Olipa kerran 32-vuotias iloinen prinsessa nimeltä Herniikka.
Eräänä päivänä hän käveli sisään Heinolan antikvariaattiin, jossa hän nuorena teininä kävi pällistelemässä nahkeasivuisia pornolehtiä ja ottamassa niistä oppia alastomista ihmiskehoista, seksistä ja seksuaalisuudesta. Astuessaan tuohon samaan kauppaan, Herniikka tunsi, miten aika lakkasi olemasta, ja hän löysi ne samaiset pornolehdet samalta hyllyltä uudestaan.
Herniikka otti yhden lehden käteensä rohkeasti ja itsevarmasti, mitä hän ei silloin nuorena tietenkään uskaltanut tehdä, ja avasi keskiaukeaman. Hän silitteli hennosti lehdessä olevan kauniin nuoren naisen poskea, sillä nainen näytti istuvan epämukavassa asennossa esittelemässä vulvaansa.
Herniikka rapsutti naisen sisäreideltä jotain kuivunutta kokkaretta pois, kun yhtäkkiä tämän jalkovälistä pöllähti ulos savuinen olento, joka sanoi: "Moi Herniikka! Kiva nähdä sinua täällä taas katselemassa minua! Minä olen Vulvan Henki. Saat 3 seksitoivetta ja minä toteutan ne. Ole hyvä Herniikka, anna mennä."
"Kiitos, ihana Vulvan Henki", Herniikka vastasi hänelle.
"No ensinnäkin toivon, että minulla olisi vuoden ajan penis tästä päivästä alkaen", Herniikka sanoi heti ensimmäisenä miettimättä ollenkaan sitä, että oli juuri menettänyt yhden toiveen. Mutta kun hän tunsi vehkeen hameensa alla puuvillaisissa legginseissään, hän oli onnellinen ja mietti, että onneksi hänellä on vain mielikuvituspoikaystävä, koska todelliselle tämä voisi olla liikaa.
"Mitä seuraavaksi? Sinulla on vain 10 sekuntia aikaa toivoa seuraavaa", Vulvan Henki sanoi tomerana, koska häntä palelsi täällä kylmässä maailmassa, ja hän halusi painua takaisin vittuun, koska siellä on vitun lämmintä.
"Voi apua niin pian! Toivon, että aikuiset oppivat sanoittamaan maailmasta kauniimman", Herniikka melkein huusi.
"Nyt en ymmärrä tätä", Vulvan Henki kommentoi häpykarvat kurtussa, ja Herniikka sai lisäaikaa.
"Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että aikuiset eivät sanoisi pojalle pahoja vähätteleviä sanoja, kun tämä
haluaa laittaa mekon päälle tai mennä balettiin. Aikuiset eivät sanoisi tytölle
pahoja vähätteleviä sanoja, kun tämä haluaa leikkiä autoilla tai pelata jääkiekkoa. Aikuiset sanoisivat lapsille, jotka ovat ihastuneita, että heillä voi olla tyttö- tai poikaystävä ja voi olla montakin yhtä aikaa, jos kaikki tietävät toisistaan. Se tarkoittaa, että aikuiset..."
"Kyllä kyllä kyllä, minä tajuan nyt", Vulvan Henki sanoi ja heilautti taikasauvaansa, ja Herniikka tunsi rakkauden lämmön valuvan alas taivaalta ja saavan hänet ihan häkellyksiin.
"Ja seuraavaksi toivon..." Herniikka aloitti ja painoi keskiaukeman tyttöä vasten rintaansa miettien samalla kuumeisesti, mihin hän käyttää viimeisen toiveensa.
"Kaksi sekuntia", Vulvan Henki päätti äkkiä, ja Herniikka ei ehtinyt huutaa muuta kuin "pillu".
"Siis mitä?" Henki tuohtui, koska hänellä ei ollut koko päivää aikaa Herniikan pillutteluihin.
Herniikka oli niin paniikissa, ettei kertakaikkisesti sentään tiennyt mitä sanoa, ja Vulvan Henki alkoi valua kohti keskiaukemaa. Silloin Herniikka katsoi keskiaukeaman nuoren tytön kaunista punaisena kimmeltävää vulvaa ja mokelsi äkkiä jotain.
"Pillun kuvia", hän vastasi nopeasti, että saisi toivottua edes jotain hyvää ennen kuin kolmas toive valuisi takaisin Vulvan Hengen mukana kohti kotipesää. "Pillun kuvia nuorten kirjoihin."
"Siellähän on jo, tätä on toivottu jo iät ja ajat sitten", Henki vastasi ja katsoi Herniikkaa pöyristyneenä tämän tietämättömyydestä.
"Ei ei ei. Ei mitään karjalanpiirakoita ja Minni Hiiren vaginan kuvia. Kun minä tarkoitan, että ihan oikean vulvan näköisiä kuvia. Vaikka piirrettyinä. Ja seksiasentoja ja erektiomunia myös. Ne kaikki kuuluvat pillu-kategoriaan nykypäivänä", Herniikka huijasi vanhaa Henkeä ja jatkoi määrätietoisesti.
"Itse asiassa nykypäivänä 'pillu' tarkoittaa rehellistä seksikuvakirjaa nuorille, mutta tätä kirjaa ei ole vielä tehty, joten sen takia sinäkään et tiennyt siitä. Ja lisäksi siellä seksikuvakirjassa on semmoinen Dear Eki kysymys- ja vastaus-palsta", Herniikka lauleli viehkosti Hengelle.
"Aha selvä, wot evö", Vulvan Henki sanoi ja taikoi kaikkiin kouluihin ja koteihin tämän kirjan, ja katosi nopeasti takaisin keskiaukeamalle.
"Mitä tapahtui?" prinsessa-Herniikka mietti järkyttyneenä ääneen, kun hän käveli ulos antikvariaatista muniaan raapien.
Ja niin maailma alkoi muuttua pikku hiljaa hyväksyvämmäksi, porno alkoi väistyä opetusmateriaalin roolistaan, ja Herniikka ripusti jäykkään penikseensä melkein joka aamu yöpaitansa vuoden ajan.
Sen pituinen se.
67-vuotiaan Henriikka Masturbaattori Rönkkösen sanoja sinkkuelämän suloista. BLOGILLA UUSI OSOITE: henriikkaronkkonen.com
Google-haut
perjantai 30. syyskuuta 2016
torstai 22. syyskuuta 2016
Mielikuvituspoikaystävää voi myös kuunnella
Moi!
Minun kirjaani voi myös kuunnella äänellä, jonka kuulen! Minäkin vahingossa vähän jouduin tämän äänen pieksemäksi, mutta olen vielä toistaiseksi hengissä. Sinusta en voi tietenkään mennä takuuseen eli ihan omalla vastuulla sitten.
Esimerkiksi BookBeatissa pääsette kuuntelemaan Mielikuvituspoikaystävää: tässä linkki. Linkin kautta saatte kuukauden ilmaiseksi, vaikka siinä ensin lukeekin, että kaksi viikkoa, mutta klikkailkaa vaan etiäpäin, niin kyllä se siitä sitten järjestyy. Alennuskoodi on siis "kuminyrkki" (sain itse valita sen. <3 ), jos menette rekisteröitymään siitä BookBeatin etusivulta.
Moikka!
perjantai 16. syyskuuta 2016
Ei hitto melkein unohdin, että huomenna Kauppakeskus Kaareen klo 12.30!
Olen siellä Suomalaisessa kirjakaupassa haastattelussa. Kannelmäessä. Siellä olen. Minä ja mielikuvituspoikkis ja häpykarva. Klo 12.30.
Olispa kiva nähdä sut siellä! :)
Olispa kiva nähdä sut siellä! :)
Minä olen taas ihastunut!
EIKÄ! APUA! MITÄ?!
No minäpä kerron vähän.
