Google-haut

Google-haut

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Sain kerran kalan

Sain kerran kalan virvelillä. Siitä on kuusi vuotta aikaa. En tiedä, mikä kala se oli, mutta minusta se oli iso ja semmoinen ihan tavallinen mutta vähän ruma.

Siiman päässä roikkui pieni koukullinen värikäs tekokala, johon se oikea kala nappasi kiinni, ihan veneen vieressä. Minä näin, että kala tulee sieltä ja kohta se nappaa ja yritin kiivaasti kelata siimaa, ettei se ehtisi. Mutta epäonnistuin. Säikähdin ja aloin itkeä. Kala vapautettiin takaisin järveen.

Siitä kalasta minulle tuli mieleen rakkaus. Kun se voi ihan yhtä yllättäen tarttua kiinni ja säikäyttää ja saada itkemään ilosta tai kauhusta. Tai voi olla tarttumatta. Voi tulla tavallinen kala tai pohjamutajuttuja. Voi tulla syöttikala tai paistinpannukala. Voi tulla iso tai pieni. Voi tulla yksi tai monta.

Niistä voi tulla oikein iloiseksi, kun ne paistaa voissa hyvin tai voi tulla matojakin suolistoon. Sitten välillä voi vituttaa, kun on istunut pilkillä kuusi tuntia perse jäässä eikä ole tullut mitään, mutta naapurireiällä käy helvetillinen kuhina.

Rakkaus on ihan yhtä omituinen ja epämääräinen asia kuin kalastus.

Tärkein ohje oman ja muidenkin hyvinvoinnin kannalta on, ettei unohda kalaa taskuun. Se haisee siellä pahalle.

Ai mitä?

En tiedä itsekään.

Tässä kuvassa syön satsumaa.



Mutta arvatkaapa mitä? No.

Minä olen valmis taas kalastamaan kohta. Minulla oli sydänsuruja koko viime vuosi, vanha kala haisi lahkeessa aika pitkällekin, mutta nyt alkaa tuntua, että voisi uskaltaa taas rakastua. Ei ihan vielä, koska pari suomua kimmeltää reidessä, mutta kohta. Se on aika paljon ja ensi kesänä juoksen tuolla kaduilla ihan haavi auki ja lettu levällään jo!

Ja sitten. Seuratkaa minua ihmeessä Instagramissa (@enbrica) tai Facebookissa senkin stalkkerit, koska päivitän niitä pikkuisen useammin kuin tätä blogia.

Heippa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti