa tätä laivaa."

Muistakaa tekin aina välillä lempiä itseänne älkääkä vaan piiskatko (ellette ole juuri siitä lajista innostuneet). Tässä maailmassa on jo ihan tarpeeksi surua, huolta, murhetta, stressiä ja kiirettä. Ne asiat osaavat kyllä tulla elämään ilman kutsuakin, mutta hymy, ilo ja lempi eivät välttämättä.

Pus!

tiistai 27. tammikuuta 2015

Rakkauskirje kaikille sekopäisille runkkareille

Moi kaikki ihanat,

Olen julkaissut tämän kuvan joskus aikaisemminkin, mutta laitan sen nyt uudestaan, koska täällä pyörii myös paljon nuoria seuraajia.



Minulla on maailman pienimmät sporttitissit, mutta kun niitä hakkaa nyrkeillä yhteen, ne näyttävät ihan megaisoilta. Joten jos joskus tuntuu, että kaikki muut ovat jotenkin täydellisempiä kropasta kuin itse, niin kannattaa muistaa, että kaikki on asennosta, kuvakulmasta, nyrkeistä ja filttereistä kiinni.

Joka ikisestä ihmisestä saa otettua seksikkäitä kuvia. Joka ikisestä.

Kyse on vaan siitä, kuka julkaisee ne kuvat ja kuka ei. Joten ei kannata ajatella, että on ruma, koska et sä oo. Ei kannata ajatella, että sellaisilla kuvilla saa hyvän miehen, joka rakastaa silloinkin, kun kaikki on päin ripulireikää. Ei saa.

Niillä tissipersekuvilla saa peräänsä juurikin niitä tissipersemiehiä, jotka eivät muusta välitä. Eikä kukaan halua sellaista ystävää, joka on kiinnostunut vain ulkokuoresta. Ei kukaan. Koska lopulta semmoinen saisi vain pahan olon itselle.

Minä kirjoitin 1,5 vuotta seksiblogia City-lehdelle ja täälläkin puhun avoimesti seksistä, koska mielestäni se on erittäinkin ihana ja herkkä asia ja tärkeä voimavara. Kuulen usein, että "sulla on varmaan paljon vientiä ja miehiä". Tällä avoimuudella olen saanut kuitenkin yhteydenottoja toki hyviltäkin tyypeiltä (kiitos!), mutta enimmäkseen niiltä "annatko persettä" ja "mulla seisoo, jos haluut seksiä".

Minä en ole kiinnostunut sellaisesta enkä tule koskaan olemaankaan. Se on yksinkertaisin tapa nähdä seksi. Kun minä sanon panettaa, joku random lupautuu helpottamaan tätä panetusta. Siinä ollaan kuitenkin kaukana siitä, mitä seksuaalisuus ja nautinto ovat. Jos nyt tässä vaiheessa mietit, että miten niin, mene jumalauta kirjastoon ja kiireesti.

Muutenkin, ulkokuori on aika helposti rusentuvainen. Yksi kännykkää näpräävä autokuski, yksi silmänräpäys ja oma kroppa saattaa olla paskana. Yksi raskas vuosi ja kehossa onkin 20 kiloa enemmän massaa kuin aikaisemmin. Yksi yllättävä jäinen kohta, kaatuminen kasvot edellä kaiteeseen ja peilistä katsookin erinäköinen ihminen.

Joten kannattaa mieluummin keskittyä olemaan sekopäinen runkkari, sillä se ei koskaan lähde susta mihinkään. Sekopäinen runkkari voi oppia rakastamaan itseään, kroppa ei koskaan.

Rakkaudella,
masturbaattori84

maanantai 26. tammikuuta 2015

Määmatka lähestyy ja Tinder on vähän semmoinen että...

Moikka!

Minä täytän ihan kohta 31 vuotta ja Thaimaa-määmatkakin lähestyy hirmuista vauhtia. Tuntuu tosi nuorelta paitsi, että kämmenet ovat tulessa, koska kivekset. Tuntuu samalta kuin olisi puoliunessa runkannut kaksin käsin penistä koko yön ja tajunnut vasta aamulla, että se onkin kaktus.

