Google-haut

Google-haut

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Rakkauskirje mielikuvituspoikaystävälle

Nyt, kun vuosi kohta vaihtuu, kirjoitin rakkauskirjeen ihanalle mielikuvituspoikaystävälleni, jonka kanssa ollaan oltu kimpassa jo kohta seitsemän vuotta.

Tässä kirjeeni:

Rakas mielikuvituspoikaystäväni, 

Kiitos, että olet olemassa. 

Kiitos myös, että olet ollut tukenani jälleen tämänkin vuoden ajan. Olet lämmittänyt kehollasi minua kylminä öinä. Vieläkin haistan kuumat tiukat pierusi nenäkarvoissani.

Kiitos, että muistat laskea pöntön reunuksen aina alas, sillä kun se jää ylös, siinä näkyy minun pissaani. Ei kukaan halua nähdä minun pissaani. No ehkä koirani haluaisivat, mutta ne ovatkin vähän outoja. 

Kiitos, että olet niin hellä ja hyvä rakastaja, ja että silloin kerrankin, kun luulin, ettet halua minua enää koskaan, kyse olikin siitä, että patterisi olivat lopussa. Vaihdoin ne ja kyllä taas suristiin yhdessä menemään niin mahtipontisesti, että naapurin kännykänakku latautui, vaikkei se ollut edes seinässä. 

Kiitos, että olet niin hyvä kuuntelija, ja että tulet vessaankin mukaan silloin, kun en voi lopettaa puhumista kakkaamisen ajaksi. 

Kiitos, että olet välillä mies ja välillä nainen. 

Kiitos, että olet pitkä, lyhyt, paksu, hoikka, killikkamahainen, laiheliini, karvainen, karvaton, musta, valkoinen, keltainen, sininen ja vihreäkin joskus. Aika monta kertaa olet ollut Hjallis Harkimo. Kerran olit se yksi Heinolan Kiekon pelaaja 90-luvulta, joka luisteli pylly pystyssä. Minä olin vasta 11-vuotias ja tulin katsomaan pelejä isäni kanssa ainoastaan sen takia, että sain ostaa karkkipussin ja näin pystypyllyn jäällä. Jos peli kävi liian tasaväkiseksi ja taklailevaiseksi, siirryin jäähallista ulos, sillä en koskaan kestänyt sitä jännitystä. Mitäpä jos vastustajahirviö olisi survonut pystypyllyyn mailansa? 

Minusta on ihanaa lähteä vuoteen 2016 sinun kanssasi.

Kiitos. Minä rakastan sinua. 

Rakkaudella, 
Henriikkasi 

--------

Ja tässä mielikuvituspoikaystäväni vastaus:

Moi Henriikka, se on silloin vastustajalle jäähy esim. koukkaamisesta, estämisestä, huitomisesta, poikittaisesta tai korkeesta mailasta. 



RAKKAUTTA VUOTEEN 2016!
(ja muistakaa, ettei miehet vältsii vastaa viesteihin, jos niissä ei kysy mitään)

perjantai 18. joulukuuta 2015

Kohta 7 vuotta sinkkuna

Ystäväni kysyi minulta taannoin, mitä toivon ensi vuodelta. Olimme juuri puhuneet kuluvasta vuodesta ja olin pohtinut, miten se oli heitellyt minua ihan holtittomasti ympäriinsä.

Rupesin selittämään ihan innoissani, miten haaveilen siitä, että sisimpäni olisi vähän vahvempi ja tunteet, joita koen, eivät menisi niin suurella volyymillä lävitseni. Toivoisin, että ne vain paukuttaisivat pintaa, täristäisivät hetken - vähän samalla tavalla kuin pakarat hyllyvät, kun kaveri paukuttaa takaapäin, mutta kuitenkin niin, ettei koko perse repeä.

Se oli ainoa toiveeni, olin siihen tyytyväinen.

Hetken kuluttua tajusin, että mitäs helvettiä. Ensimmäistä kertaa koko sinkkuelämäni aikana en ajatellutkaan sitä, että voi kunpa rakastuisin ja löytäisin kumppanin.

Minua alkoi naurattaa. Ei sillä, etteikö olisi kivaa rakastua ja löytää uusi ystävä, jolla on sellainen muna, jota voipi kosketella.

Minua alkoi naurattaa, koska nyt on tainnut tapahtua se, mitä kohti olen taapertanut 31 vuotta. Se on vaatinut tielleen aika paljon ahdistusta, pari sydänsurua ja yhden börniksen.

Minua alkoi naurattaa, koska taidan olla vähän ihastunut. Minuun.

JES!

Taustalla soi ripiitillä Coldplayn Adventure Of A Lifetime. Miten nää voi tehdä kerta toisensa jälkeen näin hyvää musaa. En tajuu.


tiistai 8. joulukuuta 2015

Sain kustannussopimuksen

Kirjottaminen on ollu mulle aina vähän astetta isompi juttu. Se tuntuu turvalliselta fantasiamaailmalta, jossa voin olla ihan mitä vaan - vaikka sellanen itsevarma ja rohkee nainen, en ujo ja epävarma, minkälainen oon oikeesti.

Seitsemän vuotta sitten elin aika syvissä vesissä.

Ilkka Alangon sanoin: "Tuli aika jolloin haluta vois hypätä pois rajan taa katsomaan, mikä toisella puolella odottaa."

Onneksi kuitenkin mulla on aina ollut kynää ja paperia (oikeesti läppäri ja wordi). Niiden avulla pääsen hyppäämään ihan millaiseen fantasiamaailmaan haluan ja voin puhua mistä vaan. Niissä maailmoissa on hyvä olla. Oon kirjoittanut paljon itselleni ja lopulta viime vuosien myötä blogiinkin.

Viime heinäkuussa sain viestiä yheltä kustantajalta, että mun (salaisesti tusaamasta) käsikirjoituksesta ei tule kirjaa. Olin siinä vaiheessa pyöritellyt tekstiä jo neljä vuotta, kirjoittanut sen alusta loppuun uudestaan 12 kertaa.

Siitä huolimatta päätin, että vietän syyskuisen Thaimaan-määmatkani läppärin ääressä kirjoittamassa, koska tykkään siitä. Aattelin, että ei se päämäärä vaan matka. Pitää tehdä sitä, mitä rakastaa.

Ja sitten tällainen uutinen kolahti mun sähköpostiin.

Ette voi uskoa, miten iso juttu tää on mulle. Kuluva vuosi on ollu ihan hullun rankka. En olis ikinä uskonut, että se päättyy näihin tunnelmiin.

"Jatkaa on hyvä, kun on kädet täynnä voimaa kuljettaa tätä laivaa. Myrsky tuo vaan rikkautta tullessaan", jatkaa Ilkka Alanko lauluaan.

Niinpä. ❤ Oon niin kiitollinen.

lauantai 5. joulukuuta 2015

Paniikkikohtaukset ja ahdistus

Sain kirjeen lukijaltani, joka toivoi, että kirjoitan paniikkikohtauksistani.

Ensimmäinen paniikkikohtaus iski 23-vuotiaana, kun opiskelin opettajaksi ja olin suorittamassa perusharjoittelua koulussa. Muutama päivä aikaisemmin oli tapahtunut Jokelan kouluampuminen. Puhuimme tästä aiheesta muiden opettajaksi opiskelevien kanssa.

Yhtäkkiä en pystynyt olemaan enää luokassa. Pyörrytti. Silmissä sumeni. Kädet tärisivät ja jalat. Sydän hakkasi kovaa. Luokkahuone tuntui epätodelliselta. Lähdin pois ja päättelin, että minulla on kokovartalokasvain, joka tappaa minut siihen paikkaan.

Ei ollut. Onneksi. Menin muutaman päivän kuluttua lääkäriin, koska olin varma, että kuolen pian. Siellä minulle selvisi, että kyseessä oli "vain" paniikkikohtaus. Annoin sille nimeksi Jälli, koska luin jostakin, että se helpottaa.

Ei helpottanut. Taistelin kohtausten kanssa vuoden verran. Taistelin kampaajalla, leffateatterissa, metrossa, kavereiden kanssa, kotona, vanhempien luona, kaupassa. Kaikkialla.

Väsyin siihen, että joka aamu herätessäni sykkeet olivat niin korkealla, että kohtaus olisi saattanut helposti iskeä uudelleen. En ollut turvassa siltä edes kotonani.

Joten tuli päivä, kun en pystynyt lopettamaan itkemistä. Olin hajonnut palasiksi siinä vaiheessa jo. Ahdistus oli täysillä päällä. Soitin Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiön mielenterveyspalveluihin. Jouduin jonottamaan ennen kuin kukaan vastasi. Pelkäsin, mitä tapahtuu, jos en jaksa jonottaa. Kun vihdoin vastattiin, itkin koko puhelun ajan.

Kävin psykologin vastaanotolla puolen vuoden ajan (psykoterapiaan oli liian pitkät jonot, en olisi voinut odottaa). Itkin joka kerta, käärin märästä paperista semmoista rullaa. Aina sama kaava. Uskalsin sanoa ensimmäistä kertaa ääneen, että haluan pois kehostani, koska siellä on niin paha olla. Pelkäsin, että tapan itseni. Luulin, että tapan itseni.

Tuli toinen kouluampumistapaus. Luulin, että minäkin kohta tapan kaikki. Että polkuni on tallattu valmiiksi, enkä voi siihen enää vaikuttaa. Sisältä olin jo puoliksi mullan alla. Hoidin kuitenkin opiskelut, työt ja parisuhteen täydellisesti enkä näyttänyt mitään ulospäin. #tunnollisuus

Vieraalle ihmiselle puhuminen auttoi kuitenkin pikku hiljaa. Auttoi, että pääsin sanomaan ääneen sen, että haluan ajaa autolla seinään. Että minä pelkään. Että en välitä enää mistään. Että minua ei kiinnosta, jääkö joku kaipaamaan minua, vaikka en ole täällä.

"Valkotakkiset ihmiset eivät tule hakemaan sinua, vaikka puhutkin kuolemasta. Ajatus on eri asia kuin teko", psykologi sanoi minulle. Tämän ajatuksen voimin minä jaksoin, vaikka pelkäsin joka päivä, että vahingoitan itseäni tai muita.

Puolen vuoden päästä olin käsitellyt jo sen verran asioita, jotka tähän jamaan minut saivat, että pystyin jatkamaan jälleen suht normaalia elämää ilman psykologin apua.

