Google-haut

Google-haut

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Miksi vanhenemista ei pidä kauhistella?

Tämä tarina on ylistys kaikille mummoille (ja papoillekin tietysti).

Naapurissani asustaa ihana ja iloinen leskimummo. Tutustuin tähän kaveriin syksyn tietämillä, kun mummo kurkisti ovenraosta samoihin aikoihin, kun tulin koirieni kanssa lenkiltä sisälle.

Mummo kertoi jääneensä leskeksi ja muuttaneensa juuri naapuriini. Hän halusi varmistaa, etteivät koirani syö häntä esimerkiksi silloin, kun hän rullaa työnnettävän rollaattorihässäkkänsä kanssa kauppareissulle. 

Lupasin, etteivät syö.

Mummo näytti pelkäävän koiriani. Hän kertoi, että oli nuorempana ottanut koirapelkonsa takia itselleen saksanpaimenkoiran. Toistan. Saksanpaimenkoiran. Ei terrieriä. Ei puudelia. Ei mitään kivaa pientä karvapalleroa. Saksanpaimenkoiran. Mutta niin hän oppi olemaan pelkäämättä - omaa koiraansa. 

Koin heti yhteyden tämän uuden ystäväni kanssa, sillä hänellä tuntui olevan sama elämänasenne kuin minulla: Pelkoja päin perkele!

Koirakeskustelun lisäksi hän halusi tietenkin tietää, kuka naapurissa asustaa, jos hän joskus tarvitsee apua. Kerroin, että ovikelloani voi soittaa oli yö tai päivä. 

(Koska kuitenkin epäilen, ettei hän uskalla tehdä sitä koirieni takia, minusta on tullut vainoharhainen. Joka kerta, kun kuulen epämääräistä pauketta, kuvittelen sen S.O.S.-merkiksi, jota mummo hakkaa luudanvarrella lattiaan sairaskohtauksen kourissa. Pidätän hengitystä niin kauan, kunnes tajuan, että yläkerran Pena se siellä taas tamppaa jouset paukkuen vaimoaan. Huh, seksiä.)

Mummoa en olekaan nähnyt sitten syksyn, kunnes tällä viikolla törmäsimme rappukäytävässä. Hän pyöri ykköskerroksessa mietteliäänä kantaen vaaleanpunaista upouutta matkalaukkua kädessään. Minä olin viemässä koiria ulos. Kävimme läpi koirakeskustelun uudestaan.

"Eihän ne syö minua? Kun nykyään lehdissä on koko ajan, että koirat on niin vihasia ja käy kiinni."

"Ei nää mitään pahaa tee. Lehdissä näkyy yleensä vaan ne ikävät tapaukset, vaikka suurin osa koirista on kilttejä."

Sitten yhtäkkiä hän vaihtoi aihetta nopeammin kuin Räikkönen vaihtaa formula-autossaan vaihdetta.

Itseään takamukselle läimäisten mummo tuhahti: "Ja ennen vanhaan, kun joku läpsäisi pepulle, niin oltiin mielissään ja iloisia, ja nykyään siitä nostetaan syytteitä. Pöh!"

Tuli ihan puskista tämä. En ehtinyt sanoa mitään, kun aihe jälleen vaihtui vaaleanpunaiseen uuteen matkalaukkuun, koska "pitäähän sitä välillä vähän höpsötellä". Sitten hän lähti kikatellen rappusia ylös. Teneriffa - ole valmiina.

Ei ole mitään niin ihanaa kuin epäsovinnaisuuksia pälpättävä mummo, joka sanoo juuri sen, mitä päässä liikkuu. Tämä etuoikeus on vain ja ainoastaan ryppyisillä ihmisillä. Ja niin kuuluukin olla.

Sen takia kenenkään ei pitäisi stressata vanhenemista, sillä kurttuisena se sukka (tukka) vasta lähteekin irti. 

Mitä vanhempi on, sitä vähemmän miettii muiden mielipiteitä. Sitä vähemmän ottaa stressiä ulkonäöstä. Sitä vähemmän pelkää tulevaa.

Koska sitä enemmän ymmärtää elämää. Sitä rohkeammin sanoo sen, mikä sydämessä painaa. Sitä enemmän nauttii jokaisesta päivästä terveenä ja elossa. Sitä enemmän arvostaa läheisten seuraa. Sitä helpommin voi olla onnellinen ja ihan höpsö.

Jatkoin hymyssä suin matkaani. Minä ja naapurin mummo. Ikäeroa ehkä 40 vuotta. Molemmilla punainen matkalaukku. Molemmat sinkkuja. Molemmat kaipailee läpsyjä takapuolelle. Mummo kaipailee niitä ehkä naapurin Penalta, minä enemmänkin naapurinpanolta. Tosin mummo niitä tuskin Penalta tulee samaan eikä minullakaan mitään panoa ole. Mutta sillä ei ole nyt väliä.




Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti