Google-haut

Google-haut

tiistai 9. joulukuuta 2014

No nyt kuulkaas tein jotain luonnotonta

En pidä korkeista paikoista yhtään. Kun semmoiseen joudun, alkaa jo heti pakaroissa tuntua omituisia tuntemuksia. En tiedä, miksi juuri siellä, mutta ikävästi alkaa juilimaan persettä. Ja sitten alkaa myös huimata.

Joten en mielelläni käy korkeissa paikoissa.

Mutta sitten, kun olin tuijottanut tarpeeksi kauan seinässäni olevaa pientä lappusta, jossa lukee "Onni suosii rohkeaa", päätin lähteä ylöspäin ihan ex tempore ja yllättäen. Menin Salmisaareen kiipeilyareenalle ja katselin jännittyneenä yläilmoissa kipittäviä  ihmisiä, jotka sitten jo kohta tulivat melkein niskaani. (Siellä pitää olla varovainen, ettei joku tule vaijerilla alas juuri siihen kohtaan, missä itse seisoo. Jos silmissä pimenee yllättäen, saattaa olla, että oma pää on jonkun kiipeilijän kankkujen välissä.)

Minua opasti semmoinen ystävällinen herrasmies, joka auttoi minut alkuun. Hyppäsin liian pieniin kiipeilykenkiin ja valjaisiin. Valjaat tuntuivat vähän oudolta, semmoiselta, että perse tursuaa ja pimppi jää väliin. Sanoinkin sen vahingossa vähän niin kuin ääneen. Kaikkea ei tarvitsisi aina sanoa, mutta se vaan tuli ulos. Ei se haittaa.

Sitten kaveri laittoi vaijerin kiinni valjaisiini ja sanoi, että seuraa punaisia mohkuroita, koska se on helppo reitti. Ja minä tottelin.

Ja kuulkaas menin ihan ylös asti ja monta kertaa! Ensin pelotti hirveästi ja jäin vain puoliväliin, mutta sitten jo heti seuraavalla kerralla kipusin taivaisiin eli 10 metrin korkeuteen.

---> Kuva tai ei tapahtunut.




Se oli niin kivaa, etten olisi halunnut lopettaa, mutta tunnin jälkeen käteni lakkasivat ottamasta pallukkamohkuroista kiinni. Yhden kerran vähän kiljaisin säikähdyksestä, kun tulin alas, mutta ei kukaan paljon huomannut.

Aika paljon myös seistä törrötin keskellä kaikkea hälinää ja katselin muiden touhuja. Siellä oli maailman paras spirituaalinen ilmasto. En tiedä, mikä se on, mutta semmoinen siellä oli. Sen paikan energia oli jotenkin kauhean ystävällinen ja tsemppaava ja semmoinen, että ei vitsi mä pystyin tähän, ja naurua kuului paljon.

Olen ajatellut pallukkamuhkuroita ja seiniä sen jälkeen koko ajan. Äskenkin vähän ajattelin, kun nostin paistinpannun ilmaan ja sieltä hömpsähti puolet ruoasta lattialle, koska kädet ovat edelleenkin niin voimattomat eilisestä, etten jaksanut kannatella pannua.

Koiranikin ajattelivat ihan varmasti kiipeilemistäni, kun imuroivat salsamättöni lattialta.

Minä suosittelen tätä jokaiselle ja erityisesti sinkuille! Siellä tutustuu koko ajan uusiin ihmisiin, kun käy kurssin ja sitten alkaakin ryömiä seinillä ja jo on tutustunut kymmeniin, jotka siellä käyvät ahkerasti.

Mutta en suosittele KENELLEKÄÄN hallin takaosassa olevia kierreportaita, jotka vievät toiseen kerrokseen. Ne menevät taivaisiin myöskin, ja niistä näkyy läpi alas. Tuntui, että kuolema korjaa, kun niitä ryömin ylös. Ihan hirveät. Alas tulin hissillä.

My name is Henriikka - Henriikka Cliffhanger (but also likes elevators) Rönkkönen.

YOLO!

