Google-haut

Google-haut

tiistai 25. lokakuuta 2016

Sinkkubloggaaja taas alasti

Minä tiedän blogitilastoista, että siellä ollaan googlailtu "henriikka rönkkönen alasti" ja päädytty sitten tänne, koska olen otsikoinut joitain blogauksia esimerkiksi sanalla "tissikuvia".

Toistaiseksi olette löytäneet vain seksikkään kuvan minusta kokovartalopingviiniyöpuvussa ja kuvan perseestäni.

Ai niin, ja tissini tietysti!

Nyt saatte hieman lisää, koska joulukin lähestyy ja varpunen tiistaiaamuna.


Tämä kuva siitä syystä, että minua rassaa edelleekin ISOSTI se, että mediassa ja somessa on näkyvillä vain yhdenlaista vartalotyyppiä seisomassa yhdenlaisessa "pylly takana huulet edessä"-asennossa.

Kävin korkkaamassa viikonloppuna Mäkelänrinteen uimahallin, se oli ollut remontissa viime keväästä. Meinasin pyörtyä sinne, kun en nähnyt yhtäkään "pylly takana huulet edessä"-asentoa naisten pukuhuoneessa. Olin jo ihan, että mikä helvetti näitä naisia vaivaa. Siinä seisovat ihan normaalisti pyllyt vertikaalisesti vartaloon nähden ja näyttävät tavallisilta - kauniilta.

Miestenpuolelle en päässyt katsomaan, pullistelevatko miehet suihkussa siksbäkkejään samalla, kun pesevät 60 kilon kahvakuulalla kainaloitaan.

Olen itse semmoinen nakupelle, että puen vaatteet päälle ainoastaan sen takia, että voin riisua ne. Yllä olevassa kuvassa yritin saada vangittua reisiselluliittimonttuni, mutta päiväpeittoni sumensi ruudun jokaisessa kuvassa ja minä luovutin. Ei elämä voi olla sellaista, että taistelee päiväpeittoja vastaan.

Minun pyllyssäni ja reisissäni on paljon tavaraa, mistä ottaa kiinni. LÄSKIÄ SAATANA! <3 

Minulta itseltäni kesti melkein 30 vuotta oppia hyväksymään kroppani, vaikka olen aina ollut äärimmäisen hoikka, semmoinen läpipaskoja.

Minä tiedän myös, etten ole ainoa, joka on paininut tai painii edelleen näiden asioiden kanssa. Joskus itsekin kipuilen vartaloni kanssa. Esimerkiksi juuri viime kesänä itkin yhden illan, koska mielestäni vartaloni on niin ruma. Se meni onneksi ohi. Tiesin, että se menee ohi. Tiesin, että minulla on vain huono päivä. 

Tämä kipuilu liittyy myös siihen, että koen välillä, etten ole riittävä. Yleensä miehille, monesti myös moneen muuhunkin asiaan, mutta erityisen isosti asia nousee mieleeni juuri miesten kautta. Minulla on paljon työstettävää vielä tällä saralla, mutta olen tullut pitkälle jo.

Haluaisinkin sanoa teille kaikille lukijoilleni ja seuraajilleni ja stalkkaajilleni, että sinä et ole yksin näiden asioiden kanssa. 

Sinä olet rakastettava just noin. Sinun kehosi on sinun kulkuneuvosi ja nautinnon lähteesi. Pidä siitä hyvää huolta ja helli sitä. Se on ihan mielettömän upea. Sinä olet ihan mielettömän upea. <3

maanantai 17. lokakuuta 2016

10 vastausvaihtoehtoa kysymykseen "Miten sä voit olla vielä sinkku?"

Rakas sinkku,

"Miten sä voit olla vielä sinkku?" -kysymys saattaa tuntua hämmentävältä ja siihen voi olla vaikea vastata äkkiseltään mitään. Kysymys esitetään usein kohteliaisuutena, mutta on ilmiselvää, että vastauksesta odotetaan paljastuvan jotakin järkyttävää.

Tässä muutamia valmiita vastausvaihtoehtoja, joista voit napata omasi.

Virke on hyvä aloittaa "En tiedä, ehkä se on se, että..."

