Google-haut

Google-haut

maanantai 22. syyskuuta 2014

Treffipyyntöjä ja vähän peniksen tökkimisestä

Kuulkaapas tätä!

Näin unta, että rakastuin Hjallis Harkimon karvaiseen poikaan. En tiedä, onko Hjalliksella poikia enkä myöskään, että jos on, niin kuinka karvaisia ne on, mutta näin kävi. Niin paljon rakastuin ja ihan sekunnissa, että eivät karvatkaan haitanneet, vaikka ne peittivät koko vartalon ja vähän oli semmoinen apinamainen meininki siinä. Ja Hjalliksen poika rakastui minuun.

Se oli ihana uni. Enneuni varmasti.

Monet ovat kysyneet, että tuleeko blogin kautta paljon yhteydenottoja. Muutamia treffipyyntöjä on tullut (ja kiitos niistä, treffeille pyytäminen vaatii rohkeutta!), mutta ei vielä sellaista minunlaistani ole tullut tai sellaista, että minulta olisi silmät räjähtäneet päästä, jalat lähteneet alta ja jännäkakka hakannut kalsaria. Ei oikeasti tarvitse räjähtää mitään, mutta olisi kiva, jos vähän edes poksahtaisi päässä ja pikkuisen pitäisi ottaa juoksuaskeleita vessaan.

Olisi toki hirveän kiva nähdä kaikkia lukijoita ja tutustua uusiin ihmisiin, mutta kun ei ehdi. Aika paljon menee päivästä koiranpaskoja keräillen ja töitä tehden. Sitten, kun olisi hetki aikaa istahtaa, niin onkin kiva käydä lenkillä tai nähdä kavereita ja perhettä. Ja ohhoh, että onkin jo ilta ja aika käpertyä pingviiniyöpukuun. Semmoista se elämä on.

Ja sitten, ette ehkä usko, mutta uskokaan nyt kuitenkin. En kirjoita tätä blogia löytääkseni rakkautta.

Kirjoitan sinkkuudesta siitä syystä, että se jotenkin määrittää yksineläjää hirmuisesti. Sillä sinkku on ihminen ilman kumppania. Ilman jotakin toista. Vaikka enhän minä ole mitenkään puolikas tai onneton! Toki kosketus ja sen puute vaikuttaa elämääni aika paljon. Välillä tuntuu ihan hirveältä, ettei kukaan halaa. Mutta onneksi sitten töissä voi jo heti aamusta väkisinhalata kaikkia. Tai kavereita viikonloppuna.

Ylipäänsä syy, miksi kirjoitan, on se, että tykkään niin hirveästi tästä. Kirjoittamalla on pakko pistää maailma ja omat ajatukset ja itsensä jonkunlaiseen pakettiin. Kirjoitan itseäni varten, koska se selvittää tunteitani.

Ja sitten, jos joku saa teksteistäni vielä jotain irti, niin se tuntuu minusta yhtä kivalle kuin tarrojen liimaaminen kaikkialle tai se, kun tökkii löysää penistä, ja se alkaa hiljalleen nykiä ja kohota ja sitten törröttää siinä tosi kovana naaman edessä. Siinä on kaksi asiaa, joista voi kokea olevansa ylpeä - hieno tarrakollaasi pesukoneessa ja ihan omalla kosketuksella jäykistetty penis.

Ei muuta tällä kertaa. Ihanaa viikkoa!

10 kommenttia:

  1. Jes! Yhdyn edelliseen. Siis peniksen tökkimiseen. On se vaan kivaa kun saa sen jöpöksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! En yhtään ihmettele, jos miehet räpeltää itteään koko ajan.

      Poista
  2. Mä teen samasta syystä musaa ja kutittelen pimppejä :)

    VastaaPoista
  3. Hei mä niin samaistun! Meikäkin on yksin, mutta ei se kauheasti haittaa mutta silloin kun haittaa niin haittaa ihan perkeleesti! Onneksi on kaverit ja koira. Ja mäkin tykkään kirjottaa, tosin ihan päiväkirjaa jotta kukaan ei näkis mun synkkiä ja hulluja ajatuksia ja lukitsisi johonkin mielisairaalaan. Mutta se on kyllä suureksi avuksi se kirjoittaminen, vähän niinkuin näkisi kaiken vähän selvemmin ja laittaisi ajatukset järjestykseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuhan johonkin raapustaa :D Päiväkirjat on toki pahimpia. En pysty ite lukemaan omiani.

      Poista
  4. Mahtava blogi! Mietin, että ihanaa kun löydät itsellesi miehen joskus, mutta silloin varmaan blogisi loppuu ja se voi tapahtua milloin vaan :(?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei lopu! :) Ehkä ainoastaan blogin otsikko muuttuu.

      Poista