Silloin halusin vain selvitä päivästä hengissä, en ymmärtää, mikä minulla oli. Vasta myöhemmin olen tajunnut, että se oli hyvin pahaa ahdistusta. Ja että ahdistus-tunteeseen kuuluvat tietyt asiat, kuten vaikkapa kuoleman ajattelu ja paniikki.

Ymmärsin, että ahdistus ja paniikkikohtaukset eivät ole maailman loppu eivätkä edes vaarallisia, vaikka ne siltä tuntuvatkin.

Tärkeintä on puhua niistä tuntemuksista, kohdata ne, hyväksyä ne. Siitä alkaa parantuminen.

Puoli vuotta sitten minulla oli börnis eli burn out. Se ei tuntunut yhtään niin pahalta, vaikka hirveää sekin oli. Olen siis voimistunut. En ajatellut kuolemaa vaikka ahdistikin. Ymmärsin, että olen liian kiltti ja tunnollinen. Että en laita omaa hyvinvointiani koskaan etusijalle. Jos sen tajuamiseen tarvitaan börnis, niin olkoon sitten niin.

En ole vihainen itselleni. Ennen paniikkikohtauksia ja pahinta ahdistusta olin vihainen kaiken aikaa ja kaikelle. Hirveän vihainen. Huusin poikaystävälleni ja koirilleni, raivosin pienistä turhista asioista. En ole enää sellainen. Asioiden läpikäyminen poisti minusta ylimääräisen kiukun. En myöskään saa paniikkikohtauksia enää, ja jos melkein semmoinen iskee, pysäytän kaiken ja rauhoitan itseni. Katson ensin, että mitä minulla on päälläni, ja ajattelen sitten, että näissä vaatteissa on hyvä kuolla - ja paniikkikohtaus on silleen, että wadaaap, etkö sä pelkää mua, ja menee pois.

Opettelen nyt (vasta) laittamaan itseni etusijalle, rakastamaan itseäni. Kuukausi sitten ymmärsin, että olen erityisherkkä. Tämä taas avasi ihan uusia mahdollisuuksia kasvattaa minäkuvaani ja itsetuntoani, koska ne särkyivät aika pahasti. Ymmärrän nyt myös sen, miksi ihastun todella tulisesti ja intohimoisesti. Ymmärrän, että sellainen minä olen, sellainen hermojärjestelmäni on.

Tästä aiheesta kirjoittaminen ei ole minulle rohkeutta. Minulle ei ole rohkeutta kirjoittaa siitä, että yritin teininä tunkea banaania vaginaani. Minä pelkään muita asioita, esimerkiksi miehiä. Minulle olisi helpompaa ottaa suihin rahasta kuin puhua miehen kanssa. Tähän ei liity mitään traumaa. Luulen, että se johtuu siitä, että pelkään tulevani torjutuksi tai ihastuvani sellaiseen, joka ei välitä minusta.

Mutta arvatkaa, että minä olen hurjan vahva nykyään. Herkkyys ja energisyys ovat vaikea yhdistelmä, ja siksi olenkin usein juossut itseni suohon. Ymmärrän nyt, että en pystyn kaikkeen eikä minun tarvitsekaan. Ymmärrän pysähtyä ja kuunnella itseäni. Vihdoinkin. :)

Nuoltakin pitää vetää ensin taaksepäin ennen kuin se voi lähteä vauhdilla eteen.

Siispä rohkeutta kaikki ystäväiseni. Uskomatonta kyllä, näistäkin asioista selviää hengissä.

maanantai 30. marraskuuta 2015

Mitä tehdä, kun seinälaasti kiihottaa enemmän kuin kumppani?

Mitä tehdä, kun tapaa maailman suloisimman ihmisen, mutta sängyssä kemiat eivät vain yksinkertaisesti kohtaa?

Tämmöisen huolestuneen viestin sain naislukijaltani.

Minä miettisin semmoista, että tekeekö mieli suudella toista. Jos ei hirveästi tee, voi olla, ettei ala väkisin-imuttamalla tekemäänkään. Koskaan. Joskus se vaan pitää hyväksyä, vaikka toinen olisi kuinka kiva ja viehättävä.

Jos pussailu on kivaa, mutta sängyssä molemmilla on jotenkin erilainen tatsi hommaan, käskisin miehen riisuutumaan alasti. Hellästi käskisin. Lemmen äänellä kuiskaten. Auttaisin vähän. Pikkusen housuja kiskoisin.

Sitten alkaisin hieromaan sieltä täältä ja lopulta ihan munasta asti. Pyytäisin miestä kertomaan, mitä tällä joustikilla pitää tehdä. Uudenlainen malli vaatii aina totuttelua. Kuuntelisin tarkasti ja tottelisin nöyrästi. Niin kauan tottelisin, että silmäripsissä roikkuisi 300 miljoonaa siimahäntää.

Sitten lähtisin pitämään omia oppitunteja. Vaginamonologin vetäisin. Hieroisin ajovalot päälle ja neuvoisin, miten on hyvä koskea. Lettuni levittäisin siihen. Miehen naaman eteen avaisin. Sylkisin kaverin sormille ja käskisin koskettaa tosi hellästi. Sanoisin, että antaa mennä vaan, testaile rauhassa. Minä kertoisin, milloin on hyvä ja milloin joku toinen taktiikka olisi parempi. Antaisin ohjeita kuin universumin paras kartturi. Up in the ass, sanoisin.

Mutta jos ei vielä lukukauden lopussa alkaisi homma luistamaan, sanoisin, että kun nyt tässä olen ihan rehellinen itselleni, niin en ole sillä tavalla kiinnostunut jatkamaan.

Sen jälkeen rapsuttelisin irronneet seinälaastit pois, maalaisin uuden pinnan ja masturboisin tyytyväisenä, ehkä pieraisisin vapautuneesti samalla. Onnesta pieraisisin.

torstai 26. marraskuuta 2015

Miten voi puhua salaa itsekseen

Moi!

Ihan varmasti moni, joka asuu jonkun kanssa, miettii, että miten voikaan puhua itsekseen salaa. Koska ei voi puhua itsekseen, jos joku kuulee. Tällä videolla tulee siihen ihan kiva vinkki.


Minä olen nyt lakossa ja boikotissa ja lamassa. Olen nimittäin sometus-säännöstelyn piirissä, sillä olen viettänyt siellä elämästäni ihan liian monta minuuttia. Saan käydä somettamassa (luen aina, että sormettamassa, mutta sitä saan tehdä ihan niin paljon kuin jaksan) kolme kertaa päivässä. Se tuntuu paljon paremmalta kuin 300 kertaa päivässä.

Moikka moi ja kivaa viikonloppua ystävät!

Ps. Olette varmaan miettineet, että mikähän diagnoosi tuolla Rönkkösellä oikeen on, kun se on vähän erikoinen. Noh. Tajusin pari viikkoa sitten, että minä olen erityisherkkä (se on synnynnäinen, hermostollinen ominaisuus). Äitini on hokenut sitä minulle kyllä aina ja sitten, kun luin vähän aiheesta lisää, niin namaste beibit - kyynelet valui pitkin nännejä ja räkä roikkui haarovälissä asti.

Olen ihan oikeasti kuvitellut, että minussa on jotain vikaa, koska reagoin aivan helvetin voimakkaasti kaikkeen sekä hyvässä että pahassa. Toisin sanoen olen luullut, että teen lähestulkoon kaiken väärin, koska elämä tuntuu välillä heittelevän mihin sattuu aika isolla ritsalla. Tämä erityisherkkä-sana, jonka olen nähnyt pomppivan mediassa viime aikoina, on ärsyttänyt minua, koska ajattelin, että herkkiähän me kaikki ollaan. Mutta sitten on eräät, jotka reagoi vähän voimakkaammin eikä sille voi mitään. Olenkin tässä nyt viimeiset pari viikkoa ollut ihan mind blown, sillä kaikki, mitä minulle on tapahtunut (esim. börnis), on saanut ihan uuden merkityksen.

Semmoista. :)

torstai 19. marraskuuta 2015

Kun rakkaus pelottaa

Minua pelottaa rakkaus.

Se pelottaa siitä syystä, että olen joskus avannut itseni toiselle, luottanut häneen ja uskonut johonkin, ehkä omiin haaveisiini, ja sitten olenkin saanut kovia iskuja sydämeeni. Sydän ei koskaan unohda sellaista. Se voimistuu kyllä ja palautuu - mutta se ei unohda.

Minä en ole katkera enkä vihainen enkä syytä siitä ketään. Niin vain tapahtui, koska elämä on sellaista, että se tapahtuu kaikella mahdollisella tavalla. Ja minä opin siitä ihan hirveästi.

Mutta silti pelkään, että se tapahtuu uudestaan. Välillä pelko on niin kova, että lamaannun ihan täysin. Tai ehkä ennemminkin sydämeni lamaantuu. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että en uskalla katsella haaveitani enkä uskalla tehdä mitään. En uskalla lähettää viestiä, en uskalla soittaa, en uskalla kysyä. Tuntuu helpommalta laskea irti.

Sellaisina hetkinä palaan mielikuvitusmaailmaani. Siellä nimittäin asustavat ne pelot ja möröt, mutta myös haaveet ja toiveet. Todellisessa maailmassa ne näkyvät ainoastaan reaktioina, tekoina ja tekemättömyyksinä. Mutta mielikuvitusmaailmassa ne näkyvät sellaisina kuin ne ovat.

Siellä maailmassa seison metsän reunalla. Tiedän, että jossain kaukana metsän takana on kukkula, josta on upeat näkymät, ja sinne minä haluan mennä. Kaikki sanovat, että siellä on upeaa ja hyvä olla. Mutta muistan, miten viime kerralla (ja sitä edelliselläkin) lähdin juoksemaan ihan täysillä kohti pöpelikköä. Hihkuin onnesta ja huutelin riemuhuutoja. Menin lujaa, koska uskoin tietäväni reitin sinne paikkaan, josta kaikki puhuvat.

Eikä kulunut kauaa, kun olin vyötäröäni myöten suossa enkä meinannut millään päästä sieltä pois. Ja kun vihdoin pääsin ystävieni avustuksella ylös, olin läpimärkä ja uupunut. Minun oli pakko palata samaa reittiä takaisin. Mennä kotiin, vaihtaa vaatteet ja levätä.

