Sain kirjeen lukijalta:
Voisitkohan joskus kirjoittaa miesten ujoudesta?
Ensitreffit on käyty jo pari kuukautta sitten, mutta minä olen aina se,
joka tekee aloitteen. Ja niin ollut ihan alusta asti, vaikka ihastusta on
molemmin puolin. Onkohan tämä nyt sitten vain ujoutta, vai mikä lie
mahtaa vaivata…?
Katselen maailmaa (vielä) ruusunpunaisten lasien läpi, enkä oikein
jaksaisi uskoa mihinkään uskottomuuteen / kiinnostuksen lopahtamiseen
ym. Mies kuitenkin pitää oma-aloitteisesti yhteyttä.
Kiitos kirjeestäsi!
On olemassa kahdenlaista ujoutta.
Toinen ujous on sitä, että kun joku ihminen osoittaa kiinnostusta itseään kohtaan, tulee puna poskille ja semmoinen tunne, että voiko olla mahdollista. Että tykkääkö se minusta ihan oikeasti. Siis minusta, joka aina on tämmöinen tai tuommoinen jonkun muun mielestä. Aina jotenkin vääränlainen.
Samanaikaisesti tulee ujous ja jännitys siitä, että miten oma keho reagoi tähän. Että kiinnostaako se tyyppi. Koskakun toinen on ensin kiinnostunut, niin pitää kuitenkin odotella vielä niitä omia tunteita sieltä. Odotella ja katsella. Kuulostella, mitä kehossa tapahtuu, kun tämä tsirpukka taikka jurmukka tässä nyt pyörii. Ehkä myös vähän varoa, ettei vahingossakaan särje sydäntään. Taas.
Siinä sitten helposti ujostuttaa seksikin. Sillä kaikki, mitä päässä liikkuu ja tapahtuu, heijastuu aina petipuuhiin. Se on niin intiimi kokemus, ettei siinä voi peitellä mitään.
Semmoista on yhdenlainen ujous.
Toinen ujous on sitä, että käyttäytyy nihkeästi, koska ei ole kiinnostunut. Tai koska on monta rautaa tulessa. Tuntuu kivalle, kun joku sieltä laittelee viestiä. Voi sanoa kavereille, että yks vaan. Yks niistä. Että näitä on vaikka kuinka. Ja se seksi. Kivasti saa aina välillä hellyyttä ja kosketusta, vaikka samalla takaraivossa painaa, ettei kiinnosta. Siinä on vähän vaikea sitten leperrellä mitään.
Tulee ujous, kun pitäisi kertoa suoraan, ettei kiinnosta. Itsetuntoa niin mukavan hellästi hivelee, kun joku tulee kylään ja antaa rakkautta. Alkaa pelottaa se tunne, että jos nyt tälle sanon suoraan, niin olenko ihan yksin. Ja se on monille peloista pahin, vaikkeivät ne sitä tajuakaan.
Semmoista on toisenlainen ujous.
Jos ujo tyyppi ei oikein pysty puhumaan aiheesta, on vielä yksi keino selvittää asia. Minä nimittäin uskon, että näiden kahden eri ujouden erottaa toisistaan sydämellä - ei tekstiviestien eikä savumerkkien analysoimisella. Se, uskaltaako nähdä totuutta, on toinen asia.
Tämmöistä tällä kertaa. Toivottavasti siellä on kaikki hyvin!
Ps. Muista: se, ettei ajattele toisen pettävän, ei ole maailman katsomista ruusunpunaisten lasien läpi. Se on luottamista, rohkeutta, kunnioitusta. Eli pysy just sellaisena kuin oot ja pidä ne "lasit" päässä.
Pps. Miehet usein myös pelkää vaginaa. Ihan helvetisti. Että sekin voi olla syy. Onhan se nimittäin aikamoinen monsteri.
Moikka!
67-vuotiaan Henriikka Masturbaattori Rönkkösen sanoja sinkkuelämän suloista. BLOGILLA UUSI OSOITE: henriikkaronkkonen.com
Google-haut
tiistai 31. maaliskuuta 2015
perjantai 27. maaliskuuta 2015
Oon kohta julkkis vähän
Moikka!
Ette arvaakaan, miten jännä viikko täällä on ollut yhdellä Henriikalla vaan. Ai miten niin?
No kävin pitkästä aikaa kiipeämässä ja voi vitja, miten pelotti taas. Mutta ei sen takia ole ollutkaan jännä viikko.
Vaan sen takia, että Hesari teki minusta haastattelun, koskakun olen sinkku ja semmoinen suorapuheinen ja sinkku ja kuusi vuotta ollut sinkku ja on blogikin.
Juttu tulee ulos ilmeisestikin ensi viikon torstaina. En tiedä vielä, minkälainen juttu. Paitsi että tiedän sen verran, että se on aika henkilökohtainen.
Tänään kävi kuvaaja täällä minun kotona. Vedin parhaat päälle sitä varten. #kokovartalopingviiniyöpuku
Toivoisin, että kokovartalopingviiniyöpuvusta tulisi julkkis. Ehkä siitä tuleekin kohta. Tai onhan se jo vähän.
Kaikkein jännittävin hetki oli se, kun minun piti tehdä myös video sen jutun kupeeseen. Voi megayolo. En pysty puhumaan kameralle, jos joku tuijottaa, joten kuvaaja lähti ulos siksi aikaa. Jotain siinä mölisin sitten. Onnea editoijalle. Siinä mölinässä on työnsarkaa, jotta sen saa jotenkin järkeväksi.
