"Voisitko kirjoittaa jonkun multimerkityksellisen ja elämän pelastavan teksin, miten yksipuolisesta ihastuksesta pääsee yli, vaikka mies on ihana ja täydellinen, eikä siinä ole mitään vikaa ja lässynlää. Kyllä se on nyt niin, että miehet antaa olettaa eikä oleta antaa."
Totta kai voin!
Ihan ensimmäiseksi kuitenkin.
Tietäähän se tyyppi, että tykkäät siitä? Oletko ihan varmasti suoraan sanonut? Olen kuullut nimittäin huhua, että täydellisen persoonan omaavat ihastukset ovat sittenkin epätäydellisiä - ne eivät osaa lukea telepaattisesti ajatuksia eivätkä ymmärrä sivulauseista yhtään mitään vihjeitä.
Jos se ei tiedä, soita tai laita viestiä sille just nyt heti. Ei mitään muttia ja apuva-huutoja. Toimintaa perkele!
Jos olet toiminut jo, voit jatkaa lukemista.
Yksipuolinen ihastus on vähän kuin jatkuvasti kutiseva peräreikä - se ikävä tunne, kun housuissa kirvelee eikä julkisesti voi näyttää tunteitaan eli esimerkiksi ihan pikkuisen raapia sieltä väliköstä.
Mutta eipä mitään hätää.
Ensinnäkin yksipuolisia ihastumisen tuntemuksia tulee läpi elämän vastaan aika montakin kertaa, joten siitä ei kannata ottaa ressiä, että voi vittu tää on nyt se kaikkein paras. Se ei ole. Woop woop!
Toisekseen ihastumisia ja pöksyt märäksi saavia tyyppejä tulee vastaan, vaikka olisi suhteessakin. Sille ei voi mitään eikä tarvitsekaan voida. Se on ihan normaalia.
Mutta siis.
Vaikka sen ihanan saisikin jotenkin salakavalasti hetkellisesti koukkuun, niin se yrittäisi räpistellä pois koko ajan eikä sellaista räpistelyä jaksa kukaan katsella.
Ja lopulta se olisi pahempi kuin se kutiseva peräreikä, sillä se olisi enemmänkin vuotava peräreikä. Mieti nyt, jokainen pieru annostelisi kalsareihin ruokalusikallisen paskaa. Yhtäkkiä huomaakin selittelevänsä kavereille kaikenlaista, kun ei viitsi istahtaa. Eli kaikki kuitenkin menisi huonompaan suuntaan.
Jotenpa.
Jos se tyyppi ei ole nyt sun kainalossa, vaikka se tietää, että sä tykkäät siitä, niin tee siitä mielikuvituspoikaystävä tai -tyttöystävä ja anna sen oikean tyypin niin sanotusti mennä. Heippatirallaa vaan!
Monet neuvovat tällaisessa tilanteessa, että unohda se tyyppi, mutta faktahan on se, ettei se onnistu nythetijust. Voi toki kokeilla "mä en tartte miehiä/naisia"-mantraa tai laastareita tai ties mitä.
Mielikuvituspoikaystävätyttöystävä-taktiikka on sen takia niin oivallinen, ettei tarvitse taistella väkisin omia tuntemuksiaan vastaan. Ne tunteet lähtevät vasta ajan kanssa. Joten, kun hyväksyy tilanteen ja antaa tunteiden vaan killua siinä ihon alla, ne alkavat pikku hiljaa haihtua. Tämä on semmoinen kärsivällisyystreeni.
Toki se on syvältä ripuliperseestä, kun ei ihastusta saa itselleen. Me kaikki tiedetään se. Mutta muista aina se vuotava peräreikä. Ei sitäkään kukaan halua.
Toi oli kyllä NIIIIIN täysin totta kuin olla ja voi! Been there! En onneks enää :)
VastaaPoistaMiten nyt osu ja upposi oikeen! Mul on toi kärsivällisyystreeni just menos. Kyl se täst taas :) Ei o maailmanloppu mutta vituttaa silti...kiitti tekstistä!
