Unelmieni mies on semmoinen, että...

Just tajusin ihan äskettäin, että enhän minä ole yhtään paljastanut, millainen olisi unelmieni mies.

Tai no vähän olen. Lakuja ja hernekeittopurkkeja kaupasta raahaava ihmisolento, jolla on lenkkitossut jalassa. Saa olla piereskelevää sorttia, mutta ei mielellään sellainen, joka laskee pitkän hiljaisen tappajan peiton alle ja sitten nostaa sen peiton minun päälleni eikä päästä pois.

Niin tässä nyt sitten olisi mustaa valkoisella. Tein ihan videon. Voitte ottaa vaikkapa kynää ja paperia esiin, koska nyt tulee niin selvää faktaa pöydälle, että.

Ps. Odottelen jo kutsua Tanssii tähtien kanssa -kisaan. Varmaan ensi vuonna tulee sitten.

Osaan jo vaikka mitä tanssejakin. Valssia opeteltiin koulussa sillä tavalla, että kuviteltiin seisovamme keskellä joulutorttua (tai natsitorttua, mikä sen oikea nimi nykyään onkaan). Sitten otettiin aina askel kohti liikuntasalin nurkkaa ja kuviteltiin, että se on tortun sakara. Sitten palattiin takaisin lähtöpaikalle eli hillon kohdille.

Siellä mentiin salissa sitten edestakaisin jokaiseen nurkkaan ja lausuttiin jumalallisesti: "Sakaralle - hillolle - sakaralle - hillolle - sakaralle - hillolle."

Semmoista Heinolassa.