Muistatteko, kun jo melkein pari vuotta sitten rakastuin kiipeilyyn? Yritin kovasti olla liikaa hehkuttamatta sitä täällä, koska muualla puhuin aiheesta taukoamatta - jopa kun istuin yksin vessanpöntöllä kakanvääntöhommissa. No ei vaan. En koskaan istu yksin niissä hommissa, koska koirani seisovat aina vastapäätä ja tuijottavat minua.
Kun löysin kiipeilyn, koin voimakkaita rakkaudenväristyksiä kehossani. Leijuin ilmassa ja puhuin vaan niistä kivesten mallisista otteista siellä Salmisaaren kiipeilyareenalla.
Rakasta kiipeilyä vieläkin yhtä paljon, mutta eri tavalla - sillä tavalla maltillisesti ja lempeästi ja joskus vähän liian intohimoisesti ilmeisesti, koska sormeni meinaavat tippua pois, kun ne eivät kestä enää.
Nyt minulla on uusi ihastus.
Se on ollut minulla jo jonkin aikaa, mutta nyt se vaan vahvistuu ja kasvaa vähän sillä tavalla kuin ystävyys muuttuu romanttisesti rakkaudeksi.
Se uusi juttu on.... DUM DUM DUM...
Minun kouluni! Seksuaalineuvojan opinnot! Meillä on niin huikeita luentoja ja luennoitsijoita ja ohjaajia ja opiskelijoita, että pääni meinaa räjähdellä. Tänäänkin, kun aivastin, niin jotain aivonpalasia sieltä lenteli ulos. Hihaan lenteli ja siinä vieläkin vähän kimmeltää. (minulla on varmaan kauniit aivot, veikkaan)
Tämmöiset asiat elämässä ovat hirmu tärkeitä. Semmoiset, että on omia juttuja, joista nauttii, ja voi sitä kautta kokea ihastumista, innostusta ja rakkautta.
Puolitoista vuotta sitten opettelin elämään arkea uudestaan börniksen eli burn outin jälkeen, ja nyt
olen julkaissut kirjan (mitä en IKINÄ olisi uskonut, jos joku olisi sen minulle ennustanut, vaan olisin raapinut kynsillä liitutaulua sellaisen ihmisen seurassa ja katsonut häntä pahasti silmiin), kirjastani on otettu viides painos, se oli kesällä kolmanneksi luetuin koko Suomessa ja elokuussakin vielä viidenneksi luetuin, ja nyt minä käyn tätä koulua, ja olen antanut häpykarvanikin kasvaa talvea varten ja myös siksi, että päätin kokeilla, miltä tuntuukaan, kun minulla on oma pikku eteismatto.
Elämä on kyllä aikamoinen seikkailu.
Mutta seikkailuun kuuluukin juuri se, että välillä tullaan rinnettä alas niin, että tyrät rytkyy ja peräpukamat paukkuu, ja välillä ihaillaan maisemia, istutaan retkituolissa ja juodaan kuksasta kahvia.
~ (<------ häpykarva)
No minäpä kerron vähän.
Muistatteko, kun jo melkein pari vuotta sitten rakastuin kiipeilyyn? Yritin kovasti olla liikaa hehkuttamatta sitä täällä, koska muualla puhuin aiheesta taukoamatta - jopa kun istuin yksin vessanpöntöllä kakanvääntöhommissa. No ei vaan. En koskaan istu yksin niissä hommissa, koska koirani seisovat aina vastapäätä ja tuijottavat minua.
Kun löysin kiipeilyn, koin voimakkaita rakkaudenväristyksiä kehossani. Leijuin ilmassa ja puhuin vaan niistä kivesten mallisista otteista siellä Salmisaaren kiipeilyareenalla.
Rakasta kiipeilyä vieläkin yhtä paljon, mutta eri tavalla - sillä tavalla maltillisesti ja lempeästi ja joskus vähän liian intohimoisesti ilmeisesti, koska sormeni meinaavat tippua pois, kun ne eivät kestä enää.
