Sä heräät aamulla kuudelta siihen, kun sun ovikello soi.
Unenpöpperössä sä riennät avaamaan ja sä näät, että siellä on naapurin
mummo. Se sanoo sulle, että voitko tulla nyt heti käymään, että nyt on
hätä.
Sä oot silleen, että totta kai ja nappaat vaan avaimen mukaan ja
lähet heti.
Sitten, kun sä seisot sen huoneessa paljain jaloin ja
yöpaidassa sä tajuut, että se hätä on englanninkielinen viesti, jonka
sun naapuri on saanut sähköpostiinsa, koska sillä on myynnissä tavaraa
Tori.fi:ssä.
Sä istahdat alas auttamaan ja oot silleen et mummot. <3
67-vuotiaan Henriikka Masturbaattori Rönkkösen sanoja sinkkuelämän suloista. BLOGILLA UUSI OSOITE: henriikkaronkkonen.com
Google-haut
perjantai 27. helmikuuta 2015
sunnuntai 22. helmikuuta 2015
Kun aivot on lomalla, niin voi treenata pimppiä
Moi!
Terveisiä Henriikan pään sisältä. Täällä on kaikki ihan pullamössöä. Semmoista lomamössöä. Se tarkoittaa, että Henriikka on vieläkin ihanan rentoutuneissa lomatunnelmissa ja tosi onnellinen. Mutta ei se mitään. Jos aivot on lomalla, voi salatreenata pimppiä eikä kukaan huomaa mitään.
Kivaa päivänjatkoa ja tervetuloa uudelleen!
Terveisiä Henriikan pään sisältä. Täällä on kaikki ihan pullamössöä. Semmoista lomamössöä. Se tarkoittaa, että Henriikka on vieläkin ihanan rentoutuneissa lomatunnelmissa ja tosi onnellinen. Mutta ei se mitään. Jos aivot on lomalla, voi salatreenata pimppiä eikä kukaan huomaa mitään.
Kivaa päivänjatkoa ja tervetuloa uudelleen!
sunnuntai 15. helmikuuta 2015
Onko koolla väliä?
Muistan, kun olin 11-vuotias ja häpykummullani kasvoi karva. Samoihin aikoihin rintani alkoivat nököttää pikkuisen eteenpäin.
Näytin äidilleni tissejäni ja kysyin, alkavatko menkat nyt. Ei varmaan vielä, sanoi äiti.
Mutta ne alkoivat, heti muutaman kuukauden kuluttua. Vuosia odotin, että tissini olisivat kasvaneet isommiksi, mutta ei. Sille tielleen jäivät.
12-vuotiaana aloin käyttää topattuja Push Up –rintaliivejä. Ei ne mitään tissejä nostaneet mihinkään, mutta paidan kanssa näytti siltä, etten ollut ihan lauta. Koska lautoja kiusattiin. Pojat, nuo äitien tissiposket sen jostain keksivät, että tissittömyys on häpeällinen juttu. Kyllä juurtui meidän tyttöjen sydämiin käsitys siitä, että miestä ei saa, jos ei ole kunnon tissejä. Tai jos saa, se ei kiihotu pienistä.
Isompi tissiset taas saivat pojilta huomiota vain rintojensa takia. Eikä sekään huomio välttämättä ollut toivottua ja mieltäylentävää.
Siinä samalla kasvoi päähän absurdi mielikuva, että tissien koko korreloi onnellisuuden kanssa.
Vasta 26-vuotiaana ostin elämäni ensimmäisen kerran pitsirintaliivit, joissa ei ollut yhtään täytettä. Vain kaksi kerrosta pitsiä, jotteivät nännit näy paidan läpi, kun on kylmä.
Kesti puoli vuotta ennen kuin laitoin ne päälle. Testasin niitä paidan kanssa ja huomasin, että tissini näyttivät normaalimmilta. Ne eivät näyttäneet puolikkailta tennispalloilta niin kuin topattujen liivien kanssa.
Ja olin ihan, että vitsi miten söpöt!
En tietenkään enää ajattele, että tissien koolla on väliä. Minusta on hauskaa välillä heittää pikkunökäreistäni vitsiä ja joskus toivoisin enemmän täytettä sen takia, että mekko istuisi paremmin, mutta tisseilläni ei ole enää vaikutusta itsetuntooni.
Mutta tissejä ei tungeta vaginaan. Ainakaan yleensä.
Toisin kuin penistä. Sen koosta keksitään ilkkumajuttuja ihan yhtälailla.
Ja entäs tämä klassinen kysymys: ”Onko koolla väliä?” Sillä viitataan aina johonkin epämääräiseen penismittahaitariin. Se ei liity vaginaan, koska vaginan kokoa on vaikeampi mitata.
Jos teinipojan penis on "normaalin kokoinen" eli peniksessä kiinnikasvava ihminen on tyytyväinen siihen, ei haituvaviiksen tarvitse ainakaan sen pituutta/paksuutta murehtia elämän tuodessa kolhuja sydämeen. On paljon helpompaa ottaa vastaan epäonnistuneet parisuhteet, panot ja seksikokeilut. Ei tarvitse miettiä, että ei se ainakaan sen takia jättänyt soittamatta, kun on niin pieni tai iso.
Mutta jos ei ole "normaalin kokoinen", yksi epävarmuuden piiskoista lyö juuri sinne herkimpään. Varsinkin teininä, jolloin vasta aletaan opetalla pikku hiljaa siihen, että itsetunto ei tarvitse muuria eikä teräviä aseita, se kantaa itse itseään, jos uskaltaa luottaa siihen.
Oli mitat mitkä tahansa, meillä kaikilla on jotain yhteistä. Lähes jokainen meistä runkkareista toivoo elämäänsä tismalleen samaa asiaa, myöntää sitä itselleen tai ei.
Se toive on rakkauden ja elämänkumppanin löytäminen. Ei tarvitse tuntea olevansa epänormaali enää, kun löytää toisen epänormaalin. Koska rakkaus hyväksyy, jos naapurit tai tilastot eivät.
Eli jos painaa huoli sydäntä tai penistä tai tissejä tai jenkkakahvoja, niin ehkä se tieto helpottaa, että rakkauden löytäminen on ihan yhtä päätöntä ja vaikeaa jokaiselle.
Se voi olla näennäisesti helpompaa "normaaleille", joilla on tietynlainen standardien mukainen kroppa ja värkki, mutta todellisuudessa se ei ole. Ja se, että aina sillä on joku, ei korreloi rakkauden kanssa millään tavalla eikä se ole mikään mittari.
Rakkauden löytäminen on joka ikiselle: "You can’t hurry love, you just have to wait."
Kyllä jokainen meistä runkkareista vertaisensa kohtaa. Sitä ennen kannattaa nauttia elämästä ja omasta rauhasta ja uusien ihmisten tapaamisesta. Ei kannata alkaa synkistelee ja vittuuntumaan, ellei sitten halua juuri sellaista suhdetta, jossa voi yhdessä herätä joka aamu siihen, että vituttaa kaikki.
Onni (ja mielikuvituspoika- ja tyttöystävät) kulkee käsi kädessä sun kanssasi. Onni ei ole tavaroissa eikä asioissa eikä mittanauhoissa eikä vaaoissa. Se on sussa jo valmiina. Paina se päälle.
Edit. Huomasin, etten vastannut kysymykseen, onko koolla väliä. Ei ole. Tytöt ihastuu itsevarmuuteen ja rohkeuteen ja siihen, että toisella on intohimoja elämässä ja myöskin hellyyteen ja siihen, että toinen huomioi ja kunnioittaa eikä ole mikään kännäävä sikapossu, joka ei vastaa viesteihin. Namaste.
Näytin äidilleni tissejäni ja kysyin, alkavatko menkat nyt. Ei varmaan vielä, sanoi äiti.
Mutta ne alkoivat, heti muutaman kuukauden kuluttua. Vuosia odotin, että tissini olisivat kasvaneet isommiksi, mutta ei. Sille tielleen jäivät.
12-vuotiaana aloin käyttää topattuja Push Up –rintaliivejä. Ei ne mitään tissejä nostaneet mihinkään, mutta paidan kanssa näytti siltä, etten ollut ihan lauta. Koska lautoja kiusattiin. Pojat, nuo äitien tissiposket sen jostain keksivät, että tissittömyys on häpeällinen juttu. Kyllä juurtui meidän tyttöjen sydämiin käsitys siitä, että miestä ei saa, jos ei ole kunnon tissejä. Tai jos saa, se ei kiihotu pienistä.
Isompi tissiset taas saivat pojilta huomiota vain rintojensa takia. Eikä sekään huomio välttämättä ollut toivottua ja mieltäylentävää.
Siinä samalla kasvoi päähän absurdi mielikuva, että tissien koko korreloi onnellisuuden kanssa.
Vasta 26-vuotiaana ostin elämäni ensimmäisen kerran pitsirintaliivit, joissa ei ollut yhtään täytettä. Vain kaksi kerrosta pitsiä, jotteivät nännit näy paidan läpi, kun on kylmä.
Kesti puoli vuotta ennen kuin laitoin ne päälle. Testasin niitä paidan kanssa ja huomasin, että tissini näyttivät normaalimmilta. Ne eivät näyttäneet puolikkailta tennispalloilta niin kuin topattujen liivien kanssa.
Ja olin ihan, että vitsi miten söpöt!
En tietenkään enää ajattele, että tissien koolla on väliä. Minusta on hauskaa välillä heittää pikkunökäreistäni vitsiä ja joskus toivoisin enemmän täytettä sen takia, että mekko istuisi paremmin, mutta tisseilläni ei ole enää vaikutusta itsetuntooni.
Mutta tissejä ei tungeta vaginaan. Ainakaan yleensä.
Toisin kuin penistä. Sen koosta keksitään ilkkumajuttuja ihan yhtälailla.
Ja entäs tämä klassinen kysymys: ”Onko koolla väliä?” Sillä viitataan aina johonkin epämääräiseen penismittahaitariin. Se ei liity vaginaan, koska vaginan kokoa on vaikeampi mitata.
Jos teinipojan penis on "normaalin kokoinen" eli peniksessä kiinnikasvava ihminen on tyytyväinen siihen, ei haituvaviiksen tarvitse ainakaan sen pituutta/paksuutta murehtia elämän tuodessa kolhuja sydämeen. On paljon helpompaa ottaa vastaan epäonnistuneet parisuhteet, panot ja seksikokeilut. Ei tarvitse miettiä, että ei se ainakaan sen takia jättänyt soittamatta, kun on niin pieni tai iso.
Mutta jos ei ole "normaalin kokoinen", yksi epävarmuuden piiskoista lyö juuri sinne herkimpään. Varsinkin teininä, jolloin vasta aletaan opetalla pikku hiljaa siihen, että itsetunto ei tarvitse muuria eikä teräviä aseita, se kantaa itse itseään, jos uskaltaa luottaa siihen.
Oli mitat mitkä tahansa, meillä kaikilla on jotain yhteistä. Lähes jokainen meistä runkkareista toivoo elämäänsä tismalleen samaa asiaa, myöntää sitä itselleen tai ei.
Se toive on rakkauden ja elämänkumppanin löytäminen. Ei tarvitse tuntea olevansa epänormaali enää, kun löytää toisen epänormaalin. Koska rakkaus hyväksyy, jos naapurit tai tilastot eivät.
Eli jos painaa huoli sydäntä tai penistä tai tissejä tai jenkkakahvoja, niin ehkä se tieto helpottaa, että rakkauden löytäminen on ihan yhtä päätöntä ja vaikeaa jokaiselle.
Se voi olla näennäisesti helpompaa "normaaleille", joilla on tietynlainen standardien mukainen kroppa ja värkki, mutta todellisuudessa se ei ole. Ja se, että aina sillä on joku, ei korreloi rakkauden kanssa millään tavalla eikä se ole mikään mittari.
Rakkauden löytäminen on joka ikiselle: "You can’t hurry love, you just have to wait."
Kyllä jokainen meistä runkkareista vertaisensa kohtaa. Sitä ennen kannattaa nauttia elämästä ja omasta rauhasta ja uusien ihmisten tapaamisesta. Ei kannata alkaa synkistelee ja vittuuntumaan, ellei sitten halua juuri sellaista suhdetta, jossa voi yhdessä herätä joka aamu siihen, että vituttaa kaikki.
