Voisitko joskus kirjoittaa miesten ujoudesta?

Sain kirjeen lukijalta:

Voisitkohan joskus kirjoittaa miesten ujoudesta? 

Ensitreffit on käyty jo pari kuukautta sitten, mutta minä olen aina se, joka tekee aloitteen. Ja niin ollut ihan alusta asti, vaikka ihastusta on molemmin puolin. Onkohan tämä nyt sitten vain ujoutta, vai mikä lie mahtaa vaivata…?

Katselen maailmaa (vielä) ruusunpunaisten lasien läpi, enkä oikein jaksaisi uskoa mihinkään uskottomuuteen / kiinnostuksen lopahtamiseen ym. Mies kuitenkin pitää oma-aloitteisesti yhteyttä. 

Kiitos kirjeestäsi!

On olemassa kahdenlaista ujoutta.

Toinen ujous on sitä, että kun joku ihminen osoittaa kiinnostusta itseään kohtaan, tulee puna poskille ja semmoinen tunne, että voiko olla mahdollista. Että tykkääkö se minusta ihan oikeasti. Siis minusta, joka aina on tämmöinen tai tuommoinen jonkun muun mielestä. Aina jotenkin vääränlainen.

Samanaikaisesti tulee ujous ja jännitys siitä, että miten oma keho reagoi tähän. Että kiinnostaako se tyyppi. Koskakun toinen on ensin kiinnostunut, niin pitää kuitenkin odotella vielä niitä omia tunteita sieltä. Odotella ja katsella. Kuulostella, mitä kehossa tapahtuu, kun tämä tsirpukka taikka jurmukka tässä nyt pyörii. Ehkä myös vähän varoa, ettei vahingossakaan särje sydäntään. Taas.

Siinä sitten helposti ujostuttaa seksikin. Sillä kaikki, mitä päässä liikkuu ja tapahtuu, heijastuu aina petipuuhiin. Se on niin intiimi kokemus, ettei siinä voi peitellä mitään.

Semmoista on yhdenlainen ujous.

Toinen ujous on sitä, että käyttäytyy nihkeästi, koska ei ole kiinnostunut. Tai koska on monta rautaa tulessa. Tuntuu kivalle, kun joku sieltä laittelee viestiä. Voi sanoa kavereille, että yks vaan. Yks niistä. Että näitä on vaikka kuinka. Ja se seksi. Kivasti saa aina välillä hellyyttä ja kosketusta, vaikka samalla takaraivossa painaa, ettei kiinnosta. Siinä on vähän vaikea sitten leperrellä mitään.

Tulee ujous, kun pitäisi kertoa suoraan, ettei kiinnosta. Itsetuntoa niin mukavan hellästi hivelee, kun joku tulee kylään ja antaa rakkautta. Alkaa pelottaa se tunne, että jos nyt tälle sanon suoraan, niin olenko ihan yksin. Ja se on monille peloista pahin, vaikkeivät ne sitä tajuakaan.

Semmoista on toisenlainen ujous.

Jos ujo tyyppi ei oikein pysty puhumaan aiheesta, on vielä yksi keino selvittää asia. Minä nimittäin uskon, että näiden kahden eri ujouden erottaa toisistaan sydämellä - ei tekstiviestien eikä savumerkkien analysoimisella. Se, uskaltaako nähdä totuutta, on toinen asia.

Tämmöistä tällä kertaa. Toivottavasti siellä on kaikki hyvin!

Ps. Muista: se, ettei ajattele toisen pettävän, ei ole maailman katsomista ruusunpunaisten lasien läpi. Se on luottamista, rohkeutta, kunnioitusta. Eli pysy just sellaisena kuin oot ja pidä ne "lasit" päässä.

Pps. Miehet usein myös pelkää vaginaa. Ihan helvetisti. Että sekin voi olla syy. Onhan se nimittäin aikamoinen monsteri.

Moikka!