Uusi vuosirengas

Kuluva vuosi on ollut elämässäni monin tavoin poikkeuksellinen. Kirjan julkaiseminen oli minulle tosi iso juttu, jota en oikein vieläkään käsitä. Vielä vähemmän käsitän, että kirjoitan nyt toista kirjaa. Suurin muutos kuitenkin on ollut se, että jokin iso raskas taakka, jota olen kantanut mukanani teini-iästä saakka, on pudonnut selästäni.

Viime kesänä koin elämäni ensimmäistä kertaa, miltä tuntuu, kun mieltä painaa sydänsuru tai ahdistus, ja tuo murhe jää kotiin, kun tekee jotain muuta eli näkee ystäviä, käy uimassa tai kiipeilemässä. En ole koskaan aikaisemmin pystynyt siihen, vaikka kuinka olen työstänyt milloin mitäkin kriisiä ja milloin kenenkin kanssa. En ole koskaan aikaisemmin pystynyt jättämään taakkaa kotiin. Se oli palanut minuun kiinni.

Elämä on raskasta elää sillä tavalla. Kun kivatkin jutut tuntuvat vaikeilta jaksaa.

Mutta nyt voin sanoa, että vuosien työ on vihdoinkin alkanut tuottaa tulosta. Tunnelukot paukkuvat ja vanhat ajatuspolut kasvavat heinää, sillä olen löytänyt uusia teitä.

Ihan kuin teininä olisin lähtenyt väärään metsään ja pysynyt siellä kadoksissa liian kauan.

En halua enää sellaista sekamelskaa elämääni täyttämään. En halua kuunnella sitä vihapuhetta itseäni kohtaan, jota mieleni suolsi.

Haluan opetella rakastamaan ja kunnioittamaan omaa kehoani ja ajatuksiani. Toivon joku päivä löytäväni sellaisen kumppanin, joka kunnioittaa niitä yhtä paljon ellei enemmänkin. Haluan aloittaa seksielämäni uudestaan uuden ihmisen kanssa uudella tavalla itseäni kuunnellen.

Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa alusta.
 
Voimia ja rakkautta kaikille myrskyihin ja sateenkaariin. Tiedän, miltä tuntuu, kun ulospääsyä tai helpotusta pahaan oloon ei tunnu tulevan mistään eikä mitenkään. Mutta koita jaksaa, olet mieletön ja vahva tyyppi. Sinua tarvitaan tähän kaoottiseen maailmaan tuomaan lämpöä.

Elämä on kieltämättä välillä aika perseestä, mutta onko se sittenkään niin huono asia. Perseet ovat kuitenkin aika kivoja.

Henkilön Henriikka Rönkkönen (@henriikkaronkkonen) jakama julkaisu 24. 07ta 2017 klo 10.54 PDT

Pus.

Aurinkoisen kesäpäivän terveiset

Istun tässä koneen äärellä melkein joka ikinen päivä. Joskus tulee tekstiä jonnekin paikkaan, joskus ei minnekään. Enimmäkseen aina on halu kirjoittaa, mutta välillä en tiedä, mistä ajatuksestani ottaisin kiinni, mitä niistä lähtisin työstämään ja mihin reikään.

Ottaisinko siitä ajatuksesta kiinni, että varasin talvelle määmatkan? Vietin eilen kolme tuntia katsellen Thaimaan Khao Lakin hotellitarjontaa ja valitsin lopulta sellaisen, jossa on "runsas aamiainen". Painun sinne, mistä hedelmät tulevat ja syön niitä niin paljon, että kieltä kirvelee saatana.

Toisaalta olen miettinyt tänä aamuna sitä, että olin eilen ystäväni luona Dada-koirani kanssa piereskelemässä niin suurieleisesti ja voimakkaasti, että kaverillani puhkesi atooppinen ihottuma ja hänen parveketomaattinsa kuolivat. Mutta ainahan minä niin teen.

Välillä olen pohtinut kirjan kirjoitusprosessin perkeleellisyyttä. Tällä hetkellä odotan, että kustannustoimittajani saapuu kesälomalta takaisin sorvin ääreen, jotta voin lähettää tekstirääpäleeni hänelle ja sanoa "tee tästä erinomainen, kiitos". Hän ei tiedä tätä vielä. Hän on toistaiseksi onnellinen ja rentoutunut reipas ihmisyksilö.

Olen koko kesän yrittänyt rakentaa itselleni jotain kirjailijaidentiteettiä, jotta osaisin elää hyvin ja esimerkillisesti, mutta on kyllä vaikeaa tämä. Minulla ei ole mitään hajua, mitä kirjailijan kuuluu tehdä elämällään. Toistaiseksi olen istunut kotona kyniä terottaen ja esitellyt klitoristani kaikille, jotka ovat erehtyneet soittamaan ovikelloani. ("Huora", huutaa koirani vieressäni nyt, mutta ei välitetä hänestä.)

Henkilön Henriikka Rönkkönen (@henriikkaronkkonen) jakama julkaisu 10. 12ta 2016 klo 0.07 PST

Jatkakaamme sunnuntaita eteenpäin niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Kesäterveiset

Heipä hei kaikki ihanat panomiehettt!

Täällä on ihan mahdoton kiima päällä. jaihsiaohdsa. Olen turvonnut ja halukas nyt ainakin pari päivää. Otan kenet tahansa ja missä tahansa. Ei ehkäisyääää. oasijdo.

-----

Äh. Kävin vessassa ja sillä aikaa Dada-koirani pääsi läppärille vähän kirjoittelemaan. Hän on ollut vähän masentunut, kun kaikki ovet ovat kiinni eikä ulospääsyä ole. Haikailevasti hän katselee ikkunasta poikakoiria, jotka juoksevat tuolla pihalla muna paljaana karvaiset kassit viuhuen. Itkemistä on kuultu.

Minä ymmärrän ja sympatiseeraan häntä. Tinderistä loppuivat miehet ennen kuin ehdin sydäntä painaa yhdellekään.

Joskus pienenä haaveilin, että minusta tulisi hyvä nunna, mutta se varmaan johtui Sound of Music -elokuvasta, jonka lainasin kirjastosta ja katsoin seitsemän vuorokauden aikana 12 kertaa. Ajattelin ehkä, että jos alan nunnaksi ja sitten karkaan laulamaan Heinolan lintutarhalle, saan seitsemän lasta synnyttämättä ja äreän jodlaavan miehen vielä kaupan päälle. Nyt harmittaa, etten kokeillut. Minun ja koirani kohtalo on ulista ikkunanraosta pillu paljaana miesten perään. Kai siitäkin jonkun musikaalin saisi.

Eli täällä kaikki sittenkin aika kadehdittavan hyvin. Kesäpäivät vietän katsoen omia Insta Storejani uudelleen ja uudelleen. Kyllä on elämä hienoa.

Ihania valoisia päiviä teille kaikille.