Google-haut

Google-haut

lauantai 22. syyskuuta 2012

Suomalaista stringimusiikkia

Ja tapahtui niinä päivinä, että Järvelän Pikkupelimannit (JPP) esiintyivät B-townissa Amerikan mantereella.

Niin lähti Enbricakin mökistänsä, Bloomingtonin kaupungista, Indianan osavaltiosta katsomaan tätä suurta ilosanomaa, jota myös Lotus-festareiksi kutsutaan.

Samaan aikaan oli liikkeellä joukko muitakin stringimusiikista kiinnostuneita.

Ja katso, herran enkeli Enbrica istahti eturiviin ja huomasi, että yleisön (ikä)haarukka on harmaa, kuivahtanut ja ryppyinen.


Ja niin aloitti JPP keikkansa ja koko kansa kuunteli sitä kuulolaitteilla ja nautti suuresti.

"Kunnia olkoon tällä suomalaisella stringimusiikkibändillä ja kaikilla hyvä tahto", totesi Enbrica ja latasi koko kansan kuultavaksi kappaleen polkkaa, sillä polkka, kuten kaikkien pitäisi jo tietää, on herkullisempaa kuin suklaa, salmiakki, sperma ja skumppa yhteensä.


Kaikki, jotka tämän kuulivat, olivat Enbrican kanssa samaa mieltä iänkaikkisesti. Aamen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.