Olen saanut määmatkaani liittyen äidiltä jo useita kymmeniä viestejä ja puheluita. On muistuteltu rokotuksista ja ripuleista. On tullut linkkejä lööppilehtien artikkeleihin, joissa paljastetaan, miten vaarallinen Thaimaa oikeastaan onkaan. On puhuttu lentosukista, hyttysistä ja ilmastoinnista. Paras neuvo kuitenkin on ollut ohjeistus suihkutettavan aurinkorasvapullon käyttöön. Että miten sitä suutinta pitää painaa, jotta pullo ruikkii rasvaa oikein eikä väärin.

Onneksi on äitit. Pakko rakastaa.

Tinderissä olen ollut vähän, mutta en paljon. Ymmärsin kuitenkin aika pian, miksi porukka hakee sieltä panoseuraa. En ole ajatellut seksiä pitkään aikaan, koska elämässäni ei ole miestä. Mutta heti kun katselin kuvia miehistä, niin jo alkoi panettaa.

Tuli semmoinen ajatus päähän, että näillä kaikilla on penis. Penis. Penis. Penis. Penis. Penis. Penis. Penis. Enkä sen ajatuksen jälkeen pystynyt miettimään mitään muuta. Ihan suoraan sanottuna oli pakko vetää handuun. En ole uskaltanut avata Tinderiä sen jälkeen.

Hyvää yötä!

perjantai 23. tammikuuta 2015

10 kohdan analyysi Tinderistä

Vietin eilen yli kaksi tuntia kirjastossa netissä roikkuen, kun päivitän uutta vanhaa iPhone4:stani. Sitten vietin kotona kaksi tuntia etsien appseja, jotka katosivat päivityksen aikana.

Ja lopulta, latasin Tinderin.

Olen vuorokauden aikana viettänyt siellä yhteensä noin 30 minuuttia. Vasta. Ikähaarukkani on laaja 26-vuotiaista nelikymppisiin. Kilometrit toki täysillä.

Ensinnäkin, minä uskon taas siihen, että meressä on kalaa, koska Tinder.

Toisekseen, en ole uskaltanut painaa vielä sydäntä, vaikka vastaan on tullut vaikka ja mitä söpöläisiä, koska mitä jos tulee match ja ne alkaakin jutella ihan hulluna. Äiti on opettanut, ettei vieraille miehille pidä jutella. Ja siis toistan, en oikeasti ole uskaltanut painaa. Katson vain hymyillen, että söpö, söpö, söpö ja ruksi. Mutta olenkin amatööri tässä vielä. Kohta automaatilla sydäntä kaikille.

Kolmannekseen, painoin yhden kerran sydäntä yhdelle jollekin, koska sillä oli hauska teksti kuvan alla.

Neljännekseen, painoin toisenkin kerran jollekin toiselle, mutta vahingossa, koska panikoiduin.

Viidennekseen, mitään ei tapahtunut siitä huolimatta. Ei matcheja, ei juttelua, ei treffejä, ei avioliittoa. Kyynel. Lopetan kaiken.

Kuudennekseen, ei se mitään, koska kivekset.

Seitsemännekseen, minusta on hauskaa, miten eri tavalla ihmiset kuvaavat itsensä. Vessaselfie näyttäisi olevan kuumaa kamaa. Hellyyttävää on myös se, kun vastaan tulee joku perus Jorma ja kuvassa näkyy sohva. Sohvalla ei istu ketään.

Kahdeksannekseen, kuvan alla oleva teksti ratkaisee paljon. Erityisen herttainen oli esimerkiksi Pedro ja teksti: "Minulla on ruskeita silmiä :)"

Yhdeksännekseen, minulla on sinisiä silmiä.

Kymmenennekseen, Tinder on vähän kuin pippeli - sitä tekee mieli hipeltää jatkuvasti ja jännittää, että koska tulee.

Heippa!

Ps. Aion ottaa tänään elämäni ensimmäisen etukameraselfien. Siitä tulee varmasti upea.

torstai 22. tammikuuta 2015

TINDER JUMALAUTA!