Nyt minulla on uusi ihastus.
Se on ollut minulla jo jonkin aikaa, mutta nyt se vaan vahvistuu ja kasvaa vähän sillä tavalla kuin ystävyys muuttuu romanttisesti rakkaudeksi.
Se uusi juttu on.... DUM DUM DUM...
Minun kouluni! Seksuaalineuvojan opinnot! Meillä on niin huikeita luentoja ja luennoitsijoita ja ohjaajia ja opiskelijoita, että pääni meinaa räjähdellä. Tänäänkin, kun aivastin, niin jotain aivonpalasia sieltä lenteli ulos. Hihaan lenteli ja siinä vieläkin vähän kimmeltää. (minulla on varmaan kauniit aivot, veikkaan)
Tämmöiset asiat elämässä ovat hirmu tärkeitä. Semmoiset, että on omia juttuja, joista nauttii, ja voi sitä kautta kokea ihastumista, innostusta ja rakkautta.
Puolitoista vuotta sitten opettelin elämään arkea uudestaan börniksen eli burn outin jälkeen, ja nyt
olen julkaissut kirjan (mitä en IKINÄ olisi uskonut, jos joku olisi sen minulle ennustanut, vaan olisin raapinut kynsillä liitutaulua sellaisen ihmisen seurassa ja katsonut häntä pahasti silmiin), kirjastani on otettu viides painos, se oli kesällä kolmanneksi luetuin koko Suomessa ja elokuussakin vielä viidenneksi luetuin, ja nyt minä käyn tätä koulua, ja olen antanut häpykarvanikin kasvaa talvea varten ja myös siksi, että päätin kokeilla, miltä tuntuukaan, kun minulla on oma pikku eteismatto.
Elämä on kyllä aikamoinen seikkailu.
Mutta seikkailuun kuuluukin juuri se, että välillä tullaan rinnettä alas niin, että tyrät rytkyy ja peräpukamat paukkuu, ja välillä ihaillaan maisemia, istutaan retkituolissa ja juodaan kuksasta kahvia.
~ (<------ häpykarva)
tiistai 13. syyskuuta 2016
Mistä tunnistaa, että yrittää väkisin?
Veikkaisin, että joka ikinen sinkkuihminen tietää, miten vaikeaa on tavata sellaista ihmistä, jonka kanssa ajatusmaailma mätsää ja vetovoima napanöyhtäisten killikkamahojen välillä on yhtä vahva kuin jeesusteippi.
Eikä sekään vielä riitä, että tapaa jonkun kivan, sillä sen lisäksi molempien pitää olla samassa paikassa. Tällä tarkoitan, että henkisessä paikassa. Esimerkiksi, jos itse on käynyt vaikeita aikoja läpi, ja toinen vasta on aloittamassa oman selviytymisoppaan otsikon keksimistä, saattaa vastaan tulla pieniä kommunikointiongelmia.
Homma voi mennä helposti väkisinyrittämiseksi. Väkisinyrittämisen tunnistaa siitä, että molemmilla on enemmän paha olo kuin hyvä.
Väkisinyrittämisen tunnistaa siitä, että toisesta ei tule perheenjäsentä.
Hänestä ei tule sellaista ihmistä, jolle voi soittaa vaikka keskellä yötä, jos on oikeasti hätä. Hänestä ei tule sellaista ihmistä, joka seisoo eturivissä miekka ojossa puolustamassa, kun joku kohtelee väärin. Hänestä ei tule sellaista, joka tietää persoonasi ja temperamenttisi, ja on silti puolustamassa sinua. Miekka ojossa. Eturivissä.
Hänestä ei tule sellaista, joka kannustaa, tsemppaa ja rohkaisee sinua, kun et ole varma, pystytkö. Hänestä ei tule sellaista, joka vittuilee rakkaudella.
Hänestä ei tule perheenjäsentä*.