Tämmöinen yoloviikko tällä kertaa.
Ette arvaakaan, miten jännä viikko täällä on ollut yhdellä Henriikalla vaan. Ai miten niin?
No kävin pitkästä aikaa kiipeämässä ja voi vitja, miten pelotti taas. Mutta ei sen takia ole ollutkaan jännä viikko.
Vaan sen takia, että Hesari teki minusta haastattelun, koskakun olen sinkku ja semmoinen suorapuheinen ja sinkku ja kuusi vuotta ollut sinkku ja on blogikin.
Juttu tulee ulos ilmeisestikin ensi viikon torstaina. En tiedä vielä, minkälainen juttu. Paitsi että tiedän sen verran, että se on aika henkilökohtainen.
Tänään kävi kuvaaja täällä minun kotona. Vedin parhaat päälle sitä varten. #kokovartalopingviiniyöpuku
Toivoisin, että kokovartalopingviiniyöpuvusta tulisi julkkis. Ehkä siitä tuleekin kohta. Tai onhan se jo vähän.
Kaikkein jännittävin hetki oli se, kun minun piti tehdä myös video sen jutun kupeeseen. Voi megayolo. En pysty puhumaan kameralle, jos joku tuijottaa, joten kuvaaja lähti ulos siksi aikaa. Jotain siinä mölisin sitten. Onnea editoijalle. Siinä mölinässä on työnsarkaa, jotta sen saa jotenkin järkeväksi.
Tämmöinen yoloviikko tällä kertaa.
sunnuntai 22. maaliskuuta 2015
10 kohdan lista kaikesta
Moi!
Mitä kaikkea sä Henriikka oot puuhastellut tässä näin?
No kaikkea ihan hullua. Tässä kymmenen kohdan lista.
1. Olen ollut.
2. Olen vieläkin.
3. Ajattelin olla huomennakin.
4. Peruutin auton taskuparkkiin. Ylämäkeen. Perä edellä ylämäkeen. Isoon välikköön. 20 minuutissa.
5. Myydään auto. Oikeastikin. Olen yrittänyt nyt jo tarpeeksi. Olemme kokeneet hurjia seikkailuita, mutta nyt on aika jättää hyvästit. (Emme ole kokeneet juuri mitään, koska en uskalla ajaa sillä mihinkään.)
6. Auton tiedot: Musta ja iso. Kasettisoitin. Ei tarroja missään, koska olen unohtanut laittaa. Jos AV, niin YV. Saa sovittaa.
7. Ei ole kuvaa autosta.
8. Mutta tämmöinen kuva on.
9. Pelasin erään 10-vuotiaan kaverini kanssa aliasta. Hän antoi vihjeen, että "no tää on tämmönen uskonnollinen ruoka." Tovin kuluttua ja lukuisten arvailujen jälkeen sen keksin. Vastaus oli aataminomena.
10. Pakko rakastaa. Tämän takia en koe olevani päivääkään yli 10-vuotias. Great minds think alike.
Mitä kaikkea sä Henriikka oot puuhastellut tässä näin?
No kaikkea ihan hullua. Tässä kymmenen kohdan lista.
1. Olen ollut.
2. Olen vieläkin.
3. Ajattelin olla huomennakin.
4. Peruutin auton taskuparkkiin. Ylämäkeen. Perä edellä ylämäkeen. Isoon välikköön. 20 minuutissa.
5. Myydään auto. Oikeastikin. Olen yrittänyt nyt jo tarpeeksi. Olemme kokeneet hurjia seikkailuita, mutta nyt on aika jättää hyvästit. (Emme ole kokeneet juuri mitään, koska en uskalla ajaa sillä mihinkään.)
6. Auton tiedot: Musta ja iso. Kasettisoitin. Ei tarroja missään, koska olen unohtanut laittaa. Jos AV, niin YV. Saa sovittaa.
7. Ei ole kuvaa autosta.
8. Mutta tämmöinen kuva on.
9. Pelasin erään 10-vuotiaan kaverini kanssa aliasta. Hän antoi vihjeen, että "no tää on tämmönen uskonnollinen ruoka." Tovin kuluttua ja lukuisten arvailujen jälkeen sen keksin. Vastaus oli aataminomena.
10. Pakko rakastaa. Tämän takia en koe olevani päivääkään yli 10-vuotias. Great minds think alike.
maanantai 16. maaliskuuta 2015
Näin ratkaistaan parisuhdeongelmat
Elämässä tulee vastaan kaikenlaisia parisuhdeongelmia.
Mies lähestyy ongelmaa seuraavanlaisesti:
”Ongelma on tämä. Ratkaisu on tämä. Piste. Soittaa Jormalle, lähteekö se pelamaan tennistä. Miettii, onko jossain vielä puhtaita sukkia. Paljon kello? Syö vielä yhden leivän, vaikkei ole nälkä. Käy paskalla. Siinä pöntöllä istuessa ottaa pyykkikorista yhdet vähän käytetyt sukat uudelleen käyttöön, kun ne on niin sopivasti siinä käden ulottuvilla.”
