Google-haut

Google-haut

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Ensin mä olin et ei vittu ja sitten mä olin et ei saatana - Uudistunut sinkkublogi!

Moi!

Olen nyt jo tovin jos toisenkin miettinyt, että mitä teen tälle blogille. Tämä on roikkunut tässä mukana innokkaana ja valmiina kuin pulskeat pallit, mutta mitään ei oikein ole tullut ulos.

Mutta viime kuussa sen keksin. Olin käymässä äitini luona. Siellä tapahtui oivallus. Ihana äitini hieroi hartioitani - sinkkuihminen ei saa tällaista luksusta kuin näemmä äidiltään - ja kysyi samalla kun puolet hartianahastani oli hankautunut irti, että koskas sun selkä on pesty viimeksi.

Tuijotin seinää. Ja sitten sen tajusin. Ensin olin ihan, että ei vittu siitä on yli puoli vuotta. Ja sitten olin, että ei saatana, viimeisin selänpesijä oli äitini.

Olin tavallaan vähän järkyttynyt, että tämmöinen viriili himonussija joutuu elämään tällaista elämää, mutta minkäs teet. Ei tule nimittäin hartiahierontaa eikä selänpesua mielikuvituspoikaystäviltäni eikä randompanoiltani.

Oli pakko myöntää, että kyllä se on meikeläisen - singlen - elämä aivan toisenlaista kuin kaksin elävän ja päätin, notta nyt on aika aloittaa sinkkublogaaminen ja tässä ollaan.

Haluaisin kuitenkin vielä tarkentaa, että elämä on toisenlaista vaan ei yhtään huonompaa taikka parempaa. Vaan erilaista. Minä en ole missään nimessä onneton enkä yksinäinen, mutta toki kaipaan välillä halausta ja ihmistä ja rakkautta. Ja punaviiniä ja hyvää seksiä.

Ai mitä?

Punaviiniä ja hyvää seksiä. Saatana.

Yksin asuvana myös näiden viiden tähden videoideni kuvaaminen on mitä on, joten sitä se sitten on ja sen kyllä huomaa. Mutta ei se mitään!

Koska täällä blogissa mennään ilon kautta kaikkeen sisälle ja ulos, ja kaikista vastoinkäymisistä ja myötöinkäymisistä opitaan ja kehitytään ihmisenä aina vaan ihanammaksi ja kauniimmaksi sisältäpäin. Ja sitten ulkokuoreen laitetaan meikkiä niin paljon, että joka puolella on kauneutta, vaikka olisikin ruma.

Uusi vuosi vaihtuu pian, joten --->

 Maailman parasta vuotta 2014 kaikille ja tervetuloa uudistuneeseen Sinkkublogiin ja muistakaa ehkäisy (ex-seksibloggaajan, iänkaikkisen runkkarin syntinen möreä karjahdus täältä kajahtaa sun korvaan jos meinaat paljaaltaan vetää jotain randomia saatana)!


Ps. Videolla vilahtaa pingviinikuvioinen kokovartalokohuyöpaita, jota en kerran ehtinyt piilottaa, koska se oli kuivaustelineellä, ja mies, jonka baarista raahasin kotiin, näki sen ja kysyi ensimmäisenä, kun astui sisään, että "Onko sulla lapsia?".

"Ei oo. Se on mun yöpaita."

tiistai 24. joulukuuta 2013

Henriikan joulutervehdyskorttivideo

Niin ihanaa ja rauhallista ja maailman parasta joulua, ettei koskaan oo ollu sellasta, koska ei vaan oo! 

Sen mä haluan sanoa tällä videolla, mutten sano. Sanon vaan jotain laimeeta niin kuin "hyvää joulua". Onneksi voi kuitenkin näin jälkikäteen aina siivota omia latteuksiaan tälleen kirjoituksen muodossa.

Huominen on jännä, koska mulla on joulukalenterista avaamatta vielä puolet luukuista. Huomenaamulla revin jokaisen luukun irti ja katon niitä kuvia niin kuin en olisi ennen kattonut. Jee! Ja sitten pääsen tietysti näkemään pukin ja kaikkia ihania ihmisiä. Niin myös siksi huominen on jännä kivalla tavalla.


