Google-haut

Google-haut

maanantai 1. joulukuuta 2014

Pojat on kyllä semmosia lurittelijoita että!

Minä olen ehkä vähän härski, mutta pojat ne vasta juonet keksii.

Muistan ikuisesti sen kesän, kun paljastin kavereilleni täysin spontaanisti ensimmäisen härskin ajatukseni. Olin tuolloin vasta menossa viidennelle luokalle.

Olin silloisen "poikaystäväni" ja tämän kavereiden kanssa Heinolan Mäkkärissä viettämässä laatuaikaa. Pöydällä oli A4-kokoinen jostain aikakauslehdestä repäisty sivu, jossa oli kesän muotivaatteisiin pukeutuneen naismallin kuva.

Tämä sivu oli taiteltu kahteen osaan. Ensin puoliksi ja sitten taas puoliksi. Se oli ehkä ollut jonkun pojan taskussa, koska sivu oli kulunut. Kun sen aukaisi, keskelle taitoskohtaa oli kulunut reikä.

Ja se reikä oli - naisen vaginan kohdalla.

Siis minun mielestäni. Muiden mielestä se oli vaan ihan tavallisesti paperin keskellä.

Mutta kun minä - 11-vuotias, juuri ensimmäiset kuukautisensa vuodattanut Henriikka - paljastin muille, että "kattokaa, missä kohdassa toi reikä on", pojat repesivät nauruun.

Hämmennyin. Se oli hieno hetki.

Kuitenkin vielä muutama viikko aikaisemmin olin kertonut äidilleni vitsin siitä, miten Tintin isän ja äidin nimet ovat Emätintin ja Siitintin, mutta se ei saanut hänessä aikaan toivottua reaktiota.

Ymmärsin, että kohdeyleisö pitää valita tarkkaan.

Ja tähän on tultu. Seksiblogeja, pornograduja ja ties mitä. Mutta tämä maailma on aika kiva ja minä tykkään siitä kovasti. Siis, että saan muut nauramaan.

Kirjainten takana on kuitenkin ihan tavallinen ja välillä ujokin tyyppi. Ja naiivi, kuten lapsena. Silloinkin jo uskoin poikien kaikenmoisiin luritteluihin.

Eräänkin kerran tämä 11-vuotiaan Henriikan pari vuotta vanhempi "poikaystävä", jonka kanssa "olimme yhessä" ehkä noin pari kuukautta, makasi Mäkkärin pihapenkillä. Minä kävelin penkin selkänojaa pitkin, koska se oli coolia taiteilla siinä ja rikkoa kaikenmaailman "tuolit ovat istumista varten"-sääntöjä.

Poikkikseni ei halunnut minun lopettavan selkänojalle taiteilua, koska olin hänen mielestään niin taitava. Voi juku, kun se tuntui teinistä kivalta olla taitava penkin reunalla kävelemisessä. Ja miten somalta näyttivät ihastuksen siniset silmät, kun hän hymyili ja pyysi kävelemään vielä kertaalleen edestakaisin.

Vasta paljon myöhemmin tajusin, mistä siinä oli kyse. Poikkis näki paitani alle ja tiiraili siinä makoillessaan salaa pieniä tissinnökäreitäni.

Senkin pojat!

 Tässä ote elämäni ensimmäisestä päiväkirjasta ja sen ensimmäisestä aukeamasta. Yolo.

1 kommentti:

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.