Nainen lähestyy ongelmaa seuraavanlaisesti:
”Ongelma on tämä. Ratkaisu on tämä. Tai tämä. Tai tämä. Tai tämä. Jos se on tämä, ratkaisu on tämä. Tai tämä. Tai tämä. Huomioon täytyy toki ottaa myös tämä ja tuo. Jos tuo ei toteudu, ratkaisu on tämä. Paitsi jos tämä onkin tuo. Silloin on mahdollista, että tuo tapahtuu. Jos tuo tapahtuu, voi seurata tämä. Ellei tämä tapahdu, niin tuo on tämä. Ja sitten on vielä nämä?
Soittaa Mirjamille ja kertoo tilanteen. Tunnin jälkeen on Mirjamin kanssa keksinyt vielä 39 uutta ratkaisumahdollisuutta.
Itkee.
Soittaa Katjalle. Katjan kanssa keksii 17 uutta ratkaisua ongelmaan. Tuntee olonsa helpottuneeksi ratkaisujen paljoudesta.
Kirjoittaa päiväkirjaan.
Kirjoittaa miehelle 489 merkin tekstiviestin, jota ei lähetä.
Katuu, ettei lähettänyt.
Nukkuu yön huonosti.
Soittaa aamulla Sarille ja miettii, pitäisikö odottaa, että mies ottaa yhteyttä vai pitäisikö lähettää se tekstiviesti.”
Ja niin nainen viettää koko elämänsä ratkaistakseen ongelmaa, jota ei ole, ja jonka lopullinen ratkaisu on se, mikä viimeisenä pyörii mielessä ennen kuin henki herpaantuu naisesta ja jättää ruttuisen ja vanhan ruumiin.
Mutta hei, yolo.
Mies lähestyy ongelmaa seuraavanlaisesti:
”Ongelma on tämä. Ratkaisu on tämä. Piste. Soittaa Jormalle, lähteekö se pelamaan tennistä. Miettii, onko jossain vielä puhtaita sukkia. Paljon kello? Syö vielä yhden leivän, vaikkei ole nälkä. Käy paskalla. Siinä pöntöllä istuessa ottaa pyykkikorista yhdet vähän käytetyt sukat uudelleen käyttöön, kun ne on niin sopivasti siinä käden ulottuvilla.”
Nainen lähestyy ongelmaa seuraavanlaisesti:
”Ongelma on tämä. Ratkaisu on tämä. Tai tämä. Tai tämä. Tai tämä. Jos se on tämä, ratkaisu on tämä. Tai tämä. Tai tämä. Huomioon täytyy toki ottaa myös tämä ja tuo. Jos tuo ei toteudu, ratkaisu on tämä. Paitsi jos tämä onkin tuo. Silloin on mahdollista, että tuo tapahtuu. Jos tuo tapahtuu, voi seurata tämä. Ellei tämä tapahdu, niin tuo on tämä. Ja sitten on vielä nämä?
Soittaa Mirjamille ja kertoo tilanteen. Tunnin jälkeen on Mirjamin kanssa keksinyt vielä 39 uutta ratkaisumahdollisuutta.
Itkee.
Soittaa Katjalle. Katjan kanssa keksii 17 uutta ratkaisua ongelmaan. Tuntee olonsa helpottuneeksi ratkaisujen paljoudesta.
Kirjoittaa päiväkirjaan.
Kirjoittaa miehelle 489 merkin tekstiviestin, jota ei lähetä.
Katuu, ettei lähettänyt.
Nukkuu yön huonosti.
Soittaa aamulla Sarille ja miettii, pitäisikö odottaa, että mies ottaa yhteyttä vai pitäisikö lähettää se tekstiviesti.”
Ja niin nainen viettää koko elämänsä ratkaistakseen ongelmaa, jota ei ole, ja jonka lopullinen ratkaisu on se, mikä viimeisenä pyörii mielessä ennen kuin henki herpaantuu naisesta ja jättää ruttuisen ja vanhan ruumiin.
Mutta hei, yolo.
lauantai 14. maaliskuuta 2015
Päiväkävelyllä mielikuvituspoikaystävän kanssa
Olipa kerran ihan tavallinen iltapäivä tänään.
Henriikka-tyttönen oli päiväkävelyllä Tipu- ja Dada -koiransa kanssa. Mielikuvituspoikaystävä kulki myös nätisti vierellä. Kaikki oli niin kuin ennenkin - aurinko paistoi, kakat oli tehty läheiseen koirapuistoon, valotolpat haisivat ihanalle virtsalle, vaatteita oli liikaa päällä ja hiki virtasi.
Yhtäkkiä heidän kävellessä pitkin Hesaria eteen pompsahti kyltti, jossa luki taianomaiset sanat: "Koirat saa tulla ineen."
Tämän nähtyään Henriikka ja koirat nytkähtivät rytinällä Rupla-nimisen kahvilan eteiseen ja huomasivat kaikkien tuijottavan heitä hymyillen. Henriikka tilasi mukaansa tummapaahtoiset luomusumpit koirien istuessa kauniin maton päällä.
Maksettuaan kahvit Henriikka ja koirat poistuivat rytinällä ulos ystävällisen myyjän pidellessä ulko-ovea auki.
Ja niin he jatkoivat onnellisena matkaansa kohti Töölönlahtea läikytellen samalla kahvia housuilleen ja ties minne, sillä heillä oli niin kivaa, että vauhtikin oli suorastaan päätähuimaava.
Sen pituinen se.