Vilkutusta ja pusuja! 



torstai 19. joulukuuta 2013

Henriikan kotitreenivideo - Ei herkimmille!

Yritin tehdä videon, jossa treenaan kotona. Halusin nähdä, teenkö liikkeet oikein.

Mutta koska mä olen huimat 167 cm pitkä. Ja mun pää on ainakin 150 cm korkeudella maasta. Niin mun koirat kokee, että aina kun mä seison, oon poissa. Kaukana. Jossain toisessa ulottuvuudessa.

Ja kun mä laskeudun maahan istumaan, pusertamaan punnerruksia tai mitä ikinä, niiden mielestä mä tuun takaisin tältä kaukaiselta matkaltani avaruudesta niiden luokse.

Silloin ne innostuu. "Kiva kun sä tulit takaisin sieltä yläilmoista. Älä koskaan mee pois. Pysy siinä. Oo meijän kanssa. Mä toin sulle sun sukan."

Eikä mun treenit onnistu.


No mun oli sitten pakko käydä ostamassa salikortti. Tein sen eilen ja kävin keskivartalotreenissä ja juoksumatolla. Olin iloinen, koska juoksumatossa oli tuulettimet. Keskityin enemmän heiluttelemaan tukkaa siinä puhalluksessa kuin juoksemaan.

Huomasin jumpassa, että onpas kulunut aikaa, kun oon viimeksi käynyt tämmöisissä treenipaikoissa. Kellään muulla ei ollut jalassa sellaisia trumpettihousuja kuin mulla. No ei se mitään. Ehkä menen ensi kerralla samoissa reikäisissä aluskalsareissa, missä kotonakin treenaan.

Tai sitten en. Trumpettihousuista se Henriikkakin ponnistaa.

Oon niin innoissani tästä salikortista, että. Salil eka salil vika! Mäki oon kohta stadin revityin laku!

tiistai 10. joulukuuta 2013

Joululahjavinkki - Ota joulusinkku

Moi!

Mulla on pian vuosipäivä itseni kanssa. Oon ihan kohta puuhannu menemään jo huikean mahtavat viisi (5) vuotta sinkkuna!

*APLOODEJA*

Oon onnellinen. Vaikka itsen kanssa on ollut välillä vähän alamäkiäkin niin nyt me ollaan kuitenkin ihan tosi sujut ja iloisia. Me annetaan anteeksi toisillemme kaikki asiat.

Lahjaksi itselleni aattelin antaa kokovartalohieronnan, selän pesun ja sitten vielä tarjoan lounaan. Illalla me nukahdetaan lusikka-asentoon. Me nukutaan sellaisessa kokovartalopyjamassa, joka on täynnä pingviinin ja pilvien kuvia. Kun mun veli näki sen pyjaman, sen kasvoilla oli sellanen "Ehkä jos et sä nukkuis tommosessa asussa, sä et olis enää sinkku" -ilme.

Mutta veli, älä huoli. Mä oon ovela. Aina, kun mun luona on mies, piilotan pingviinit äkkiä jonnekin sängynrakoon, nukun alasti ja sanon, että aina nukun näin.

Ongelmana on se, ettei ne miehet usko, koska oikeesti en pysty nukkumaan yhtään sekuntia alasti ja siks tuijotan kelloa ja miestä vuorotellen koko yön. Se ei oo edes mun mielestä normaalia.

Koska jos nukkuu alasti eikä käytä alushousuja, tuntuu, että vaginaan menee kaikki asiat maailmasta. Se lepattaa siinä ihan miten sattuu, ja se voi avautua yön aikana ja imeä peiton ja verhot. Kerrankin muistan, että illalla nukkumaan käydessä sängyssä oli vielä nenäliina, mutta aamulla ei enää ollut. Olin nukkunut ilman alushousuja enkä keksi mitään muuta selitystä kuin että vaginaan se on menny.

No mutta. Sinkkuuden kunniaksi tein videon tältä viiden vuoden yhteiseltä matkalta itseni kanssa, koska mun videotallenteista löytyy paljon kaikkea käyttämätöntä materiaalia, ja melkeinpä kaikissa materiaaleissa oon minä tekemässä jotakin, mikä vaatii kansan huomion. Tuut huomaamaan sen ihan pian.