Onni (ja mielikuvituspoika- ja tyttöystävät) kulkee käsi kädessä sun kanssasi. Onni ei ole tavaroissa eikä asioissa eikä mittanauhoissa eikä vaaoissa. Se on sussa jo valmiina. Paina se päälle.
Edit. Huomasin, etten vastannut kysymykseen, onko koolla väliä. Ei ole. Tytöt ihastuu itsevarmuuteen ja rohkeuteen ja siihen, että toisella on intohimoja elämässä ja myöskin hellyyteen ja siihen, että toinen huomioi ja kunnioittaa eikä ole mikään kännäävä sikapossu, joka ei vastaa viesteihin. Namaste.
lauantai 14. helmikuuta 2015
Tänään tuntuu kuin kaikilla olisi syntymäpäivä
Niin paljon näkee onnitteluita ja sydämiä kaikkialla. Ja vielä tulee lisää, koska... Ihan megaihanaa ystävänpäivää kaikille ihmisille ja eläimillekin tietysti myös!
Eräs ystäväni lähetti minulle yllä olevan kuvan synttäreitteni kunniaksi, kun olin lähössä määmatkalle ja hyvä, että lähetti, koska rohkeudesta pitää aina välillä muistutella. Ei se itsestään tule. Se on valinta ja oma päätös.
Ja jos nyt on rohkea, niin sitten vanhana saattaapi kasvoille nousta semmoinen salamyhkäinen hymy, kun katselee pullonpohjalasien läpi talitintteja vanhainkodin ikkunasta. Myös yksi kyynel saattaa valua ryppyistä poskea pitkin. Huonetoverit huolestuu ja sä oot silleen, et ei hätää nää on yolo-kyyneleitä.
Niin siksi tänään on ehkä yksi parhaista päivistä laittaa viestiä JUST SILLE. Ja jos se vastaa jotenkin kivasti, niin sitten tietää, että myös se taitaa olla vähän romantikko. Ja se on hyvä. Nimittäin ilman pientä söpöä hempeilyä olisi aika kylmää tässä maailmassa. Ja huomioikaa vielä, että JUST SE voi olla ihan vaan ystäväkin, johon ei ole pitkään aikaan ollut yhteydessä. Rakkautta kun on niin montaa erilaista muotoa, kaikki ei ole aina niin romanttista ja ritarillista, voi olla myös rauhallista villasukkarakkautta.
Tänään myös Face tuppaa olemaan täynnä rakkautta ja pongasinkin sieltä heti yhden ystäväni jakaman runon, joka sai tämän ripuliperseen (kyllä, turistiripuli iski just täydellisen sopivasti, kun pääsin kotiin) kyynelehtimään.
Tässä se on.
"Everyone says love hurts, but that isn't true. Loneliness hurts. Rejection hurts. Losing someone hurts. Envy hurts. Everyone gets these things confused with love, but in reality love is the only thing in this world that covers up all pain and makes someone feel wonderful again. Love is the only thing in this world that does not hurt." - Unknown
Nii. Rakkaus on aina hyvä.
Eräs ystäväni lähetti minulle yllä olevan kuvan synttäreitteni kunniaksi, kun olin lähössä määmatkalle ja hyvä, että lähetti, koska rohkeudesta pitää aina välillä muistutella. Ei se itsestään tule. Se on valinta ja oma päätös.
Ja jos nyt on rohkea, niin sitten vanhana saattaapi kasvoille nousta semmoinen salamyhkäinen hymy, kun katselee pullonpohjalasien läpi talitintteja vanhainkodin ikkunasta. Myös yksi kyynel saattaa valua ryppyistä poskea pitkin. Huonetoverit huolestuu ja sä oot silleen, et ei hätää nää on yolo-kyyneleitä.
Niin siksi tänään on ehkä yksi parhaista päivistä laittaa viestiä JUST SILLE. Ja jos se vastaa jotenkin kivasti, niin sitten tietää, että myös se taitaa olla vähän romantikko. Ja se on hyvä. Nimittäin ilman pientä söpöä hempeilyä olisi aika kylmää tässä maailmassa. Ja huomioikaa vielä, että JUST SE voi olla ihan vaan ystäväkin, johon ei ole pitkään aikaan ollut yhteydessä. Rakkautta kun on niin montaa erilaista muotoa, kaikki ei ole aina niin romanttista ja ritarillista, voi olla myös rauhallista villasukkarakkautta.