Henriikka-tyttönen oli päiväkävelyllä Tipu- ja Dada -koiransa kanssa. Mielikuvituspoikaystävä kulki myös nätisti vierellä. Kaikki oli niin kuin ennenkin - aurinko paistoi, kakat oli tehty läheiseen koirapuistoon, valotolpat haisivat ihanalle virtsalle, vaatteita oli liikaa päällä ja hiki virtasi.
Yhtäkkiä heidän kävellessä pitkin Hesaria eteen pompsahti kyltti, jossa luki taianomaiset sanat: "Koirat saa tulla ineen."
Tämän nähtyään Henriikka ja koirat nytkähtivät rytinällä Rupla-nimisen kahvilan eteiseen ja huomasivat kaikkien tuijottavan heitä hymyillen. Henriikka tilasi mukaansa tummapaahtoiset luomusumpit koirien istuessa kauniin maton päällä.
Maksettuaan kahvit Henriikka ja koirat poistuivat rytinällä ulos ystävällisen myyjän pidellessä ulko-ovea auki.
Ja niin he jatkoivat onnellisena matkaansa kohti Töölönlahtea läikytellen samalla kahvia housuilleen ja ties minne, sillä heillä oli niin kivaa, että vauhtikin oli suorastaan päätähuimaava.
Sen pituinen se.
maanantai 9. maaliskuuta 2015
Naapurin mummo muuttaa
Viimeisen vuoden aikana minulla on ollut ilo ja kunnia tutustua ihanaan naapurin mummooni, joka on niin kova puhumaan, että siinä jää moni tuntemani papattaja kakkoseksi.
Myös minä olen hänen seurassaan lähes yhtä hiljaa kuin meditoidessa. Välillä tosin pääsen heittämään väliin jotain yhtä yksinkertaista ja lyhyttä kuin rallienglantia monotonisesti lausuva suomalainen, mutta toki suomeksi:
"Hei."
"Sää on hyvä."
"En kuullut sitä ääntä viime yönä."
"En minäkään halua miestä, joka on kiinnostunut vain rahasta tai seksistä."
"Niinpä."
"Se ei ole hyvä, jos mies kiroilee."
"Totta."
"Se naapuri on tosiaan vähän outo."
"En minäkään olisi lähtenyt semmoisen miehen kanssa paljuun."
Ja niin edelleen.
Nyt mummo muuttaa pois. Se harmittaa minua, sillä harva naapuri jaksaa jutella ja kysellä kuulumisia. Harva oikeastaan edes tervehtii. Vielä harvempi kertoo suoraan päin naamaa, mutta ystävällisesti, jos asunnostani on kuulunut liiallista mekkalaa.
Yleisempi reaktio on sujauttaa oviluukusta anonyymi uhkauslappunen, että jumalauta tämän täytyy loppua tai saat häädön. Minä olen saanut tällaisen lappusen kerran, kun koirani oli jostain syystä haukkunut innoissaan jotakin. En voinut tietenkään vastata kenellekään mitään, kun en tiennyt, kuka naapureistani oli niin närkästynyt.
Olen saanut kerran myös lapun, että koirani haukkuminen saa naapurini hulluksi. Erikoisen tästä lapusta teki se, että olin tuolloin ollut Amerikassa jo puoli vuotta, ja koirani olivat olleet hoidossa koko sen ajan toispuol Helsinkii.
Mutta keskivertonaapurin ajatuslogiikka onkin yksinkertainen: "Joku koira haukkuu jossain. --> Olen nähnyt, että tuosta yhdestä ovesta on kulkenut akka koiransa kanssa. --> Se on sen koira." Suomessa naapurin yleiskuvaukseen kuuluukin, että älä puhu kasvotusten, epäile jokaista ja syytä kaikkia. Syytä suoraan oviluukusta sekä laita lappunen aulaan kaikkien nähtäville. Ole rohkea ja tee se anonyymisti. Kirjoita teksti varmuuden vuoksi vielä vasemmalla kädellä, jottei kukaan voi tehdä käsialan perusteella johtopäätöksiä, kuka naapureista lapun on kirjoittanut.
Mutta tämä mummo se on toista luokkaa. Puhuu paljon eikä syyttele. Juttelee vaan. Ihan mistä sattuu. Ja nyt hän muuttaa pois.
Tänään kävin mummon luona päiväkahvilla eikä mennyt kuin 15 sekuntia ja olin kontallani hänen olohuoneessaan nuuhkimassa mattoja. Mummo halusi nimittäin tietää, haisevatko nämä hänen kolme uutta sisustuselementtiään voimakkaasti jollekin. Minä konttasin ja painoin nenääni niitä vasten ja analysoin. Toistin kaiken 10 minuutin kuluttua, kun nenäni oli tottunut mattojen hajuun, ja mummo oli vaihtanut paitansa. Mummo nimittäin epäili, että hänen puhtaan paitansa pesuaineen tuoksu vaikuttaisi tutkimustuloksiini.
Yksi matoista mielestäni haisi hieman pahalle. Tämä matto lähtee takaisin kauppaan. Hyvästi.
Maton haistelun jälkeen joimme kahvit ja juttelimme tunnin. Tai hän jutteli ja minä imin viisaan ihmisen sanoja itseeni samalla, kun dippailin rinkeliä maitokahviini.
Kahvin jälkeen kävin vielä kerran haistamassa mattoja varmistuakseni tutkimustulosteni luotettavuudesta.