Meitsi siirty just moderniin aikakauteen!


keskiviikko 21. tammikuuta 2015

10 kohdan analyysi Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta

Pari lukijaa pyysi minulta kommenttia ohjelmasta Ensitreffit alttarilla, jossa siis parit tapaavat ensimmäistä kertaa vihkimisseremoniassa.

Ohjelma on tullut nyt muutamia kertoja. Olen nähnyt kaksi viimeisintä jaksoa.

Ensinnäkin jumalauta, että on rohkeaa porukkaa.

Toisekseen pareista näki heti, kenellä synkkaa ja kenellä ei.

Kolmannekseen Olli on ihana. Se vaalea huumorismies.

Neljännekseen, jos minä menisin joskus naimisiin, haluaisin tehdä sen juuri näin enkä mitenkään muuten. En nimittäin selkeästikään osaa valita rakkauden kohteitani itse, koska jokainen niistä on juossut karkuun ihan saatanallista vauhtia papatit perseestä lennellen. Joten mielelläni luovuttaisin tämän valintamahdollisuuden jollekin toiselle.

Viidennekseen en tosin ole varma, miten psyykeeni reagoisi siihen, että olenkin yhtäkkiä jonkun kanssa yhdessä ihan tosta noin vaan, joten ne papatit saattaisivat lennellä omasta reiästäni.

Kuudennekseen siirryn kohta älypuhelinten moderniin aikakauteen, koska sain uuden vanhan iPhone4:sen eli käytännössä siis Tinderin ja etukameran JUMALAUTA. Voi sitä selfien määrää.

Seitsemännekseen, miehet haluan antaa teille yhden ilmaisen vinkin ja kertoa, että tällä tavalla ette saa naista ettekä persettä.


Kahdeksannekseen, kivek.

Yhdeksännekseen, set.

Kymmenennennekseen, nähdään Salmisaaressa, kiipeän teidät suohon.

Moikka!

tiistai 20. tammikuuta 2015

Minä rakastan sinua iso kives

Minun elämäni muuttui kuukausi sitten kertarysäyksellä. Minä rakastuin. Se tapahtui ihan yllättäen niin kuin tällaiset tapahtuvat. Se vei heti jalat alta ja kädetkin.

Ehkä arvaattekin jo, mistä on kyse. Kyllä. Megapronttosauruksen kiveksistä, joissa alla olevassa kuvassa roikun, ennen kuin sekunti kuvan ottamisen jälkeen mätkähdin maahan.


Tämä on minulle ihan oikeastikin uutta. Olen harrastanut tai ainakin kokeillut 30 kuntoilumuotoa. Veikkaan, että useampaakin, koska kyllähän koulussakin tuli pelattua ties ja mitä. Mikään ei ole tuntunut tältä. Ei yksikään laji.

Olen katsellut ihmetellen vierestä, kun yhden ystäväni on vienyt mukanaan tanssi, toisen juoksu, kolmannen golf ja neljännen capoeira. Olen pitänyt itseäni aina sellaisena, että harrastan kaikkea mahdollista, pidän kaikesta, mutta en mistään mitenkään hullunlailla.

Salilla käyminen ja lihaskuntojumpat ovat tuntuneet parin kuukauden jälkeen liian motivoimattomilta. Pilates ja jooga eivät ole temmanneet kainaloonsa, koska en ole järin notkea. Juoksussa ja uinnissa pääsin rakentamaan kestävyyttä ja hapenottokykyä, mutta mikään muu, esimerkiksi aikaa vastaan kamppailu, ei jaksanut innostaa.

Mutta voi vitjan kikkeli!

Minä haluaisin kosketella noita isoja kiveksiä koko ajan. En saa niitä mielestäni. Nukun huonosti, kun aivoni käyvät läpi erilaisia liikkeitä, miten saisin vaikka jalallani kiveksistä kiinni. Yritän keksiä uusia otteita, joita voisin lanseerata, kuten esimerkiksi vagina hook tai ass hook. En usko, että kukaan on vielä sellaisia kokeillut.