Ja silloin rupesin pelkäämään. Rupesin uskomaan, että ei siellä mitään upeita maisemia ole. Että kaikki huijaavat. Että minun maisemani onkin vain upottava suo ja tiheä metsä. Että ei minulle ole tarkoitettu semmoisia kauniita näkymiä.

Kun aikaa kului, uskaltauduin vihdoin takaisin metsän reunalle, jossa nyt seison jalat täristen. Surulliset muistot saavat kyyneleet poskilleni, mutta se ei haittaa.

Sillä nyt minulla on uusi suunnitelma. Menen varovasti, askel kerrallaan. Tunnustelen maata. Jos se alkaa upottaa, pysähdyn ja tuumailen. Minä en voi siirtää maata tai muuttaa sitä toisenlaiseksi. En yritä enää mennä upottavan maan yli enkä ainakaan aio kääntyä takaisin.

Mutta yhden asian voin kuitenkin tehdä. Voin kiertää sen.

Sillä tavalla minä osoitan, että pystyn tekemään pelolleni jotain. Että en ole sen vietävissä. Ja että sen takana, jossain kauempana on se upea paikka, jota kohti minä kuljen.

torstai 12. marraskuuta 2015

Miksi välillä kannattaa huijata itseään?

No siksi!


perjantai 6. marraskuuta 2015

Miten kaukosuhteen saa toimimaan?

Helsingissä asuva 30-vuotias nainen selaa Tinderiä, löytää kivan miehen, mutta toteaa: "Äh, tää asuu Espoossa, liian kaukana."

Jokaisella meistä on oma käsitys siitä, milloin mahdollinen kumppaniehdokas on liian kaukana. Minullakin on. Siksi laadin tämä kirjeen, jotta kun sellainen mies tulee vastaan, voin heti toimia.


Dear Nasa,

I met this really nice guy on Facebook. He reads my blog and he contacted me. Now we've been chatting for awhile. I like him alot, he's sooooo funny and cute and I would like to meet him. 

But the thing is that he lives in space, near by the Moon, on a small rock that is circulating it or something. I don't really understand. Sometimes he sends me telepathic messages where he shares his location but I don't know where exactly he sends them.

So I was just wondering could you drop me off on the Moon? He could probably pick me up from there or something. Basically any weekend is okay this year and the next one too.

I have 797,31 euros in my bank account, is that enough? Also I can easily order online new Moon Boots.

Yours sincerely,
Henriikka Rönkkönen
Single


Yllämainittu tilanne on oikeasti ainoa vaihtoehto, joka minua ahdistaa, sillä se vaatisi ihan helvetisti duunia, mutta en usko tämänkään olevan mahdoton.

#järjestelykysymyksiä

tiistai 3. marraskuuta 2015

MULLA ON POIKAYSTÄVÄ!

Tai siis housut, poikaystävähousut.

Menin kauppaan ja olin silleen, et oispa mulla poifrend ja kappas vaan, niitä voi ostaa. Olin ihan et ota mun rahat. Ja se otti!

Tää mun uus poikaystävähousu on niin mukava. Oli ihan hiljaa koko kauppareissun ajan ja heti kotona halus hyppää päälle. Aika paljon puristelee perseestä, mutta myyjä sano et ajan kanssa alkaa silleen enemmänki sivellä ku puristaa.

Kuulemma näitä pitää sisäänajaa pari viikkoa. Mä kuiskasin sovituskopissa mun poikaystävähousulle, että kyllä mä sulle sisäänajot näytän. Poikaystävähousu katto mua silmiin ja oli silleen et joo. #melkeinsaamista #sinkkuelämää



sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Älä koskaan kasva aikuiseksi, se on ansa

Yhdellä kolmevuotiaalla kaverillani oli kerran paha mieli, joten kysyin, haluaako hän katsoa kuvia kännykästäni, koska kun saa ajatukset muualle, se aina helpottaa oloa.

Sitten vastaan tuli tämä kuva, ja pieni kaverini pysähtyi tuijottamaan sitä toviksi. Hän kysyi, mikä se on, ja minä vastasin, että se on hiekkakakku, jonka tein lomamatkallani. Kaverini oli silleen, että ok, ja me jatkettiin kuvien selaamista.



Minä pidän siitä, että lapsen maailmassa tämä on ihan neutraali ja normaali asia. Vasta aikuiset saavat kaiken muuttumaan jotenkin häpeälliseksi ja epänormaaliksi.

Kerran leikin yhden viisivuotiaan kaverini kanssa barbeilla, ja hän sanoi, että nyt nää barbit näyttää tissejä poneille, ja minä olin silleen, että tottakai näyttää.

Olen päättänyt jo kauan aikaa sitten, etten koskaan kasva aikuiseksi, koska se on ansa. En ala häpeämään alastonta kehoani enkä seksuaalisuuttani enkä pierujani. Ja on muuten paljon kevyempi olo.

perjantai 16. lokakuuta 2015

Erityisen parasta on itkeminen

Julkaisin Instagramissa tämän kuvan viime viikolla. Laitan sen vielä uudestaan tänne, koska koen aiheen tärkeäksi.

Somessa näkee harvoin selfieitä, joissa itketään, mikä on ihan ymmärrettävää. Vaikka itse tykkäänkin pelleillä ja nauraa, itkemisen merkityksen tärkeys on kasvanut entisestään - erityisesti börniksen aikana, jolloin en saanut 6 kk kyyneliä juurikaan valutettua ulos enkä näin ollen pystynyt purkamaan silloisia tunteitani.

Itkin eräänä päivänä ainakin 3 tuntia putkeen. Ei ollut menkkoja. Ei ollut tapahtunut mitään, mikä olisi saanut itkemään. Kuuntelin yhtä ainoaa biisiä ripiitillä (Gary Jules - Mad World), koska se avasi hanat.




Otin itsestäni kuvan, koska olen tässä ehkä onnellisimmillani, mitä olen ollut vuosiin, vaikka se ei näytä siltä ulospäin. (Vrt. kuvat, joissa jengi poseeraa puolialasti --> haetaan tykkäyksiä eli onnellista ja hyvää oloa, mutta saavutetaanko sitä lopulta niillä keinoin...)

Onnea usein etsitään onnistumisista, saavutuksista ja voitoista. Muistan, kun olin juossut maratonin, oloni oli enemmänkin tyhjä kuin onnellinen. Haave oli saavutettu, ja tajusin, että itse asiassa matka kohti sitä olikin ollut merkityksellisempi. Toki päämäärä on myös tärkeä - mutta on hyvä pitää mielessä, että siellä ei välttämättä odotakaan sitä, mitä kuvittelisi.

Joten...

Itketään niin maan perkeleesti, ettei naama mahdu turvotukseltaan ovenkarmeista ulos. Vaikka se itkun aihe olisi omasta mielestä kuinka turha tai typerä, niin sitä parempi vaan. Tai jos kaikki asiat tuntuu olevan tosi hyvin, silloin erityisesti kannattaa itkeä.

Minä olen tässä kuvassa itkenyt sitä, miten ihania ihmisiä elämässäni on ja miten onnellinen olen siitä, missä olen nyt, vaikken olekaan saapunut monien asioiden suhteen vielä parkkiruutuun.

Mutta minä olen itkenyt joskus myös sitä, että olen kohta 70-vuotias sinkkuvanhus, joka kertoo lehtihaastatteluissa, että "ei vaan ole tullut sellaista sopivaa vastaan". Olen itkenyt sitä, kun olen painellut kipeää mahaani ja analysoinut, että minulla on ihan varmasti joku mahasyöpä. Olen itkenyt sitä, kun asuin opiskelijakämpässä, josta oli vuoden päästä muutettava pois, että mitäpä jos muuttopäivänä on niin paljon lunta, ettei pakettiautoa saa ajettua pihaan. Kyllä. Minä olen itkenyt sitä, että mitä jos vuoden päästä on paljon lunta.

Pistäkää paremmaksi.

Ihanaa viikonloppua!

tiistai 13. lokakuuta 2015

Kun mielikuvituspoikaystävä tulee poran kanssa ja pyytää lasagnea

Mun mielikuvituspoikaystävä tuli käymään taas ja oli silleen, et "voitko tehä mulle lasagnea ihan ite alusta loppuun kato ku mä oon hikoillu maskuliinisissa urheilukarhuntappelupesukoneenkantohommissa niin paljon, kato mun lihaksia ja öljyttyä vartaloa".

No mä katoin ja sanoin, että tietty (vaikka en oo koskaan tehny muuta ku valmislasagneja).

Mielikuvituspoikaystävä meni suihkuun hieromaan saippualla itteään kaikkialta. Kaikkialta hieromaan meni. Ja sen jälkeen se nukahti alasti mun sängylle. Raikkaana ja puhtaana. Siinä pötköttää.

No mä tein sitten sen lasagnen, koska mun mielikuvituspoikkis oli todellakin ansainnu sen. Mä ihastelen nyt tässä tätä lopputulosta.


Siinä ohjeessa kyllä luki, että lasagne on valmis, kun sen pinta on kauniin ruskee. En vaan heti tajunnu, että siis koko vuoan pinta on kauniin ruskee ulkoreunoja ja pohjaa myöten. Enkä varsinkaan tajunnu, että myös uunin pohja on samanlainen, kun lasagne on valmis.

Mut semmonen mä oon, etten aina tajuu näitä ohjeita ihan heti. Nyt mun kuitenki täytyy mennä rasvaamaan mun mielikuvituspoikaystävän karhutappelussa saamia haavoja vähän. Ja hieromaan sen lihaksia. Rasvalla.

(Mietitte varmaan, millon oon viimeks harrastanu seksiä. Se oli sillon vuonna 1879 keväällä vaginapierun aikaan.

Kyllä jokaisella pitää olla yks karhutappelumielikuvituspoikaystävä, joka tulee sun asuntoon haalareissa, yläosa auki, poran kanssa ja se poraa sun kiviseinää niin paljon ja niin kovaa, että naapuritkin kuulee. Se poraa ja poraa, painaa sitä päätä sinne reikään. Tekee hikistä työtä, että pääsee syvemmälle. Painaa sitä poraa. Painaa painaa poraa lujasti ja tiukasti...)

torstai 1. lokakuuta 2015

10 paljastusta seksielämästäni

Sitä ei ole.

Joten siirryn suoraan lukijapalautteeseen.