Minulle tulee häntä ikävä.
Myös minä olen hänen seurassaan lähes yhtä hiljaa kuin meditoidessa. Välillä tosin pääsen heittämään väliin jotain yhtä yksinkertaista ja lyhyttä kuin rallienglantia monotonisesti lausuva suomalainen, mutta toki suomeksi:
"Hei."
"Sää on hyvä."
"En kuullut sitä ääntä viime yönä."
"En minäkään halua miestä, joka on kiinnostunut vain rahasta tai seksistä."
"Niinpä."
"Se ei ole hyvä, jos mies kiroilee."
"Totta."
"Se naapuri on tosiaan vähän outo."
"En minäkään olisi lähtenyt semmoisen miehen kanssa paljuun."
Ja niin edelleen.
Nyt mummo muuttaa pois. Se harmittaa minua, sillä harva naapuri jaksaa jutella ja kysellä kuulumisia. Harva oikeastaan edes tervehtii. Vielä harvempi kertoo suoraan päin naamaa, mutta ystävällisesti, jos asunnostani on kuulunut liiallista mekkalaa.
Yleisempi reaktio on sujauttaa oviluukusta anonyymi uhkauslappunen, että jumalauta tämän täytyy loppua tai saat häädön. Minä olen saanut tällaisen lappusen kerran, kun koirani oli jostain syystä haukkunut innoissaan jotakin. En voinut tietenkään vastata kenellekään mitään, kun en tiennyt, kuka naapureistani oli niin närkästynyt.
Olen saanut kerran myös lapun, että koirani haukkuminen saa naapurini hulluksi. Erikoisen tästä lapusta teki se, että olin tuolloin ollut Amerikassa jo puoli vuotta, ja koirani olivat olleet hoidossa koko sen ajan toispuol Helsinkii.
Mutta keskivertonaapurin ajatuslogiikka onkin yksinkertainen: "Joku koira haukkuu jossain. --> Olen nähnyt, että tuosta yhdestä ovesta on kulkenut akka koiransa kanssa. --> Se on sen koira." Suomessa naapurin yleiskuvaukseen kuuluukin, että älä puhu kasvotusten, epäile jokaista ja syytä kaikkia. Syytä suoraan oviluukusta sekä laita lappunen aulaan kaikkien nähtäville. Ole rohkea ja tee se anonyymisti. Kirjoita teksti varmuuden vuoksi vielä vasemmalla kädellä, jottei kukaan voi tehdä käsialan perusteella johtopäätöksiä, kuka naapureista lapun on kirjoittanut.
Mutta tämä mummo se on toista luokkaa. Puhuu paljon eikä syyttele. Juttelee vaan. Ihan mistä sattuu. Ja nyt hän muuttaa pois.
Tänään kävin mummon luona päiväkahvilla eikä mennyt kuin 15 sekuntia ja olin kontallani hänen olohuoneessaan nuuhkimassa mattoja. Mummo halusi nimittäin tietää, haisevatko nämä hänen kolme uutta sisustuselementtiään voimakkaasti jollekin. Minä konttasin ja painoin nenääni niitä vasten ja analysoin. Toistin kaiken 10 minuutin kuluttua, kun nenäni oli tottunut mattojen hajuun, ja mummo oli vaihtanut paitansa. Mummo nimittäin epäili, että hänen puhtaan paitansa pesuaineen tuoksu vaikuttaisi tutkimustuloksiini.
Yksi matoista mielestäni haisi hieman pahalle. Tämä matto lähtee takaisin kauppaan. Hyvästi.
Maton haistelun jälkeen joimme kahvit ja juttelimme tunnin. Tai hän jutteli ja minä imin viisaan ihmisen sanoja itseeni samalla, kun dippailin rinkeliä maitokahviini.
Kahvin jälkeen kävin vielä kerran haistamassa mattoja varmistuakseni tutkimustulosteni luotettavuudesta.
Minulle tulee häntä ikävä.
perjantai 6. maaliskuuta 2015
Korjautin naistenpäivän kunniaksi autoni
Tapahtui vuosi sitten...
Naistenpäivän kunniaksi ajattelin tehdä jotain naisellista ja korjauttaa parkkihallissa seisovan autoni.
Sovimme huoltotyypin kanssa, että tapaamme hallin edessä. Odoteltuani ulkona noin 10 minuuttia näin huoltoauton ajavan ohi. Vilkutin sille kiireesti, että äläpäs mene ohi, ja kun auto pakitti luokseni, hyppäsin kyytiin ja aloin jutustella niin maan perkeleesti, ettei mies saanut puheenvuoroa ollenkaan. Kerroin, mikä autossani saattaisi olla vialla ja samalla ohjeistin reippaasti miehen parkkihallin syövereihin.
Yhdessä köröttelimme halliin ja monta kerrosta ylöspäin, kunnes pääsimme autoni luokse. Minä puhuin taukoamatta. Olin nimittäin sen verran iloinen, että sain apua asian kanssa, josta en ymmärrä mitään.
Mies oli ehkä vähän hämillään tarmokkuudestani, mutta ryhtyi kuitenkin heti hommiin. Ropellettuaan tovin konepeltini alta mies käynnisti auton piuhoilla ja sanoi, että no niin, käypäs sitten ostamassa uusi akku ja vaihda se.