1. syön aamupalaksi vihersmoothien, johon laitan kuusi (6) Raimo-pupuni papanaa

2. kissani rupeaa kiroilemaan kovaan ääneen, kun tuon kumppaniehdokkaan luokseni

3. puraisen suuseksin jälkeen miehen terskan irti

4. suoristan öisin salaa kumppaniehdokkaan häpykarvat

5. ulostan vain suuhun

6. nukun vielä vanhempieni vieressä, ja se on jostain syystä kumppaniehdokkaille ongelma, erityisesti silloin, kun harrastamme seksiä

7. en usko klitorikseen

8. menen treffeille muuttoautolla, jossa on kaikki tavarani

9. oon kyllä ihan normaali, mutta aiztsum kraaaputs ajajajajaja mokra mokra MOKRA

10. *viheltää Ukko Nooan peräreiällä*


ja lopettaa "...mutta en tiiä sitten, voi olla joku muukin syy."

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Mitä meille masturboiville yksineläjille pitäisi oikein tehdä?

Kaikenmoisia huolia maailmassa.

Minulta kysytään usein haastatteluissa mielipidettä kahteen kaikenmoiseen huoleen. Toinen on se, että suomalaiset masturboivat nykyään enemmän ja harrastavat tutkimuksen mukaan vähemmän muunlaista seksiä. Niin, että mitä pitäisi tehdä? Toinen on se, että sinkkujen määrä kasvaa suurissa kaupungeissa koko ajan ja voi herranjestas, mitä pitäisi tehdä. MITÄ PITÄISI TEHDÄ?!

Minua vähän naurattaa nämä tämmöiset kaikenmoiset huolet. Se voi johtua siitä, että olen osa tätä kasvavaa sinkkujen määrää enkä harrasta minkään muunlaista seksiä kuin sooloseksiä, koska se on ihan sairaan kivaa ja olen siinä ihan älyttömän hyvä ja reipas tyttö ja tiedän täydellisesti, minkälaista hellää kosketusta mahtava pimppini kaipaa, ja myöskin siksi, että olen seitsemän ja puolen vuoden aikana yrittänyt opettaa jo niin montaa miestä tutustumaan pimppiini ja koskemaan siihen hellästi ja tutkailemaan sitä joka puolelta, mutta oppi ei vaan kertakaikkiaan tunnu menevän perille, joten en nyt vaan toistaiseksi jaksa tehdä sitä hommaa, koska minun pitää kunnioittaa pimppiäni ja sen onnellisuutta myöskin.

Minusta on ihanaa, että suomalaiset masturboivat enemmän. HYVÄ ME! Ihan superia! Antakaa palaa! Vihdoinkin negatiivinen kielletyn leima alkaa haalistua tämän asian ympäriltä.

Mitä seksiin tulee, en ymmärrä huolta. On ihan äärimmäisen tärkeää tietää, mistä itse nauttii ja löytää kumppanin/kumppaneiden kanssa yhteinen seksuaalinen rytmi, jotta kaikki voivat hyvin. Se, mikä seksimäärä kenellekin sopii, ei ole mikään mittari.

Seksistä puhutaan nykyään avoimemmin, mikä on myös voinut tuoda näihin kyselyihin rehellisempiä vastauksia. Jos päässä takoo "seksiä pitää harrastaa 2,73 kertaa viikossa", on ihan hirveän kiva vastata lomakkeeseen, että joo joo kyllä meilläkin, vaikka kumppanin värkki on umpeutunut 10 vuotta sitten ja vehje sulautunut reiteen kiinni 80-luvulla. On älyttömän rohkeaa sanoa, että hei meillä sekstaillaan kerran kuukaudessa ja me molemmat ollaan tyytyväisiä siihen. Kokeilkaapa sanoa se jollekin, vaikka panisittekin enemmän. Katsokaa sääliviä reaktioita, punaisia poskia, pöyristyneitä silmiä.

Samanlaisia katseita saa sinkkuna, kun kertoo, ettei ole pannut vuoteen. Ai kauheeta. Jollakin on aina sanansa sanottava toisen ihmisen seksielämästä. Aina. Toisen ihmisen seksielämä on aina ihan perseestä. Joko pannaan liikaa, että kyllä siinä on nyt jotain häikkää, kyllä se kohta loppuu. Tai sitten pannaan liian vähän, että oletteko miettineet eroa, että kyllä se kohta loppuu.

Seksuaalisesti tyytyväinen voi olla niin monella eri tasolla.

Ja sitten me sinkut, joita vaan sikiää lisää kaikissa kaupungeissa. Ai että. Joku sinkkurutto varmaan. Voi että. Mitä meille pitäisi tehdä? Huh huh.

Minä haluan sanoa sen verran, että saattaa olla mahdollista, että sinkkuihminenkin on onnellinen. Saattaa olla. Ehkä. Onnellinen. Onnellinen nukahtaessaan tahmainen käsi sängyn reunan ulkopuolella roikkuen, kun ei ole jaksanut omien iltahellyyksien jälkeen enää nousta pesemään sitä.