1. "Miksen löydä sua Tinderistä?" Se johtuu siitä, etten ole siellä. Pelasin kyseistä peliä tammikuussa 2015 parin viikon ajan enkä pitänyt siitä. Hakkasin Tinderiä tunnin illassa, en jutellut kenellekään, koska miksi olisin (kiva tukka sulla ;) oot söpö :P ) ja lopulta masturboin. Hirveän työläs esileikki.

2. "Kirjoita slut shamingista." Googlasin kyseisen termin juuri. Eli siis naista häpäistään, puhutellaan huorana tämän aktiivisen seksielämän takia tai muuten vaan. Olen kuullut joskus itsekin olevani huora eikä se kivalta ole tuntunut. Mutta silti uskon, että kyseessä on lausujan oma epävarmuus itsestä (vrt. vitun homo). Kyseinen henkilö siis pyrkii tekemään syntiä asiasta, joka ei ole lähelläkään helvetinportteja. Kuten lapsena jo opittiin: "Se, joka haukkuu, on ite." Naisessa, joka haluaa munaa tahi römpsää, ei ole mitään vikaa. Paneminen on kivaa.

3. "Pannaanko?" En edelleenkään jaa täällä persettä. (Vaan Manskun ja Aleksanterinkadun risteyksessä, kolmen sepän patsaan keskiössä, täyden kuun aikaan.)

4. "Miten sä voit olla sinkku??" Syy lienee joko se, että puhun avoimesti asioista, tai se, että tyypillisesti aktin jälkeen puraisen terskan irti.

5. "Kauan sä oot ollu ilman seksiä?" 9 kuukautta, 5 päivää, 8 tuntia ja 34 minuuttia.

6. 9 kuukautta, 5 päivää, 8 tuntia ja 35 minuuttia.

7. 9 kuukautta, 5 päivää, 8 tuntia ja 36 minuuttia.

8. 9 kuukautta, 5 päivää, 8 tuntia ja 37 minuuttia.

9. 9 kuukautta, 5 päivää, 8 tuntia ja 38 minuuttia.

10. 9 kuukautta, 5 päivää, 8 tuntia ja 45 minuuttia. (kävin välissä pissalla)

11. Meinasin ihan tosissani, että suoritan lentolupakirjan, koska pelkään lentämistä, mutta se on niin kallis, että täytyy keksiä jokin muu haaste.

12. Mutta jo näinkin rohkea ajatus (ja teko: "lentolupakirjan" googlettaminen) tarkoittaa sitä, että energiatasot alkavat olla meikeläisen sielussa kohdillaan.

13. Eli täällä kaikki hyvin.

Hyvää yötä.

maanantai 21. syyskuuta 2015

Miten sulla on menny miesjutut noin niiku omasta mielestä?

Löysin päiväkirjoja äidin luota yhdeksän ja luulin, että siinä kaikki. Jumalauta, ei ollut. Löysin ainakin saman verran lisää omista sässynöistäni, joita en ole penkonut vuosiin. Lisäksi löysin vihon, johon olen kirjoittanut kaikki tekstiviestikeskustelut erään pojan kanssa. Se oli sitä aikaa, kun kännykkään mahtui kerrallaan 20 viestiä ja niitä piti poistaa, jos halusi saada uusia.

Tässä lyhyt tiivistelmä 13-vuotiaan Henriikan päiväkirjasta. Tämä on kaikki totta ja minun kirjoittamaa. Jumalauta.


3.2.1997 ”Me nähtiin kaupungilla Teemu, Jukka ja Juho. Mä en kehannu moikata jos niitä ois hävettäny tai jotain."

4.2.1997 ”Me heiteltiin Villeen ikkunaan lumipalloja. Me tilattiin pitsa ja sen toi söpö jätkä. Sit me mentiin uuestaan heittelee lumipalloja Villen ikkunaan.”

5.2.1997 Kahden sivun mittainen rakkaustarina, jossa: ”Poika rientää uuteen elämään mutta tyttö jää paikalleen ja palaa helvetin tulessa.”

7.2.1997 ”Mentiin istumaan Mäkkäriin. Mä rakastuin Teemuun.”

8.2.1997 Lista Teemun ihanista jutuista, jossa muun muassa: "Siistit hanskat. Ihana luokkasormus. Hyvä laskemaan liukumäkeä."

9.2.1997 Lista siitä, kuinka päästä Hänen lähelle (ei siis Jumalan vaan ihastuksen). Listalla muun muassa: ”Jos Hänellä on sormus tai joku sano että haluat katsoa sitä. Jos Hänellä on taskuissa jotain pyydä ensin ja yritä sitten ottaa. Kehu vaatteita tai jotain. Keskity Hänen juttuihin ja anna välikommentteja ettei Hän luule että olet hiljainen nörtti. Hiplaa Hänen pipoa tai jotain.”

13.2.1997 ”Teemu oli laskiaisriehassa. Mä silittelin sen koiraa. Teemu on edelleen söpö.”


14.2.1997 ”Mä en jaksa kytätä sitä (Teemua) Cittarissa joka päivä ja mix mä sitä kyttäisin ku se ei ees tykkää musta.”

15.2.1997 ”Teemu tuli just Mäkistä ulos ku myö kaahattiin siitä just ohi. Se katto meijän autoa. Mä en tiiä kattox se mua.”

16.2.1997 ”Se inhoo mua ja mä oon sille liian pentu.”

17.2.1997 ”Onneks pääsen unohtamaan sen hiihtolomalla ku myö lähtää Ylläkselle. Sielt varmaan löytyy söpöjä jätkiä.”

27.2.1997 Ylläksellä. ”Sen yhen söpön jätkän nimi on Kari.”

1.3.1997 Rakkaustestin tulos: ”Menet naimisiin hänen kanssaan (eli Karin)”

4.3.1997 Lista Karista, jossa muun muassa: "Cool pipo. Siisti beba. Seksikkäät ruskeat kiharat hiukset. Paljon söpömpi ku Teemu."


5.3.1997 ”Karilla on aina jotain likkaseuraa. Eli se siitä.”

19.3.1997 ”Teemu on sittenki söpömpi ku Kari.”

20.3.1997 Nyytti-hamsterin hautajaiset. Runo Nyytille: ”Olix sun pakko mennä? Nyt mä vasta tajuan kuinka ihana sä olit. Paitsi jos sä et koskaan ois kuollu mä en ois koskaan tajunnu kuin ihana sä olit.”

21.4.1997 ”Voisin olla naked teemun kaa…”

18.6.1997 ”Jaakko on paras tällä hetkellä.” Lista Jaakosta: "Hyvin pukeutunut. Hyvä kroppa. Muodikkaat hiukset." Viereen liimattu tamponimainoksia.

Tänään, 31-vuotiaana mietin, miten viikko sitten laitoin paniikissa kahdelle kaverilleni viestiä, mitä minun kuuluu nyt tehdä, kun mies ei ole vastannut viestiini.

Niin. Eli siis hyvin on mennyt ja täysillä mennään edelleenkin!

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Mies – mieti, miten jännittävää olisi, jos vehkeesi toimisi kuin vagina

Teksti ei sovi herkimmille (miehille) eikä ole masturbointimateriaalia (ainakaan suurimmalle osalle).

Luettuasi tämän voit kuvitella milloin vain ja missä vain, miltä tuntuisi, jos vehkeesi toimisi kuukauden ajan kuin vagina. Tämä rentoutusharjoitus auttaa sinua pääsemään lähemmäs tuon niin kauniin ja upean elimen sielunmaisemaa. Voit halutessasi lukea tekstin ääneen kasetille ja kuunnella sen illalla nukkumaan käydessäsi uudelleen ja uudelleen.

No niin, nyt se alkaa:

Heräät aamulla hyvin nukutun yön jälkeen äärimmäisen kireänä. Et ole noussut edes sängystä ylös, mutta silti vituttaa kaikki. Saatana, kun vituttaakin. Et tiedä, mikä ottaa päähän, mutta kovasti ottaa. Äärimmäisen tahmaisen päivän jälkeen itket illalla sitä, että kaikki on ihan syvältä ripuliperseestä eikä mikään onnistu.

Mutta ei hätää. Tämä kestää vain muutaman päivän ja kertoo siitä, että munastasi vuotaa kohta verta viikon ajan. Ai että. Niin mukavaa.

Kuukautisten ensimmäiset kaksi päivää ovat ihan tuskaa. Vatsaasi sattuu ja vehkeesi on arka, turvonnut ja kipeä. Saat tukkia munaasi koko ajan jollakin tupolla tai vaihtoehtoisesti pääset käärimään sen hiostavan siteen sisälle muhimaan ja haisemaan.

Joudut koko viikon ajan olemaan varuillasi, etteivät veret valu reisille asti. Erityisen varuillasi joudut olemaan urheillessa, jolloin suurimmat veriköntsät irtoavat parhaiten ja humpsahtavat maata kohti. Mmmmmm.

Mutta siis tämähän on ihan tavallista arkea. Ei mitään uutta ja erikoista. Menkat, niin nähty.

Ei hätää, sillä lisää on luvassa.

Viikko ennen kuukautisia kalsarisi ovat yllättäen rusehtavat. Joka päivä. Ja ehei, se ei ole kakkaa. Sitä kutsutaan tiputteluvuodoksi, ja se on kuivunutta housuihisi valunutta verta, minkä hormonikierto aiheuttaa.

Mutta tähänkin on näppärä ratkaisu. Pikkuhousunsuojat. Voit käyttää niitä koko viikon ajan ennen varsinaisen vuodon alkamista. Kivasti siellä pöksyissä hiostavat ja hauduttavat vehjettäsi jo valmiiksi ennen varsinaista koitosta. Mukavasti menevät kalsareissasi ryttyyn, jolloin suojan liimapuoli tarttuu puolen tunnin välein pakaroihisi kiinni – pahimmassa tapauksessa perskarvoihisi. Mmmmmm.

Onneksi vehkeelläsi voi kuitenkin harrastaa seksiä. Seksi on kivaa.

Mutta kun kumppanisi alkaa ropeltaa haaroväliäsi, mietit kauhuissasi ainoastaan sitä, että kalsareissasi on ruskeaksi kuivunutta verta tai hikinen pikkuhousunsuoja. Yrität hetimiten päästä vessaan, jossa voit peseytyä ja ottaa pikkuhousunsuojan pois tai vaihtoehtoisesti riisuutua jo valmiiksi alasti, ettei kumppanisi menettäisi halujaan nähdessään kalsareitasi.

Parasta kuitenkin on se, ettei mikään ole ikuista - ei tiputteluvuodot eivätkä kuukautiset.