Tänään myös Face tuppaa olemaan täynnä rakkautta ja pongasinkin sieltä heti yhden ystäväni jakaman runon, joka sai tämän ripuliperseen (kyllä, turistiripuli iski just täydellisen sopivasti, kun pääsin kotiin) kyynelehtimään.
Tässä se on.
"Everyone says love hurts, but that isn't true. Loneliness hurts. Rejection hurts. Losing someone hurts. Envy hurts. Everyone gets these things confused with love, but in reality love is the only thing in this world that covers up all pain and makes someone feel wonderful again. Love is the only thing in this world that does not hurt." - Unknown
Nii. Rakkaus on aina hyvä.
tiistai 10. helmikuuta 2015
Vähän erikoisesti ja omalla tyylillä, mutta ylöspäin kuitenkin
Moi!
Täällä Phuketissa oli pari kaveria määmatkalaisen seurana alle viikon. Siinä, kun pälpätti viisi päivää putkeen ja sitten olikin yhtäkkiä ihan itsekseen, niin oho. Puhututti taas hirveästi. Yhtenä aamuna sitten kaivoin kameran esiin, kun mietin jännitystä, koskakun minulle käy tosi usein sillä tavalla, että herään aamulla joskus viiden aikaan enkä saa enää unta sen jälkeen. Se johtuu siitä, että elämä jännittää.
Videolla puhun myöskin ihastumisesta ja siitä, että minulla ei ole mitään hajua, mitä miehille voi kirjoittaa viesteihin. Ei vaan ole hajua. On vaan minä, joka kirjoittaa kaiken, mitä päässä on. Mutta ei se mitään.
Tästä huolimatta olen päättänyt, että tänä vuonna rakastun. En vielä tiedä keneen, mutta varmasti se on joku kiva, reipas ja ihana poika, koska minäkin olen sellainen poika.
Olen hakannutkin Tinderiä aika paljon, enimmäkseen ihan huvin vuoksi. Minua naurattaa, kun porukka ei tajua, mitä on kuvakerronta. Siellä oli yhdelläkin jos toisella kaverilla kuvia omista jaloista milloin rannalla, milloin vuorenrinteellä ja milloin veneessä. Sitten lopuksi joka nätti vessaselfie. Äkkiä tulee ruksia semmoisille ainoastaan siitä syystä, että kuvat ovat hieman omalaatuisia.
Meninkin mielissäni omaan profiiliin, koska tykkään kuvista, jotka sinne valitsin. Ja voihan vitjan pippeli. Huomasin, että Tinder on vaihtanut omat kuvani ihan oma-aloitteisesti joiksikin ihan muiksi. Sieltä löytyy tällä hetkellä muun muassa tämä.
Vaihdoin kuvat uudestaan, mutta Tinder vaihtoi ne jo heti nopeasti takaisin. Ihme, ettei tule mätsejä.
Sitten vielä, mikä jännittää elämässä? No kivekset. Löysin täältä upeat lomakivekset ja pääsin kokeilemaan niitä elämäni ensimmäistä kertaa ulkona! Oli niin hirveää, että.
Kun pääsin ylös asti, oli niin mielettömän upeat näkymät, etten uskaltanut edes katsoa, koska halusin heti alas. Opasta huvittikin korkean paikan kammoni, ja hän kysyi, että miksi kiipeän. En oikein osannut vastata mitään, koska en itsekään ihan täysin ymmärrä. Meinasin ihan pyörtyä, kun niin paljon hirvitti elämä. Mutta ette usko, kiipesin silti reitit tappiin asti! (Minua tosin pakotettiin alhaalta käsin, olisin halunnut luovuttaa monta kertaa.) Ihan tuli kyynel silmään, kun pääsin takaisin hotelliin. Olin niin onnellinen.
Täällä Phuketissa oli pari kaveria määmatkalaisen seurana alle viikon. Siinä, kun pälpätti viisi päivää putkeen ja sitten olikin yhtäkkiä ihan itsekseen, niin oho. Puhututti taas hirveästi. Yhtenä aamuna sitten kaivoin kameran esiin, kun mietin jännitystä, koskakun minulle käy tosi usein sillä tavalla, että herään aamulla joskus viiden aikaan enkä saa enää unta sen jälkeen. Se johtuu siitä, että elämä jännittää.