* Perheenjäsen = ihminen, johon voi luottaa (assosioituu puheessa usein verisukulaisuuteen, mutta käsittää paljon laajemmin elämän kaikki tärkeät henkilöt)
Eikä sekään vielä riitä, että tapaa jonkun kivan, sillä sen lisäksi molempien pitää olla samassa paikassa. Tällä tarkoitan, että henkisessä paikassa. Esimerkiksi, jos itse on käynyt vaikeita aikoja läpi, ja toinen vasta on aloittamassa oman selviytymisoppaan otsikon keksimistä, saattaa vastaan tulla pieniä kommunikointiongelmia.
Homma voi mennä helposti väkisinyrittämiseksi. Väkisinyrittämisen tunnistaa siitä, että molemmilla on enemmän paha olo kuin hyvä.
Väkisinyrittämisen tunnistaa siitä, että toisesta ei tule perheenjäsentä.
Hänestä ei tule sellaista ihmistä, jolle voi soittaa vaikka keskellä yötä, jos on oikeasti hätä. Hänestä ei tule sellaista ihmistä, joka seisoo eturivissä miekka ojossa puolustamassa, kun joku kohtelee väärin. Hänestä ei tule sellaista, joka tietää persoonasi ja temperamenttisi, ja on silti puolustamassa sinua. Miekka ojossa. Eturivissä.
Hänestä ei tule sellaista, joka kannustaa, tsemppaa ja rohkaisee sinua, kun et ole varma, pystytkö. Hänestä ei tule sellaista, joka vittuilee rakkaudella.
Hänestä ei tule perheenjäsentä*.
* Perheenjäsen = ihminen, johon voi luottaa (assosioituu puheessa usein verisukulaisuuteen, mutta käsittää paljon laajemmin elämän kaikki tärkeät henkilöt)
torstai 8. syyskuuta 2016
Miksi sinkkuus ja treffikulttuuri eivät tunnu kohtaavan?
Minulta kysytään poikkeuksetta aina haastatteluissa Tinderistä ja treffailusta nykypäivänä.
Minusta on hyvä, että on olemassa sellaisia applikaatioita kuin Tinder, sillä ei ole oikeaa tai väärää tapaa kohdata uusia ihmisiä. (Paitsi kidnappaus. Kidnappaus on väärä tapa.)
On hyvä kuitenkin muistaa, että esimerkiksi juuri Tinderin kuvakollaasi luo illuusioon siitä, että rakastuminen tai pariutuminen/kolmiutuminen/neliytyminen jne. on helpompaa.
Se ei ole helpompaa. Treffeille pääseminen on helpompaa - ei rakastuminen.
Tämä siitä syystä että.
Kuvittele itsesi yläasteelle. Siellä oli joku kiva, jota katselit. Aina välitunnilla tuijottelit ja punastelit, kun se huomasi. Se oli niin söpö.
Kuvittele sitten, että sen ihana kotialbumista otetaan viisi valokuvaa ja laitetaan ne samaan pinoon tuhannen muun ihmisen valokuvan kanssa. Sinne sekoitetaan. Shlap shalp shalp (sekoitusääniä).
Noin.
Nyt mieti, ettet tunnekaan sitä ihanaa tyyppiä. Sitten sinulle annetaan käteen tuhannen ja viiden valokuvan pino, ja sinun kuuluu valita sieltä se, kehen voisit ihastua.
Osuisiko valinta siihen ihanaan, jota katselit välitunnilla? Tuskin. Tsägällä ehkä.
Tämä mielikuvaharjoitus ei tietenkään tarkoita, etteikö valokuvista voisi löytyä joku toinen kiva tyyppi. Ja lisäksi tässä puhutaan tunnemylläkän keskellä elävistä teinistä, jotka eivät muutenkaan ymmärrä itsestään tai mistään muustakaan juuri mitään. Mutta toisaalta - kuinka moni meistä aikuisistakaan lopulta ymmärtää?