15 kommenttia:

  1. Käy testaamassa seuraavaks Crossfit! :) Olis huippua kuulla sun analyysi siitä koska harrastan sitä ite. Siellä voi ylittää ittensä aina vaan uudestaan ja uudestaan eri jutuissa. Ja ilmapiiri on tsemppaava. ;)

    VastaaPoista
  2. Haluisin hirveesti käydä kokeilee joskus! Oon kuullu, että se on aika rankkaa menoa.

    VastaaPoista
  3. Ei liity ollenkaan tähän, mutta kun luin tän niin tulit heti mieleen.
    Oli pakko tulla pasteemaan sulle linkki http://vivas.fi/10-faktaa-vaginasta-joita-et-todennakoisesti-tiennyt/

    VastaaPoista
  4. Ei oo ihme, että tulin mieleen ku toi on mun kirjottama juttu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo totta! Meinasin eilen vielä lisätä tuohon, että sanamuodot ym. kuulostaa jopa ihan sulta! OMG :D

      Poista
    2. Luin jutun ja jäin miettimään, miksi ei muka kannata kokeilla maustamatonta jogurttia hiivaan? :D Tosi moni sanoo että se auttaa!

      Poista
    3. Joo siellä on lettu levällään, yolot ynnä muut mun klassikot! :D Yritän yleensä vähän hillitä itteäni duuniteksteissä, mutta joskus lasken irti.

      Tässäkin esim. aika rennosti vetelin: http://vivas.fi/20-asiaa-joita-nainen-ei-halua-miehen-tekevan-sangyssa/

      Ai että pilluun jugurttia? Voi yolo. Haluaisin nähdä sen toosan viikon jugurttikäytön jälkeen :D Siellä kivasti muhii maitotuote, nammmmmmmm. Kaikkea saa toki kokeilla!

      Poista
    4. no tottakai se pestään pois sen jälkeen kun on annettu yön yli vaikuttaa, vai mistä olet saanut käsityksen että se jätetään viikoksi muhimaan!? :D saattaa ehkä kuulostaa oudolta/ällöltä mutta tekee ihmeitä bakteeritasapainolle, ja no hiivanen toosahan se vasta houkutteleva ilmestys onkin... tulee myös paljon halvemmaksi kuin kalliit apteekin hiivalääkkeet, eikä niitä viitsi ihan samalla tapaa ennaltaehkäisyksi huvikseen napsia. ei tämä jogurtti nyt siis itsellenikään mikään sydämenasia ole, mutta pisti vaan tässä hiivakierteestä kärsiessä silmään tollanen vähän lapsellinen suhtautuminen asiaan josta ei taida olla ehkä ihan tarpeeksi tietoa!

      Poista
    5. Kysyin gyneltä - on nähnyt muutamat jugurttiletut. Mutta loistavaa, että sinulla toimii, ainahan se on parempi kuin lääkkeet. Jokainen saa laittaa vaginaansa mitä haluaa!

      Poista
  5. Upea hanuri kuvassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon huomannu että se saa aika paljon huomiota! Onhan se kyl aika muhkee. "Tuun sivuttain ovesta muuten hajoo karmit." Mutta muista, että sieltä keskeltä tulee kakkaa ja pieruja.

      Poista
    2. Toki. Jos Juice totesi aikanaan että kauneimmankin naisen sisällä on 200g paskaa. Hieno hanuri kuitenkin.

      Poista
  6. Kun on pitkään rakentanut sen varaan että yksinkin pärjää ja sitten yksi ilta havahtuukin hiljaisuuteen ja kaipuuseen, niin mitäs sitä sitten?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten on vaan silleen, että tulihan sekin tunne vihdoinkin, koska ei voi elämä aina olla vaan pelkkää rauhaa ja iloa, ja sitten huokaisee helpotuksesta, koska se tunne menee kuitenkin myös ohi. Ja sitten menee kiipeilemään vaikka heti ensi viikolla!

      Poista
  7. Jos lähdet joskus mun kanssa kiipeileen, niin se on varmaa että sinä menisit edellä :D

    VastaaPoista