Silmät pyöreinä tuijotin tuota automaailman ammattilaista. Minä. Vaihtaa. Akku. Ei. Saatana. En uskalla ajaa autolla Helsingissä mihinkään suuntaan - ainoastaan Lahden motaria suoraan Heinolaan. Se reitti on tarpeeksi selkeä ja yksinkertainen selkeälle ja yksinkertaiselle kuskille. Puhumattakaan siitä, että osaisin ostaa akun ja vaihtaa sen. Herranjumala.
Ääni kauhusta väristen sanoin, että mehän sovimme puhelimessa, että sinä vaihdat akun. Että Fenniasta sanottiin niin. Että Falck hoitaa homman.
Siinä vaiheessa, kun sana Falck kajahti ilmoille, selvisi, että olin täpinöissäni napannut kadulta väärän miehen eli olin siis hypännyt ihan randomisti jonkun tyypin kyytiin, joka oli matkalla korjaamaan jonkun toisen autoa siinä lähellä.
Mitä äitikin sanoisi.
Ei siinä mitään. Ajoimme parkkihallista ulos, ja siellä odotteli se oikea huoltomies minua. Vaihdoin miehestä toiseen ja opin, että Falckin auto on punainen ja siinä lukee isolla firman nimi.
Muistutus itselle: Falckin auto ei ole tavallisen näköinen valkoinen auto, jossa istuu mies oranssit liivit päällä.
Yolo.
Naistenpäivän kunniaksi ajattelin tehdä jotain naisellista ja korjauttaa parkkihallissa seisovan autoni.
Sovimme huoltotyypin kanssa, että tapaamme hallin edessä. Odoteltuani ulkona noin 10 minuuttia näin huoltoauton ajavan ohi. Vilkutin sille kiireesti, että äläpäs mene ohi, ja kun auto pakitti luokseni, hyppäsin kyytiin ja aloin jutustella niin maan perkeleesti, ettei mies saanut puheenvuoroa ollenkaan. Kerroin, mikä autossani saattaisi olla vialla ja samalla ohjeistin reippaasti miehen parkkihallin syövereihin.
Yhdessä köröttelimme halliin ja monta kerrosta ylöspäin, kunnes pääsimme autoni luokse. Minä puhuin taukoamatta. Olin nimittäin sen verran iloinen, että sain apua asian kanssa, josta en ymmärrä mitään.
Mies oli ehkä vähän hämillään tarmokkuudestani, mutta ryhtyi kuitenkin heti hommiin. Ropellettuaan tovin konepeltini alta mies käynnisti auton piuhoilla ja sanoi, että no niin, käypäs sitten ostamassa uusi akku ja vaihda se.
Silmät pyöreinä tuijotin tuota automaailman ammattilaista. Minä. Vaihtaa. Akku. Ei. Saatana. En uskalla ajaa autolla Helsingissä mihinkään suuntaan - ainoastaan Lahden motaria suoraan Heinolaan. Se reitti on tarpeeksi selkeä ja yksinkertainen selkeälle ja yksinkertaiselle kuskille. Puhumattakaan siitä, että osaisin ostaa akun ja vaihtaa sen. Herranjumala.
Ääni kauhusta väristen sanoin, että mehän sovimme puhelimessa, että sinä vaihdat akun. Että Fenniasta sanottiin niin. Että Falck hoitaa homman.
Siinä vaiheessa, kun sana Falck kajahti ilmoille, selvisi, että olin täpinöissäni napannut kadulta väärän miehen eli olin siis hypännyt ihan randomisti jonkun tyypin kyytiin, joka oli matkalla korjaamaan jonkun toisen autoa siinä lähellä.
Mitä äitikin sanoisi.
Ei siinä mitään. Ajoimme parkkihallista ulos, ja siellä odotteli se oikea huoltomies minua. Vaihdoin miehestä toiseen ja opin, että Falckin auto on punainen ja siinä lukee isolla firman nimi.
Muistutus itselle: Falckin auto ei ole tavallisen näköinen valkoinen auto, jossa istuu mies oranssit liivit päällä.
Yolo.
Ihan tavallinen perjantai täällä Rönkkösen kotona
Tämmöinen perjantai tällä kertaa. Ihan kiva.
Ei muuta.
Ei muuta.
sunnuntai 1. maaliskuuta 2015
Kolmenkympin kriisi eikä muksuja
"Voisitko kirjoittaa tai tehdä videon 30-kriisistä ja vapaaehtoisesta lapsettomuudesta?"
Totta kai voisin!
Tosin ikäkriisi on minulle siitä hankala aihe, ettei minulla ole ollut sellaista koskaan. Tämä johtuu siitä, että minulla on niin helvetin paljon kaikenlaisia muunlaisia kriisejä, ettei siihen mahdu enempää muita mukaan.
Näitä kriisejä ovat muun muassa:
- Onko ihastuksen kohteeni kiinnostunut minusta vai niistä 7 naisesta, jotka kommentoivat sen kaikkia statuksia ja kuvia?
- Naisystävien kriisit, joissa myötäeläminen on niin voimakasta, ettei siinä ehdi miettiä omia kriisejään.
- Peräpukamat.