Tinder on hyvä olla olemassa, mutta siihen ei kannata ladata kaikkia panoksia. Aina, kun on sellainen fiilis, että jaksaa taas tutustua uusiin ihmisiin, kannattaa mennä ja tehdä se. Aina, kun tuntuu, ettei jaksa nyt, silloin ei tarvitse.
Minä uskon vahvasti, että meitä sinkkujakin aletaan pikku hiljaa ymmärtää paremmin. Vielä 70-luvulla yli 24-vuotiaat sinkkuihmiset joutuivat maksamaan vanhanpiian ja -pojan veroa. Tällaiset pyörät kääntyvät hitaasti.
Ajatus siitä, että "ota vaan joku, niin oot parempi ja onnellisempi ihminen", alkaa murtua. Treffailukulttuuri muuttuu. Aletaan ymmärtää, ettei kipinä välttämättä synny siitä, että istuu jonkun tuntemattoman tyypin kanssa sieraimet vastakkain kahvipöydän ääressä. Tutustumisessa tarvitaan tilaa, liikkumavaraa, happea - ei toisen nenäkarvojen kimmellystä (välttämättä).
Siksi minä olen erittäin onnellinen, että Nykytreffit-tyylisiä tapahtumia järjestetään. Siellä sieraimetkin voivat osoittaa eri suuntaan, kun katselee ja kuuntelee kivoja elämyksiä. Mutta silti voi salaa silmäillä toista ja miettiä, että tuon karvan minä nyppäisin, jos uskaltaisin koskea.
Minusta on hyvä, että on olemassa sellaisia applikaatioita kuin Tinder, sillä ei ole oikeaa tai väärää tapaa kohdata uusia ihmisiä. (Paitsi kidnappaus. Kidnappaus on väärä tapa.)
On hyvä kuitenkin muistaa, että esimerkiksi juuri Tinderin kuvakollaasi luo illuusioon siitä, että rakastuminen tai pariutuminen/kolmiutuminen/neliytyminen jne. on helpompaa.
Se ei ole helpompaa. Treffeille pääseminen on helpompaa - ei rakastuminen.
Tämä siitä syystä että.
Kuvittele itsesi yläasteelle. Siellä oli joku kiva, jota katselit. Aina välitunnilla tuijottelit ja punastelit, kun se huomasi. Se oli niin söpö.
Kuvittele sitten, että sen ihana kotialbumista otetaan viisi valokuvaa ja laitetaan ne samaan pinoon tuhannen muun ihmisen valokuvan kanssa. Sinne sekoitetaan. Shlap shalp shalp (sekoitusääniä).
Noin.
Nyt mieti, ettet tunnekaan sitä ihanaa tyyppiä. Sitten sinulle annetaan käteen tuhannen ja viiden valokuvan pino, ja sinun kuuluu valita sieltä se, kehen voisit ihastua.
Osuisiko valinta siihen ihanaan, jota katselit välitunnilla? Tuskin. Tsägällä ehkä.
Tämä mielikuvaharjoitus ei tietenkään tarkoita, etteikö valokuvista voisi löytyä joku toinen kiva tyyppi. Ja lisäksi tässä puhutaan tunnemylläkän keskellä elävistä teinistä, jotka eivät muutenkaan ymmärrä itsestään tai mistään muustakaan juuri mitään. Mutta toisaalta - kuinka moni meistä aikuisistakaan lopulta ymmärtää?
Tinder on hyvä olla olemassa, mutta siihen ei kannata ladata kaikkia panoksia. Aina, kun on sellainen fiilis, että jaksaa taas tutustua uusiin ihmisiin, kannattaa mennä ja tehdä se. Aina, kun tuntuu, ettei jaksa nyt, silloin ei tarvitse.
Minä uskon vahvasti, että meitä sinkkujakin aletaan pikku hiljaa ymmärtää paremmin. Vielä 70-luvulla yli 24-vuotiaat sinkkuihmiset joutuivat maksamaan vanhanpiian ja -pojan veroa. Tällaiset pyörät kääntyvät hitaasti.
