Vähän kuin Dalai Laman aakkoset mutta ei kuitenkaan yhtään

Vaan Herniikka Masturbaattori Rönkkösen aakkoset.

Katsokaas, kun minä niin rakastan kaikkia semmoisia sanontoja ja dalailamaismeja ja nallepuhismeja ja muita elämänviisauksia. Niin siksi tein omatkin viisaudet itselleni. Nämä kaikki liittyy nyt seksiin, koska minua panettaa niin paljon. On viikko kaksi menossa. Tämä onneksi menee ohi, koskakun se aina menee ja sitten ei enää näe puhuvia peniksiä kaikkialla.

Mutta tässä ne on!

 

Alastomuus – rakasta itseäsi, vaikka säälistä, äläkä häpeile, koska oot ihana

Bloukkari – aina aikaa (molemmin päin)

Clitoris – kuin pikkurillinpään kokoinen söpö minipossu eli älä yritä nistiä sitä hengiltä vaan koske tosi hellästi, mielellään kielellä

Dildo – ei koskaan korvaa aitoa

Esileikkioppitunnit – terveystiedontunneille, että teinitkin ymmärtää toisiaan

Fantasiat – parasta huumetta

Guru – kukaan ei synny sellaiseksi, joten kyllä ne mulkun imemiset ja pillun nuolemisetkin vaativat harjoittelua eli vituiksimenoja ja suoraansilmäänlaukeamisia

Hieronta – toimii esileikkinä aina

Isäni orgasmit – oxymoron, ei pysty ajattelemaan

Jättikyrpä - ei tartte olla ollenkaan, koskakun jos on pieni, niin nainen voi olla helpommin antavammissa asennoissa ja koska naisesta on kivaa, että seksi on 50 % muutakin kuin sisäänulos-paukuttamista

Kiimapillu – aika moni nainen on semmoinen eikä mikään haluton lapanen

Lahna – joskus on ihanaa lahnailla, mutta sitä ei kannata ottaa tavaksi, koska jossain vaiheessa toinen kyllästyy ja lähtee kalastelemaan muita kaloja

Muna – ihana!

Nainen – naida-verbin yksikön ensimmäisen persoonan potentiaali

Orgasmi – sanomattakin selvää

Puhu – ei tässä nyt olla missään seksin harrastajien telepaattileirillä, joten suu auki

Q-piste, K-piste tai G-piste tai mikä ikinä – toiset laukeaa panemalla ja toiset suuseksillä ja toiset sekä että ja toiset ei

Runkkaaminen – hirmu ihanaa

Sperma – sen nielemisen voi ajatella toisen kehon kunnioittamisena

Tutki – ihan rohkeasti itseäsi ja tamppauskaveriasi, koska muuten ei opi mitään

Uskalla – erityisesti rakkaudessa, kerranhan sitä eletään, kamoooon!

Vagina – ihana!

Wanheneminen – koska kaikki voi loppua jo vaikka huomenna, niin nautiskeleppa kuule

Xyily – ei hyödytä ketään eikä mitään, ime se kiukku

Yllätä – ja näytä, että välität, koska me kaikki oikeasti pohjimmiltaan halutaan olla tosi rakastettuja ja semmoisia, että joku suukottaa aamulla pusuja poskelle

Zumbaa – tai jotain, koska sen jälkeen jaksaa nussia, nussimisen jälkeen jaksaa hymyillä eli liikunta kannattaa aina

Älä pelkää – pelkoja päin perkele, koska ne pelot kertoo jotakin tosi tärkeää itsestä

Åta se suuhun

Öljy – ei satu paskominen anaaliseksin jälkeen

Semmoisia ne on ne Masturbaattorin aakkoset. 

Haluaisin muistuttaa teitä kiimapettereitä siellä, jotka muna pystyssä näitä luette, että en halua panna kaikkia vaan haluan tykätä siitä ihmisestä, jota panen, koska silloin pystyn rentoutumaan ja laukeamaan, paitsi joskus viikonloppuisin haluan panna ihan ketä sattuu aamuneljältä, ei kiinnosta edes nimi vaan muna, mutta se on toinen juttu se. Pitkä monimutkainen lause, lyhyt yksinkertainen Henriikka.