En tiiä sitten. Onhan se huolestuttavaa. Se semmoinen. Mahdollisuus siihen, että on onnellinen itsekseen. En tiiä. Huh huh. Rankkaa.

perjantai 14. lokakuuta 2016

Terveisiä Nykytreffeiltä - olen täällä livebloggaamassa!

 Moi ja terveisiä täältä EMMAsta Nykytreffeiltä! APUA!

Olen täällä siis livebloggaamassa, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että kirjoitan blogialustaani tekstiä, joka heijastetaan reaaliajassa isolle valkokankaalle.

(Tähän yksi jumalauta. Jännittää niin helvetisti! Jengi tuijottaa, mutta onneksi on viiniä, jonka kaadoin jo pöydälle. Huomaan myös, että ajatukset harhailee koko ajan kaikkialle ja ihmiset harhailee kaikkialle ja kaikki harhailee kaikkialle, mutta kivaa on!)

EMMAssa on siis tällä hetkellä semmoinen näyttely, jonka nimi on Kosketus. Noh. Minä - vanha kunnon heinolalainen runkkari - luulin, että niitä taideteoksia saa räpeltää, olin jo sormi ojossa menossa tökkimään semmoista kaunista timanttihässäkkää. Mutta ei. Ei saa koskea. Henriikka ei. (kuva lavastettu)



Mutta siis täällä on juuri nyt treffitapahtuma: Sinkut ovat valinneet yhden taideteoksen, jonka äärelle he menevät juttelemaan jonkun kivan tyypin kanssa. Sitten seuraavaksi etsitään uusi tyyppi, joka on kiinnostunut eri taideteoksesta ja höpötellään tämän kanssa. Samalla juodaan viiniä ja skumppaa, ja kaikilla on kivaa.

Näen täältä pallotuolistani koko ajan kohtaamisia. Tyypit ovat löytäneet uutta juttuseuraa. Ihan mieletöntä!



Toivoisin ihan hirveästi vastaavanlaisia tapahtumia lisää. Ihmiset, jotka toivovat elämäänsä uusia tuulia, kaipaavat tämänlaisia kohtaamisia.

Ja sitä kosketusta, josta tämä näyttelykin kertoo. Nimittäin jos jotain puuttuu sinkkuihmisen elämästä, se on läheisyys. Sitä ilman elää kyllä erinomaisesti ja onnellisesti, mutta siinä vaiheessa, kun joku oikeasti rutistaa ja halaa, saattaa kroppa joutua jonkunlaiseen shokkireaktioon, että mitä helvettiä, voiko tämä tuntua näin hyvältä.

Yksi näyttelyn teemoista on Ihminen ja valta. Valtahan näkyy kaikkialla koko ajan, jokaisessa kohtaamisessa on toisella enemmän valtaa kuin toisella. Sinkkuihmisenä olen törmännyt eräänlaiseen vallankäytön muotoon, joka liittyy juuri treffailuun ja uusien ihmisten tapaamiseen.

Tämä näkyy käytännössä siis niin, että toinen ei vastaa viesteihin, katoaa tai ei sano suoraan, ettei ole kiinnostunut. Tyyppi siis roikuttaa toista elämässään mukana vähän niin kuin vararakkautena tai varapanona, vaikkei halua tutustua tähän paremmin. Tällainen käytös taas aiheuttaa yleensä vastapuolelle - siis hänelle, joka jää epätietoisuuden tilaan - todella paskan olon. (Olen kirjoittanut aiheesta blogauksen ja myös ehkä saatoin kirjoittaa saman jutun kirjaani, mutta en muista, koska en ole lukenut sitä.)

Nyt minulla on enää 10 minuuttia aikaa, sitten homma on ohi ja julkaisen tämän blogitekstin. Eikäkö julkaisen tämän nyt.

On ollut ihan huippukokemus, jengi on uskaltanut tulla juttelemaan ihan taukoamatta melkein. Se tuntuu tosi kivalta. <3

KIITOS!


tiistai 11. lokakuuta 2016

Miten voi löytää sen oikean?

(Nostan tämän vuoden vanhan tekstin tähän, koska aihe tuntuu olevan aina ajankohtainen.)

Minulta on kysytty monta kertaa, miksen ole Tinderissä. On kysytty, etsinkö oikeasti miestä. Haluaisinko jotain sutinaa?

Vastaan näihin kysymyksiin nyt tässä yhdellä kertaa. Kaikki on muuttunut viimeisten kahden vuoden aikana paljon. Tai minä olen muuttunut.

En etsi miestä. Toivoisin rakkautta elämääni, mutta en etsi.

