Google-haut

Google-haut

perjantai 29. toukokuuta 2015

Kun sinkkunainen tapaa sinkkumiehen...

(Löysin tämmösen vanhan tekstin läppäriltä. Tää kuvastaa meikeläistä aika hyvin noin viisi vuotta sitten. Oi niitä aikoja, kun olin hullu ämmä. <3)

Aluksi olivat nainen, sinkkuus ja normaalius maximus.

Elämä rullasi paikallaan. Oli työt ja harrastukset. Kun kaverit kysyivät, että onko ollut mitään sutinaa, pystyi jo tutulla rutiinilla heittämään, että no ei ole mitään eikä koskaan tule olemaankaan.

Sitten tulee ex tempore -baarireissu ystävien kanssa ja kaikki menee nappiin. Aamulla kainalosta löytyy semmoinen ihan kiva jörrikkä, jonka kanssa vielä aamulla vähän suukotellaan, paneskellaan nautinnollisesti ja nauretaan yhdessä.

Vaihdetaan numeroita, koska eihän sitä koskaan tiedä. Mies lähtee kotiin. Darrapaskan levittäytyessä vessanpöntön seinämille hoetaan itselle, että ihan yhden illan juttu vaan ja ei tässä mitään sen suurempaa nyt ole. Salaa toivotaan kuitenkin, että olisi.

Seuraavat päivät kytätään kännykkää kuin hullu. Ja aina, kun se soi, sydän käy hetkellisesti oikealla puolella rintakehää. Soittajana kuitenkin aina äiti.

Kunnes sitten vihdoinkin jörrikkä laittaa tekstiviestin. Mennään yhdessä kahville. Ennen kuin mies on ehtinyt edes asetella kankkujaan kahvilan penkille, ollaan jo mietitty, että kyllä tämän voisi esitellä vanhemmille ja kavereille. Sovitellaan mielessä miestä milloin jonkun häihin, milloin hautajaisiin. Sopisi myös kivasti kainaloon, kun kaverilla on grillibileet. Perhekin tykkäisi. Sisko sanoisi, että se on tosi hauska tyyppi, ja veli katsoisi sen kanssa jotain urheilullista peliä ja joisi kaljaa.

Tästä innostuneena laitetaan miehelle seuraavana viikonloppuna parin viinilasillisen jälkeen muutama hauska viesti. Kytätään (jälleen) puhelinta kuin sekopää koko ilta. Sitten loppuillasta laitetaan vielä pari viestiä perään. Rennosti ja coolisti.

Aamulla herätään siihen, että viestejä on lähtenyt 10 eikä yhteenkään ole tullut vastausta. Jännä. Mietitään ihan tosissaan, että ehkä viestit eivät menneetkään perille. Mietitään, että eikö se muka ymmärtänyt niitä viestejä. Nehän oli vitsejä. Huumoria. 10 hauskaa viestiä. Kytätään jokaista somekanavaa kolmen minuutin välein ja odotetaan, että mies tulee online-tilaan.

Ja sitten se tapahtuu. Vihdoinkin. Mies on Facebookissa, vihreä pallo siellä kertoo, että täällä ollaan. Poskille nousee puna ja sydän sykähtelee kiivaasti. Kohta se juttelee. Kohta se vastaa. Sitä varmaan naurattaa ne viestit.

Vihreä pallo häviää. Mies on poistunut paikalta. Pettymys valuu karvaana pitkin rinnuksia. Niin myös räkä ja kyyneleet. Itkettää taas. Darra ja kaikkea. Kukaan ei koskaan rakasta.

Seuraavalla viikolla käydään kavereiden kanssa voimauttavia keskusteluja, että "ei se vaan ollu sua varten ja löydät paremman". Olo kohenee pikku hiljaa.

Parin viikon päästä tuumaillaan itsekseen, että taas on polvet ruvella ja häämekko poltettu kundin takia, jota on nähty kaksi kertaa. Omalle peilikuvalle hoetaan, että ei koskaan enää.

Ja kun kolmen kuukauden päästä tavataan joku uusi ihana...

... alkaa tismalleen sama rumba.

13 kommenttia:

  1. Just tuon takia mulla on vaan seksittömiä (!) yhen illan juttuja, tyyliin nukutaan ja jutellaan. Semmoset on sitten saattanut poikia jatkoakin. Oon liian herkkis tommosiin seksijuttuihin...