Moikka!

Sain kerran kalan

Sain kerran kalan virvelillä. Siitä on kuusi vuotta aikaa. En tiedä, mikä kala se oli, mutta minusta se oli iso ja semmoinen ihan tavallinen mutta vähän ruma.

Siiman päässä roikkui pieni koukullinen värikäs tekokala, johon se oikea kala nappasi kiinni, ihan veneen vieressä. Minä näin, että kala tulee sieltä ja kohta se nappaa ja yritin kiivaasti kelata siimaa, ettei se ehtisi. Mutta epäonnistuin. Säikähdin ja aloin itkeä. Kala vapautettiin takaisin järveen.

Siitä kalasta minulle tuli mieleen rakkaus. Kun se voi ihan yhtä yllättäen tarttua kiinni ja säikäyttää ja saada itkemään ilosta tai kauhusta. Tai voi olla tarttumatta. Voi tulla tavallinen kala tai pohjamutajuttuja. Voi tulla syöttikala tai paistinpannukala. Voi tulla iso tai pieni. Voi tulla yksi tai monta.

Niistä voi tulla oikein iloiseksi, kun ne paistaa voissa hyvin tai voi tulla matojakin suolistoon. Sitten välillä voi vituttaa, kun on istunut pilkillä kuusi tuntia perse jäässä eikä ole tullut mitään, mutta naapurireiällä käy helvetillinen kuhina.

Rakkaus on ihan yhtä omituinen ja epämääräinen asia kuin kalastus.

Tärkein ohje oman ja muidenkin hyvinvoinnin kannalta on, ettei unohda kalaa taskuun. Se haisee siellä pahalle.

Ai mitä?

En tiedä itsekään.

Tässä kuvassa syön satsumaa.



Mutta arvatkaapa mitä? No.

Minä olen valmis taas kalastamaan kohta. Minulla oli sydänsuruja koko viime vuosi, vanha kala haisi lahkeessa aika pitkällekin, mutta nyt alkaa tuntua, että voisi uskaltaa taas rakastua. Ei ihan vielä, koska pari suomua kimmeltää reidessä, mutta kohta. Se on aika paljon ja ensi kesänä juoksen tuolla kaduilla ihan haavi auki ja lettu levällään jo!

Ja sitten. Seuratkaa minua ihmeessä Instagramissa (@enbrica) tai Facebookissa senkin stalkkerit, koska päivitän niitä pikkuisen useammin kuin tätä blogia.

Heippa!

Kolme asiaa

Muistan, kun kirjoitin 10-vuotiaana äitienpäiväkorttiin kauniin runon: "Kolme kohtalon koita, kärsi, taistele ja voita."

Aika herkkää eikä yhtään dramaattista. 

Tänään on tapahtunut kolme kivaa asiaa. 

1. Sain suukkoja. Tai kuolaa. Mutta kuitenkin sain jotain märkää. (Oikeestikin saan joka päivä ja itse asiassa herään niihin aamuisin.)

2. Sain töissä halauksen. (No tietty saan aina, koska oon semmonen väkisinhalaaja.) 

3. Opin uuden sanan ja rakastuin suomen kieleen taas vähän enemmän. (Näin hienoja sanoja en opikaan ihan joka päivä.)

Ja!

Olen juuri nyt tässä lapsenvahtina (kolme pientä lasta, KOLME) ja me tässä vaan hengaillaan ja katellaan Bräts-elokuvaa ja vertaillaan aina välillä kynsilakkoja. 

Paitsi et nyt yksi alkoikin taapertaa jonnekin pitää mennä moikka!

Ps. Nää nauraa aina kun mä pierasen ei vitti!!!! <3

Teki mieli kirjoittaa kirje

Voi että sentään. Tykkään kirjoitella kirjeitä, mutta minulla ei ole kirjekavereita. Mutta ei se mitään, koska heti keksin yhden tyypin, jolle en ole koskaan vielä kirjoittanut.