- Kerran vuodessa oman vaginan sisällä käyvä, kondomilla suojattu penis, ja tästä aiheutuva huoli siitä, ettei nyt vaan jotenkin mystisen neitseellisesti olisi tässä vahingossa tullut raskaaksi, vaikka helminauha kimmelsi selvästi kumin hatussa, tai saanut sukupuolitautia tahi hiiva- tai virtsatieputkentulehdusta, koska penis on kuitenkin semmoinen survin, joka saattaa oveluuksissaan huolellisesta ehkäisystä huolimatta olla niin salakavala, että se pystyy taikuuteen ja kepposiin, eikä omasta vaginastakaan voi koskaan olla varma, mistä se nyt tällä kertaa menee shokkiin.
- Tuntemattomille ihmisille soittaminen on saatanasta, ja joskus jopa tutuillekin pirauttaminen on niin jännittävää, että on mieluummin soittamatta. On nimittäin mahdollista, että häiritsee puhelullaan toista ihmistä, ja mikä synti ja paha olo siitä sitten tuleekaan ja kuinka tekee mieli palaa helvetissä.
- Julkisessa vessassa ulostaminen ja piereskely.
- Hississä tuntemattomien kanssa matkustaminen.
- Yhdestä aivastamisesta aiheutuva epäilys, että nyt on varmaan joku flunssa tulossa, ja siitä johtuva viikon väsymys ja puolikuntoisuus, vaikkei mitään flunssaa koskaan edes tule.
- Myöhästyminen ihan mistä vaan, vaikka edes minuutilla, aiheuttaa epämiellyttävän, jopa surullisen olotilan, josta voi kokea pahaa mieltä ja harmitusta useita tunteja, koska toinen ihminen on joutunut odottelemaan ihan turhaan.
- Tiskaamattomat tiskit.
- Täyteen ahdettu kalenteri.
- Klipsuista osittain irronnut verho, jota ei yltä korjaamaan ilman, että kasaa viisi tuolia ja kolme pöytää päällekkäin.
- Kutsujen järjestäminen ja tarjoilun miettiminen.
- Autolla ajaminen vierailla teillä sekä renkaidenvaihtoprosessi joka saatanan vuosi.
- Sinihomejuusto.
- Milloin pestä hiukset, jos on huomenna lähdössä reissuun, ja hiukset ovat nyt puhtaat, mutta huomenna ei-likaiset mutta eivät puhtaatkaan, ja olisi kiva matkustaa täysin puhtaalla tukalla, muttei viitsisi pestä sitä turhaan.
Noin niin kuin esimerkiksi. Myöskin koen vahvasti, että olen joka vuosi oppinut itsestäni niin paljon uusia asioita, etten haluaisi kuuna päivänä mennä taaksepäin yhtäkään vuotta.
Ja sitten ne lapset ja niiden haluaminen tai ei-haluaminen.
Minä elän sellaisessa maailmassa, että uskon, ettei muita ihmisiä voi muuttaa sanomalla niille, että älä ole tuollainen. Uskon, että maailmaa voi muuttaa olemalla itse hyvä ja ymmärtäväinen. Tästä syystä, jos joku vaikkapa minulle huolehtii, että pitäisiköhän jo alkaa puskea vaginasta jonkun päätä ulos, en loukkaannu siitä tai hermostu, vaan totean, että en tiedä, teenkö semmoista koskaan, ja että minullahan on jo paljon lapsia, vaikka ne ovatkin ystävieni ja sisarusten.
Ajattelen, että olemalla hyväntuulinen ja loukkaantumatta pystyn paremmin vaikuttamaan toiseen ihmiseen. Koska eihän kukaan voi sanoa kenellekään toiselle, miten elämä pitää elää. Se on naiivein tapa yrittää vaikuttaa, joten en ota sitä itseeni. Myöskin yritän pitää mielessä, että hyvin harva ihminen oikeasti haluaa loukata kysymyksillään ja mielipiteillään.
Minä olen valinnut polkuni ja olen siitä polusta iloinen. Siksi teen kaikkeni, etten tuohdu ja hermostu turhaan siitä, että joku olettaa minun elävän toisenlaisen elämän. Minusta tuntuu, että jos tuohdun, se johtuu enemmänkin omasta epävarmuudesta, ei kysymyksestä.
Kaikki tunteet kehossa paljastavat jotain itsestä. Tästä syystä jokainen ajatus ja tunne on tosi arvokas, vaikka ne laukaisisivatkin epämiellyttävän olon. Sen epämiellyttävän olon takia on pakko miettiä asiaa, ja kun on tarpeeksi pohdiskellut, on jälleen taas astetta vahvempi. Kun taas on vahvempi, on helpompi hymyillä ja olla iloinen.
Ja kun on itse iloinen ja varma siitä, että on valinnut oikean polun, voi mielessään olla vain huvittunut, että jotkut jaksavat kantaa huolta toistenkin vaginoista ja munasoluista ja spermoista ja panemisista, ja sitten lopuksi voi toivottaa keskustelukumppanille voimia tämän hirvittävän, toisen ihmisen vaginaan kohdistuvan kriisin keskellä.
Namaste.
Totta kai voisin!
Tosin ikäkriisi on minulle siitä hankala aihe, ettei minulla ole ollut sellaista koskaan. Tämä johtuu siitä, että minulla on niin helvetin paljon kaikenlaisia muunlaisia kriisejä, ettei siihen mahdu enempää muita mukaan.
Näitä kriisejä ovat muun muassa:
- Onko ihastuksen kohteeni kiinnostunut minusta vai niistä 7 naisesta, jotka kommentoivat sen kaikkia statuksia ja kuvia?
