Google-haut

Google-haut

lauantai 14. kesäkuuta 2014

Munat ja munasolut

Moi!

Tietänette jo varmaan, että olen kolmekymmentävuotias. Olen sinkku. Ollut jo viisi vuotta. Minulla ei ole lapsia. Minulla ei ole miestä elämässäni. Eikä naista.

Nykyään, ehkä pari kertaa vuodessa saattaa sängyssä pyörähtää joku randomkaveri. Mutta mitä enemmän sinkkuvuosia tulee plakkariin, sitä vähemmän jaksan enää iloita tuntemattoman tyypin mattoon laittamisesta.

Koska se on niin nähty ja koettu. Siinä ei ole mitään erikoista eikä mitään sellaista, mistä saisin oikeasti jotain sisältöä elämääni. Se on tosin ollut tärkeä vaihe elämässäni, se randompanoilu, mutta fakta on, ettei sydän tule kylläiseksi esimerkiksi siitä, että joku random-Pena yllättäen survaisee sormet peräreikään.

Minulla on toki ystävinä kamalan monta ihanaa miestä, joihin tutustumalla olen oppinut hirveästi kaikkia juttuja tuosta mystisestä sukupuolesta. Sellaiset ystävyyssuhteet on tosi tärkeitä, joissa ei ole ihastumistunteita mukana, koskakun silloin on paljon helpompi ymmärtää.

Olen uskaltanut tutustua miehiin vasta aikuisiällä. Nuorena olin aina vain tyttöporukoissa. Pelkäsin poikia, koska ne olivat niin erilaisia. Kauhean hurjia jotenkin. En osannut koskaan sanoa yhdellekään pojalle yhtään mitään. Osasin kirjoittaa, koska kirjoittamalla on helpompi puhua arkoja asioita, mutta kasvotusten en uskaltanut sanoa mitään.

No joka tapauksessa olen nyt vihdoin oppinut, että miehet on ihan hupsuja ja toimii monesti täysin eri tavalla kuin naiset, ja sen ymmärtäminen on auttanut paljon kaikessa elämässä, mitä on. Olen oppinut, etteivät ne oikeasti halua pahaa, vaikka toimivatkin välillä vähän typerästi.

Tämä kolmenkympin ikä on sellainen, että moni nainen alkaa miettiä katoavia munasolujaan. Monia varmasti jännittää kauheasti, että mitä elämä tuo lasten suhteen tullessaan. Minäkään en tiedä yhtään, voinko saada lapsia. Tai tuleva rakkaani. Mutta se ei oikeastaan haittaa.

Sillä elämääni on ujuttautunut jotenkin salakavalasti aivan käsittämättömän ihania lapsia kaikkialta. Sisaruksillani on hirveän paljon lapsia. Monella ystävälläni on. Sukulaisillani on. Niitä vaan tulee joka puolelta lisää.

Ja minä rakastan niitä kaikkia tosi paljon. Ne on kaikki kuin minun omiani. Niiden seurassa voi olla ihan oma höhlä itsensä. Sitä paitsi ne on paras yleisö ikinä koskaan, kun tekee mieli pelleillä. Välillä kun hengailen niiden kanssa, jännittää, että mitähän siitä taas tulee, koska lapset on semmoisia aika vekkuleita, ettei mitään järkeä. Mutta tosi hyvin on mennyt joka kerta!


Olen siis oppinut hirveästi tutustumalla miehiin. Siis tutustumalla oikeasti niiden ajatusmaailmaan. Mutta ymmärrän elämää paremmin myös, kun olen saanut olla lasten kanssa. Eilenkin, kun olin vahtimassa kolmea pientä naperoa, kuulin viisivuotiaalta syyn sille, miksi olen sinkku.

"Siis et sä harjaa sun hiuksia? No sen takia sulla ei oo aviomiestä."

---> Harjakauppaan.



Minusta on kiva antaa rakkautta lapselle, vaikkei se olisi omani. Ehkä siksi ajattelen, että voisin joskus aikuisena ihan hyvin adoptoida sellaisen pienen. Sellaisen, jolta puuttuu rakkaus.

Joskus näen unia, jossa synnyttelen lapsia ja sitten yritän kantaa niitä vastasyntyneitä rääpäleitä, mutta ne ei pysy kädessäni. Niiden pää tippuu aina maahan tai hakkautuu portaiden kaidetta vasten.

Semmoista.

2 kommenttia:

  1. Siistiä lukea sulta myös tällaista. Tykkään lapsista, yleensä, ja itse toivon niitä sitten joskus saavani. Niin ja uskon, että sinä pystyisit rakkautta semmoiselle antamaan, eikä sen pää tippuisi mihinkään.

    VastaaPoista
  2. Olipa ihana postaus, kun työpaikan lastenosastolla välillä meno menee villiksi ja rakkaus on kaukana.

    VastaaPoista