Tämä on sitten ihan yksityinen kirje, joten toivoisin, ettette lue tätä. Myöskin tämä on ihan tyhmä juttu, joten älkää siksikään lukeko. Tämä on yhtä salainen kuin salaisuuksien pahvilaatikkoni ala-asteella, jossa luki isolla TOP SEACRET.

No niin heippa!

****

Rakas peräreikä,

Mitä kuuluu? Minulle kuuluu hyvää. Olet mielessäni useasti ja siksi ajattelinkin kirjoittaa sinulle kirjeen. 

Minusta sinä olet aika jännä. Siellä piileskelet kahden ison muhkean kummun välissä ja karvan seassa kuin mikäkin mörrimöykky. 

Aamuisin päästelet semmoisia ääniä, että usein mietinkin, miten onnekas on se mielikuvituspoikaystävä, jota ei ole olemassa.

Mutta ei se mitään. Sinä olet minulle tärkeä.

Meillä on paljon yhteisiä muistoja. Kerrankin, Brasilian sademetsässä käyskennellessämme päätit pistää vesitanhut käyntiin. En ole eläissäni juossut niin kovaa ja niin omituisessa asennossa lähimpään vessaan, joka oli kaukana.

Muistan toki myös sen, kun tämän jälkeen suutuspäissäni ja ehkä peloissani myös, otin ummetuslääkettä. Päätit lyödä ovet kiinni. Odotin anteeksiantoa viisi vuorokautta, istuin pöntöllä tunteja. Lopulta, kun päästit irti siitä kaikesta kaunasta, ulos tuli kova, mutta säälittävä papana. En vielä tänäkään päivänä tiedä, minne se kaikki paska katosi.

Moni mies kokee sinut tosi kiinnostavaksi. Joskus ne yrittävät sillä tavalla vaivihkaa tökkiä peniksellään sinua. Ne kuvittelevat, etten huomaa. Mutta sinä olet kyllä semmoinen portinvartija, ettei sinne ihan joka epeli pääse. Vaikka sitten kuitenkin lopulta pääsevät. Yleensä vähän hermostut tästä ja olet silleen, että mitä vittua, ja sitten kostoksi pullautat eteiseen pari peräpukamaa.

Saat anteeksi.

Haluaisin kysyä semmoista, että kun joskus ihan leikkimielisesti itsekseni saatan pikkuisen kosketella sinua, koska tavallaan olet aika kivasti kutiseva, niin millä keinoin sormesta saa irti sen hajun sitten?

Ei muuta.

Rakkaudella,
Henriikka Sormi Rönkkönen

****

Haloo!! Onko siellä vielä joku? Ihan kuin joku olisi liikahtanut...

Treffipyyntöjä ja vähän peniksen tökkimisestä

Kuulkaapas tätä!

Näin unta, että rakastuin Hjallis Harkimon karvaiseen poikaan. En tiedä, onko Hjalliksella poikia enkä myöskään, että jos on, niin kuinka karvaisia ne on, mutta näin kävi. Niin paljon rakastuin ja ihan sekunnissa, että eivät karvatkaan haitanneet, vaikka ne peittivät koko vartalon ja vähän oli semmoinen apinamainen meininki siinä. Ja Hjalliksen poika rakastui minuun.

Se oli ihana uni. Enneuni varmasti.

Monet ovat kysyneet, että tuleeko blogin kautta paljon yhteydenottoja. Muutamia treffipyyntöjä on tullut (ja kiitos niistä, treffeille pyytäminen vaatii rohkeutta!), mutta ei vielä sellaista minunlaistani ole tullut tai sellaista, että minulta olisi silmät räjähtäneet päästä, jalat lähteneet alta ja jännäkakka hakannut kalsaria. Ei oikeasti tarvitse räjähtää mitään, mutta olisi kiva, jos vähän edes poksahtaisi päässä ja pikkuisen pitäisi ottaa juoksuaskeleita vessaan.

Olisi toki hirveän kiva nähdä kaikkia lukijoita ja tutustua uusiin ihmisiin, mutta kun ei ehdi. Aika paljon menee päivästä koiranpaskoja keräillen ja töitä tehden. Sitten, kun olisi hetki aikaa istahtaa, niin onkin kiva käydä lenkillä tai nähdä kavereita ja perhettä. Ja ohhoh, että onkin jo ilta ja aika käpertyä pingviiniyöpukuun. Semmoista se elämä on.

Ja sitten, ette ehkä usko, mutta uskokaan nyt kuitenkin. En kirjoita tätä blogia löytääkseni rakkautta.

Kirjoitan sinkkuudesta siitä syystä, että se jotenkin määrittää yksineläjää hirmuisesti. Sillä sinkku on ihminen ilman kumppania. Ilman jotakin toista. Vaikka enhän minä ole mitenkään puolikas tai onneton! Toki kosketus ja sen puute vaikuttaa elämääni aika paljon. Välillä tuntuu ihan hirveältä, ettei kukaan halaa. Mutta onneksi sitten töissä voi jo heti aamusta väkisinhalata kaikkia. Tai kavereita viikonloppuna.

Ylipäänsä syy, miksi kirjoitan, on se, että tykkään niin hirveästi tästä. Kirjoittamalla on pakko pistää maailma ja omat ajatukset ja itsensä jonkunlaiseen pakettiin. Kirjoitan itseäni varten, koska se selvittää tunteitani.

Ja sitten, jos joku saa teksteistäni vielä jotain irti, niin se tuntuu minusta yhtä kivalle kuin tarrojen liimaaminen kaikkialle tai se, kun tökkii löysää penistä, ja se alkaa hiljalleen nykiä ja kohota ja sitten törröttää siinä tosi kovana naaman edessä. Siinä on kaksi asiaa, joista voi kokea olevansa ylpeä - hieno tarrakollaasi pesukoneessa ja ihan omalla kosketuksella jäykistetty penis.

Ei muuta tällä kertaa. Ihanaa viikkoa!

Unelmieni mies on semmoinen, että...

Just tajusin ihan äskettäin, että enhän minä ole yhtään paljastanut, millainen olisi unelmieni mies.

Tai no vähän olen. Lakuja ja hernekeittopurkkeja kaupasta raahaava ihmisolento, jolla on lenkkitossut jalassa. Saa olla piereskelevää sorttia, mutta ei mielellään sellainen, joka laskee pitkän hiljaisen tappajan peiton alle ja sitten nostaa sen peiton minun päälleni eikä päästä pois.

Niin tässä nyt sitten olisi mustaa valkoisella. Tein ihan videon. Voitte ottaa vaikkapa kynää ja paperia esiin, koska nyt tulee niin selvää faktaa pöydälle, että.

Ps. Odottelen jo kutsua Tanssii tähtien kanssa -kisaan. Varmaan ensi vuonna tulee sitten.

Osaan jo vaikka mitä tanssejakin. Valssia opeteltiin koulussa sillä tavalla, että kuviteltiin seisovamme keskellä joulutorttua (tai natsitorttua, mikä sen oikea nimi nykyään onkaan). Sitten otettiin aina askel kohti liikuntasalin nurkkaa ja kuviteltiin, että se on tortun sakara. Sitten palattiin takaisin lähtöpaikalle eli hillon kohdille.

Siellä mentiin salissa sitten edestakaisin jokaiseen nurkkaan ja lausuttiin jumalallisesti: "Sakaralle - hillolle - sakaralle - hillolle - sakaralle - hillolle."

Semmoista Heinolassa.

Jo lapsena olin...

Kirjoitin seitsemänvuotiaana tarinan, joka julkaistiin koulun lehdessä. Ai koska se oli niin hyvä? Kyllä. No ei vaan. Kaikkien tekstit julkaistiin. Tässä se on.

On se kyllä kieltämättä aika hyvä. Jännittävä ja yllättävä käänne lopussa.

Muistan, kun olin kirjoittanut jo monta riviä tekstiä, kuvaillut pelottavaa jättiläistä ja miten surullinen se oli, ja sitten piti vielä keksiä, että miten siitä saa onnellisen. Tuskailin, että ei hitsinpilli kohta alkaa välkkäkin. Tuijotin kattoon ja sieltä se sitten tuli. Totta kai taivaasta tipahtaa tyttö, joka menee naimisiin jättiläisen kanssa. Se oli pienen pellavapäisen Henriikan maailmassa täyttä totta.

Mutta arvatkaapas mitä. No? Ei ole minun ajatukseni paljoa tuosta kehittyneet mihinkään. Jotenkin tässä odottelen edelleenkin, että taivaasta tipahtaa joku kiva tyyppi ihan yllättäen ja pyytämättä. Kotona odottelen, että tulee noutamaan. Tässä istun ja piereskelen. Vienosti haistan omaa pieruani ja olen onnellinen.

Tämmöinen haaveilija olen ollut aina. Jossain vaiheessa sinkkuelämääni laskin irti kaikista romanttisista rakkaustarinoista ja ajattelin, ettei ole olemassa sellaista. Että ihan turha on haaveilla mistään. Että miehiä kiinnostaa vaan pillu.

Mutta se oli silloin! Luulen, että se on yksi vaihe sinkkuutta. Se semmoinen, että en mä mitään miestä tartte saatana. Se on suojautumiskeino, ikään kuin haarniska, jonka avulla pääsee läpi pahimman rytäkän.

Koska kyllä minä ainakin nykyään tarttisin ihan tosi paljon miestä.

Haaveilen semmoisesta miehestä, joka ei pelkää tällaista hirveää jättiläistä ja joka saa minut nauramaan ja joka hieroo hartioita ja tekee yllätykseksi hernekeittoa ja jonka kanssa voi juoda päiväkahvit ja pelata korteilla tikkipokkaa ja joka lähtee lenkille kanssani ja joka ostaa minulle kaupasta lakun ihan ex tempore yllätyksenä ja sitten halaa illalla ja aamullakin aika kovasti.

Vaikka sitten tietysti, kun semmoinen on, niitä lakuja kertyy kaappi täyteen, koska se tuo aina vääränlaisia. Mutta ei se haittaisi yhtään, koska se oli tosi söpöä.

Ps. Ne, joilla on joku ihana siellä kotona pötköttämässä ja hikoilemassa vieressä, niin voitteko halata sitä oikein kovasti. Koskakun voin sanoa, ettei ole helppoa löytää sellaista. Niin pitäkää siitä lujasti kiinni, jos se on teille tosi tärkeä, ja kertokaa, että se on ja näyttäkää.

KOSKA YOLO!

Semmoista se on kaikki aina, mutta se on hyväkin, että on

Tässä se taas nähtiin, miten suunnitelmat voi mennä ihan mykkyrälleen, vaikka kuinka on miettinyt kaiken valmiiksi ja ollut tipattomalla kaksi kuukautta ja juossut peniksiä pitkin Helsinkiä ja vetänyt navan täyteen pastaa ja höttöleipää ja laittanut soittolistalle kaikki hyvät juoksubiisit esimerkiksi semmoisilta bändeiltä kuin Seminaarimäen Mieslaulajat, HalooHelsinki ja Kikka.

Näin lähelle pääsin Tallinnan maratonin starttia ja maalia.

Viime viikolla oli kaikenlaista mahatautia ja valvottuja öitä niin ei tämmöinen pieni rimpula semmoisista toivu ihan hetkessä ja sitten kurkkukin alkoi tuntua sellaiselta, että nyt ei ole kaikki ihan täydellisesti.

Harmitti tovin, mutta semmoista se elämä vaan on. Omaa kulkuneuvoa on ihan hyvä kuunnella, vaikka sen mielipiteet ei aina sopisikaan suunnitelmiin, koska se on ainoa kulkuneuvo eikä ole uutta kaupassa.

Juoksemiset ei tietenkään lopu mihinkään, mutta sellainen olo tuli, kun katselin maratoonareita, että olisipa täydellistä jonkun ihanan kanssa se yhdessä juosta. Tai ainakin alku. Sen verran on nimittäin jännittävä se lähtö ja valmistautuminenkin olisi kivempaa jonkun kanssa.

Minähän kyynelehdin siellä maalin vieressä ihan valtoimenaan, kun porukka joko posotti täysillä tai linkutti ja raahautui maaliviivan yli. Kyllä oli semmoinen itsensä ylittämisen meininki siinä hommassa. Aivan mieletöntä.

Ja varsinkin, kun tiedän, miltä se tuntuu. Se itsensä ylittäminen juoksuhommissa. Tässä ensimmäinen maratonini puolentoista vuoden takaa. Juoksin sen hyvän amerikkalaisen ystäväni kanssa ja oli kyllä jotenkin paljon helpompaa, ettei tarvinnut yksinään käydä koko prosessia läpi.

Ai että!

Terveiset Tallinnasta!

Melkeinjuoksemisterveiset Tallinnasta!

Nyt kävi näin, että mun kulkuneuvo tarttee tänään lepoa. Ensin tuli harmituksen kyynel, mutta sitten kun pääsin kisapaikalle niin jo ilon kyynel tirahti - niin moni juoksija oli siellä puuskuttaen ylittämässä itseään. Aivan mieletön tunnelma täällä! Woop woop!

Ja kaiken lisäksi, mun lihakset on hiilaritankkauksen jälkeen niin täynnä pastaa ja höttöleipää, että tässähän voisi ulostaa voisilmäpullia. Ei paha. 

Puspus!

Ei ole varmaan helppoa olla mies

Kävin tänään hieronnassa. Siinä kun maata rötkötin naama reiässä, muistin sen kerran, kun olin elämäni ensimmäisessä hieronnassa.

Olin silloin muistaakseni 23-vuotias, hieronta oli ylävartalolle, ja se tapahtui semmoisessa spa-tyyppisessä paikassa. Jännitti jotenkin tosi paljon mennä sinne toisen ihmisen hipelöitäväksi. Ja sitten siinä oli se alastomuusaspekti. Että miten se nyt menee sitten. Pieni viaton Henriikka siellä panikoi, että kuinka paljon tässä pitää paidannappia nyt raottaa ja housua kiskoa alaspäin.

Ja yleensä paniikissa oleva ihminen ei toimi loogisesti.

Joten sen sijaan, että olisin kysynyt henkilökunnalta neuvoja, tein omat ratkaisuni. Ja jostain tuntemattomasta syystä päätin riisuutua kokonaan alasti. Yolo.

No ei siinä mitään. Hierojani oli varmasti nähnyt kaikenlaista, ja hän ystävällisesti vaan peitteli minut pyyhkeen alle. Tiukasti. Semisti nolotti, koska jotenkin aistin, että olisin ehkä sittenkin voinut piilottaa puskani alushousujen alle. Ehkä myös housujen. Noh, hieroja laittoi rentouttavan laineidenliplatusmusiikin päälle ja aloitti hieronnan. Huoneessa oli himmeä valaistus, siellä paloi kynttilöitä ja tuoksui hyvälle.

Ja sekös vasta hirveää olikin. Kaikki se rauhoittava rekvisiitta muistutti minua, nuorta parisuhteessa elävää ihmistä siitä, että kohta nussitaan. Sillä silloisen poikaystäväni kanssa jokainen hierontasessio oli päättynyt itse aktiin. Koska kamoon, ei ole mitään parempaa tapaa valmistella naista kuin hieronta.

Mutta joka tapauksessa, minä selvisin tilanteesta olosuhteisiin nähden hyvin. Hieroja ei tiennyt, että ajattelin jäykkää penistä, miehisiä käsivarsia, tiukkoja parakoita ja suuseksiä täydet 60 minuuttia, ihan koko rahalla.

Silloin mietin, että jos nyt olisin mies, niin kyllä tässä mela heiluisi puolelta toiselle, touhutipat valuisivat norona lattialle ja hieronnan jälkeen kävisin jossain suihkukopissa heittämässä seitit saippuatelineeseen.

Niin semmoista vaan, että ei ole varmaan helppoa olla mies.

Eikä myöskään siksi että.

Kun olin 10-vuotias tytön tyllerö rukoillen kiitin eräänä iltana Jumalaa (kyllä, se oli niitä aikoja) siitä, että en ole poika. Tämä tasan siitä syystä, että pojista tulee isona miehiä ja miehet joutuvat olemaan joulupukkeja.

Niin ei todellakaan ole helppoa olla mies.

Voimia teille.

Ps. Nykyään, kun menen hierontaan, haluan, että paikka on joku varastohuone, katossa välkkyy kirkas loisteputkilamppu, musiikkina soi korkeintaan katupora ja hieroja hakkaa mielellään jollain moottorisahalla selkää. Ei paneta enää.

Sunnuntai-moi!

Moi!

Mitäs tänne kuuluu? No ei mitään erikoista.

Semmoista vähän kuuluu, että tasan viikon päästä on Tallinnan maraton, jonka minäkin aion juosta. Ihan helposti aion. Ei mitään ongelmia ole siinä. Täysillä menen. Viisi tuntia. Kuusi tuntia. Vesipisteelle jään kuolaamaan mukiin. Bajamajassa istun koko ajan. Paskalla istun. Ambulanssilla maaliin. Mitali kaulaan ja Instagramiin kuva, että voitin kaikki.

Sen verran voin paljastaa tässä nyt, että jännittää tosi paljon. En ole treenannut juuri ollenkaan. Kaksi kertaa olen vetänyt pitkän, parin tunnin lenkin (noin 17-20 km). Toinen oli se iso rupinen jörnikkäpenis, jonka vartta pitkin viipotin ympäri Helsinkiä.

Toinen oli tämä sekamelska.

RunKeeperini sekosi ilmeisesti Viikin lehmistä sen verran, että oletti minun juosseen läpi utareiden ja ihan olin näemmä moottoritielläkin kirittänyt autoja. Sitten se ilmoitti minun juosseen kahdessa tunnissa 53 km. Namaste.

Jos maraton-sää on hyvä ja kännykkäni toimii loistavasti niin kuin se ei yleensä toimi, kuvaan juoksusta raportin. Sinkkuraportin. Hikiraportin. Tuskaraportin. Jonkun sellaisen. Tavoitteeni on juosta maraton loppuun asti ja iskeä matkan varrelta kaikki sinkkumiehet ja -naiset.

No en oikeasti iske ketään, koska en osaa, ja silmiin katsominen on kamalaa. Ja koska se tunne, kun joku flirttailee, on outo ja hämmentävä (katso alla oleva kuva).

Ps. Olen käynyt ruokakaupassa joka päivä monta kertaa, koska haluaisin sitten kuitenkin vähän yrittää flirttailla sille yhdelle kaupankassalle. Koska kun kaupankassa antaa kuitin, minusta se tuntuu melkeintreffeiltä. Nähään maratonilla!

Kaikki järjestyy

Olen saanut monta kirjoitusta ja viestiä siitä, miten pahalta tuntuu olla yksin ja että itkettää. Samalla olen saanut kiitosta siitä, että jaksan olla iloinen ja hupsu.

Haluan nyt kertoa teille kaikille, joilla on paha olla ja suru puserossa, että niin olen minäkin itkenyt.

Olen itkenyt aamulla ja päivällä ja yöllä. Olen itkenyt lääkärissä, työpaikalla ja koulussa. Olen itkenyt yksin ja muiden nähden.

Olen itkenyt sille, että olen kohta 60-vuotias. Olen itkenyt sille, että tekemäni ruoka on ollut niin pahaa, että olen joutunut heittämään sen roskikseen.

Olen itkenyt, kun mies on perunut treffit muutamaa tuntia ennen tapaamista. Mies, jonka olen tavannut netissä ja jota en ole koskaan edes nähnyt. Olen itkenyt sitä, että ehdin jo laittautua, sheivata ja siivota asuntoni. Olen itkenyt sitä, että olen kertonut treffeistä innoissani kavereille. Olen itkenyt, sillä mies ei ollutkaan tarpeeksi kiinnostunut.

Olen itkenyt särjettyäni sydämeni sillä tavalla tosi pahasti kaksi kertaa elämässäni. Olen itkenyt, koska olen jäänyt kakkoseksi jollekin toiselle naiselle. Olen itkenyt, koska minusta on tuntunut, että olen ihan tyhmä ja mitätön ihminen, jota kukaan ei halua. Ainakaan se, kenestä minä pidän.

Olen itkenyt katsoessani pornoa, sillä se on muistuttanut minua niistä hetkistä, kun olen ollut rakastamani ihmisen lähellä. Olen itkenyt masturboidessani, sillä olen kaivannut tuon rakkaan ihmisen läheisyyttä niin paljon. Olen itkien puristanut tyynyä kainalossani ja toivonut, että se olisi hän. Olen itkien haaveillut, että voisin ottaa sydämeni särkeneeltä mieheltä taas suihin. Tehdä hänelle hyvää. Omasta nautinnostani välittämättä.

Olen itkenyt liian paljon, kun 24-vuotiaana kävin vaikeita aikoja elämässäni läpi eikä niistä tuntunut olevan ulospääsyä. Olen itkenyt, koska minulla oli kaikki hyvin, mutta tuntui, ettei minulla ollut mitään syytä elää. Olen itkenyt, koska halusin kuolla. Olen itkenyt, koska asia, joka minut lopulta piti pystyssä, oli rakastuminen, sillä se oli ainoa positiivinen tunne kehossani. Olen itkenyt sillä en saanut sitä rakkautta itselleni, vaikka minusta se olisi ollut tuolloin kaiken kamalan kokemani jälkeen elämältä ihan reilu heitto.

Mutta tiedättekö mitä?

Kaikkien niiden itkujen ja murheiden ja surujen takia - minä hymyilen nykyään ihan melkein koko ajan.

Ja siksi minä tiedän, että niin teet sinäkin vielä joku päivä. :)

Tänään on ollut spesiaali päivä

Moi!

Voi vitja sentään, tänään on ollut erikoinen päivä.

Ensinnäkin. Opin, mitä YOLO tarkoittaa. Olen luullut koko elämäni, että kun porukka tägäilee YOLOa kaikkialle, se liittyy jotenkin siihen Jolon panttivankikriisiin vuosien takaa. Pikkuisen olen pahalla ajatellut niitä ihmisiä, jotka ovat sellaista tehneet. Mielenosoituksellisesti en ole yhdestäkään semmoisesta yolottelukuvasta tai statuksesta tykännyt koskaan.

Mutta siis yolo tarkoittaakin, että You Only Live Once. Namaste.

Toisekseen. Flirttailin kaupankassalle. Ensin flirttailin viime viikolla ihan vahingossa. Sitten tänäänkin yritin, mutta se ei enää onnistunutkaan yhtään ollenkaan. Tiputin puolentoista litran limsapullon lattialle ja löin ostoskorilla takanani seisovaa naista käteen samalla kun kiljuin, että unohdin antaa pullonpalautuskuittilappusen ostosten yhteydessä. Se kaikki oli tosi kamalaa, mutta yolo. (Innostuin tästä yolosta nyt ihan täysillä. En lopeta sen käyttämistä koskaan.)

Kolmannekseen. Olen kuullut tässä vuosien varrella useita selityksiä sille, miksi ehkäpä olen sinkku. Yksi selitys on ollut rakas ja lämmin kokovartalopingviiniyöpukuni.

Mutta kamoon. Kuten kuvasta huomaatte, ei se se voi olla. Maailman seksikkäin asu.

Toisen selityksen sain viisivuotiaalta kaveriltani, kun hän kuuli, etten harjaa koskaan hiuksiani. "Ai et sä harjaa sun hiuksia? No sen takia sulla ei oo aviomiestä." No nyt olen välillä vähän harjaillut sormilla. Eli ei voi olla sekään.

Tänään taas sitten saksalainen vieraani sanoi, että piereskelen liikaa.

Loppu.