Minä uskon, että meillä tulee kivesten kanssa vielä paljon ongelmia ratkottavaksi ja tiedän, että tulee aika, jolloin en ehkä jaksaisi koko ajan kosketella niitä. Mutta se kuuluu rakkauteen. Ja me selvitään niistä ongelmista. Elämäni ensimmäistä kertaa uskon sen.

Myöskin ensimmäistä kertaa sinkkuuteni aikana en mieti miehiä, yksinäisyyttä tai sitä, etten seurustele. Koska kivekset. Minulla on ne.

Minulla on myös kokonaamaparta nykyään.


Olen niin onnellinen.

(Psst. Pistäkää Face-seurantaan tämä --> Henriikan blogi ja IG-seurantaan tämä --> Enbrica)

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Pikatreffit - raportti

YOLO! Nyt se on ohi ja minä selvisin hengissä!

Jumantsuikka sentään, en ole eläessäni jutellut kerralla näin monelle sinkkumiehelle. Mitä äitikin sanoisi.

Hauskaa oli sekä minulla että muilla. Nämä ovat semmoisia sinkun exclusive-juttuja, joita suosittelen kaikille. Kelatkaapa sitä, että kun olette suhteessa, ette pääse enää tekemään tätä.

Paikalla oli (tai piti olla) 64 tyyppiä, joista puolet oli naisia ja puolet miehiä. Sitten tämä jengi oli jaettu vielä kahtia, koska meitä oli niin paljon. Käytännössä siis minä juttelin 16 miehen kanssa, joista tosin yksi puuttui, mutta sehän ei tällaista "ainako sitä kännykkää pitää näprätä"-nykynuorta haittaa, koska pidin sen viisiminuuttisen aikana sometustauon. #livestream

Ikähaarukka oli 26-45 about.

Kaikkien kanssa juteltiin 5 minuuttia. Ehkä. Aika hurahti tosi nopeasti. En kysellyt omituisia enkä puhunut peräreiästä eli sinänsä en ollut ihan oma itseni. Olin ehkä vähän virallisempi kuin normaalisti, mutta luulen, että muutkin olivat.

Olen itse tipattomalla, mutta moni oli ottanut pari rentouttavaa jo ennen treffejä. Kukaan ei kuitenkaan ollut mitenkään övereissä, naiset olivat enempi hiprakassa kuin miehet. 

Kun oltiin käyty kaikki 16 miestä läpi, me tytöt kiirehdimme äkkiä sinne toisen ryhmän miesten kimppuun, joita meillä oli aikaa tervehtiä noin 10 minuuttia. Eli kättelimme siis kaikki läpi, paljon muuta siinä ei ehtinyt. Vastavuoroisesti sen ryhmän misukat tulivat tervehtimään meidän juttuseuraamme.

Spesiaalin tästä hommasta tekee se, ettei missään muualla ole mahdollisuutta jutella noin monelle sinkkumiehelle/naiselle kerralla. Minä opin muun muassa, että meissä kaikissa on radioaktiivista säteilyä, sain oivia ruoanlaittovinkkejä ja yhden kanssa sovittiin, että toisessa elämässä nähdään Hyvinkään sairaalan synnytysosastolla. Eli meitsi sopi treffit jo seuraavaan elämään. En nimittäin halua hätiköidä näissä hommissa.

Treffien päätteeksi jokainen sai sitten viedä omat yhteystietonsa semmoisten tyyppien mukiin, joita voisi vielä nähdä uudestaankin. Minä vein kolmelle tyypille lapun.

Jos en olisi saanut omaan mukiini yhtään yhteydenottopyyntöä, olisin vetänyt siinä vaiheessa "voi jumalauta"-kortin esiin ja ottanut sen huumorilla. Moni ei välttämättä olisi. Tuossa kun kulminoituu aika konkreettisesti se ajatus, että tykkääkö kukaan musta vai ei.

Mutta jos sellaista pelkää, niin turhaan. Monet tyypit, joiden kanssa minä juttelin, olivat tosi erilaisia kuin minä. Eli kyse ei ole siitä, onko tyypissä jotain vikaa, vaan siinä, että elämä on ehkä aika liian erilainen yhdistettäväksi.

