Google-haut

Google-haut

maanantai 1. syyskuuta 2014

Tänään on ollut spesiaali päivä

Moi!

Voi vitja sentään, tänään on ollut erikoinen päivä.

Ensinnäkin. Opin, mitä YOLO tarkoittaa. Olen luullut koko elämäni, että kun porukka tägäilee YOLOa kaikkialle, se liittyy jotenkin siihen Jolon panttivankikriisiin vuosien takaa. Pikkuisen olen pahalla ajatellut niitä ihmisiä, jotka ovat sellaista tehneet. Mielenosoituksellisesti en ole yhdestäkään semmoisesta yolottelukuvasta tai statuksesta tykännyt koskaan.

Mutta siis yolo tarkoittaakin, että You Only Live Once. Namaste.

Toisekseen. Flirttailin kaupankassalle. Ensin flirttailin viime viikolla ihan vahingossa. Sitten tänäänkin yritin, mutta se ei enää onnistunutkaan yhtään ollenkaan. Tiputin puolentoista litran limsapullon lattialle ja löin ostoskorilla takanani seisovaa naista käteen samalla kun kiljuin, että unohdin antaa pullonpalautuskuittilappusen ostosten yhteydessä. Se kaikki oli tosi kamalaa, mutta yolo. (Innostuin tästä yolosta nyt ihan täysillä. En lopeta sen käyttämistä koskaan.)

Kolmannekseen. Olen kuullut tässä vuosien varrella useita selityksiä sille, miksi ehkäpä olen sinkku. Yksi selitys on ollut rakas ja lämmin kokovartalopingviiniyöpukuni.


Mutta kamoon. Kuten kuvasta huomaatte, ei se se voi olla. Maailman seksikkäin asu.

Toisen selityksen sain viisivuotiaalta kaveriltani, kun hän kuuli, etten harjaa koskaan hiuksiani. "Ai et sä harjaa sun hiuksia? No sen takia sulla ei oo aviomiestä." No nyt olen välillä vähän harjaillut sormilla. Eli ei voi olla sekään.

Tänään taas sitten saksalainen vieraani sanoi, että piereskelen liikaa.

Loppu.

20 kommenttia:

  1. Oot ihan huikee, ai että tämä piristi mun maanantai-iltaa, joka on muutenkin masentava päivä. Kiitos sulle, nauroin monessa postauksessa ääneen!
    -sinkkunainen

    VastaaPoista
  2. Ei voi olla syy toi pyjama. Mulla on Tokmannilta punainen collegehaalari yöpukuna ja mulla on aviomies. (Tosin yöpuku tuli vasta miehen jälkeen.......) Ja se on SEXY! Mikään ei ole kauniimpaa kuin minä keskellä yötä vessassa tissit paljaana ja haalari nilkoissa istumassa pöntöllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ehkä se oli kato just se, että ostit sen vasta sitten, kun sulla jo oli mies. Nerokasta.

      Poista
  3. Kato Vauva-lehden keskustelupalstalta.

    VastaaPoista
  4. mäki haluun tommosen pingviinipyjaman <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä sai ainakin 20 vuotta sitten Heinolan Citymarketista! <3

      Poista
    2. Ja on muuten vieläkin ihan ehjä. Se on laatua sillon.

      Poista
  5. Kiitos kivasta blogista, olet pelastanut monta aamua.

    VastaaPoista
  6. Siis. Moikka.
    Löysin blogisi tänään googletettuani sanalla 'sinkkublogi'. Ihan ja vain siksi, että tänään on ollut erityispaska päivä, ja tuli vahva tunne, että tarvitsen jonkun vahvistuksen siitä, että joku muukin käy tätä päättymätöntä sinkkuloskaa läpi. Tänään on ollut erityispaska päivä siksi, että taas ja jälleen kerran yksi kivan alun saanut tapailujuttu (joka jäikin nyt sitten ilmeisesti kolmiin treffeihin) olikin - jännitysmomentti tittididididiididii - yksipuolista kiinnostusta. Jännä juttu, miten sitä ite kotonaan pyörittelee peukaloita ja ketsuppipurkkia ja takin nappeja ja odottaa kuumeisena, jos saisi viestiinsä vastauksen, kun vastaavasti toinen osapuoli siellä jo luultavasti lipittelee jonkun uuden heilan nännipihoja. Siitä tulee aika tyhmä olo. Ja surullinenkin. Taas saa takoa päätään seinään.