Tässä videolla on siis mun naama ja se puhuu ja näyttää minkälaista tämmösen ex-seksibloggaajan sinkkuelämä oikeastaan onkaan:


Oottelen kaikkien ihanien soittoja jo!

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Mitä tapahtuu, kun on viettänyt maalla monta päivää putkeen?

Koska "koiralla on ihmisen kädet" -videot on niin nähty, päätettiin tehdä "ihmisellä on ihmisen kädet" -kokeilu. Eli siis meitsin takana kököttää toinen tyyppi, jonka kädet toimii mun käsinä.

Videoita syntyi kaksi kappaletta. Ensimmäisestä tuli aivan helvetin pitkä, koska tätä ei oltu suunniteltu eikä käsikirjoitettu eikä harjoiteltu eikä mitään. Annettiin vaan mennä. Toisen videon kanssa ymmärrettiin olla nopeita.

Voin kertoa, että minulla ei ole missään vaiheessa mitään hajua, mitä kädet (Kiitos Saralle niistä!) tulee tekemään. Mutta kyllä syntyi kaunis "pussi päähän ja panolle"-meikki. Ihan herahti mahlat reisille, kun katsoin jälkikäteen itseäni peilistä. Ai että!


Huomasin myös, että minulla, Henriikka Rönkkösellä, ei ole minkäälaista meikkisanastoa hallussa. Mutta ei se mitään. Olenkin aivan sairaan laiska meikkaaja ja vetelen yleensä sellaisella "jos ei katso peiliin koko päivänä, voi kuvitella olevansa kuinka kaunis vaan"-mentaliteetilla. Sisäinen kauneus on tärkeintä, koska se on. Paitsi, jos on tosi kaunis ulkoisesti.

Tässä videolla on mukana myös yksi viaton luontokappale.


Viatonta luontokappaletta ei vahingoitettu kuvauksen aikana eikä sitä syöty kuvauksen jälkeen. Mutta se pakotettiin osoittamaan, missä on lamppu, kukka, kello, nenä, napa, ja se käskettiin toistamaan jokaisen paikallaolijan nimet useaan otteeseen.

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Ihan kuin koiralla olisi ihmisen kädet - Katso hulvaton video!


Olen tässä jo muutaman kuukauden ollut töissä sellaisella suomalaisella viihdesivustolla kuin vivas.fi. Pääsääntöisesti katson hassuja videoita ja imen kahvia tippaletkulla suoraan pannusta taukoamatta koko päivän. Maailman ihanin työ!

Tällaisia "koirat syö ihmisten käsillä"-videoita tulee vastaan vähän väliä. Niinpä, koska omistan kaksi ihanaa isoa koiraa, päätin kokeilla.

Mutta se ei ollutkaan niin helppoa kuin luulin.

perjantai 4. lokakuuta 2013

Mitä 4 kuukautta, 1 viikko ja 1 päivä työttömyyttä tekee ihmiselle?

Tän videon nimi on: Tällä videolla mä oon työtön yli neljä kuukautta ja kaikki on ihan ok ja en vielä ehtiny alottaa uutta harrastusta niiku vaikka pitsinnypläystä tai posliininmaalausta koska mulla oli kotona kaikkee tärkeetä tekemistä koko ajan.


Mutta sitten sain onneksi töitä Vivas.fi-sivustolta! Siellä mä etsin kaikkien ihmisten iloksi juttuja! Ihanaa!

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Huolto ja katsastus!

Muistakaa! Älkää unohtako! Tehkää se nyt!

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Suomen kielen perusteet

Mun oppilas kävi just Suomessa:

"Mä on halunut kertoa sulle, että mä näin kirkonvenen graffitin rekalla Jyväskylän lähellä. Mä olin avain ylpeä, että mä tiesin, mitä se merkitsee! Sä olet antanut mulle paljon hyvää tietoa."

Ihanaa!

Where are you from?

Ihanat amerikkalaiset ystäväni lähettivät minulle alla olevan kuvan.

Siinä kulminoituu kaksi tärkeää asiaa.

Ensinnäkin, Suomi näyttäisi penikseltä, jos se menettäisi toisenkin kätensä.

Toiseksi, kävin seuraavan keskustelun kymmenien amerikkalaisten kanssa viimeisen vuoden aikana. Minulla siis on voimakas suomi-aksentti, kun puhun englantia.

