Google-haut

Google-haut

torstai 1. joulukuuta 2016

24 asiaa, joissa olen hyvä

Ajattelin näin joulukuun kunniaksi tehdä listan asioista, joissa olen hyvä.

Yleensä lista tehdään siitä, mitä toivoisi toisen ihmisen olevan, mutta eihän siinä ole mitään järkeä. Semmoiset listat voivat rajata pois hyviä kandidaatteja kuten naapurirakennuksen talonmiehen (häntä ei osaa ajatella sillä tavalla ja on jo yli 60), kalamyyjän (haju) tai Robert Downey Jr. (ei muka voi koskaan saada).

Minä uskon puhtaasti siihen, että sydän kyllä kertoo, kuka on hyvä ja kuka paha.

Mutta tämän listan halusin tehdä, koska meillä oli kerran lukiossa tehtävänä kirjoittaa kolme hyvää asiaa itsestä enkä keksinyt mitään muuta kuin "liikunnallinen" ja sitten kaveri sanoi, että kirjoita "hauska". Aika tehtävälle alkoi loppua, joten kolmanneksi pistin "kiva". Mielestäni lista oli huono, ja se on vaivannut minua tähän päivään asti.

Joten nyt tulee uusi päivitetty versio - 24 asiaa, joissa olen hyvä!

1. Olen hyvä kirjoittamaan.

2. Uskallan mennä ruokapöytään ensimmäisenä ja aloittaa ruoan ottamisen.

3. Olen erittäin rohkea pissaamaan vessanovi auki.

4. Alastomuus.

5. Osaan pilkkoa kasviksia isoiksi paloiksi.

6. Jos joku on hävittänyt jotain ja autan häntä etsimään, löydän tavaran 110 % varmuudella. Jos minä en löydä, ei sitä löydä kukaan muukaan.

7. Olen äärimmäisen taitava keskustelija, koska tykkään istua hiljaa ja kuunnella.

8. Lasten kanssa leikkiminen ja piereskely.

9. Osaan hipsuttaa toista ihmistä hellästi, ja olen muutenkin aika hellä, mutta välillä raju.

10. Minulla on paljon oikeita kavereita ja mielikuvituskavereita eli olen hyvä kavereissa.

11. Osaan olla harjaamatta hiuksiani ja käymättä kampaajalle.

12. Olen hyvä käyttämään vaatteita, jotka äitini osti minulle, kun olin vielä lukiossa. #kokovartalopingviiniyöpuku

13. Tiskaaminen.

14. Koirankynnen leikkaaminen.

15. Masturbointi.

16. Seksiunet erityisesti silloin, kun olen kylässä enkä nuku huoneessa yksin.

17. Olen hyvä huomaamaan juhlissa, kun muiden vierailijoiden kahvikupit ovat tyhjentymässä.

18. Tarrojen liimaaminen.

19. Pystyn itkemään lähes kaikille asioille.

20. Olen kehittynyt kiipeilijänä kahden vuoden aikana valtavasti (köydessä, en boulderissa niinkään), ja viimeksi pääsin 7a-reitin puoleen väliin ja olisin mennyt sen loppuun, elleivät sormeni olisi tippuneet yksi kerrallaan maahan.

21. Osaan syödä yhtä ja samaa suklaalevyä tai karkkipussia kuukauden ajan.

22. Olen erityisen hyvä murisemaan täysin kontrolloimattomasti, jos joku yrittää ottaa minulta popcornia tai sipsiä tai ranskalaisia tai jotain, missä on paljon suolaa ja rasvaa.

23. Olen hyvä pelleilemään ja kertomaan livenä hillittömän hauskoja juttuja, joille aina joku nauraa.

24. Olen uskomattoman seksikäs ja viettelevä, kun sille päälle satun.

Olen ihan oikeasti näistä asioista ylpeä. Halusin kirjoittaa tämän listan myös siitä syystä, että meidän suomalaisten suusta tulee useimmiten "en mä osaa" ja "en mä tiiä" ja "ai kauheeta" ja "en mä kehtaa".

JOTEN NYT TULEEKIN KOTITEHTÄVÄ: Kirjoita oma listasi. Jos on vaikeaa keksiä kaikkia juttuja heti, voit kirjoittaa yhden jokaisena päivänä elämän loppuun asti tai sitten jouluun asti.

10 kommenttia:

  1. ♡♡♡ ihanaaaaaa!! Kiitos ihana. Mä teen kans.

    VastaaPoista
  2. Kyllä kolme pitäisi riittää. Alla oma listani.