Pääset vihdoin panemaan vapautuneesti ja jännittämättä sitä, että lakanoilla olisi verta. Uusi tuttavuutesi haluaa painaa kuitenkin vähän aikaa ilman kumia. Pikkuisen vaan. Kokeilla. No okei, vähän aikaa.

Kaikella on kuitenkin hintansa.

Parin päivän kuluttua munasi alkaa kutiamaan niin helvetisti, että mietit oikeasti, voisitko hieroa sitä raastinrautaa vasten. Kokeilet jopa vähän, housujen läpi. Lisäksi vehkeesi on täynnä valkoista mähmää.

Se on hiivatulehdus. Munasi on joutunut shokkitilaan kumppanistasi saatujen uusien bakteerien takia. Eikä tietenkään aina tähän tarvita edes ”pikkuisen aikaa ilman kumia” vaan toisinaan riittää ihan vaan tavallinen suojattu akti, sillä kyllä bakteerit tietävät tiensä.

Munantutkijalla käydessäsi lääkäri toteaa sinulla olevan peniksessä myös kaikenlaista muutakin pientä kivaa. Hiivatulehduksen lisäksi siellä on jos jonkinlaista omituista bakteeria, mikä saattaa johtua esimerkiksi siitä, että olet käynyt uima-altaassa. Ai että. Napit kouraan ja kotiin.

Kun palaat lääkäristä, kumppanisi haluaa taas seksiä. Sinua alkaa hikoiluttaa. Et oikein tiedä, miten kertoisit, että munassasi on rutto, sillä et halua pilata eroottisia mielikuvia, joita hänellä vehkeestäsi on.

Ja kun saat hoidettua lääkkeiden avulla peniksesi taas kuntoon, on jälleen tiputteluvuodon aika ja sitten tulevatkin jo kuukautiset.

Mmmmmmm.

torstai 17. syyskuuta 2015

Katotaanko mun vanhoja videoita? No okei, jos on pakko.

Moikka ja terkkuja Bangkokista!

Rupesin vahingossa kattomaan mun vanhoja videoita ja kasasin niistä pienen pätkän. En voinu mitenkään tehdä uutta videota, koska nyt ei puhututa yhtään vaan ainoastaan pierettää, mutta oon täällä hostellissa ja yritän muistutella ittelleni, että huoneessa on muitakin. Mutta toisaalta kaikki muut on aasialaisia ja epäilen, ettei ne oo ikinä kuullu suomalaista pierua.

Heippa!

(Laittakaa mun Instagram seurantaan (@henriikkaronkkonen)! Oon ruvennu ihan villinä päivittämään sinne. No aika harvoin oon ruvennu, mutta kuitenkin.)


torstai 10. syyskuuta 2015

Uneton Thaimaassa

Maailma olisi niin erilainen paikka minulle, jos olisin Uneton Thaimaassa tai missä tahansa. Olen ymmärtänyt vasta näin aikuisiällä, että raamatullinen "puhua kielillä" tarkoittaakin oikeasti sitä, ettei ole nukkunut yli vuorokauteen.

(Enimmäkseen osaan videokuvata oikein ja vähimmäkseen väärin. Nyt sattui se vähimmäkseen tällä kertaa.)


Kävin äsken hotellin ravintolassa. Kysyin, saanko ranskalaiset ja kokiksen, ja tarjoilijanainen kysyi, olenko naimisissa. Luulin ensin, että hän puhui majoneesista (married - mayonnaise sama asia, molemmat lihottavat ja tekevät onnelliseksi ainakin hetkellisesti), mutta ei. Hän halusi tietää, olenko naimisissa, koska haahuilen pitkin rantoja itsekseni, lipitän Singhaa, minkä kerkeän, ja puhun Marjatta-Tuulikille (pieni minigekko, joka asuu huoneessani).

Vastasin sitten, että en ole ja hän kysyi ikääni. Tämän (31v) kuultuaan hän nauroi sillä tavalla sympaattisesti ja osaaottavasti, ja minä nauroin samalla tavalla. Se oli semmoinen kiva yhteinen hetki ranskalaistilauksen äärellä, jossa jaoimme nopeasti elämäntarinamme (hän kertoi olevansa 30-vuotias, naimisissa 9 vuotta ja yhden lapsen äiti).

Mietin tänään ihan huvin vuoksi, että koska olen niin avoin, onko minulla mitään salaisuuksia. Tajusin, että olin juuri kertonut Instagram-postauksessa, että haistelen mielelläni käytettyjä alushousujani, kun istun pissalla, mikä tarkoittaa, että olen paljastanut nyt kaiken. Olen salaton 31-vuotias sinkkunainen.

lauantai 5. syyskuuta 2015

TAVALLISET PERSEET KUNNIAAN!

Minua ottaa suuresti päähän se, että Instagramista on tullut (vai onko se aina ollut) paikka, jossa vedetään huulet törölleen, vatsa sisään, rinta ulos ja takavittu esiin. Esitellään sadan filterin alta "selluliitittömiä" vartaloita pikkutuhmissa vaatteissa. I woke up like this. Miehet diggaa, vittu jee.

Olen aina rakastanut pyllyjä, just nimenomaan naisten. Mutta semmoisia aitoja pyllyjä, joita näkee LIVEnä esimerkiksi rannalla tai uimahalleissa. Koskaan ei ole tullut kummassakaan paikassa vastaan filtteripersettä tai -vatsaa tai -naamaa. KOSKA SELLAISIA EI OLE OLEMASSA.

Sitten nuoret mimmit katselee ylöspäin naisia, jotka postaa sellaisia kuvia, ja samalla itkee, koska kokee itsensä rumaksi ja läskiksi. Siitä on kiva alkaa rakentaa tervettä itsetuntoa.

Tässä on minun perse. Läskiä on, epämuodostumia ja muhkuroita, sieltä tulee paskaa ja sen päällä on hyvä istua. Kukaan mies ei ole koskaan kieltäytynyt. Ja minä pidän siitä, kun se hyllyy miten sattuu.

Kaikki te mun ihanat nuoret naisseuraajat. Teillä on täydellinen pylly ja teidän nykyinen tai tuleva kumppani tulee rakastamaan sitä ihan helvetisti just sellaisena kuin se nyt on. Ei muuta. Pusuja!


torstai 3. syyskuuta 2015

10 tärkeää faktaa Thaimaasta

Tai ei sittenkään.

Mutta voin kertoa määmatkastani 10 tärkeää asiaa tähän mennessä.

1.

Näin maailman kauneimman salamashown lentokoneesta matkalla Bangkokiin. Se kesti noin puoli tuntia. Alapuolellamme koko tumma maisema välkkyi ja paukkui kuin ilotulitusraketit, ja yläpuolellamme oli kirkas tähtitaivas. Se oli ihan tosi sick. Niin kaunista. Minä kuolasin ikkunaa, ja vieressäni istuva nuori espanjalaispoika kuolasi unissaan viltilleni.

2.

Ajattelin kolmea asiaa koko 10 tunnin lentomatkan ajan, jota en nukkunut. Ensimmäinen oli piereskely. Suunnittelin 10 minuutin välein, millä tyylillä seuraavalla kerralla hivutan kankkuani pikkuisen ylös, että pieruntörinä ei vahingossakaan tunnu naapuripenkissä. Toinen asia oli kuolema. Kuvittelin, miten lentokone ihan kohta räjähtää kahtia ja minä lennän taivaalle tai tipumme kaikki alas. Kolmas asia oli seksi. Eräs kaverini nimittäin kysyi, olenko koskaan masturboinut lentokoneessa, johon vastasin, että en. Tästä syystä en saanut ajatusta pois päästäni. En ollut kiihottunut, koska piereskely ja kuoleman ajattelu jotenkin häiritsivät sitä, mutta näin silmissäni 10 tuntia jäykän munan eikä se ollut kanssamatkustajan.

3.

Ensimmäisessä kahvilassa, jossa Bangkokissa kävin, oli Marimekon tyynyliinat ja mukit. Paikan omistaja oli niistä erittäin ylpeä.

4.

Olen huomannut, että minulla on alushousuongelma. Ostin ensimmäisenä päivänä kuudet alushousut. En tarvitse yksiäkään niistä, minulla on jo satoja.

5.

Jos haluatte kivan hostellin Bangkokista, menkää Boxpackersiin. Siellä oli omat majat. Minä tykkään majoista.

6.

Täällä (Ko Chang) sataa koko ajan ja on pilvistä, mutta olen saanut onneksi otettua yhden aurinkoisen kuvan, jonka pystyin poustaamaan Instagramiini. Huh.

7.

Tämänhetkisessä hotellihuoneessani on seksipeili. Minä puristelen siihen finnejäni.

8.

Tuliko turistiripuli? Ei saatana, mutta kyllä saatana tuli. Ensin oksetti ja sitten lopulta hakkasin kurapaskalla kolme vuorokautta hotellin vessanpönttöä sellaiseen kuntoon, että se pitänee uusia lähiaikoina.

9.

Saan jatkuvasti ihmetteleviä ja kauhistuneita katseita, kun ihmisille selviää, että matkustan yksin. En siis tarkoita nyt esimerkiksi hotellinpitäjiä tai taksikuskeja, sillä jos he kysyvät, olenko yksin, se liittyy majoitukseen tai rahaan. Puhun nyt muista tapaamistani henkilöistä. Mutta minua hymyilyttää, että se on niin suuri ihmetys.

10.

Tilasin äsken nuudeleita ravintolassa. Sain niiden mukana kepit. Tai risut, tikut, mitkä lie. 10 minuutin kuluttua tarjoilija hiipi luokseni haarukka kädessä. Nostin naamani lautaselta ja kiitin. Hän oli huomannut hätäni. En ole nimittäin mikään mestari syömään kepeillä ja joudun yleensä pitämään suutani noin kolmen (3) cm päässä lautaselta, koska sille etäisyydelle pystyn heittämään niiden avulla ruokaa.

Päätän raporttini tähän. Moikka!

tiistai 25. elokuuta 2015

Sinkkunainen - näin pakkaat määmatkalle kuin ammattilainen

Olen lähdössä taas määmatkalle, jeeeee!

Vietän kesälomani tällä tavalla vasta nyt syksyllä ja suuntaan itsekseni jälleen Aasiaan. Jännittää ihan hirveästi, mutta ei se mitään. Koirat on nyt viety hoitosedälle. Huomenaamulla kukaan ei siis tule nuolemaan naamaani eikä katsomaan minua, kun istun kakalla. Apua. Sairasta. En tiedä, miten selviän.

