Google-haut

Google-haut

tiistai 25. huhtikuuta 2017

Muutokset järisyttävät elämää

Tosin minua järisyttää kaikki. Olen monesti sellaisessa iloisessa tärinässä ilman mitään järkevää syytä. Silloin ajattelen, että minua jännittää elämä.

Kerran pohdiskelimme ystäväni kanssa listaa asioista, joita jännitän, kun olin taas kerran istunut koko aamun jännäpaskalla. Olimme hetken hiljaa, repesimme nauramaan ja totesimme, että minun tapauksessani kannattaa kirjoittaa ylös ne asiat, joita _en jännitä_. Siitä listasta tulee lyhyempi.

Sellaisia asioita ovat muun muassa päiväpeiton ottaminen pois sängyltä iltaisin (päivällä vähän jännittäisi, olisi niin outoa), verhojen kiinni laittaminen iltaisin, hedelmien punnitseminen kaupassa Suomessa, bussissa istuminen, kun reitti on tuttu sekä tiskaaminen (kotona).

Ehkä juuri jännityksestä johtuen prosessoin asioita hitaasti. Minulle kuukausi on yhtä lyhyt aika kuin toiselle viikko. Viikko on minulle sama kuin toiselle yksi päivä.

Minusta myös vuosi on lyhyt aika. Vuosi on minulle neljä kuukautta: talvi kevät kesä syksy.

Luulen, että tästä hitaudestani johtuen olenkin särkenyt sydämeni pari kertaa aika napakasti. Kun tapaan jonkun kivan ja kiinnyn häneen, olen vuoden päästä ihan samassa tutustumisen jännähuumassa kuin ensimmäisen kuukauden aikana, vaikka mitään erikoista suhdetta ei olisi edes olemassa. Vuoden päästä se toinen, nopeampi ihminen on jo uudessa suhteessa, ja minä olen, että mitäs tässä oikein tapahtui näin äkkiä ja yllättäen.

Sitten prosessoin tällaista uutta jännittävää käännettä seuraavan vuoden.

Vähän häpeän tätä piirrettä itsessäni, mutta olen oppinut elämään sen kanssa. Ehkä pikkuisen olen tupannut syyttämään itseäni siitä, etten ole tajunnut mitään. Mutta olen aika anteeksiantavaista ihmissorttia, joten en liian kauan viitsi syytellä edes itseäni.

Olen hitauteni takia välillä aika peloissani, koska tiedän, että isot asiat ja erityisesti pienet asiat vievät minulta niin kauan aikaa pohdiskella ja toipua elämän jännityksestä.

Viime viikolla kuulin, että saan kahdeksi kuukaudeksi apurahaa uuden kirjan kirjoittamista varten. Vielä puoli sitten olin varma, etten kirjoita enää koskaan mihinkään yhtäkään sanaa. En ole koskaan elämässäni ajatellut, että kirjoittaisin kaksi kirjaa. Ehkä yhden, jos hyvä tsäkä käy. Mutta kahteen asti en ole osannut laskea. Enkä osaa oikein vieläkään.

Lisäksi kuulin, että Mielikuvituspoikaystävän pokkariversiota on myyty jo lähes 11 000. Se on ihan hirveän paljon.

Voitte siis kuvitella, miten paljon minua nyt jännittää. Aina, kun jotain suurta tapahtuu elämässäni, näen unia lapsuudenkodistani. Joka kerta palaan Heinolaan silloin. Niin nytkin. Viime yönä kirmasin raikkaissa Sinilähteen metsissä Dada-koirani kanssa. Se ei tullut kutsusta luokseni koska söi onnellisena kanadanhanhen poikasia.

Näillä mennään. Kohti uusia seikkailuita!

2 kommenttia:

  1. Moi! Tämä kolahti, kun on kaverin kanssa puhuttu just, että meillä molemmilla on elämänjännitys. Näköjään sitä on muillakin! :D

    VastaaPoista
  2. Minäkin jännitän elämää ihan koko ajan ja liikaa. Ihanaa, että pääset kirjoittamaan toisen kirjan! Älä jännitä liikaa sitäkään, muista, että oot hyvä siinä mitä teet.

    VastaaPoista