Google-haut

Google-haut

torstai 3. syyskuuta 2015

10 tärkeää faktaa Thaimaasta

Tai ei sittenkään.

Mutta voin kertoa määmatkastani 10 tärkeää asiaa tähän mennessä.

1.

Näin maailman kauneimman salamashown lentokoneesta matkalla Bangkokiin. Se kesti noin puoli tuntia. Alapuolellamme koko tumma maisema välkkyi ja paukkui kuin ilotulitusraketit, ja yläpuolellamme oli kirkas tähtitaivas. Se oli ihan tosi sick. Niin kaunista. Minä kuolasin ikkunaa, ja vieressäni istuva nuori espanjalaispoika kuolasi unissaan viltilleni.

2.

Ajattelin kolmea asiaa koko 10 tunnin lentomatkan ajan, jota en nukkunut. Ensimmäinen oli piereskely. Suunnittelin 10 minuutin välein, millä tyylillä seuraavalla kerralla hivutan kankkuani pikkuisen ylös, että pieruntörinä ei vahingossakaan tunnu naapuripenkissä. Toinen asia oli kuolema. Kuvittelin, miten lentokone ihan kohta räjähtää kahtia ja minä lennän taivaalle tai tipumme kaikki alas. Kolmas asia oli seksi. Eräs kaverini nimittäin kysyi, olenko koskaan masturboinut lentokoneessa, johon vastasin, että en. Tästä syystä en saanut ajatusta pois päästäni. En ollut kiihottunut, koska piereskely ja kuoleman ajattelu jotenkin häiritsivät sitä, mutta näin silmissäni 10 tuntia jäykän munan eikä se ollut kanssamatkustajan.

3.

Ensimmäisessä kahvilassa, jossa Bangkokissa kävin, oli Marimekon tyynyliinat ja mukit. Paikan omistaja oli niistä erittäin ylpeä.

4.

Olen huomannut, että minulla on alushousuongelma. Ostin ensimmäisenä päivänä kuudet alushousut. En tarvitse yksiäkään niistä, minulla on jo satoja.

5.

Jos haluatte kivan hostellin Bangkokista, menkää Boxpackersiin. Siellä oli omat majat. Minä tykkään majoista.

6.

Täällä (Ko Chang) sataa koko ajan ja on pilvistä, mutta olen saanut onneksi otettua yhden aurinkoisen kuvan, jonka pystyin poustaamaan Instagramiini. Huh.

7.

Tämänhetkisessä hotellihuoneessani on seksipeili. Minä puristelen siihen finnejäni.

8.

Tuliko turistiripuli? Ei saatana, mutta kyllä saatana tuli. Ensin oksetti ja sitten lopulta hakkasin kurapaskalla kolme vuorokautta hotellin vessanpönttöä sellaiseen kuntoon, että se pitänee uusia lähiaikoina.

9.

Saan jatkuvasti ihmetteleviä ja kauhistuneita katseita, kun ihmisille selviää, että matkustan yksin. En siis tarkoita nyt esimerkiksi hotellinpitäjiä tai taksikuskeja, sillä jos he kysyvät, olenko yksin, se liittyy majoitukseen tai rahaan. Puhun nyt muista tapaamistani henkilöistä. Mutta minua hymyilyttää, että se on niin suuri ihmetys.

10.

Tilasin äsken nuudeleita ravintolassa. Sain niiden mukana kepit. Tai risut, tikut, mitkä lie. 10 minuutin kuluttua tarjoilija hiipi luokseni haarukka kädessä. Nostin naamani lautaselta ja kiitin. Hän oli huomannut hätäni. En ole nimittäin mikään mestari syömään kepeillä ja joudun yleensä pitämään suutani noin kolmen (3) cm päässä lautaselta, koska sille etäisyydelle pystyn heittämään niiden avulla ruokaa.

Päätän raporttini tähän. Moikka!

7 kommenttia:

  1. Mahtavaa, olet ihana! Nauti määmatkasta ja hauskuuta meitä matkakertomuksilla! :D

    VastaaPoista
  2. Sulle on kyllä suotu äärimmäisen arvokas lahja: kyky tuottaa iloa ja hyvää mieltä muille ihmisille. Kiitos siitä ja hyvää matkaa! :)

    VastaaPoista
  3. Siis ööh eikö thaikkulaan mene yksin lähinnä miehet, panemaan huoria?

    VastaaPoista
  4. Nää faktat tulikin tarpeen, sillä olikin jo aika harjoittaa naurulihaksia. :D

    VastaaPoista
  5. Määkin olin 19-vuotiaana Thaimaassa määmatkalla, kun ensirakkaus petti. Silloinkin ne pyöritteli päätään kun kerroin olevani yksin, ja kun tutustuin paikalliseen tyttöön niin se näytti jostain kirjasta että niillä on sanonta että hullu yksin matkustaa!

    VastaaPoista
  6. Mä matkustin ittekseni useaan otteeseen Kaakkois-Aasiassa kymmenisen vuotta sitten pidempiäkin reissuja. Tutustuin aivan eritavalla porukkaan ja erilaisiin ihmisiin kun porukassa tai kaverin kanssa reissatessa. Meitä "määmatkalaisia" oli silloinkin liikenteessä paljon, eikä mua kukaan ihmetelly tai katsonut kauhuissaan?
    Hauskaa ja antoisaa reissua sulle!

    VastaaPoista