    Oon pohtinut viime aikoina paljon omaa käyttäytymistäni. Miettinyt montako munaa ja mulkkua sitä vielä pitää käydä läpi ennen kuin löytää sen omansa. Enkä tarkoita nyt pelkästään fyysisesti sitä itse tavaraa, sitä mulkkua. Vaan sen munan ja mulkun, joka herää sunnuntaiaamuna tekemään kahvit valmiiksi, lähtee sun kanssa Ikeaan huuhailemaan, tuo kaupasta jaffaa kun on pasko- ja yrjötauti (mieluiten molemmat samanaikaisesti) ja joka ostaa yllärimehujäät huoltoasemalta. Sitä munaa ja mulkkua, joka saa itsesi tuntemaan säkinöivän upeaksi muikiksi, vaikka on marraskuu ja taivaalta mättää räntää. Sitä kaipaan, ja sitä odotan.
    Siitä on helvetin kauan aikaa, kun viimeksi oon puhtaasti tuntenut niin.

    Sitten vielä sellainen asia että katoin tänään pornoa. Jepa. Päivän matalapaineesta inspiroituneena laitoin ihan puhdasta pornoa tulille. JA JUMALAUTA, sekin pieni yksinäisen tiistai-illan ilo multa vietiin. Sen sijaan, että olisin keskittynyt näytölläni tykyttelevään valtaisaan mulkkuun, tuijotin silmät vetisinä sen omaavaa miestä, joka suukotti kontillaan edessään olevaa naista hiuksiin. Ihan vähän vaan, ihan niin kuin miehet nyt suukottaa naista hiuksiin. Silloin kun ne on tykästyneitä, ja kun ne hienovaraisesti vaan räjäyttävät ilmoille sellaisen rakastansua-eleen. Bussissa, junassa tai liikennevaloissa. Tässä tapauksessa asetelma tosin oli hieman eri, mutta jollain tapaa yllättävän tunteisiin vetoava.
    Siinä sitten itkeä vollotin, ja kelasin edestakaisin samaa kohtaa. Jäi pornot kahtomatta. Laitan kuule ihan linkinkin tähän niin voit käydä tsekkaamassa: http://www.youporn.com/watch/9285047/pornpros-college-teen-babes-belle-knox-and-sara-fuck-a-hard-cock/?from=search_full&pos=6 (02:59 löytyy kuvailemani herkkä kohtaus tältä fuck-a-hard-cock -nimetyltä videopätkältä).

    Tulen seuraamaan blogiasi edelleen jatkossa. Se piristi oloani huomattavasti. Menen nyt pesemään hampaat harjallani, joka niin ylvään yksinäisenä vessani kaapissa seisoo. Ja jumalauta, tulee vielä aika, kun se ei ole ainut asia mikä tässä asunnossa seisoo.
    Että kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Ja jumalauta, tulee vielä aika, kun se ei ole ainut asia mikä tässä asunnossa seisoo." Niin just! Ihana.

      Mun mielestä on aina lopulta parempi, että menee päin persettä, koska kuinka hirveetä säätöä olis semmosen pojan kanssa, joka ei vastaa viesteihin ja tulee ja menee, miten sattuu. Sellasen, joka ei oikeen tiiä, mitä haluaa ja plaa plaa. Kerralla vaan poikkikatkirikki ja vituiks. Sitten kun sieltä taas nousee, niin ei muuta ku uudestaan perse edellä puuhun. :) Nähään latvassa!

      Poista
  7. Mä ihmettelin vuosia ku pomo välitteli töissä harvoille ja valituille viestejä otsikolla FYI, et miks se haluaa aina sanoo meille sen saman Fuck You Idiots. Oli joo aika namaste kun tajusin joku päivä IHAN ITE et sehän onkin For Your Information.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Hei mäkin ihmettelin Jenkeissä, kun sain FYI-sähköpostia. Luulin, että se on vähän niin ku HYI. Semmonen, että kattokaan jos kiinnostaa mutta tuskin.

      Poista
  8. Tuommonen pieruhuumori ei ollenkaan uppoa muhun ja sun kaltases suorapuheiset naiset yleensä ärsyttää mua ihan hemmetisti. Muutenkin kaikki bloggarit on mun silmissä usein hemmetin ärsyttäviä, kun tuntuvat olevan niin täynnä itseään.
    Jostain ihmeellisestä syystä tää blogi kuitenki on uppoaa muhun täysin! Kuten sanottua, oot verbaalisesti lahjakas ja sen lisäksi on tosi hienoa, että uskallat puhua omalla naamallas asioista, joista ei kehdata koskaan puhua. Saa kyllä oikeesti nauraa! Jatka samaan malliin omana itsenäsi :-) Ps. Söpö yökkäri

    VastaaPoista
  9. En kyl tajuu miks oot sinkku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koskakun en halua olla ihan kenen tahansa röllipeikon kanssa. Siinä mun röllissä pitää olla sitä semmosta kipinää ja säihkettä, mikä vie just mun jalat mattoon. Ja sellaset röllit on harvassa, mikä on ihan hyvä.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.