- Where are you from? (iloisena)

- From Finland!

- Aaaa, from England! (iloisena siitä että tietää missä se on ja keskustelu aiheesta voi jatkua)

- No, from FINland.

- Aaaaaa. (masentuneesti, jonka jälkeen kiusallinen hiljaisuus ja äkillinen topiikin vaihto)

Kymmeniä kertoja, sama keskustelu.

tiistai 28. toukokuuta 2013

JUOKSUKATEUS - HYVÄ SYY JUOSTA MARATON!


Juokseminen - jokainen lajia harrastanut tietää sen.

Ai minkä?

Kuinka helvetin vaikeaa on juosta TARPEEKSI HILJAA.

Siis sillä tavalla, ettei kahden kilometrin jälkeen polvet hakkaa yhteen ja sydän yritä ulos ensin vasemmasta ja sitten oikeasta nännistä.

Sillä tavalla, ettei kahden kilometrin jälkeen tunnu samalta kuin olisi vetänyt pullon Lasolia.

Olen harrastanut epämääräistä silloin tällöin sinne tänne juoksemista kolme vuotta. Kymmenenkin kilometriä on tuntunut liian usein liian painavalta. 

Koska olen tyhmä.

Kun astun ulos lenkkikenkien narut tuoreella solmulla ja laitan musiikit korviin, fiilis on jotakuinkin sellainen, että ihan hitaastihan mä tässä juoksen, ei oo ees hiki vaikka oonkin vasta minuutin juossut, kivasti tuuli tuivertaa kehossa ja viilentää ja oho ohitin pyöräilijän ja nyt bussin.

Joka ikinen kerta.

Noin kymmenen minuutin jälkeen alan miettiä fetasalaattia. Sitten pihviä. Ehkä vähän voita meetvurstilla ja juustolla. 

Puhua ei enää pysty ja on pakko luovuttaa ja kävellä. Alepaan.

Joka kerta tunnen henkisesti juosseeni hiljaa. Niin hiljaa, ettei hiljempaa voi juosta, vaikka sykemittari näyttää 175.

Tästä syystä, tasan vuosi sitten sanoin hyvin vakavasti ja tosissani, etten ikinä pystyisi juoksemaan maratonia. 

Noh, sitten kävi niin että.

Näin facebookissa yhden kaverini juosseen maratonin ja toisen ilmoittautuneen ensimmäiseensä.

Iski aivan infernaalinen juoksukateus.

Päätin, että on se nyt saatana ja kyllä minäkin.

Pelkkä ajatuskin maratonista ja minusta yhdessä päällekkäin alkoi jännittää niin paljon, etten nukkunut kahteen viikkoon. Ajattelin, että se on liian iso minulle.

Mutta eikös se ole niin, että if your dreams don’t scare you they are not big enough.

Minun sijaintiini (IN, Bloomington) nähden lähimpään järjestettävään maratoniin oli aikaa alle kolme kuukautta, joten printtasin kuuden kuukauden juoksutreeniohjelman ja ruksin pois ensimmäiset neljä kuukautta.

Aloitin treenaamisen siis 2,5 kuukautta ennen 26,2 mailin urakkaa. Treeniaikana juoksin puolimaratonin kaksi kertaa. Kaksi viikkoa ennen jännää juoksin 25 kilometriä. Se tuntui minusta jumalattoman hirveältä enkä olisi voinut juosta perään toista samanlaista sitten millään. Ajattelin, etten ikinä koskaan mitenkään pysty juoksemaan 42 kilometriä.

Mutta näemmä treenaamisen luonteeseen kuuluu tuo varkain hiipivä ajatus siitä, että mikään ei onnistu ja vituiksi tulee menemään.

Päätin sitten, että menköön vaan, sillä eihän sitä elämässä saavuta koskaan ikinä yhtään mitään, jos ei yritä ja uskalla.

Ja kuinkas kävikään! 

Meikeläinen, runkkari from Finland, juoksi elämänsä ensimmäisen maratonin ja vieläpä ihan helposti. Kerran pysähdyin puskakuselle ja kerran kaverini halusi pysähtyä venyttelemään, joten odottelin.

Ainoa mottoni, jossa roikuin koko matkan ajan, oli isäni antama:

Matka ei tapaa vaan vauhti.