Videolla puhun myöskin ihastumisesta ja siitä, että minulla ei ole mitään hajua, mitä miehille voi kirjoittaa viesteihin. Ei vaan ole hajua. On vaan minä, joka kirjoittaa kaiken, mitä päässä on. Mutta ei se mitään.
Tästä huolimatta olen päättänyt, että tänä vuonna rakastun. En vielä tiedä keneen, mutta varmasti se on joku kiva, reipas ja ihana poika, koska minäkin olen sellainen poika.
Olen hakannutkin Tinderiä aika paljon, enimmäkseen ihan huvin vuoksi. Minua naurattaa, kun porukka ei tajua, mitä on kuvakerronta. Siellä oli yhdelläkin jos toisella kaverilla kuvia omista jaloista milloin rannalla, milloin vuorenrinteellä ja milloin veneessä. Sitten lopuksi joka nätti vessaselfie. Äkkiä tulee ruksia semmoisille ainoastaan siitä syystä, että kuvat ovat hieman omalaatuisia.
Meninkin mielissäni omaan profiiliin, koska tykkään kuvista, jotka sinne valitsin. Ja voihan vitjan pippeli. Huomasin, että Tinder on vaihtanut omat kuvani ihan oma-aloitteisesti joiksikin ihan muiksi. Sieltä löytyy tällä hetkellä muun muassa tämä.
Vaihdoin kuvat uudestaan, mutta Tinder vaihtoi ne jo heti nopeasti takaisin. Ihme, ettei tule mätsejä.
Sitten vielä, mikä jännittää elämässä? No kivekset. Löysin täältä upeat lomakivekset ja pääsin kokeilemaan niitä elämäni ensimmäistä kertaa ulkona! Oli niin hirveää, että.
Kun pääsin ylös asti, oli niin mielettömän upeat näkymät, etten uskaltanut edes katsoa, koska halusin heti alas. Opasta huvittikin korkean paikan kammoni, ja hän kysyi, että miksi kiipeän. En oikein osannut vastata mitään, koska en itsekään ihan täysin ymmärrä. Meinasin ihan pyörtyä, kun niin paljon hirvitti elämä. Mutta ette usko, kiipesin silti reitit tappiin asti! (Minua tosin pakotettiin alhaalta käsin, olisin halunnut luovuttaa monta kertaa.) Ihan tuli kyynel silmään, kun pääsin takaisin hotelliin. Olin niin onnellinen.
Tuossa on kylä, joka on rakennettu veden päälle. Ja tuolla ylhällä näkyy vuoren seinä, missä meitsi veteli.
Mä tuun kylmästä lämpimään, aion tulla viereesi kömpimään
vaikka ootkin kaukana siellä, kuule beibe me tavataan vielä.
Lettu irti.
"Vähän erikoisesti ja omalla tyylillä, mutta ylöspäin kuitenkin" on uusi mottoni.
Moikka!
Tai ei sittenkään vielä, kun pistäkää Face-peukkua täällä ---> Henriikan blogi.
lauantai 7. helmikuuta 2015
Miten meni noin niiku omasta mielestä?
Minulla oli täällä Phuketissa vähän alle viikon verran kaksi ihanaa ystävää käymässä. Eräänä iltana aloin lesoilla ihan tohkeissani, että meikeläisestä on tullut oikein reipas, tomera ja taitava kiipeilijä. Että pois alta vaan maa, Rönkkönen kiipeää.
Siinä kehuhuumassa sanoin kavereilleni, että kamera esiin, koska meikä näyttää nyt vähän mallia, miten se kiipeily oikein tapahtuu ihan tämmöisissä arkisissa paikoissa kuten rappukäytävä.
Ystävällisesti kaverini räpsi kuvia, kun minä esitin voitontanssini ja tartuin kaiteeseen kiinni. Ennen kuin olin saanut edes jalkoja ilmaan toinen käteni oli jäänyt helvetin tiukasti jumiin seinän ja kaiteen väliin. Yolo.