- Naisystävien kriisit, joissa myötäeläminen on niin voimakasta, ettei siinä ehdi miettiä omia kriisejään.
- Peräpukamat.
- Kerran vuodessa oman vaginan sisällä käyvä, kondomilla suojattu penis, ja tästä aiheutuva huoli siitä, ettei nyt vaan jotenkin mystisen neitseellisesti olisi tässä vahingossa tullut raskaaksi, vaikka helminauha kimmelsi selvästi kumin hatussa, tai saanut sukupuolitautia tahi hiiva- tai virtsatieputkentulehdusta, koska penis on kuitenkin semmoinen survin, joka saattaa oveluuksissaan huolellisesta ehkäisystä huolimatta olla niin salakavala, että se pystyy taikuuteen ja kepposiin, eikä omasta vaginastakaan voi koskaan olla varma, mistä se nyt tällä kertaa menee shokkiin.
- Tuntemattomille ihmisille soittaminen on saatanasta, ja joskus jopa tutuillekin pirauttaminen on niin jännittävää, että on mieluummin soittamatta. On nimittäin mahdollista, että häiritsee puhelullaan toista ihmistä, ja mikä synti ja paha olo siitä sitten tuleekaan ja kuinka tekee mieli palaa helvetissä.
- Julkisessa vessassa ulostaminen ja piereskely.
- Hississä tuntemattomien kanssa matkustaminen.
- Yhdestä aivastamisesta aiheutuva epäilys, että nyt on varmaan joku flunssa tulossa, ja siitä johtuva viikon väsymys ja puolikuntoisuus, vaikkei mitään flunssaa koskaan edes tule.
- Myöhästyminen ihan mistä vaan, vaikka edes minuutilla, aiheuttaa epämiellyttävän, jopa surullisen olotilan, josta voi kokea pahaa mieltä ja harmitusta useita tunteja, koska toinen ihminen on joutunut odottelemaan ihan turhaan.
- Tiskaamattomat tiskit.
- Täyteen ahdettu kalenteri.
- Klipsuista osittain irronnut verho, jota ei yltä korjaamaan ilman, että kasaa viisi tuolia ja kolme pöytää päällekkäin.
- Kutsujen järjestäminen ja tarjoilun miettiminen.
- Autolla ajaminen vierailla teillä sekä renkaidenvaihtoprosessi joka saatanan vuosi.
- Sinihomejuusto.
- Milloin pestä hiukset, jos on huomenna lähdössä reissuun, ja hiukset ovat nyt puhtaat, mutta huomenna ei-likaiset mutta eivät puhtaatkaan, ja olisi kiva matkustaa täysin puhtaalla tukalla, muttei viitsisi pestä sitä turhaan.
Noin niin kuin esimerkiksi. Myöskin koen vahvasti, että olen joka vuosi oppinut itsestäni niin paljon uusia asioita, etten haluaisi kuuna päivänä mennä taaksepäin yhtäkään vuotta.
Ja sitten ne lapset ja niiden haluaminen tai ei-haluaminen.
Minä elän sellaisessa maailmassa, että uskon, ettei muita ihmisiä voi muuttaa sanomalla niille, että älä ole tuollainen. Uskon, että maailmaa voi muuttaa olemalla itse hyvä ja ymmärtäväinen. Tästä syystä, jos joku vaikkapa minulle huolehtii, että pitäisiköhän jo alkaa puskea vaginasta jonkun päätä ulos, en loukkaannu siitä tai hermostu, vaan totean, että en tiedä, teenkö semmoista koskaan, ja että minullahan on jo paljon lapsia, vaikka ne ovatkin ystävieni ja sisarusten.
Ajattelen, että olemalla hyväntuulinen ja loukkaantumatta pystyn paremmin vaikuttamaan toiseen ihmiseen. Koska eihän kukaan voi sanoa kenellekään toiselle, miten elämä pitää elää. Se on naiivein tapa yrittää vaikuttaa, joten en ota sitä itseeni. Myöskin yritän pitää mielessä, että hyvin harva ihminen oikeasti haluaa loukata kysymyksillään ja mielipiteillään.
Minä olen valinnut polkuni ja olen siitä polusta iloinen. Siksi teen kaikkeni, etten tuohdu ja hermostu turhaan siitä, että joku olettaa minun elävän toisenlaisen elämän. Minusta tuntuu, että jos tuohdun, se johtuu enemmänkin omasta epävarmuudesta, ei kysymyksestä.
Kaikki tunteet kehossa paljastavat jotain itsestä. Tästä syystä jokainen ajatus ja tunne on tosi arvokas, vaikka ne laukaisisivatkin epämiellyttävän olon. Sen epämiellyttävän olon takia on pakko miettiä asiaa, ja kun on tarpeeksi pohdiskellut, on jälleen taas astetta vahvempi. Kun taas on vahvempi, on helpompi hymyillä ja olla iloinen.
Ja kun on itse iloinen ja varma siitä, että on valinnut oikean polun, voi mielessään olla vain huvittunut, että jotkut jaksavat kantaa huolta toistenkin vaginoista ja munasoluista ja spermoista ja panemisista, ja sitten lopuksi voi toivottaa keskustelukumppanille voimia tämän hirvittävän, toisen ihmisen vaginaan kohdistuvan kriisin keskellä.
Namaste.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)