Google-haut

Google-haut

maanantai 24. marraskuuta 2014

Olipa kerran tarinankertoja ja taikuri...


Tämä tarina on omistettu erityisesti kaikille homoille ja lesboille, runkkareille ja himonussijoille, pihtareille ja aseksuaaleille, transuille ja biseksuaaleille, "oudoille ja erilaisille"!

Olipa kerran tarinankertoja ja taikuri.

Hän halusi opettaa meille, 400 hengen yleisölle, miten ihminen toimii, kun se turhautuu. Miten vaikeaa on nähdä boksin ulkopuolelle. Miten vaikeaa on tietää, meneekö elämässään oikeaan suuntaan vai väärään.

Hän pyysi lavalle vapaaehtoisen. Hän kysyi tältä nuorelta parikymppiseltä pojalta, tietääkö tämä leikin, jossa piilotetaan esine ja sitten jonkun tulee yrittää löytää se muiden neuvojen avulla. Nämä neuvot ovat joko ”polttaa polttaa” tai ”kylmenee kylmenee”. Siis jos polttaa, olet esineen lähellä. Jos kylmenee, olet menossa siitä kauemmas.

Poika tiesi leikin. Sitten taikuri kertoi, että poika menee kohta ovien taakse piiloon, ja kun hän tulee takaisin, hänen tulee suorittaa tehtävä. Pojan tulee ottaa käteensä jokin esine salista ja tehdä sillä jotakin. Ainut neuvo, jonka hän saa, tulee meiltä yleisöstä. Kun poika kävelee lähelle esinettä, yleisö taputtaa. Kun poika kävelee pois, kukaan ei taputa. Eli meidän, 400 hengen yleisön, tulee taputtamalla saada poika tekemään tehtävä, josta tällä ei ole mitään hajua.

Poika poistuu salista. Taikuri kertoo yleisölle, että pojan tehtävä on ottaa lavalta tuoli, asettaa se lavan eteen maahan yleisön tasolle ja nousta seisomaan tuolin päälle.

Poika kutsutaan takaisin. Hän kävelee ensin poispäin lavalta. Kukaan ei taputa. Poika kääntyy, me kaikki taputamme. Poika kävelee kohti lavaa ja me kaikki edelleen taputamme, kunnes poika nousee lavalle.

Siellä hän kokeilee nostaa nenäliinapakettia ilmaan. Kukaan ei taputa. Hän kävelee lavalla edestakaisin ja aina kun hän kävelee poispäin tuolista, me lakkaamme taputtamasta.

Hyvin nopeasti kuitenkin, poika tajuaa ottaa tuolin käteensä. Hän nostaa sen päänsä päälle, lakkaamme taputtamasta. Poika lähtee kävelemään tuoli kädessä, me taputamme.

Poika kävelee lavan päähän ja laskee tuoli maahan, ja me taputamme kuin hullut.

Tässä vaiheessa yleisö on jo ihan varma, että nyt tulee se helpoin osuus. Pojan kuuluu nousta tuolille seisomaan.

Mutta jostain syystä näin ei käy.

Poika käy tuolille istumaan. Me lakkaamme taputtamasta. Poika nousee ylös ja me taputamme, jotta hän ymmärtäisi, että hänen kuuluu seistä.

Poika nostaa tuolin ilmaan. Me lakkaamme taputtamasta. Poika laskee tuolin maahan ja me taputamme.

Seuraavaksi poika menee tuoli alle ja me lakkaamme taputtamasta.

Sen sijaan, että poika yrittäisi jotakin neljättä vaihtoehtoa, hän turhautuu.

Hän menee uudestaan istumaan tuolille. Sitten hän menee tuolin alle. Sitten hän taas nostaa tuolin ilmaan. Ja sitten hän vielä kokeilee istua tuolille.

Jokainen yleisössä näkee, että poika turhautuu. Hän ei näe, että on olemassa enää mitään muuta vaihtoehtoa, ja hän vielä kerran nostaa tuolin ilmaan.

Yleisökin on jännittynyt, sillä jokainen meistä haluaa pojan onnistuvan. Joku yleisöstä turhautuu niin paljon, ehkä häpeää pojan puolesta, että huutaa englanniksi STAND.

Poika ei kuule tätä. 400 ihmistä tuijottaa häntä ja odottaa, eikä pojalla ole mitään hajua, mitä hänen pitäisi tehdä. Kaikki on jo kokeiltu, näin hän ajattelee.

Taikuri kysyy pojalta, onko jotain vaihtoehtoa, jota poika ei ole vielä kokeillut. Poika pudistelee päätään. Hän haluaa luovuttaa.

Poika miettii. Aikaa kuluu. Hän pudistelee päätään, haluaa lopettaa leikin. Ei ole enää kivaa. Tunnelma salissa on todella jännittynyt.