    1. Olen hyvä tekemään asioita kunnolla jo ensimmäisellä kerralla.
    2. Olen hyvä oppimaan muilta, koska olen jo hyväksynyt sen, että en kuitenkaan keksi mitään uutta. Yhden kerran oli tarkoitus hakea patenttia viritelmälle, jossa luultavasti olin yhdistellyt asioita joita kukaan ei aikaisemmin ollut yhdistellyt. Firman omistajien riidan takia firma kuitenkin ajettiin alas ennen kuin hakemustakaan oli aloitettu laatimaan.
    3. Olen jo aika hyvä tunnistamaan asiat, joita en pysty muuttamaan, mutta on sitä kuvannollista päätä tullut seinään iskettyä aikoinaan kovaa ja usein.

    VastaaPoista
  3. Mää tein!! Jos kiinnostaa käydä katsomassa ni laitan tähän osotteenkin.
    http://www.lily.fi/blogit/tuska-onni-elama/ma-oon-hyva

    VastaaPoista
  4. Moi!

    Kiitos hienosta listastasi ja ideasta. Tein itsestäni heti innolla listan, koska:
    1. Olen tosi hyvä itseni kehumisessa. Omakehu haisee hyvälle.
    2. Olen hyvä tanssimisessa.
    3. Olen hyvä hitaasti juoksemisessa (moni juoksee liian kovaa ja kuvittelee kehittyvänsä).
    4. Olen älykäs.
    5. Olen hyvä muiden käskyttämisessä.
    6. Olen hyvä priorisoinnissa
    7. Olen hyvä uimisessa.
    8. Olen rohkea tekemään sellaisia asioita, joita on tärkeä tehdä, vaikka jännittääkin, kainalot hiessä ja ääni väristen teen.
    9. Osaan laulaa hyvin.
    10. Osaan kuunnella muita hyvin.
    11. Olen taitava muiden kehuja.
    12. Olen säästäväinen terveellä tavalla.
    13. Olen hyvä keskustelija.
    14. Osaan vitkastelematta tarttua hommiin, jotka pitää tehdä.
    15. Olen viisas.
    Tiedoks vaa!
    Anu

    VastaaPoista
  5. 1. Olen hyvä kirjoittamaan
    2. Olen hyvä kieliopissa
    3. Olen hyvä pitämään kodin siistinä
    4. Olen taloudellinen
    5. Olen hyvä saamaan aikaan asioita, kun päätän tehdä jotain
    6. Olen hyvä tutkimaan ja kehittämään itseäni
    7. Olen hyvä huolehtimaan hygieniasta ja siisteydestä
    8. Olen hyvä muistamaan asioita
    9. Olen hyvä viettelemään miehiä
    10. Olen hyvä sisustamaan
    11. Olen hyvä arvostamaan sitä mitä on
    12. Olen hyvä voittamaan pelkojani
    13. Olen hyvä tuntemaan empatiaa
    14. Olen hyvä puhumaan syvällisiä
    15. Olen hyvä kulkemaan omaa tietää
    16. Olen hyvä pärjäämään omillani
    17. Olen hyvä huomaamaan asioita ja toisten tunnetiloja
    18. Olen hyvä pelaamaan farm heroes sagaa
    19. Olen hyvä liikkumaan varovasti liukkaalla kelillä
    20. Olen hyvä nukkumaan sikeästi
    21. Olen hyvä heittämään turhaa tavaraa pois
    22. Olen hyvä tekemään joulukortteja
    23. Olen hyvä organisoimaan
    24. Olen hyvä analysoimaan

    VastaaPoista
  6. Mahtavia listoja! Täytyy kirjoittaa itsekin oma lista.

    VastaaPoista
  7. 1. Olen hyvä keksimään syitä miksi taas myöhästyin (joita en koskaan kuitenkaan sano ääneen)
    2. Olen hyvä valvomaan myöhään
    3. Olen hyvä käyttämään ruuan hyödyksi (ei tarvii syödä niin usein ja paljon)
    4. En tunne käsitettä sokerihumala
    5. Olen hyvä unohtamaan asioita (muille siitä on hyötyä lähinnä jos lainaavat minulta rahaa)

    VastaaPoista
  8. Mun kommentti ei liity mitenkään tähän tekstiin, mutta erosin tänään pitkästä parisuhteesta ja oon tottakai ollut niin paskana että tekisi mieli jäädä ikuisesti peiton alle. Mutta sitten tajusin, että nyt voin alkaa lukea sun blogia ihan erilailla samaistuen! Ehdin myös lukea kasan ero-oppaita ja siellä luki että kannattaa ottaa jostain henkilöstä itselleen mentori eli tyyppi joka on selvinnyt erosta ja sillä pyyhkii hyvin. Niin otan susta nyt sit mentorin ja aina kun haluun jäähä sinne peiton alle itkemään niin voin miettiä että hitto onkohan se Henriikka päivittänyt jotain blogiin. Ihanaa!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.