    VastaaPoista
  2. Nyt tuli kyllä niiiiin vahva samaistuminen! :D toki eipä sitä sutinaa ole ollut juuri nimeksikään, mutta sillon kun on, ni se on just tommosta!

    VastaaPoista
  3. Just näinhän se menee :D huipputeksti!

    VastaaPoista
  4. Ja tässä iässä seuraavaan kertaan menee ainakin 3 vuotta. Nainen 48v. Ei seksiä noin 3 vuoteen, ei muista enää milloin viimeksi, vain haaveissa nykyisin. En saa edes sopivaa miestä kahville käymään... Lopetan kokonaan miehistä haaveilun ja pihtaan lopun ikääni. Prkle!

    VastaaPoista
  5. Ai näin voi käydä muillekin! Tapasin oikeesti tosi kivan miehen, johon ihastuin heti ja meillä oli kahen yön juttu. Sitten se se hävisi ja mun sydän murtu. Siitä on kaks viikkoo ja olo on ollu tosi paska, tyyliin en kelpaa kellekään ja oonko oikeesti nii kamalaa seuraa. Siitä on seurannu vieläkin paskempi olo, että hei, näit jätkän kaks kertaa ja muutaman kerran tekstailit ja nyt vollotat silmät päästä.. Säälittävää.

    VastaaPoista
  6. Haha, osu ja uppos tää teksti! Hyvä että muilleki käy näin :D

    VastaaPoista
  7. Aivan mahtava teksti! Ihanaa(tai no ihanan kamalaa) että noin käy muillekin! Sitä aina aattelee, että oonko mää nyt ihan pölijä,kun tällä lailla hurahdin johonkin jannuun ja sit just kyttää puhelinta, meiliä, Facebookkia, Whatsappia ja joka paikkaa, että jokonytjokonyt tulee viesti tai soitto. Sitku se puhelu/viesti tuleekin äitiltä tai kaverilta,nii pettymys on valtava. Ja tosiaan, taas pitää prepata ittiään, että nonnii uutta matoa koukkuun ja uus mies kehiin. Enää en jaksa ees prepata itteä. Kyynisyys on vallinnut jo vuosia minun olemattomassa rakkauselämässä. :'D

    VastaaPoista
  8. Tämä oli kyllä kuvaava! Mulle on tosin muutamien edeltävän sorttisten tapahtumien jälkeen käynyt niin, ettö lähden kritiikki edellä ja sitten siinä saa toinen olla jo AIKA hyvä, että alan sen takia kyttäämään puhelintani. Mutta ehkä tässä taas joskus saattaa noin päästä käymään.. :D

    VastaaPoista
  9. Ää, just nyt tälläinen kuvio. En tajua miksi pitää lisätä feisbuukkiin ja whatsappiin jos ei haluu oikeesti enää olla tekemisissä. Ja miksi en vaan voi ottaa tätä niin kevyesti kuin toinen. Yhden yön juttu ja yhet treffit ja nyt ei kuulu miehestä mitään. Luulin et pystyisin tällä kertaa ottamaan rennosti ja olemaan ihastumatta mut ei, taas on puhelimenkyttäysvaihde päällä ��

    VastaaPoista
  10. Sun blogi on jotain ihan parhautta! Oon lueskellu ja selaillu ja aion lukea kaikki postaukset :) Kirjotat tosi hyvin ja teksteistä välittyy aitous! :)

    VastaaPoista
  11. Hyvä teksti! Aina niin rehellistä
    Ja suoraa asiaa! :) Mihinköhän miestyyppiin nämä voisi luokitella? http://www.lily.fi/blogit/miian-kengissa/10-miestyyppia

    VastaaPoista
  12. Hah mahtavaa! Tää teksti oli lähes suoraan kun omasta elämästä. :D hienoa kun vertaistukea löytyy! ;) t. 6v sinkkuna ollut 27v mimmi

    VastaaPoista
  13. Hei. Tuuo kuvio oli niin hauska että mietin olisiko jopa sarjis ideaa. mutta ennenkuin alan mitään toteuttaa, linkitän sinulle sarjakuvan naisen ajatuksista ja siitä miksi me teemme mitä teemme, ja kuinka tällaisia ikäviä asioita voi estää (jos voi estää).
    https://www.riemurasia.net/kuva/Naisen-mielta-ei-voi-ymmartaa/159126

    VastaaPoista