Ja sitten yhtäkkiä hän keksii. Hän nousee tuolille seisomaan, ja yleisö räjähtää valtaviin aplodeihin.

Taikuri kiittää poikaa yhteistyöstä ja kysyy meiltä, miten poika reagoi, kun ei päässyt etenemään tehtävässään.

Poika turhautui ja yritti tehdä samaa juttua uudestaan ja uudestaan, vaikka oli juuri havainnut sen vääräksi.

Sitten taikuri kysyi, kuinka moni on huomannut elämässään saman. Jokainen meistä istui hiljaa. Jokainen meistä näki itsensä tuon pojan tilalla, kokeilemassa ja toistamassa vanhoja kaavoja ja tuttuja toimintoja. Painamassa hissin nappia kymmenettä kertaa, tunkemassa liian isoa laatikkoa liian pieneen hyllyyn, kiukustumassa aina samasta asiasta, kulkemassa aina samaa polkua.

Jokainen meistä tajusi, kuinka erittäin yksinkertaisen, erilaisen ratkaisun näkeminen on vaikeaa. Sellaisen ratkaisun, joka on itse asiassa todella ilmiselvä. 

Ihmisellä on vaikeuksia nähdä boksin ulkopuolelle, koska on helpompi toistaa samaa vanhaa kaavaa, vaikkei se toimisi.

Lisäksi taikuri painotti meidän, yleisön osuutta tapahtumiin.

Poika yritti ja yritti toistaa samaa, vaikka kukaan meistä ei taputtanut.

Tällä tavalla taikuri opetti meitä luottamaan ympäristöön. Siihen, että se kertoo kyllä, kun olemme menossa oikeaan suuntaan.

Joten niinpä kaikki te (tai me), jotka ette jostain syystä tunne kuuluvanne joukkoon.

Muistakaa katsoa ympärillenne, ihan siihen viereen ja vähän kauemmaskin.

Sillä teille taputetaan.

11 kommenttia:

  1. Hieno tarina! Tuli tarpeeseen.

    VastaaPoista
  2. Ah, tuli ihan tippa linssiin! Upeaa!

    VastaaPoista
  3. Mää lähin lukee tätä alusta asti vähä väärin.. Ajattelin et siin se poika yrittää tehdä sillain kuin muut tahtoo sen tekevän, mutta turhautuu kun aina menee väärin. Ja sit tuntee hirveetä syyllisyyttä ja erilaisuutta ku ei osaa tehdä niinku normaalit tekee ja sit hämillään koittaa samoi kaavoi mitä kuvittelee normaaliks toiminnaks ku ei muutenkaan keksi et miten sais muiden hyväksynnän ja suosion. Ja epäonnistuu ja turhautuu lisää. Ja yleisö epätoivoisesti koittaa ajaa poikaa normaaliin suuntaan ja päästää tämän tuskasta. Tai jotain. Ei sitä varmaan ollu sillain kirjoitettu, ehkä mää vaan oon se poika.

    VastaaPoista
  4. No ohhoh. Ihan just yksinkertanen itsestäänselvyys, mutta eipä vaan ookkaan. Kai sitä vaan tartteis alkaa luottaan muihin, että kyllä ne ohjaa, että jos ne taputtaa, niin sitä ne kanssa tarkottaa. Alotan nyt. Ainakin yritän. Mindblown...

    VastaaPoista
  5. Samoja ajatuksia kuin Ano 19.13. Ajattelen, että kannattaa käyttää omaakin harkintaa, eikä sokeasti tehdä niin kuin "yleisö" ohjaa. Kaikkien yleisöjen/yhteisöjen tarkoitusperät eivät aina ole puhtaasti hyvän tahtoisia tai edes neutraaleja. Kannattaa, jos mahdollista, hakea useiden erilaisten "yleisöjen" ohjeita vastaavanlaisissa tilanteissa, ja niistä valita/muodostaa oma tapansa toimia, samalla muistaen, että erilaisiakin tapoja on olemassa.

    VastaaPoista
  6. Tää on NIIN hyvä! Siis just noin se monesti esimerkiksi parisuhteissa menee. Toistat ne samat virheet etkä tajua miten pitäisi oikeasti tehdä. Sitten kun kuuntelet ja luotat, mitä ympäristöstä sanotaan, mitä vaikka kaverit sanoo että kannattaisi tehdä, niin voi vihdoin päästä siitä omissa virheissä jumittamisesta.

    VastaaPoista
  7. Vuosi sitten olin jakanut tämän Facebookissa, kylläpä tuli hyvään saumaan muistuttamaan asioista... Ja edelleen pisti itkemään.

    VastaaPoista