Tässä on minun mukini. Siellä oli 4 yhteydenottopyyntöä. Saattaa olla, että näen näitä tyyppejä vielä, saattaa olla, että en. En osaa vielä sanoa.


Huomatkaa, että mukissa lukee Kerttu. Kaikilla muilla oli deittinimenä oma nimi. Meikeläinen oli sitten Kerttu, koska sain jostain päähäni, että deittinimi on joku muu kuin oma. En ole yllättänyt, että olen saanut päähäni jotain, mitä muut eivät. Yolo.

Ps. Jos pikatreffailu kiinnostaa, surffatkaa tänne.

Pps. Eniten tästä saisi irti, jos paikalle tulisi vastakkaista sukupuolta olevan kaverin kanssa. Siinä saisi nimittäin aika rehellisen ja kattavan analyysin kummankin sukupuolen tyypeistä.

Ppps. Osa jäi baariin vielä hengailemaan ja tutustumaan, mutta minä tulin kotiin oman rakkaani luokse - Wallander nimittäin tuli telkkarista. <3

lauantai 17. tammikuuta 2015

TÄNÄÄN!

Tänään se tapahtuu.

Menen illalla elämäni ensimmäistä kertaa speed deiteille. Saladeittinimeni on Kerttu. Kerttu Repolainen. Semmoinen piti keksiä jo etukäteen eikä siinä äkkiseltään tullut muutakaan mieleen. Paitsi nyt heti mietin, että joku Jorma tai Raimo olisi ollut aika kova nimi meikeläisellä.

Harjoittelin pikatreffeilyä pari viikko sitten ja meni tosi hyvin ja normaalisti. Linkki Youtubeen tässä.

Äsken tein aamukakalla päätöksen, etten kerro kenellekään sitä, miten vatsani on ollut löysällä jo monta päivää, koska olen aikamoinen jännittäjä. Kieltolistalla ovat myös aiheet: peräpukamat, pieruhiutaleet, ripulia rinnuksille ja nännikarvat ja monia monia muita.

Pistän raporttia tulemaan tänne heti, kun ehdin.

Ihan tosi jännää!

torstai 15. tammikuuta 2015

Tissikuvia

No ei ole senkin runkkarit!

Vaan ilmoitusasia.

Vuosien uurastuksen ja kovan työn tuloksena sain koodattua vihdoin valmiiksi Facebook-sivun, jossa jaan blogijuttuja ja muitakin.

Sen nimi on Henriikan blogi ja se löytyy isosti TÄÄLTÄ.

Tulkaa sinne ja lisääntykää, ettei mun tartte yksinäni ihan olla.

Moikka!

lauantai 10. tammikuuta 2015

Jos pyllystäni tulee joskus lapsi, sillä on nyt nimi

Olin tänään elämäni ensimmäistä kertaa vauvasuihkujuhlissa.

Katselin siellä ihastellen lahjapöytää, jossa oli kaikenlaista vauvasälää, ja siinä sitten aloin sommitella tissiini semmoista kumista nännisuojaa. Yritin saada sitä imukupin tavoin pysymään kiinni, kunnes joku sanoi, että se on tuttipullon suutin.

Näin sitä elämässä oppii koko ajan uutta, kun vaan uskaltaa tarttua siihen, mikä ikinä se onkaan, ja asetella sen tissiä vasten.

Jokaisen vieraan piti tuoda mukanaan lapsuudenvalokuva itsestä, ja sitten kunniavieras arvuutteli, kuka kuvassa on. Minä vein tämmöisen. (Jos olette aina miettineet, miltä näytän, kun vedän herneet nenään, niin tältä.)


 "Tää näyttää ihan Henriikalta", oli kunniavieraan kommentti. (#jolapsenaolin) Muistan elävästi, miten tämän upean taiteellisen kuvan idea tuli ihan minun omasta päästäni. Olen edelleenkin ylpeä.

Kun juhlissa sitten juteltiin, että mikä nimi voisi olla hyvä, niin siinä ihan kuin vahingossa keksin nimen myös omalle lapselleni, jos sellainen omasta pyllystäni joskus tippuisi: Voldemort tai Arvi-Lind. 