En päässyt siitä irti, koska sattui ihan saatanasti liikuttaa hikistä nahkaa. Ei se jumalauta liukunut mihinkään suuntaan.
Kaverini pistivät kameran syrjään ja lähtivät hakemaan huoneestani vartalorasvaa, jonka avulla sitten sain vedettyä käteni huudon kanssa irti.
Tämän jälkeen kaverini huomautti, että kai sä muuten tiedät, että tää sun paikallisesta kaupasta ostettu vartalorasva on sit ihoa vaalentavaa, tässä lukee isolla. En tiennyt. Olen vetänyt sitä joka ilta kroppaani monta kerrosta.
Niin, että...
... miten meni noin niiku omasta mielestä.
Siinä kehuhuumassa sanoin kavereilleni, että kamera esiin, koska meikä näyttää nyt vähän mallia, miten se kiipeily oikein tapahtuu ihan tämmöisissä arkisissa paikoissa kuten rappukäytävä.
Ystävällisesti kaverini räpsi kuvia, kun minä esitin voitontanssini ja tartuin kaiteeseen kiinni. Ennen kuin olin saanut edes jalkoja ilmaan toinen käteni oli jäänyt helvetin tiukasti jumiin seinän ja kaiteen väliin. Yolo.
En päässyt siitä irti, koska sattui ihan saatanasti liikuttaa hikistä nahkaa. Ei se jumalauta liukunut mihinkään suuntaan.
Kaverini pistivät kameran syrjään ja lähtivät hakemaan huoneestani vartalorasvaa, jonka avulla sitten sain vedettyä käteni huudon kanssa irti.
Tämän jälkeen kaverini huomautti, että kai sä muuten tiedät, että tää sun paikallisesta kaupasta ostettu vartalorasva on sit ihoa vaalentavaa, tässä lukee isolla. En tiennyt. Olen vetänyt sitä joka ilta kroppaani monta kerrosta.
Niin, että...
... miten meni noin niiku omasta mielestä.
tiistai 3. helmikuuta 2015
Me kaikki halutaan rakkautta
Tosi usein, kun istun ratikassa tai bussissa Helsingissä ja katson murjottavia ihmisiä, mietin, miltä he näyttäisivät vastarakastuneina. Miten heidän poskensa alkaisivat punottaa, kun joku ihana halaisi niitä ja sanoisi, että ai vitsi sä oot niin söpö, sun hymy saa mut ihan hulluks, anna suukko.
Mietin sitä, koska rakkaus muuttaa ihmistä (ja sitä kautta koko maailmaa). Ja mielestäni sellaiset, jotka eivät ole sitä koskaan saaneet, pitäisi laittaa jonotuslistan kärkeen. Nimittäin sen puutoksen huomaa heidän kasvoiltaan ja koko olemuksestaan.
Lennolla Helsingistä Bangkokiin istuin erään ystävällisen ja ihanan thaimaalaisen naisen vieressä. Meillä bondasi heti jotenkin tosi hyvin.
Hän oli asunut Suomessa jo kymmeniä vuosia - rakastunut nuorena tyttönä suomalaiseen mieheen ja eronnut sitten myöhemmin.
Puhuimme rakkaudesta. Puhuimme haaveista ja tunteista, odotuksista elämältä. Puhuimme rakkauden etsimisestä.
Minä mietin speed deittailuja ja tindereitä, hän mietti aasialaisia naisia, jotka muuttavat miehen perässä milloin mihinkinpäin maailmaa.
Hassua sinänsä, että tässä kaikessa on kyse tismalleen samasta asiasta. Rakkaudesta.
Tai ei, haaveesta siitä.
Sillä nämä tunteet ja ajatukset onnesta ja välittämisestä ovat universaaleja. Se sama haave on meillä kaikilla, ainakin sinkuilla. Haave paremmasta, vaikka asiat ovat hyvin. Haave siitä, että juttu loksahtaa oikein kunnolla paikalleen. Haave siitä, että joku huomioi ja silittää uneen. Haave siitä, että toisen kainalo poistaisi mielestä pahan päivän.
