Google-haut

Google-haut

perjantai 27. toukokuuta 2016

Poika on tullut kotiin

Siinä se nyt on.




Tää menee mulla niin tunteisiin, että vuorotellen itken ja nauran vartin välein. (Aamupäivällä vielä puolen tunnin välein, nyt supistukset tihenee selkeesti.) Mielikuvituspoikaystävä oli silleen, et ei tässä oo mitään uutta. Et ihan normihenriikka. Normiperjantai.

Kävin eilen nimikirjoittamassa ennakkotilaukset ja liimailemassa niihin tarroja. Ne on ensi viikolla tilaajilla. Ja ensi viikolla ainakin Suomalaisesta kirjakaupasta pitäisi kirjoja saada. Mielikuvituspoikaystävän voi tilaa myös netistä, täältä.

Vuosi sitten olin tähän aikaan burn outin eli börniksen lamauttama. (Niistä tunnelmista voi lukea täältä lisää.) En jaksanut tuolloin oikeastaan mitään. Muistan, että kävin stadikalla uimassa vähän niin kuin väkisin ja 20-30 minuuttia oli maksimiaika, jonka pystyin vedessä olemaan. Ei vaan jaksanut uida ja koko ajan oli pelko päällä, että hörppään vettä ja hukun. Oli semmoinen olo, ettei hallitse omaa kehoaan. Ja pari viikkoa sitten uin pitkästä aikaa ja yllättäen 1h 20 minuuttia, 3 km. Maailman parasta on, kun jaksaa taas! Jee!

Ja nyt tämä kirja. Uskomattomia asioita tapahtuu. Menee tunteisiin. Itkun paikka taas.

torstai 26. toukokuuta 2016

Pelko raskaaksi tulemisesta

Yhteistyössä Bayerin kanssa

Olin pari viikkoa sitten reissaamassa Itä-Suomessa päin, koska sukuni on sieltä. Juttelin about 84-vuotiaan naispuolisen nuorukaisen kanssa. Mummon siis. Eikäkun isomummon.

Hän kysyi ”ohimennen”, onko minulla lapsia. Vastasin, että ei ole. Ei ole edes miestä.

Mummo naurahti ja mumisi jotain nykyajasta. Kyllä minäkin mumisisin, sillä länsimainen maailma on muuttunut ihan hirveän nopeasti.

Kun tämä mummo puskeutui äitinsä vaginasta ulos, hän oli perheen viides lapsi. Hänen jälkeensä syntyi vielä seitsemän lisää. Lapsia oli siis kaiken kaikkiaan yhteensä 12. Kolme heistä kuoli. Kaksi vauvana, yksi 7-vuotiaana.

Mummo itse synnytti aikoinaan kuusi lasta, joista yksi kuoli alle vuoden ikäisenä. Hänen omilla lapsillaan on jokaisella vähintään kolme lasta. Osalla lapsenlapsista on myös jo perheenlisäystä muutaman naperon verran.

Maailma on muuttunut ihan hirveän nopeasti.

Ei ole kovin kauan siitä, kun ”ehkäisykeinona” oli raskaus. Siis ainakin sen yhdeksän kuukauden verran. Miettikääpä sitä nuoret runkkarit. Miettikää oikein kunnolla.

Miettikääpä, että tapaisitte jonkun kivan. Ette ihan ymmärtäisi seksistä vielä mitään. Raskaaksi tulemisestakaan. Ehkäisystä puhumattakaan.

Mutta perkele, kun panettaisi silti.

Ja sitten jossain lahonneessa ladossa hieman kokeiltaisiin. Pikkuisen vaan huljuteltaisiin jäykkää munaa reiässä. Ihan vähän vaan. Kuiva heinäkasa kutittelee persettä samalla, kun mies penetroituu vaginaan. Ilman kumia. Ilman pillereitä. Ilman kierukoita. Ilman mitään suojusta. Luomuna.

Ilman ehkäisyä, koska saatavilla ei ole ollut juuri mitään. Eikä siitäkään vähästä, mitä on ollut, ole juuri puhuttu.

Poika laskee siittiönsä heinäkasaan, mutta liian myöhään. Muutama miljoona on jo ehtinyt livahtaa nuoren naisen sisälle. MUUTAMA MILJOONA. Ja homma on siinä.

Joten kiittäkää tätä nykykehitystä, että voi huoletta panna ilman pelkoa raskaaksi tulemisesta.

Kiittäkää.

Tai vaihtoehtoisesti kiittäkää sitä, jos olette sinkkuja niin kuin meikeläinen, koska mitä sitä panikoimaan, kun munaa näkee kerran viidessä vuodessa ja sekin on kanan.

Ps. Jos voit testata hupaisalla testillä, mikä ehkäisy sopisi just sulle. Toki lääkärin tai hoitaja kanssa siitä pitää jutella tarkemmin. Testi löytyy tästä.

tiistai 24. toukokuuta 2016

Miten päästä kesäkuntoon 2016?

Henriikan Wikipedia vastaa:

Pääkoppa on yhteydessä kroppaan kaulalla ja muutenkin. Kun pää voi hyvin, kroppa voi hyvin, koska pää on ylhäinen jumala ja kaikkivaltias, joka istuu siellä olkapäällä ja on sieltä tuleva tuomitsemaan lähinnä itseään.

Näinä aikoina, kun kukaan ei tiedä, mitä pitäisi syödä ja miten paljon liikkua, koska maailma tuhoutuu joka tapauksessa, syöpä tarttuu omenasta, ellei se ole orgaanista luomuekoa pirtelön muodossa, ja kaikki mitä tekee on kuitenkin väärin, kannattaa muistaa tämä.

Hyvä mieli on korvien välissä. Hyvä perse on korvien välissä. Oikean kokoiset rinnat on korvien välissä. Sopivan mittainen muna on korvien välissä. Kaunis vartalo on korvien välissä. Onnellinen ihminen on korvien välissä. (Onnellisuus tarkoittaa tässä sitä, että vaikka elämä tuntuu välillä siltä kuin tunkeutuisi jonkun vieraan ihmisen hikisestä peräreiästä ulos, se ei haittaa, koska sen tiedostaa, ettei aina voi olla vaan pelkkää hymyä kaikki, mutta että osaa nauttia ihan täysillä siitä hymystä, kun sitä on tarjolla eikä vaan odottele otsa kurtsussa hikistä peräreikäuusintaa.)

Kun korvien väli voi hyvin eikä siellä ole liikaa vaikkua tai muuta paskaa tukkimassa ajatuksia, niin kappas - vartalo on kesäkunnossa 2016! Silloin se nukkuu hyvin. Silloin se nauttii ruoasta. Silloin se jaksaa liikkua. Silloin se nauttii seksistä. Silloin se uskaltaa flirttailla. Silloin se on seksikkäin ja kuumin ja pantavin ja mitä kaikkea huh huh.

Loppu.

maanantai 23. toukokuuta 2016

Kiinnostavat kakkapäät ja epäkiinnostavat hyvät tyypit

Sain naislukijalta aihe-ehdotuksen blogiin. Hänestä tuntuu nimittäin, että maailmassa on vain kahdenlaisia miehiä (jos iskää, veljeä ja kavereita ei lasketa): 1) kiinnostavat kakkapäät ja 2) hyvät tyypit, jotka ei kuitenkaan nappaa.

Minä vastaan tähän kysymykseen nyt kirkkaan selkeästi ja tyhjentävästi.

Minä en ymmärrä rakkaudesta yhtään mitään.

Mutta se on hyvä asia, koska jos ymmärtäisin ja kertoisin sen teille, maailmasta loppuisi musiikki ja elokuvat ja kirjat ja taide ja elämä ylipäätään kokonaan.

Koska rakkaus on se juttu. Kaikkien biisien alkulähde ja tarinoiden paras juonenkäänne.

Rakkautta ei voi sanoilla ympyröidä ja laittaa aitaukseen. Sitä ei voi valjastaa ja kahlita ja kontrolloida, koska silloin se lakkaa olemasta rakkautta.

Sen takia kukaan ei tiedä, mitä rakkaus lopulta on.

No paitsi minä vähän tiedän sittenkin. Salaa tiedän tämän.

Rakkautta kaipaa eniten silloin, kun on joku inhottava tunne päällä. Semmoinen pelkotunne niin kuin esimerkiksi yksinäisyyden tunne tai hylätyksi tulemisen tunne tai turvattomuuden tunne.

Mutta niin hullua kuin se onkin, toinen ihminen ei voi sitä tunnetta poistaa kehosta. Ei vaan voi vaikka mitä tekisi. Vaikka olisi unelmien yksisarvinen.

Se tunne on kehossa aina aika ajoin, vaikka olisi parisuhteessa tai vaikka olisi sinkku. Koska tunne tykkää, kun se on.

Kun miettii sillä tavalla, että tämä on minun tunteeni ja tämä tulee ja tämä menee eikä minulla ole mitään hätää, niin voikin alkaa nähdä itsensä ihan eri tavalla.

Voi antaa itselleen anteeksi, että pelottaa ja tuntuu ikävältä. Että ei aina tarvitse tuntua niin vahvalta ja voimakkaalta.

Voi alkaa pikku hiljaa rakastamaan sitä ärsyttävää tunnetta. Sillä tavalla ihan vähän vaan rakastamaan. Ei liikaa, ettei se innostu, koska se on kuitenkin ärsyttävä. Mutta sillä tavalla, että on ihan ok tuntea välillä näin. Että minä olen just hyvä näin, vaikka tuntuukin paskalta kaikki.

Koska sitä on rakkaus, että hyväksyy itsensä.

Ja sitä myös on rakkaus, että joku pieraisee saman peiton alla. Mutta mistä sen löytää, niin en tiedä.

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Ennakkotarjoushalvennusalennushinta vielä pari päivää!

YSTÄVÄT!

Vielä ehtii tilata ennakkotarjoushalvennusalennushintaan mielikuvituspoikkiksen kotiin! Pari päivää ehtii, 24.5 asti! Jee! Siinä tulee olemaan minun signeeraus ja lupaan hengittää jokaiseen kirjaan hengityspölyä myös.

Ehkä myös oma mielikuvituspoikaystäväni voi heiluttaa vehjettää siinä kirjan lähellä. Parasta!

Tilaa TÄÄLTÄ!

perjantai 13. toukokuuta 2016

KAIKILLE MUN SINKKUBLOGIN LUKIJOILLE!!

Mietin hirveästi, että mitä tähän kirjoitan, mutta en keksi mitään. Tunti sitten pieraisin ja se haisee vieläkin tässä samassa paikassa, missä istun ja mietin, että mitä kirjoittaisin.

Mutta onneksi on video!!


Ja se juttu, mistä puhun tuossa. Se HTTP-juttu. Niin laitan sen tähän, koska löysin sen vuosien etsinnän jälkeen: http://www.atena.fi/sinkkublogi

Siellä on tarkat ohjeet. Hirmu tarkat. Seuraa niitä. Mainitse SINKKUBLOGI. Sillä tavalla se onnistuu. Pakettiin kuuluu minun signeeraus. Minun omin pikku kätösin tehty nimikirjoitus. Se tulee näyttämään varmaan aika paljon semmoiselta 5-vuotiaan lapsen tekemältä nurmikolta. Oikein kauniilta siis.

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Laittakaa kalenteriin ylös 2.6.

Koska silloin on minun kirjani julkaisupäivä! HUI!

Ette voi uskoa, miten paljon minua hirvittää, jännittää ja pelottaa. Ihan hirmuisesti. Tarkoitan siis, että ihan saatanan perkeleen vitusti.

Lukiossa kaverini kysyi, mikä on suurin haaveeni. Häkellyin kysymyksestä, koska haaveeni ovat aina olleet aika pieniä ja ne liittyvät tosi arkisiin asioihin, kuten esimerkiksi siihen, että saan rauhassa laulaa kaukosäätimeen ja tanssia villisti ympäri kämppää tai saan syödä koko popcornipussin yksin.

Hetken mietittyäni vastasin kuitenkin, että kirjan kirjoittaminen, sillä kulutin lyijykynää päiväkirjoihini niin paljon. En tosin koskaan ajatellut sen toteutuvan, mutta se kuulosti paremmalta kuin popcorn-juttu.

En koskaan antanut muiden lukea tekstejäni. Tätä jatkui siihen asti, kunnes aloitin työt City-lehdessä ja julkaisin ensimmäisen blogitekstini tammikuussa 2011. Se oli ihan jäätävän pelottavaa.

Mutta vaikka minua onkin pelottanut omien juttujeni julkaiseminen, olen silti kohtuullisen reteellä kädellä hakannut niitä nettiin. Tämä rohkeus tulee siitä, että ajattelen kuolemaa aika paljon (sillä tavalla positiivisesti); eli jos tämä kaikki on osaltani huomenna ohi, niin mitä sitä himmailemaan, kun tuntuu oikealta kuitenkin.

Ja nyt se tapahtuu. Se kirja-juttu.

Se jännittää minua niin paljon, että olen nähnyt painajaisia jo monta viikkoa. Mutta kun isot asiat liikkuvat, maa tutisee.

Sanoinkuvaamattoman suuri kiitos teille blogin lukijat. Kiitos kiitos kiitos. Kiitos, että olette olleet täällä minun kanssani. Kiitos. Te olette hyvin suuri osasyyllinen siihen, että koko kirja on tulossa ulos. Te olette minun ystäviäni ja tukijoitani. Kiitos, että saan olla teidän kanssanne vähän hullu välillä. Kiitos kiitos kiitos.