Seksiäkin olisi kiva saada, mutta sitä varsinkaan en etsi. Enää. Olen kokeillut jo fuckbuddya ja suckbuddya ja ties mitä, mutta niistä en saa mitään itselleni. Harvoin edes orgasmia.

Tinderin kertakäyttökulttuurista en pitänyt. Ihmiset ovat rakastuneet ilman kyseistä sovellustakin, joten en kanna huolta siitä. Kaikki muutkin asiat ovat elämässäni järjestyneet, niin miksei myös rakkaus. Siihen vaan menee aikaa, ja kuten Dalai Lamakin jo aikoinaan sanoi:

"Hyvää kannattaa odottaa, paitsi jos joutuu odottamaan ulkona pakkasessa, niin sitten kannattaa mennä sisälle ja keksiä jotain muuta tekemistä, esimerkiksi voi syödä suklaata ja kääriytyä vilttiin ja tekstata ihanalle ystävälle ja avautua siitä, miten taas tuli seistyä ulkona, koska ei sovi toista odotuttaa pakkasessa, joten voipi olla, että silloin on odottanutkin väärää ihmistä tai jotain." - Dalai Lama -

Toki moni kaverini on löytänyt Tinderistä kumppanin, ja se on superihanaa. Enkä minäkään tiedä, haluanko vielä joku päivä sittenkin katsella miesten kuvia sieltä. Tällä hetkellä en jaksa. Haluan tehdä muita asioita kuin etsiä miestä. Börnis on muuttanut paljon suhtautumistani tähän "etsimiseen". Haluan pitää huolta itsestäni ja etsimisestä minulle tulee lopulta vain yksinäisempi olo. Unohdan siinä samalla nauttia elämästäni ja siitä, miten hyvin minulla on kaikki asiat. Olen terve ja minulla on rakkaita ihmisiä niin paljon elämässäni, etteivät käteni ylttäisi mitenkään halaamaan heitä kaikkia samanaikaisesti.

Se, etten ole Tinderissä, tuo kehooni semmoisen tunteen, että nyt jään paitsi jostain. Että siellä se mies odottelee minua. Sipaisee kohta jonkun toisen naisen sydäntä ja sinne meni sekin. Mutta minä en luota siihen tunteeseen, että se kertoisi jotain tulevaisuudestani. Se enemmänkin kertoo omista peloistani kuin mistään muusta.

Minusta ihanasti sanoi Ensitreffit Alttarilla -ohjelmassa se pappismies, että ei ehkä ole olemassa "sitä oikeaa" vaan ennemminkin "paras mahdollinen". Ihanasti sanottu. Todella. Se muistuttaa ihmisten epätäydellisyydestä ja piirteistä, jotka myös välillä ottaa päähän. Eikä sitä sovi sinkkuna unohtaa, että toinen vituttaa aina välillä. Siitä tulee helposti semmoinen ajatus, että ei ole oikea tämä, kun nyt vituttaa niin paljon. Mutta voi olla paras mahdollinen vitutus. Joku toinen voisi vituttaa vielä enemmän.

Jos olisi helppoa laskea irti ja antaa elämän viedä, me kaikki tekisimme sen heti ja olisimme helpottuneita. Mutta kun se ei ole helppoa. Sitä pitää harjoitella joka päivä. Pitää muistaa pitää haaveista kiinni, mutta sillä tavalla kevyesti, ettei vahingossa yritä pakottaa niitä. Ne eivät pidä pakotuksesta. Ne lakkaavat olemasta, kun niitä pakottaa. Ne muuttuvat synkiksi ja ahdistaviksi, jos niille on kovakourainen.

En minä tiedä, mitä elämässäni tapahtuu. En tiedä edes, olenko niin onnekas, että saan nähdä huomisen. Kaikkea voi sattua. Mutta sen tiedän, että kun olen laskenut irti rakkauden etsimisestä, olen voinut paremmin. Olen harjoitellut irtilaskemista neljä vuotta ennen kuin se jotenkin alkoi onnistua. Lasken siitä edelleenkin irti joka päivä uudestaan ja uudestaan. Ja vaikka olisin rakastunut, laskisin silti irti siitä, sillä toista ihmistä ei voi kontrolloida - pitää luottaa, että hän silti palaa.

Niin, miten voi löytää sen oikean? Heitän tähän loppuun nyt hirveän kliseisen paskan, mutta se on vaan niin totta. Peilistä. Peilistä sen voi löytää.

maanantai 10. lokakuuta 2016

Ikäero kumppaneiden välillä

Voisitko kirjoittaa pohdintaasi aiheesta ikäero potentiaalisten kumppanien välillä? Kuinka paljon nuorempaa voi lähestyä romanttisessa tai seksuaalisessa mielessä ennen kuin se muuttuu creepyksi?