Ajatus siitä, että "ota vaan joku, niin oot parempi ja onnellisempi ihminen", alkaa murtua. Treffailukulttuuri muuttuu. Aletaan ymmärtää, ettei kipinä välttämättä synny siitä, että istuu jonkun tuntemattoman tyypin kanssa sieraimet vastakkain kahvipöydän ääressä. Tutustumisessa tarvitaan tilaa, liikkumavaraa, happea - ei toisen nenäkarvojen kimmellystä (välttämättä).
Siksi minä olen erittäin onnellinen, että Nykytreffit-tyylisiä tapahtumia järjestetään. Siellä sieraimetkin voivat osoittaa eri suuntaan, kun katselee ja kuuntelee kivoja elämyksiä. Mutta silti voi salaa silmäillä toista ja miettiä, että tuon karvan minä nyppäisin, jos uskaltaisin koskea.
maanantai 5. syyskuuta 2016
Haluatko kivoille treffeille?
KALENTERI TYHJÄKSI PERJANTAINA 14.10!
Koska silloin sulla on treffit ehkäpä!
EMMA - Espoon modernin taiteen museo järjestää tapahtuman, jossa teemana on Nykytreffit. 200 ensimmäistä pääsee juttelemaan mielenkiintoisten taidejuttujen äärelle jonkun kivan uuden tyypin kanssa. ILMOITTAUDU TÄÄLTÄ.
Jos et mahtunut tuohon joukkoon, ei hätää. Paikan päälle mahtuu väkeä ihan huolella, ja siellä tapahtuu kaikkea muutakin hauskaa kuin treffailua. Esim. öööö minä olen siellä livebloggaamassa. Mitä siitä tulee? En tiedä. En ole koskaan ikinä kirjoittanut niin, että joku katselee vierestä. Miten jännittävää!
Lisäksi siellä soi hyvä musiikki, on tanssiesitystä, sokkotreffeilyäkin ja tietty baari auki. Eli tule joka tapauksessa. Ei ole mitään sisäänpääsymaksujakaan.
Kuin kivaa, että sinkuille järjestetään jotain näin siistiä!
Nähdään siellä!
Lisätietoja tapahtumasta tässä.
Facebook-event tässä.
Koska silloin sulla on treffit ehkäpä!
EMMA - Espoon modernin taiteen museo järjestää tapahtuman, jossa teemana on Nykytreffit. 200 ensimmäistä pääsee juttelemaan mielenkiintoisten taidejuttujen äärelle jonkun kivan uuden tyypin kanssa. ILMOITTAUDU TÄÄLTÄ.
Jos et mahtunut tuohon joukkoon, ei hätää. Paikan päälle mahtuu väkeä ihan huolella, ja siellä tapahtuu kaikkea muutakin hauskaa kuin treffailua. Esim. öööö minä olen siellä livebloggaamassa. Mitä siitä tulee? En tiedä. En ole koskaan ikinä kirjoittanut niin, että joku katselee vierestä. Miten jännittävää!
Lisäksi siellä soi hyvä musiikki, on tanssiesitystä, sokkotreffeilyäkin ja tietty baari auki. Eli tule joka tapauksessa. Ei ole mitään sisäänpääsymaksujakaan.
Kuin kivaa, että sinkuille järjestetään jotain näin siistiä!
Nähdään siellä!
Lisätietoja tapahtumasta tässä.
Facebook-event tässä.
torstai 1. syyskuuta 2016
Tänään Akateeminen!
Kyllä!
Tänään Helsingin keskustan Akateemisessa kirjakaupassa olen minä ja mun mielikuvituspoikkis klo 17!
Nähään siellä! :)
Tänään Helsingin keskustan Akateemisessa kirjakaupassa olen minä ja mun mielikuvituspoikkis klo 17!
Nähään siellä! :)
Kuva, jonka Henriikka Rönkkönen (@henriikkaronkkonen) julkaisi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)