VastaaPoistaTulipa sopivaan kohtaan tämä. Erittäin syvältä ripuliperseestä ettei saa mitä haluaa, mutta kyllä se tästä.
VastaaPoistaMielikuvituspoikaystävätaktiikka toimii kyllä, vaikka vaatiikiin kärsivällisyyttä. mielikuvitustyynypoikaystävä pitää seuraa enää öisin (erityisesti kun herää painajaisiin). Tyynymielikuvituspoikaystävästä en kyllä aijo luopuakaan ennen ku on joku joka oikeesti vastaa kun kysytään. Se on niin kiltti ja lohduttaa hyvin painajaisten jälkee ja kertoo ettei oikeesti tarvi pelätä :)
VastaaPoistaHyvä on myös listata kaikki negatiiviset piirteet henkilössä, niin ei varmasti tykkää enää kun huomaa että oho se onkin ihan köntsä tyyppi
VastaaPoistaUuuh, täydellinen neuvo. Sattui nimittäin just eikä melkein tää tilanne kohilleen, just niiku nyt paraikaa! Kiitos, oot ihana ♡
VastaaPoistai love youuuuuuu <3
VastaaPoistaKiitos Henriikka! Olet paras lohduttaja ja piristäjä! :)
VastaaPoistaVälillä on tällaisia hetkiä elämässä, että itkettää vaan, koska joku eräs vuotava perseenreikä on ollut niin ilkeä ja hyväksikäyttäjä ja harhaanjohtava, niin onneksi sitten on tää sun blogi joka pelastaa, koska sun elämänviisaukset saavat hymyn huulille joka kerta. Oot huippu ja sun blogi on jokaisen sinkkunaisen paras kaveri!
Kaveruudesta tuli mieleen että haluaisitko joskus tehdä jutun sun ystävistä? Vaikka ystävänpäivänä. Keitä he ovat, millai he ovat tukeneet sua suruissa ja iloissa jne. ja onko heillä samanlainen elämäntilanne kuin sulla vai oletko "kaveriporukan viimeinen sinkku" - ja miten se toimii yms. ?
Ja toinen mikä kiinnostaa ni sun mielipide "Ensitreffit alttarilla"-ohjelmasta! Ootko kattonut, mitä mieltä? Voiko toimia vai ei?
Höhö, kiitos nauruista. Ja ajatuksista.
VastaaPoistaTulipas mieleen että! Jossaki videossa kommentoit seksikumppanien määrää, että "ei se määrä vaan se laatu". Se on tietysti toisaalta totta, mutta ite huomasin, että oon oppinut tosi paljon myös laimeitten ja jopa väärienki sänkykavereitten ansiosta. Että vain yhden tai kahden kanssa en olis koko elämäni aikana oppinu seksistä (eli omasta kehosta ja päästä) sitä, mitä viimeisen kolmen vuoden aikana oon ymmärtäny. Niin huonoja kokemuksia ei oo onneksi ollut, että oisin joutunut katumaan. ...paitsi niinä heikkoina hetkinä, kun "siveä nainen on hyvä nainen" -tyrkytys on onnistunu uppoamaan. :/ Niinpä mietin, että voisitko kirjottaa jotakin kukasta kukkaan lentelystä, ellet oo jo kirjottanu!
KOSKA jos oisin nyt 17 v., niin kysyisin sulta: "Montako seksikumppania naisella kannattais olla elämän aikana? Pitäiskö pihdata siltä varalta, että myöhemmin alkaakin kaduttaa?"
Ei se lukumäärä vaan laatu. Lisäksi sekä hyvistä että huonoista voi oppia, mutta keskinkertaisista ei. Pihtaamalla oppii pihtaamaan ja vehkeetkin surkastuu käytön puutteesta.
PoistaAnnoit kyl illan naurut😂😂
VastaaPoistatunnetta käymäs just läpi, kiitos kun löysin tekstisi, toi on nimittäin aivan totta!