En tiedä vielä, kumpi olisi parempi. Molemmat on aika kovia.

torstai 8. tammikuuta 2015

Onko sinkussa jotain vikaa, koska se on sinkku?

Ei ole.

Jumalauta.

tiistai 6. tammikuuta 2015

Se on harmi, jos ei tajua kuolata

Jos olet minun face-seuraaja, niin älä lue enempää, koska tämä on ihan vanha juttu jo, mutta laitan sen tännekin, että sitten kaikki tietävät, että mitä.

Kävin viikko sitten katsomassa Hobitin 3D-version ja se oli tosi hyvä! Vain kaksi kertaa jouduin peittämään silmät ja korvat eli se oli vain pikkuisen pelottava.

Noooh. Siinä oli Legolas. Heti ensimmäisenä, kun se suippokorva tuli ruutuun, katsoin, että ei saatana tuo on joku Feikki-Orlando-Bloom. Että ihan selkeästi huomaa. Ihan eri henkilö.

2,5 tuntia mietin mielessäni, että ei se osaa edes näytellä Orlandon Legolasia ja kuinka tyhmää, että se on joku toinen. Vähän sama pettymyksen tunne, kun Thorne Forrester vaihtui Kauniissa ja Rohkeissa (ensimmäisen kerran, toisella oli jo tottunut).

Tästä feikkiydestä tuohtuneena aloin mesota kaverilleni kovaan ääneen heti lopputekstien aikana, että mitä paskaa tämä on. Feikki-Orlando.

Ei se ollutkaan. Se oli ihan oikea Orlando.

Halusin jakaa tämän, jotta kaikki te, jotka kuolaatte tuon ihanan miehen perään, ja menette katsomaan Hobitin, osaatte sitten myös kuolata.

Minua nimittäin harmittaa, että jouduin paremman puutteessa kuolaamaan sitä yhtä ihanaa (lohikäärme)miestä, jonka nimeä en muista, ja sitten myös vähän sitä örkkien johtajaa, koska se oli niin maskuliinen, vaikka aika vihainen.

maanantai 5. tammikuuta 2015

Määmatka - sopii erityisesti ihan kaikille reippaille runkkareille

Ai häämatka? Eikäkö määmatka.

"Määmatka on romanttinen ja rentouttava reissu yhdessä oman matkalaukun kanssa ihan minnepäin maailmaa vaan. Määmatkalla on tarkoitus helliä omaa itseä ihan mielin määrin ja antaa sille kaikkea, mitä se milloinkin haluaa, vaikka ummetuslääkettä tai suklaakakkua."

-Henriikka Rönkkönen, 30, määmatkalainen-


Minä täytän tammikuun lopulla ihanat 31 vuotta ja täyteen pärähtää myös huikean opettavaiset 6 vuotta sinkkuna. Ja kuulkaas, vaikka romanttinen rakkaus olisi ihana asia olla elämässä, en silti vaihtaisi yhtäkään näistä vuosista pois, vaikka joku savujamppa ilmestyisi hieromasauvastani antamaan siihen mahdollisuuden.

Siispä syntymäpäivänäni lähdenkin määmatkalle Thaimaaseen (siinä teille kielioppirunkkarit vähän jotain pientä) Phukettiin. Menen sinne kahdeksi viikoksi kellimään enimmäkseen vaakatasoon palmujen alle.

Sitä ennen päätin ottaa pienen itsetutkiskelun sellaisessa muodossa, ettäpä tammikuussa ei alkoholia eikä herkkuja. Se on nimittäin jotenkin kauhean mielenkiintoista katsella, mitä kroppa ja mieli huutelee, kun astuu hieman sivuun rutiineista.

Vielä se on toistaiseksi ollut ihan hiljaa, vaikka tänään olisi mieleni tehnyt syödä kadulla täysin yksinään levännyt salmiakkinappi. Mutta sitten heti muistin, että Henriikka ei saa syödä maasta karkkeja, kun on herkkulakossa.

Mutta onneksi on hedelmät.