Minulla on pitkä lista siitä, mitä aion määmatkalla eli lomallani tehdä. Aion suorittaa koko listan. Lomani on suoritusta varten.

Tässä ovat lomatavoitteeni:

"Tavoitteenani lomalla on ei mikään. Aion tehdä ihan hirveästi en mitään. Luultavasti joka päivä aion en mitään. Viikonloppuisin tosin meinaan en mitään. Kun olen tehnyt en mitään koko päivän, niin seuraavana päivänä voin hyvillä mielin olla tekemättä mitään."

Olen pakannut jo valmiiksi. Näillä mennään. Puspus!


sunnuntai 9. elokuuta 2015

Ja niin hän hakkasi 10 käskyä blogiinsa

Ja niin hän laskeutui hikisenä sunnuntaina sängylleen, nosti raskaan tietokoneen syliinsä ja kirjoitti verellään blogiinsa 10 käskyä, sillä tuo päivä oli lepopäivä eikä hänellä ollut muutakaan tekemistä.

1. Rakasta itseäsi 

Rakasta. Ihaile itseäsi peilistä. Puristele selluliittejäsi. Heiluta penistäsi. Karju. Kävele alasti. Tee niitä juttuja, jotka ovat sinun juttujasi. Laula hiusharjaan, syö läskiruokaa hyvällä omallatunnolla, polta kynttilä, tunge banaani vaginaan, runkkaa eteisessä, pieraisi hississä. Rakasta.

2. Lemmi, hyväile, hipsuta

Tee se itsesi tähden ja tee se oman kultasi tähden, jos sinulla sellainen on. Sillä niin on tärkeää lempiminen ja yhteinen puuhastelu, että se jopa urheilusta käy ja kehossa tuottaa rakkaudenentsyymeitä ja kiintymystä toiseen ihmiseen ja itseen.

Ajattele, että tämä yhteinen rakkaudenleikki on kuin liikuntaa. Ajattele sitä hetkeä, kun ei huvita lähteä sauvakävelylle, mutta kun vihdoin saa perseensä ylös sohvalta ja lähtee nielemään happea, kuinka erinomaisen hyvältä se tuntuukaan eikä se yhtään kaduta, vaan niin on iloinen ja pirteä mieli tämän aktiviteetin jälkeen kuin on myös rakastelun kanssa paitsi, ettei se tuota hyvää oloa vain itselle vaan myös sille, jota rakastaa.

3. Näe hyvää 

Ilman sinua ei ole sinun maailmaasi. Sinä luot sen.

4. Anna mussukkasi olla sellainen kun se on 

Niele viisastelusi ja oma takakireytesi ja anna toisen olla, ja kun molemmat tätä sääntöä noudattavat ja antavat toistensa olla sellaisia kuin ovat, he yhtäkkiä huomaavat haluavansakin tehdä toiselle hyvää, koska toinen ei pakota olemaan sellainen kuin ei ole.

5. Ole rohkea

Jos et kysy, et saa tietää.

6. Yllätä

PÖÖÖ!

7. Kuuntele itseäsi 

Jos alkaa vituttaa, älä hetimiten pura sitä toisiin vaan odota muutama päivä, sillä ei ole reilua pistää toista ihmistä kärsimään itsensä takia.

8. Kuuntele häntä

Opettele hänet. Opettele lukemaan häntä rivien välistä, jotta olet siinä, kun kaikki alkaa romahtaa ja olet siinä, kun kaikki kasataan taas paikalleen.

9. Luota itseesi 

Jos tuntuu, että kaikki menee isolla kauhalla _____________ (*vittu + monikko + translatiivi), niin luota siihen tunteeseen. Ota aikalisä. Ota etäisyyttä. Tee kaikki tarpeellinen, jotta sinulla olisi parempi olla, sillä jos sinulla on asiat ripuliperseellään, ei voi suhdekaan hyvin.

Myös hyvinä aikoina luota itseesi.

10. Pieraise peiton alla ja nosta peitto sen jälkeen kultasi päälle 

Sillä se on rakkaudenosoituksista suurin. Kukaan ei kehtaa tehdä sellaista, jos ei todella välitä.


*vituiksi

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Kesässä on parasta se, että onko huomenna pouta

Moitsu!

Kesässä parasta on se, että ensin on kylmää ja sitten on lämmintä ja sitten on kylmää. Semmoisesta yllätyksellisyydestä pidän minä. Kun raottaa aamulla silmiä, ei voi vielä tietää, näkyykö nännit paidan läpi vai ei. Mutta sitten voikin heti jo kävellä parvekkeelle ja lausua tutut sanat: "Henriikka, Henriikka näytä nännis, onko tänään vähän vilakka."

Perustaisinko sääaseman? En tiedä vielä.

Olin koko viime viikon maalla mummolassa. Pelasin korttia, söin metsämansikoita, tapoin hyttysiä, opettelin seisomaan käsillä tuloksetta, kävin Savonlinnassa syömässä muikkuja ja lörtsyjä ja ostoksilla kesäkauppa Palonissa (suosittelen, kotimaista disainia!), tein ristikoita, leikin lasten kanssa, tuijotin serkkuani, joka tuli ameriikoista käymään, luin, piereskelin salaa ja salaamatta, laitoin pyykkejä narulle ja otin pois, kitkin, kastelin kukkasia, saunoin, uin ja kävin vähäsen Sulkavan souduissa rilluttelemassa tätieni kanssa. Yöt nukuin mummin vieressä. Parasta.

"Missä siun sulhot on?" mummini kysyi heti ensimmäisenä, kun nähtiin. Hätäisesti keksin, että tuolta ne on kaikki tulossa perästä parijonossa, pistin kävelemmään.

Börnis ei ole täysin ohi, mutta voiton puolella jo. Niin toivon ainakin. Mahakipu on mennyt pois. Sen jälkeen vitutti aivan älyttömästi kolme (3) viikkoa putkeen joka päivä. Vitutin itsekin itseäni. Kaikki, mitä sanoin ääneen, vitutti.

Mietinkin usein, että ole ämmä hiljaa, kun ei sulla ole mitään järkevää sanottavaa. Siksi kenties en ole kirjoittanutkaan. Siksi kenties huusin uimastadiolla "Voi vittu!" kovaan ääneen, kun joku örvelö tuli ohitusmeiningeissä päin vastaantulevien kaistalta. Ensin kyllä pyysin anteeksi, koska luulin, että olin kroolannut itse väärälle kaistalle ja vahingossa vetänyt vastaantulijaa avokämmenellä turpaan. Mutta ei. Se olikin sen toisen syy. Siksi huusin. Kyllä välillä saa huutaa ja olla vittuuntunutkin.

Vitutus on tuntunut tosi hyvälle, ja olen siksi ollut hirmu onnellinen, koska koko börniksen ajan ja sitä ennenkin en tuntenut mitään missään. Ei kiukkua, ei surua, ei iloa, ei panetusta, ei mitään. Nyt näin jälkikäteen tuntuu kuin sisällä olisi ollut joku semmoinen iso massa, josta ei saa kiinni. Vähän kuin valtameri - voi olla varma, että siellä on elämää, mutta että minkälaista, sitä ei uskalla edes miettiä.

Mutta nyt ei enää ota päähän yhtään niin paljon. Eilen ihan melkein itkeä tirautin kyyneleitä, kun tulin kotiin ja huomasin, että täällähän on ihan kivaa taas. Mutta sitten unohdin itkeä, kun tulikin kiire hakea koiria hoitosedältä kotiin. Illalla yritin vielä väkisinitkeä, mutta ei irronnut tipan tippaa.

Seuraava määmatkakin lähestyy kovaa vauhtia ja Flow-festarit myös. Ajattelin osallistua molempiin, myös omalle määmatkalleni. Siellä Aasiassa varmaan sataa niin perkeleesti, että minusta tulee limainen ja ällöttävä, mutta ei se haittaa mitään.

Kuulemisiin ja kivaa kesää kaikille!

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Börniksestä toipuu hän

Moi ystävät! Minä täällä.



Kesä on ihan yhtäkkiä tullut tänne Suomeen. En ole meinannut tajuta sitä. Ehkä se johtuu kylmästä säästä. Ehkä börniksen aiheuttamista jälkijäristyksistä. Ehkä siitä, etten useinkaan tajua mistään mitään.

Kerrankin kävin kirjakaupassa ja myyjällä oli semmoiset silmät, jotka katsoivat vähän eri suuntiin. Minä katsoin väärää silmää enkä tajunnut, että hän puhui minulle. Siinä seisoin ja tuijotin häntä, ja hän seisoi muutaman metrin päässä puhumassa ja tuijotti minua. Minä luulin, että hän puhui toiselle asiakkaalle. Kesti vähän liian kauan, että tajusin hänen pyytävän minua siirtymään tiskille maksamaan.

Se nolotti. Ei se ollut eri suuntaan katsovan silmän vika vaan minun tajuamattomuuteni.

Olen ollut täysin tajuamaton myös kirjoitteluni suhteen. Päässäni ei ole hirveästi liikkunut börniksen jälkeen mitään. Olen lähinnä keskittynyt rentoutumaan ja nauttimaan elämästä. Olin kaksi kuukautta ulkoruokinnassa eli kävin hakemassa vain herkkuja ravintoloista ja Subista (kokopitkä-kokojyvä-italianbmt-juusto-eipaahto-kaikkipaitsisuolakurkkujaoliivi-paljonjalapenoja-chilimajoneesi-pippurioregano), joten käytännössä söin tilini tyhjäksi. Mutta ei se mitään. Börniksessä saa tehdä niin.

Lisäksi olen opetellut hengittämään, koska ilmeisesti stressi saa aikaan sen, että hengitys on vääränlaista ja ihminen hörppii ilmaa kiduksiinsa kuin imuri eli aika paljon ja koko ajan. Voitteko siis kuvitella - minä en osaa hengittää. Kaikista maailman asioista - minä en osaa hengittää.

Voin sanoa ihan suoraan, että en nähnyt tätä tulevaksi. Elämä yllättää.

Mutta onneksi on kesä ja valo. Säästä en ole kiinnostunut, se olkoon mikä on. Sade käy, aurinko käy, puolipilvinen käy, kaikki käy. Kunhan on valoa.

Ja onneksi on nämä kaksi.


