Google-haut

Google-haut

torstai 8. syyskuuta 2016

Miksi sinkkuus ja treffikulttuuri eivät tunnu kohtaavan?

Minulta kysytään poikkeuksetta aina haastatteluissa Tinderistä ja treffailusta nykypäivänä.

Minusta on hyvä, että on olemassa sellaisia applikaatioita kuin Tinder, sillä ei ole oikeaa tai väärää tapaa kohdata uusia ihmisiä. (Paitsi kidnappaus. Kidnappaus on väärä tapa.)

On hyvä kuitenkin muistaa, että esimerkiksi juuri Tinderin kuvakollaasi luo illuusioon siitä, että rakastuminen tai pariutuminen/kolmiutuminen/neliytyminen jne. on helpompaa.

Se ei ole helpompaa. Treffeille pääseminen on helpompaa - ei rakastuminen.

Tämä siitä syystä että.

Kuvittele itsesi yläasteelle. Siellä oli joku kiva, jota katselit. Aina välitunnilla tuijottelit ja punastelit, kun se huomasi. Se oli niin söpö.

Kuvittele sitten, että sen ihana kotialbumista otetaan viisi valokuvaa ja laitetaan ne samaan pinoon tuhannen muun ihmisen valokuvan kanssa. Sinne sekoitetaan. Shlap shalp shalp (sekoitusääniä).

Noin.

Nyt mieti, ettet tunnekaan sitä ihanaa tyyppiä. Sitten sinulle annetaan käteen tuhannen ja viiden valokuvan pino, ja sinun kuuluu valita sieltä se, kehen voisit ihastua.

Osuisiko valinta siihen ihanaan, jota katselit välitunnilla? Tuskin. Tsägällä ehkä.

Tämä mielikuvaharjoitus ei tietenkään tarkoita, etteikö valokuvista voisi löytyä joku toinen kiva tyyppi. Ja lisäksi tässä puhutaan tunnemylläkän keskellä elävistä teinistä, jotka eivät muutenkaan ymmärrä itsestään tai mistään muustakaan juuri mitään. Mutta toisaalta - kuinka moni meistä aikuisistakaan lopulta ymmärtää?

Tinder on hyvä olla olemassa, mutta siihen ei kannata ladata kaikkia panoksia. Aina, kun on sellainen fiilis, että jaksaa taas tutustua uusiin ihmisiin, kannattaa mennä ja tehdä se. Aina, kun tuntuu, ettei jaksa nyt, silloin ei tarvitse.

Minä uskon vahvasti, että meitä sinkkujakin aletaan pikku hiljaa ymmärtää paremmin. Vielä 70-luvulla yli 24-vuotiaat sinkkuihmiset joutuivat maksamaan vanhanpiian ja -pojan veroa. Tällaiset pyörät kääntyvät hitaasti.

Ajatus siitä, että "ota vaan joku, niin oot parempi ja onnellisempi ihminen", alkaa murtua. Treffailukulttuuri muuttuu. Aletaan ymmärtää, ettei kipinä välttämättä synny siitä, että istuu jonkun tuntemattoman tyypin kanssa sieraimet vastakkain kahvipöydän ääressä. Tutustumisessa tarvitaan tilaa, liikkumavaraa, happea - ei toisen nenäkarvojen kimmellystä (välttämättä).

Siksi minä olen erittäin onnellinen, että Nykytreffit-tyylisiä tapahtumia järjestetään. Siellä sieraimetkin voivat osoittaa eri suuntaan, kun katselee ja kuuntelee kivoja elämyksiä. Mutta silti voi salaa silmäillä toista ja miettiä, että tuon karvan minä nyppäisin, jos uskaltaisin koskea.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti