Google-haut

Google-haut

lauantai 23. elokuuta 2014

Vaginat on tosiaankin vähän hassuja

Olen saanut ihan hirmuisen paljon yhteydenottoja ja viestejä ja seuraajia Juutuuppiinkin ainakin sata! Kiitos kaikille. Tuntuu tosi kivalle, jos joku saa jutuistani jotain itselleen.

En olisi ikinä uskonut, että vaginapieru on se, joka räjäyttää pankin, mutta toisaalta vaginat on semmoisia, että ne räjäyttelee ja hallitsee maailmaa. Eikä niistä voi koskaan tietää.

Kerrankin, kun nukuin alasti, niin yön aikana sängystäni oli kadonnut nenäliina enkä keksinyt mitään muuta selitystä sille, minne se olisi voinut hävitä kuin vaginaan. Sen jälkeen olen aina nukkunut kireät alushousut päällä, ettei vaan yön aikana häviä verhot, matot ja peitot ja kaikki. Onhan se kuitenkin reikä ja reikiin voi aina hävitä asioita.

Tai toisenkin kerran, kun oli joogaamassa 30 muun ihmisen kanssa ja siinä lettu levällään oltiin jalat vasten kattoa, ja minä olin vähän liian rennosti, niin se reikäpirulainen imaisi ilmaa sisälleen ja oli silleen, että kuules emäntä. Kun sä vaihdat asentoa, täältä törisee isosti etkä sä voi sille mitään. Sen jälkeen en ole ollut enää ihan niin lettu levällään joogassa ja myöskin on ollut vähän vaikeaa keskittyä namastelemaan, kun ei ole voinut tietää, mitä vagina keksii seuraavaksi. Joten siirryin pilatekseen.

Tai kolmannenkin kerran, kun harrastan seksiä ehkä noin kerran vuodessa ja sen kerran, kun harrastan, se on vaginalle niin hirveä shokki, että seuraavan kuukauden ajan jalkoväli kutisee niin maan perkeleesti, ettei kundia voi nähdä, koska shokkipillu. Siellä on hiiva, rabies, musta surma ja sellainen hirmumyrsky, että jotain epämääräistä vuotoa roiskuu pitkin häpykarvoja. Eikä sellaista ole helppoa alkaa kuvailemaan miehelle, kun sen käsi hipoo reisiä. Että sä et halua nähdä sitä etkä koskea sinne.

Koska jos miehelle puhuu vuotavasta verisestä hiivaisesta reiästä, se ei nuku kolmeen kuukauteen.

Mutta semmoisia on vaginat.

18 kommenttia:

  1. eikä, mulla on ihan toi sama joogaongelma, ja sen takia olen monesti lähtenyt joogatunnin loputtua naama punaisena ja taakseni katsomatta pukkareille. Siksi päätin alkaa harjoittamaan sitä yksinäni kotosalla :D

    puhumattakaan shokkivaginasta.

    VastaaPoista
  2. Voisitko kirjottaa seuraavaks anaaliseksistä :D

    VastaaPoista
  3. Ja sitten ihmetellään miksi miehet haluaa suihinoton. :)

    VastaaPoista
  4. Hey soul sister mullakin kerran kadonnut nenäliina! Tosin se oli silloin housissa kun katosi. Varmaan 14-veenä kaverilla yökylässä alkoi menkat tms ja pakko oli laittaa nenäliina kun ei muuta rättiä lähettyvillä ollut ja aamulla herätessä nenäliina oli kadonnut housuista :D pengoin paniikissa koko sängyn, sängyn aluset ja muut eikä nenäliinasta näkynyt jälkeäkään! No nyt se mysteeri sitten mulle kaikkien näiden vuosien jälkeen selvisi että syödyksihän se tuli ja reikään katosi.

    VastaaPoista
  5. Mä vedän täällä yläfemmat teijän kaa!

    VastaaPoista
  6. haha! tietty vaginapierupostauskesta lähin kattelee tätä sun blogia ja luin sitte kokonaa kerralla! oot ihana ilonen piristävä persoona ja mä niin samaistun sinkkuna suhun (..ja blondina. esim se saunan lamppujuttu..) mut joo eipä mulla muuta halusin vaa tulla kertoo :33 ............ja nyt mä kommentoin ton vahingos johki muuhu postaukseen jo mut nyt pitää uusiks et varmasti näät ku se oli tuol kaukana ja sit et huomaa sitä ilmotusta etkä mun kommenttia ni nyt huomaat ainakin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja hei huomasin sun kommentin siellä toisessakin postauksessa. :D Mutta parempi aina kirjoitella enemmän ku vähemmän.

      Poista
  7. Ei hemmetti, röhähdän armottomaan huutonauruun jokaisen kirjoittamasi tekstin kohdalla vaikka kuinka sitä koitankaan pidätellä :D Jään ehdottomasti seuraamaan sua jatkossakin, olet ihan huippu! :--D

    VastaaPoista
  8. EN KESTÄ!!!!! AHAHAHAHAAAAHHHHHHHHAAAAAAAA

    VastaaPoista
  9. Ai jumalauta :D Räkä valuu ja silmät vuotaa, ei näitä julkisella paikalla ainakaan voi lukea :D Ihan huippua!
    -S 43v.

    VastaaPoista
  10. En oo kerennyt lukea kuin neljä blogia ja koko toimisto seisoo mun takana ja ihmettelee että mille mä nauran vedet silmissä niin ettei kukaan saa meteliltä tehtyy töitä. En ole ikinä seurannut mitään bolgia elämässäni, mut varmaa on etten jätä ainuttakaan lukematta täältä. Muhun osuu ja uppoo.

    Kiitos tähän astisista huutonauruista.

    Niko Samulin

    VastaaPoista
  11. Upeeta! :D Todella maukasta tekstiä, nauraa rätkättelin itsekseni ihan julkeasti ääneen!

    VastaaPoista
  12. Mä nauraa räkätän vedet silmissä!! :D Niin samanlaista elämää täälläkin :D Löysin sun blogin tänään..oot mahtava!! <3 t. Laura ja sinkku ja ens kuussa 30

    VastaaPoista
  13. Aika jännä, että tänään törmäsin sun blogiin. Ja just tähän juttuun. Koska tänään sain ahaa elämyksen. Ymmärsin syvemmin, että ainakin musta aukko vetää puoleensa. Joo kyllä.

    VastaaPoista
  14. Taitava kirjoittaja, kiitos! Lisäsin lukulistaani.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.