Kuvassa olen juuri herännyt ennen herätyskelloa. Minusta nimittäin tuntui, että joku tuijottaa. Otin kameran ja vakoilin salaa. Näin kaksi varjostajaa, jotka eivät olleet järin hyvin piiloutuneet. Itse tietysti yritin leikkiä nukkuvaa, mutta ne tietää. Ne tietää kaiken.

Ne tietää myös sen, että minulla on olut vitus.


Ihanaa kesää teille muruset ja tsemiä kaikkiin elämän hurjiin juttuihin ja rohkeutta seikkailuihin!

perjantai 29. toukokuuta 2015

Kun sinkkunainen tapaa sinkkumiehen...

(Löysin tämmösen vanhan tekstin läppäriltä. Tää kuvastaa meikeläistä aika hyvin noin viisi vuotta sitten. Oi niitä aikoja, kun olin hullu ämmä. <3)

Aluksi olivat nainen, sinkkuus ja normaalius maximus.

Elämä rullasi paikallaan. Oli työt ja harrastukset. Kun kaverit kysyivät, että onko ollut mitään sutinaa, pystyi jo tutulla rutiinilla heittämään, että no ei ole mitään eikä koskaan tule olemaankaan.

Sitten tulee ex tempore -baarireissu ystävien kanssa ja kaikki menee nappiin. Aamulla kainalosta löytyy semmoinen ihan kiva jörrikkä, jonka kanssa vielä aamulla vähän suukotellaan, paneskellaan nautinnollisesti ja nauretaan yhdessä.

Vaihdetaan numeroita, koska eihän sitä koskaan tiedä. Mies lähtee kotiin. Darrapaskan levittäytyessä vessanpöntön seinämille hoetaan itselle, että ihan yhden illan juttu vaan ja ei tässä mitään sen suurempaa nyt ole. Salaa toivotaan kuitenkin, että olisi.

Seuraavat päivät kytätään kännykkää kuin hullu. Ja aina, kun se soi, sydän käy hetkellisesti oikealla puolella rintakehää. Soittajana kuitenkin aina äiti.

Kunnes sitten vihdoinkin jörrikkä laittaa tekstiviestin. Mennään yhdessä kahville. Ennen kuin mies on ehtinyt edes asetella kankkujaan kahvilan penkille, ollaan jo mietitty, että kyllä tämän voisi esitellä vanhemmille ja kavereille. Sovitellaan mielessä miestä milloin jonkun häihin, milloin hautajaisiin. Sopisi myös kivasti kainaloon, kun kaverilla on grillibileet. Perhekin tykkäisi. Sisko sanoisi, että se on tosi hauska tyyppi, ja veli katsoisi sen kanssa jotain urheilullista peliä ja joisi kaljaa.

Tästä innostuneena laitetaan miehelle seuraavana viikonloppuna parin viinilasillisen jälkeen muutama hauska viesti. Kytätään (jälleen) puhelinta kuin sekopää koko ilta. Sitten loppuillasta laitetaan vielä pari viestiä perään. Rennosti ja coolisti.

Aamulla herätään siihen, että viestejä on lähtenyt 10 eikä yhteenkään ole tullut vastausta. Jännä. Mietitään ihan tosissaan, että ehkä viestit eivät menneetkään perille. Mietitään, että eikö se muka ymmärtänyt niitä viestejä. Nehän oli vitsejä. Huumoria. 10 hauskaa viestiä. Kytätään jokaista somekanavaa kolmen minuutin välein ja odotetaan, että mies tulee online-tilaan.

Ja sitten se tapahtuu. Vihdoinkin. Mies on Facebookissa, vihreä pallo siellä kertoo, että täällä ollaan. Poskille nousee puna ja sydän sykähtelee kiivaasti. Kohta se juttelee. Kohta se vastaa. Sitä varmaan naurattaa ne viestit.

Vihreä pallo häviää. Mies on poistunut paikalta. Pettymys valuu karvaana pitkin rinnuksia. Niin myös räkä ja kyyneleet. Itkettää taas. Darra ja kaikkea. Kukaan ei koskaan rakasta.

Seuraavalla viikolla käydään kavereiden kanssa voimauttavia keskusteluja, että "ei se vaan ollu sua varten ja löydät paremman". Olo kohenee pikku hiljaa.

Parin viikon päästä tuumaillaan itsekseen, että taas on polvet ruvella ja häämekko poltettu kundin takia, jota on nähty kaksi kertaa. Omalle peilikuvalle hoetaan, että ei koskaan enää.

Ja kun kolmen kuukauden päästä tavataan joku uusi ihana...

... alkaa tismalleen sama rumba.

tiistai 26. toukokuuta 2015

Syön leipää

 

Siinä. Oon syöny leipää ennenkin.

(Börniksestä toipuva ihminen ei ole se kaikkein terävin nuuskamuikkunen kanootissa, mutta se on hengissä! VITTU YOLO!)

tiistai 28. huhtikuuta 2015

Minulle iski burn out

Terveisiä burn outista!

Sillä tavalla pääsi käymään, että pitkään kestänyt stressi ja siitä aiheutunut mahakipu pukkasivat päälle semmoisen uupumuksen, etten päässyt sängystä ylös perjantaina. Olo oli samanlainen kuin keho olisi puhissut 40 asteen kuumeessa, vaikkei minulla ollut edes lämpöä. Tämä on ensimmäinen päivä, kun pystyn avaamaan tietokoneen ja katselemaan tätä ruutua.

Kaikkea sitä elämässä tuleekin vastaan. Varsinkin silloin, kun vähiten odottelee. Kaikki merkit toki olivat läsnä, mutta enhän minä niitä kuunnellut.

Viikonloppu meni ihan sumussa ja olin varma, että nyt se hulluus iski. Mieli kun on semmoinen seppä, että se alkaa takoa kahta kauheammin juuri silloin kuin ei missään nimessä pitäisi. Ajattelin, että seuraava postaukseni on epämääräinen selfie, kun makaan paniikkikohtausten kuorissa nippusiteissä sairaalasängyssä. Koirani huostaanotetaan ja valkotakkiset ihmiset leikkaavat aivoistani puolet pois, jotta vähän rauhoittuisin.

Mitään en juuri olekaan saanut tehtyä, mutta kiipeilystä en ole luopunut. Se on pitänyt pään kasassa. Se hetki on nimittäin täydellinen, kun oma ähinä kuulostaa viiden tähden pornoelokuvalta, kivekset ovat ihan siinä naamalla, hiki tirskuu silmistä ja suusta lentää voimakas kirosana: voi vitin vitti.

Vähällä selvisin tällä kertaa, vaikka ei tässä nyt kuivilla vieläkään olla. Kroppa ei ole vielä tajunnut, että nyt voi jo rentoutua ja vatsani pullottaa kuin siellä olisi viisi kiveä ja kolme koripalloa. En tajua, miten se voikin pömpsöttää niin valtaisana pallona. Mitä siellä on ja miten sen saa pois?

Ystävät ja työkaverit ovat olleet ihanasti tukena, ja tänään mielikin alkoi jo kirkastua ja hymyilyttääkin taas. Sekin hymyilyttää, että parin päivän aikana muutama blogini lukija on tullut juttelemaan tuosta noin vaan tuolla kaduilla ja mestoilla. Kiitos ihanat. Ette voineetkaan edes aavistaa, miten hyvään hetkeen tulitte. Itsestä kun tuntuu välillä, että on pelkkä märkä pieru ja sitten joku sanoo, että sä oot just hyvä tommosena märkänä pieruna, niin se jos mikä tuntuu hyvälle.

Onneksi kaikesta selviää, vaikkei siltä aina tunnukaan. Huh, elämä olet aikamoinen.

Pusuja kaikille ja erityisesti niille, jotka rämpivät suossa tällä hetkellä! Minä lupaan, että se helpottaa vielä.

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Mies - kokeile olla päivä naisena

Tämän takia naiset lörpöttelee koko ajan. Niiden on pakko. Ne tilttaa muuten. Tämän takia minäkin puhun itsekseni ihan aika paljon.



HYVÄÄ YÖTÄ! <3

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Yksi asia johtaa muniin...

Eikäkö moniin asioihin!

Ai mikä yksi? Semmoinen vaan, että minä myin autoni ihan itse osasin. No en osannut ilmoitusta yhtään tehdä itse, kun siinä piti kirjoitella ja tietää asioita autoista. Mutta onneksi mukava ystävämies auttoi. Ja kyllä minä yhden kohdan tiesin, ja se oli väri. Itse asiassa tiesin toisenkin jutskan, ja se oli, että autossa on kasettisoitin, mutta sitä ei kuulemma tarvinnut mainita.

Vähän oli haikea mieli, kun auto lähti pois ja takavaloja katsellessa mietin niitä kaikkia yhteisiä muistojamme, joita ei ole, koska en uskaltanut ajaa sillä mihinkään.

Mutta tästä automyynnistä taas seurasi se, että ostin uuden määmatkan. Voi juku! Pidän kesäloman syksyllä ja lähden taas kohti Aasiaa. Pelkään lentämistä aika paljon ja mietin kuolemaa koko lennon ajan, että sillä tavalla se on vähän ikävä osuus siinä, mutta mieluummin mietin 10 tuntia kuolemaa ja olen sitten Thaimaassa kuin, että en mieti enkä ole missään.

Ehkä käyn määmatkallani taas vähän koskettelemassa lomakiveksiä elikkäpäs kiipeilemässä. Ehkä menen surffaamaan. Ehkä ripuloin hieman.

Ehkä otan selfieitä.



Ehkä ylianaalisoin miehiä.


Ehkä sanon jollekin, että voitko ottaa musta tässä kuvan, kun poseeraan ja katselen merta, ja joku sanoo, että sä oot pelkkä pimee läikkä, mutta voin ottaa.



Niin, että semmoisia ne yhdet asiat on. Ne johtavat ties minne.

Kohti seikkailuita, moikka!

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Miksi mies ei sano sitä?

Mies ei ole kiinnostunut, mutta ei sano sitä suoraan, vaan vastailee viesteihin ihan muina miehinä, ja nainen hajoilee pitkin seiniä.

Mies on kiinnostunut, mutta ei sano sitä suoraan, vaan vastailee viesteihin ihan muina miehinä, ja nainen hajoilee pitkin seiniä.

Vastaa mies, että miksi.

Miksi?

MIKSI?

MIKSI?

MIKSI?!

  
Naiset muka vaikeasti ymmärrettäviä. Pyh.  