Siinä haaveillessa vaan on tärkeää pitää mielessä, että hyvin suurella todennäköisyydellä se kainalo haisee hielle ja peiton alle saattaa lehahtaa tiukka pieru. Kun sen muistaa, niin se on hyvä haave. Semmoinen realistinen. Vaikka onhan se niin, että sen ihanan ihmisen hikikainalo ei ole yhtään niin paha kuin epä-ihanan. Ja sille ihanan pierulle voi nauraa, kun taas epä-ihanan pierut ei edes hymyilytä.
Mutta kaiken kaikkiaan tämä on jotenkin hassua. Se, että me kaikki halutaan rakkautta. Kaikki. Ja rakkaus on hyvä. Eli me kaikki halutaan hyvää. Mutta joskus joiltakin se vaan unohtuu matkan varrella - älä sinä ole yksi niistä.
Mietin sitä, koska rakkaus muuttaa ihmistä (ja sitä kautta koko maailmaa). Ja mielestäni sellaiset, jotka eivät ole sitä koskaan saaneet, pitäisi laittaa jonotuslistan kärkeen. Nimittäin sen puutoksen huomaa heidän kasvoiltaan ja koko olemuksestaan.
Lennolla Helsingistä Bangkokiin istuin erään ystävällisen ja ihanan thaimaalaisen naisen vieressä. Meillä bondasi heti jotenkin tosi hyvin.
Hän oli asunut Suomessa jo kymmeniä vuosia - rakastunut nuorena tyttönä suomalaiseen mieheen ja eronnut sitten myöhemmin.
Puhuimme rakkaudesta. Puhuimme haaveista ja tunteista, odotuksista elämältä. Puhuimme rakkauden etsimisestä.
Minä mietin speed deittailuja ja tindereitä, hän mietti aasialaisia naisia, jotka muuttavat miehen perässä milloin mihinkinpäin maailmaa.
Hassua sinänsä, että tässä kaikessa on kyse tismalleen samasta asiasta. Rakkaudesta.
Tai ei, haaveesta siitä.
Sillä nämä tunteet ja ajatukset onnesta ja välittämisestä ovat universaaleja. Se sama haave on meillä kaikilla, ainakin sinkuilla. Haave paremmasta, vaikka asiat ovat hyvin. Haave siitä, että juttu loksahtaa oikein kunnolla paikalleen. Haave siitä, että joku huomioi ja silittää uneen. Haave siitä, että toisen kainalo poistaisi mielestä pahan päivän.
Siinä haaveillessa vaan on tärkeää pitää mielessä, että hyvin suurella todennäköisyydellä se kainalo haisee hielle ja peiton alle saattaa lehahtaa tiukka pieru. Kun sen muistaa, niin se on hyvä haave. Semmoinen realistinen. Vaikka onhan se niin, että sen ihanan ihmisen hikikainalo ei ole yhtään niin paha kuin epä-ihanan. Ja sille ihanan pierulle voi nauraa, kun taas epä-ihanan pierut ei edes hymyilytä.
Mutta kaiken kaikkiaan tämä on jotenkin hassua. Se, että me kaikki halutaan rakkautta. Kaikki. Ja rakkaus on hyvä. Eli me kaikki halutaan hyvää. Mutta joskus joiltakin se vaan unohtuu matkan varrella - älä sinä ole yksi niistä.
maanantai 2. helmikuuta 2015
Kirje Thaimaasta, osa 3 (video on tämäkin)
Ylitän itseni täällä niin monessa mielessä.
#entarttemiestämihinkään #määmatka
#entarttemiestämihinkään #määmatka
sunnuntai 1. helmikuuta 2015
Kirje Thaimaasta, osa 2 (videokirje on tämä)
Moikka!
Tässä on teille videokirje tältä aamulta. Määmatkan yksi tunnusmerkki on se, että koska ei ole aamulla puhunut kenellekään, ääni on syvällinen ja matala.
Paljon pusuja teijän sunnuntaihin! Mä lähen nyt skypettää uima-altaalle äitin kaa.
Tässä on teille videokirje tältä aamulta. Määmatkan yksi tunnusmerkki on se, että koska ei ole aamulla puhunut kenellekään, ääni on syvällinen ja matala.
Paljon pusuja teijän sunnuntaihin! Mä lähen nyt skypettää uima-altaalle äitin kaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)