Google-haut

Google-haut

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Eläppä hetkessä hei!

Olen useasti miettinyt, miten ihmeessä sitä muistaa nauttia jokaisesta päivästä.

Miten aamulla, kun unenpöpperössä raapii toisella kädellä rähmää silmästä ja toisella koiran oksennusta matosta, voi muistaa, että hei kuule eläppä hetkessä. Että älä närkästy tällaisesta aamusta. Älä hermostu, jos tulee kiire töihin. Jos unohdat ostaa kaupasta juuri sitä, mitä lähdit sieltä hakemaan. Jos naapuri on töykeä. Jos suunnitelmat muuttuvat. Jos rahat ovat loppu. Jos kahvi kaatuu syliin. Jos kaikki on tahmeaa. 

Sillä kuitenkin fakta on se, että tämä kaikki saattaa päättyä tänään. Yksi väärä askel ja elämä oli siinä. Boom.

Mutta sitten näin Facebookin uutisvirrassani tämän lainauksen.

Harry, I’m going to let you in on a little secret. Every day, once a day, give yourself a present. Don’t plan it, don’t wait for it, just let it happen. It could be a new shirt at the men's store, a catnap in your office chair or two cups of good hot black coffee. (Twin Peaks)

Miten yksinkertaista ja täydellistä! Joka päivä, joku pieni yllätys itselle. Olen ryhtynyt harjoittelemaan sitä. Keskityn oikeasti siihen hetkeen, kun palkinto on käsillä. Sillä kyse ei itse asiassa ole palkinnosta vaan siitä, että ymmärtää tekevänsä joka päivä niitä asioita, jotka ovat itselle tärkeitä.

Joinakin päivinä se on ollut juoksulenkki, joinakin kävely ja aika monena se, etten ota yhtäkään askelta lenkkeilymielessä. Joskus se on herkkukahvi. Joskus se, että istun koirapuistossa niin kauan, että minulla on kylmä, jotta koirat saisivat riekkua mahdollisimman paljon. Usein se on ollut se, että kömmin sänkyyn vaakatasoon ja soitan jollekin tärkeälle. Välillä se, että pidän puhelinta äänettömällä koko illan. Välillä käyn nukkumaan jo yhdeksältä ja välillä valvon myöhään.

Maailman parasta.

Tänään on siitä spesiaali päivä, että olen palkinnut itseni kahdesti. Toinen on tämä. Että kirjoitan blogiini, sillä rakastan sanoja ja niiden kanssa olemista.

Toiseen liittyy pieni tarina.

Sydämeni särkyi tosi rikki viime syksynä. Se hajosi yllättäen ja aavistamatta. Silloin ajattelin, että olin typerä, koska en osannut suojella sitä paremmin. Nyt ajattelen, että uskoin johonkin. Rakkauteen tai mihin ikinä. Johonkin hyvään.

Eikä sellaisessa ole mitään typerää.

Joka tapauksessa noin kuukausi sitten, kun oli kulunut abauttiarallaa tasan 10 kuukautta siitä hetkestä, kun itkin sydämen palasia yön yli vessanlattialla, seisoin ratikkapysäkillä ja mietin, miksi en voi unohtaa. Miksi sydämeni ei korjaannu. Mitä tässä pitäisi tehdä. Laittaa randomista ja coolisti vaan viestiä, että mitä kuuluu.

Mietin hetken ihan täristen, miten jännittävää se olisi. Laittaa viestiä. Odotella vastausta ja saada se sitten vihdoin. Ehkä. Tai olla saamatta. Kuitenkin ihan rennosti lähestyä. Olla oman elämänsä selviytyjä ja sankari. Coolisti.

Mietin jo mitä kirjoittaisin - ja silloin se iski.

En halunnutkaan tehdä sitä. En halunnut käydä läpi sitä, että odotan jännittyneenä viestiä, koska mitä sitten. Ei mitään. Olin ihan, että ohhoh! Mikäs tämä tämmöinen tunne on!

Tajusin yhtäkkiä, että sydämeni oli alkanut parantua. Se ei ollut unohtanut, mutta se ei myöskään ollut enää niin kipeä. Sydämeni oli oikeasti sitä mieltä, että anna olla. Vaikka järkeni jopa yritti vikitellä sitä kuiskuttelemalla vienosti, että kamoon ihan frendinä vaan, yks viesti vaan coolisti, sydämeni oli sitä mieltä, että njääh.

Joten sen kunniaksi, että selvisin sydänsurusta hengissä, halusin palkita itseni isosti ja varasin itselleni kahden viikon Thaimaan matkan. Isommat jutut vaativat isompia palkintoja.

Reissuun on tietenkin vielä aikaa puoli vuotta, ja tässä ehtii tulla vaikka mitä lakkoja ja muita vastaan. Mutta jos sinne asti selviän, minua ei edes haittaa, vaikka perille päästyäni sairastaisin kahden viikon turistiripulin. Jos istun kaksi viikkoa Thaimaassa paskalla, sen aion tehdä coolisti. Aion elää hetkessä, nauttia siitä, että käden ulottuvilla on vessapaperia ja palkita itseni pyyhkimällä.

Koska elämä on pieniä onnenhetkiä varten.

10 kommenttia:

  1. Just noin sitä pittää ellää :)

    VastaaPoista
  2. Just tällästä tekstiä kaipasin tähän hetkeen! Jospa munkin sydän ottais tästä nyt oppia!

    VastaaPoista
  3. "Kun kärsin ja kaipasin ja tahdoin rakastaa en tiennyt vielä miten kärsii ja kaipaa se joka tahtomattaan rakastaa" - Tommy Tabermann

    VastaaPoista
  4. Kirjoitat hassusti, kiitos. Toivottavasti se ripuli ei kuitenkaan yllätä.

    VastaaPoista
  5. Oot vaan mahtava. Ihana teksti.

    VastaaPoista
  6. Ihanaa luettavaa. Omanki särkyneen sydämmen sirpaleet viel hakusessa mut just tämmöne auttaa tajuumaan asioita. :) kiitos

    VastaaPoista
  7. Kiitos tästä blogista. Kiitos tavasta, jolla makustelet sanoja ja viljelet niitä nätisti toisensa perään. Tämä on täydellistä kirjallista mielihyvää. Ja asiaa, niin asiaa. Ihanaa lukea asiallisen järkevää tiukkuutta niin maan arkisista asioista. Niitä, jota liian usein kaunistellaan näkymättömiksi. Joo.

    VastaaPoista
  8. Aloin vasta hetki sitten lukea sun blogia ja ajattelin että voi kuinka hauskaa ja hyvää ajanvietettä, saa nauraa. Mutta kun luin tämän tekstin, tuli tippa väkisinkin linssiin. Miten joku voikaan osata kirjoittaa samanlaisista tunteista kun itse kokee, niin kauniisti, suorasti, vaatimattomasti - mutta niin vahvasti. Kiitos tästä :)

    VastaaPoista
  9. En haluaisi olla mitenkään töykeä tai rikkoa mielikuviasi onnesta, mutta Aasiassa perse pestään kädellä ja vedellä.

    VastaaPoista
  10. aivan upeesti kyl kirjotat :)

    VastaaPoista