VastaaPoistaMulla on kyllä justiinsa noin, mutta silti en vaan pysty pääsemään yli? Onko se sitten siten etten halua päästä yli tästä pojasta/miehestä? Vaikka kysyeinen henkilö on sanonut minulle rumasti
VastaaPoistaVuosia sitten, minuun oli ihastuttu. Itseäni kiinnosti kaikki kivempi tekeminen. Myöhemmin, kun tuo hätähousu tarttuikin toisen jantterin matkaan, olen minä puolestani ihastunut kyseiseen leidiin. Vuosia on kulunut. Muita ihmisiä on tullut matkalla vastaan, mutta aina mietin tätä kyseistä leidiä, jolle ei löydy vertaista. Luotanko siihen että löytyy, vai pitääkö lähteä vainoamaan? t: mies
VastaaPoistaÄlä mies sekoile, elämässä eteenpäin. Aina ku rakastuu luulee et se on paras. Mut ihmiset muuttuu kuten sinäkin mies. Kukaan ei kuitenkaa oo enää se sama henkilö johon ihastuit, ellet ihastunut henkisesti ja älyllisesti pysähtyneeseen ihmiseen. Näitäkin kai on (itsekin ajoittain), enkä tarkoita kehitysvammaa tai muuta itsestä riippumatonta asiaa. T. Mies
VastaaPoistaIhan kamalinta on, kun aina sitten sortuu yksipuolisesti viesteilemään! Sahaan kohta käden irti, heitän puhelimen ikkunasta.
VastaaPoistaKiitos tästä, koetan ajatella tuota peräpäätä. Voi helvetti! Tyhmyys vaivaa.
Mutta kun se on kuin mätäpaisen sun sydämessäsi ja syvällä siellä.
Kiitos! Tää kirjoitus tuli just tarpeeseen, olenhan just tässä tilanteessa. Taas. Nyt mä alan aktiivisesti opetella mielikuvituspoikaystävän pitämistä. Ehkä se onkin just se mun juttuni, saan vihdoin koukkuun elämäni uroksen. Jes!
VastaaPoistaMitä jos on ollut ystävä neljä vuotta ja ihastus on pikku hiljaa hiipinyt sisään ja sitten tilanne kehittyy tajunnanräjäyttävään seksiin asti? Ja ihastuksen kohde asuu Afrikassa? Sitten ittelle käy niin että on aivan sekaisin ja toinen lähettelee aluksi viestejä että ikävä on mutta ei voi rakastua koska perhe-elämäkuviot molemmilla. Ja sit siitä ei pääse eroon mitenkään koska ei halua luopua ystävyydestäkään? Toinen haluaa jatkaa kaverina vain "special good friend" mutta itte toivois että sieltä tulis enemmän lämpöä mutta kun ei vain tule. Eli hulluus valtaamassa alaa täällä...
VastaaPoistaTaas on asiaa tullut uudelleen mietittyä. Faktat on hyväksyttävä, siitähän ei pääse mihinkään. Oma itsekunnioitus on säilytettävä. Toisen ei pidä antaa hyväksikäyttää. Pitää muistaa että oma ego on myös tärkeä eikä sitä pidä halvalla myydä. Ei pidä olla tyrkky eikä säälittävä. Ja sitten voi miettiä, mitä rakkaus lopulta on. Ihastuminen on serotoniini- ja oksitosiiniriippuvuutta, joka on projisoitunut yhteen henkilöön. Eli sitä haluaa itselleen lisää kun siitä tulee niin mahtava tunne ja huumetta saa lisää - varsinkin jos ihastuksensa kanssa seksiä harrastaa niin siinä vasta tripille pääsee (niinkuin tässä itselle kävi). Mutta jos tällaiset ovat poissuljettuja, jäljelle jää se mahdollisuus, että toiselle voi tuottaa ainakin hyvän mielen. Eli onko pakko saada omaksi jos voi silti tehdä toiselle hyvää ja tuottaa hyvän mielen? Jos ei itselleen mitään saa voihan siinä olla että altruismi jossain vaiheessa loppuu, mutta jos toisesta todella tykkää hänen itsensä vuoksi eikö silloin oikea ratkaisu ole koettaa tehdä tykkäyksensä kohde niin onnelliseksi ja tyytyväiseksi kuin mahdollista olivatpa reunaehdot mitä tahansa?
VastaaPoista