Miehet saatana.

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Ikiomista vehkeistä ja jutskista kannattaa pitää kiinni

Minulta kysyttiin se klassinen kysymys, että onko sulla miestä.

Ei siinä mitään. Se on kiva kysymys. Siis jos on. Mutta kun siihen vastaa sadatta kertaa, että ei, niin kyllä tulee itselle tuska ja ahdistus. Ei se tietenkään ole kysyjän vika. Se vaan muistuttaa siitä, ettei ole. Siis jos ei ole. Tai kun.

Mutta joka tapauksessa, sen jälkeen kysyjä piti pienen tauon ja muistutti sitten erittäin painokkaalla ja huolestuneella äänellä, että sen tyypin pitää sitte tykätä sun koirista. Siis sen tyypin, jonka joskus tulevaisuudessa tapaan ja josta pidän. Ikään kuin se olisi jotenkin huono juttu. Se, että on lemmikki. Monta lemmikkiä. Isoja lemmikkejä.

No totta munassa pitää tykätä, karjahdin kovaan ääneen. No en karjahtanut, mutta ajattelin. Sanoin ujon epävarmasti, että niin ja punastuin.

Tämä tapahtui sinkkuuden alkuaikoina, jolloin oikeasti pelkäsin, että en saa miestä, koska minulla on koiria. No en ole saanut vielä, mutta se on sivuseikka.

Jos se, että meikeläisen kotona piereskelee yhden henkilön sijaan kolme persettä, rajaa pois sinkkumiehiä, niin sehän on hyvä sillon. Miehiä on muutenkin niin paljon. En sano, että niitä tulisi mistään reiästä minun elämääni, mutta noin niin kuin yleensä. Miehiä on kaikkialla. Parempi, että on selkeä linjaus tämmöisissä asioissa.

Eikä siinä kaikki.

Se kynsilakan haju, joka leijailee asunnostani, jonka ulko-oveen on liimattu pinkki lappu, jossa on käsinkirjoitettu "ei mainoksia eikä ilmaisjakelua"-teksti, jonka ympärillä kimaltelee tarroja, saattaa tappaa heikoimmat.

Niin ajattelin vain muistuttaa, että omista tärkeistä jutuista pitää pitää kiinni. Koska jos on väärän tyypin kanssa, niistä yleensä tuppaa luopumaan miellyttääkseen toista. Ja se ei lopunkaikkiaan tunnu hyvältä vaan surulliselta ja oudolta.

Niin tarttukaa kiinni vehkeisiinne ja jutskiinne, ja olkaa ylpeitä niistä, mitä ikinä ne ovatkaan!

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Ei haittaa, vaikka mies laukeaa nopeasti

Näin pääsiäisen alla minuun otti yhteyttä puolen minuutin mies ja kysyi, että voisinko kirjoittaa "sen" kestosta.

Joo!

Tämä on ihan selvä juttu.

Mieluummin lyhyt penetraatio kuin ihan mahottoman pitkä, joka hankaa vaginan tunnottomaksi ja rakoille ja kaivaa sinne syvää kraatteria. Lyhyitä settejä on kiva ottaa tarvittaessa uusintana.

Miehet, joilla homma kestää tovin, kannattaa keskittyä esileikkiin aika paljon ja hakea siitä oikein kunnon alkulämpät. Naiset tykkää esileikistä.

Ja kunhan ei unohda naisen hellittelyä ja orgasmia, niin ei mitään hätää kenelläkään. Kello pois ranteesta ja tukka sotkuun - vaikka vaan pariksi minuutiksi.

En osaa antaa peniksellisiä neuvoja, miten mies voi pidätellä laukeamistaan. Ehkäpä jos ajattelee äitiä tai pölyä, niin se voi auttaa.

Heippa!

tiistai 31. maaliskuuta 2015

Voisitko joskus kirjoittaa miesten ujoudesta?

Sain kirjeen lukijalta:

Voisitkohan joskus kirjoittaa miesten ujoudesta? 

Ensitreffit on käyty jo pari kuukautta sitten, mutta minä olen aina se, joka tekee aloitteen. Ja niin ollut ihan alusta asti, vaikka ihastusta on molemmin puolin. Onkohan tämä nyt sitten vain ujoutta, vai mikä lie mahtaa vaivata…?


Katselen maailmaa (vielä) ruusunpunaisten lasien läpi, enkä oikein jaksaisi uskoa mihinkään uskottomuuteen / kiinnostuksen lopahtamiseen ym. Mies kuitenkin pitää oma-aloitteisesti yhteyttä. 

Kiitos kirjeestäsi!

On olemassa kahdenlaista ujoutta.

Toinen ujous on sitä, että kun joku ihminen osoittaa kiinnostusta itseään kohtaan, tulee puna poskille ja semmoinen tunne, että voiko olla mahdollista. Että tykkääkö se minusta ihan oikeasti. Siis minusta, joka aina on tämmöinen tai tuommoinen jonkun muun mielestä. Aina jotenkin vääränlainen.

Samanaikaisesti tulee ujous ja jännitys siitä, että miten oma keho reagoi tähän. Että kiinnostaako se tyyppi. Koskakun toinen on ensin kiinnostunut, niin pitää kuitenkin odotella vielä niitä omia tunteita sieltä. Odotella ja katsella. Kuulostella, mitä kehossa tapahtuu, kun tämä tsirpukka taikka jurmukka tässä nyt pyörii. Ehkä myös vähän varoa, ettei vahingossakaan särje sydäntään. Taas.

Siinä sitten helposti ujostuttaa seksikin. Sillä kaikki, mitä päässä liikkuu ja tapahtuu, heijastuu aina petipuuhiin. Se on niin intiimi kokemus, ettei siinä voi peitellä mitään.

Semmoista on yhdenlainen ujous.

Toinen ujous on sitä, että käyttäytyy nihkeästi, koska ei ole kiinnostunut. Tai koska on monta rautaa tulessa. Tuntuu kivalle, kun joku sieltä laittelee viestiä. Voi sanoa kavereille, että yks vaan. Yks niistä. Että näitä on vaikka kuinka. Ja se seksi. Kivasti saa aina välillä hellyyttä ja kosketusta, vaikka samalla takaraivossa painaa, ettei kiinnosta. Siinä on vähän vaikea sitten leperrellä mitään.

Tulee ujous, kun pitäisi kertoa suoraan, ettei kiinnosta. Itsetuntoa niin mukavan hellästi hivelee, kun joku tulee kylään ja antaa rakkautta. Alkaa pelottaa se tunne, että jos nyt tälle sanon suoraan, niin olenko ihan yksin. Ja se on monille peloista pahin, vaikkeivät ne sitä tajuakaan.

Semmoista on toisenlainen ujous.

Jos ujo tyyppi ei oikein pysty puhumaan aiheesta, on vielä yksi keino selvittää asia. Minä nimittäin uskon, että näiden kahden eri ujouden erottaa toisistaan sydämellä - ei tekstiviestien eikä savumerkkien analysoimisella. Se, uskaltaako nähdä totuutta, on toinen asia.

Tämmöistä tällä kertaa. Toivottavasti siellä on kaikki hyvin!

Ps. Muista: se, ettei ajattele toisen pettävän, ei ole maailman katsomista ruusunpunaisten lasien läpi. Se on luottamista, rohkeutta, kunnioitusta. Eli pysy just sellaisena kuin oot ja pidä ne "lasit" päässä.

Pps. Miehet usein myös pelkää vaginaa. Ihan helvetisti. Että sekin voi olla syy. Onhan se nimittäin aikamoinen monsteri.

Moikka!

perjantai 27. maaliskuuta 2015

Oon kohta julkkis vähän

Moikka!

Ette arvaakaan, miten jännä viikko täällä on ollut yhdellä Henriikalla vaan. Ai miten niin?

No kävin pitkästä aikaa kiipeämässä ja voi vitja, miten pelotti taas. Mutta ei sen takia ole ollutkaan jännä viikko.

Vaan sen takia, että Hesari teki minusta haastattelun, koskakun olen sinkku ja semmoinen suorapuheinen ja sinkku ja kuusi vuotta ollut sinkku ja on blogikin.

Juttu tulee ulos ilmeisestikin ensi viikon torstaina. En tiedä vielä, minkälainen juttu. Paitsi että tiedän sen verran, että se on aika henkilökohtainen.

Tänään kävi kuvaaja täällä minun kotona. Vedin parhaat päälle sitä varten. #kokovartalopingviiniyöpuku



Toivoisin, että kokovartalopingviiniyöpuvusta tulisi julkkis. Ehkä siitä tuleekin kohta. Tai onhan se jo vähän.

Kaikkein jännittävin hetki oli se, kun minun piti tehdä myös video sen jutun kupeeseen. Voi megayolo. En pysty puhumaan kameralle, jos joku tuijottaa, joten kuvaaja lähti ulos siksi aikaa. Jotain siinä mölisin sitten. Onnea editoijalle. Siinä mölinässä on työnsarkaa, jotta sen saa jotenkin järkeväksi.

Tämmöinen yoloviikko tällä kertaa.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

10 kohdan lista kaikesta

Moi!

Mitä kaikkea sä Henriikka oot puuhastellut tässä näin?

No kaikkea ihan hullua. Tässä kymmenen kohdan lista.

1. Olen ollut.

2. Olen vieläkin.

3. Ajattelin olla huomennakin.

4. Peruutin auton taskuparkkiin. Ylämäkeen. Perä edellä ylämäkeen. Isoon välikköön. 20 minuutissa.

5. Myydään auto. Oikeastikin. Olen yrittänyt nyt jo tarpeeksi. Olemme kokeneet hurjia seikkailuita, mutta nyt on aika jättää hyvästit. (Emme ole kokeneet juuri mitään, koska en uskalla ajaa sillä mihinkään.)

6. Auton tiedot: Musta ja iso. Kasettisoitin. Ei tarroja missään, koska olen unohtanut laittaa. Jos AV, niin YV. Saa sovittaa.

7. Ei ole kuvaa autosta.

8. Mutta tämmöinen kuva on.



9. Pelasin erään 10-vuotiaan kaverini kanssa aliasta. Hän antoi vihjeen, että "no tää on tämmönen uskonnollinen ruoka." Tovin kuluttua ja lukuisten arvailujen jälkeen sen keksin. Vastaus oli aataminomena.

10. Pakko rakastaa. Tämän takia en koe olevani päivääkään yli 10-vuotias. Great minds think alike.