Voisin!

Haluaisin painottaa tässä kahta asiaa. Toinen on laki ja toinen creepiys.

Laki
Katso netistä, mitä laki sanoo suojaikärajasta.

Creepiys

Kenen mielestä creepiksi?

Naapureiden mielestä? Kavereiden? Sukulaisten? Sen, ketä lähestytään? Sinun mielestäsi?

Jos vastasit jonkun kolmesta ensimmäisestä vaihtoehdosta, voin sanoa, että siinä on kohtuullisen painava taakka kannettavaksi, jos lähtee miellyttämään muita asioissa, jotka koskevat omaa hyvinvointia.

Jos vastasit neljännen vaihtoehdon, kysy häneltä. Minä eikä kukaan muukaan voi sanoa sitä, mikä on kenenkin mielestä creepiä. Creepiys on subjektiivinen kokemus. Yhdet meistä tykkäävät oman ikäisistä tyypeistä, toiset nuoremmista, kolmannet vanhemmista, neljännet eivät ole muodostaneet vielä mielipidettään, viidennet haluavat kokeilla ensin tietääkseen mielipiteensä, kuudennet eivät halua kokeilla, seitsemännet tuomitsevat sinut, kahdeksannet koko sukupuolen, jota edustat, yhdeksännet tuntevat olonsa imarrelluiksi ja kymmenennet unohtivat jo, mitä tässä listaillaan.

Jos vastasit viimeisen kohdan, annan tehtäväksesi kirjoittaa aiheesta omaan päiväkirjaasi 10 sivun mittaisen esseen. Kirjoittaminen jäsentää ajatuksia. Täten päiväkirjasi sivuilta alkaa pikku hiljaa hahmottua oikea vastaus. Jos ei vielä tänään, niin aivan varmasti joku päivä, kun jatkat sinnikkäästi kirjoittelua.

The End.

(Ps. Haluaisin myös painottaa, että lähestyminen ei ole usein niinkään se ongelma vaan se, miten lähestytään. Esimerkiksi alastonkuvien lähettäminen tuntemattomille on usein pikkuisen liikaa. Mutta tämä toki pätee kaikenlaiseen kanssakäymiseen muiden ihmisten kanssa eikä ole siis ikäeroon sidoksissa. Aivan kuten sekin, että jos vastausta ei tule tai saa pakit, pitää siirtyä nöyrästi sivuun.)

perjantai 7. lokakuuta 2016

Ei stressiä treffivaatetuksesta ystävät!

Muistan, kun vielä joskus viisi vuotta sitten pukeuduin niille yksille treffeille, joilla kävin, oikein todella ylisiististi. Pistin meikkiä enemmän kuin normaalisti ja ajelin kaikki ylimääräiset karvat pois, jopa naapurin lammaskoirasta. 

Olin niin sanotusti melkein valmis kävelemään suoraan alttarille asti tällingeissäni, vain valkoinen mekko puuttui.

Se oli niitä aikoja, kun olin ihan kauhean epävarma kaikesta ja yritin luoda itsestäni illuusioon eli havaintoharhan, mikä on tietysti aina varma taktiikka saavuttaa terve ihmissuhde.

Nykyään, kun käyn treffeillä sen kerran tai kaksi vuodessa (olen kohtalaisen hidas näissä jutuissa, kun jokaisesta ihmisestä tuntuu jäävän jälki aika pitkäksi aikaa), en mieti, mitä laitan päälle vaan pukeudun niin kuin näkisin kaveria. Meikkaan korkeintaan ripsivärin verran, jos sitäkään, niin kuin normaalistikin. Tämä tietysti johtuu myös siitä, että en tee treffeillä yleensäkään mitään sellaista, mikä vaatisi juhla-asuja.

MUTTA!

Minusta on kiva pukeutua nätisti, kun on semmoinen sopiva tilaisuus. JA NYT MINULLA ON! 




Saan lainata tätä ihanaa Ivana Helsingin mekkoa viikon päästä perjantaina Nykytreffit-tapahtumassa EMMAssa, jossa olen livebloggaamassa. KUIN SIISTIÄ! 

Eikä siinä kaikki. Tapahtumassa on Ivanan vaatelainaamo eli kaikki treffailijat voivat vetää Ivanaa ylleen tai alleen, ja ostellakin vaatteita!


Minä en juurikaan koskaan shoppaile enkä käy vaatekaupoissa, mutta tämä mekko minun on ehkä pakko ostaa. Se on niin kiva!


Nähdään viikon päästä! :)