Google-haut

Google-haut

perjantai 30. kesäkuuta 2017

Rakkauden kesä 2017

On heinäkuu.

Ei ole.

Lähden huomenna Kuopioon ystäväni häihin. En ole koskaan ollut Kuopiossa. Katsoin kartasta, että pitää matkustaa ihan hirveästi ylöspäin, melkein taivaaseen asti, että on perillä. Siellä ihmiset puhuvat oudosti ja näyttävätkin varmasti erilaisilta kuin me saastuneen Itämeren raiskaamat etelän ihmiset.

Jääkaapissani on paljon eväitä junamatkaa varten. Kunhan muistaisin vielä juhlavaatteetkin ottaa mukaan. Näen Sauronin silmälläni, miten saavun kylläisenä hääpaikalle kotikalsareissani ja sanon kaikille, että ihan on sellainen tunne kuin olisin unohtanut jotain.

Olen nyt viikon kävellyt kotona korkokengissäni, jotta jalkani tottuisivat niihin vuoden tauon jälkeen. Minusta tuntuu, että näytän kävellessäni pululta mutta ei se mitään. Erityisen omituista on käydä vessanpöntöllä. Polvet yltävät melkein suuhun asti, selkä menee köyrylle ja pissan lentosuunta kääntyy kaakkoon. Kun pesen hampaita korkokengät jalassa ja kuuntelen herutusmusiikkia, tunnen olevani seksikäs. Voi pyörittää peppua ja vatkata kättä edestakaisin suun edessä samalla, kun valkoista valuu suupielistä.

En malta odottaa häitä! Kahteen päivään en ole saanut mitään aikaiseksi, koska jännitän jo valmiiksi kaikkea. Onkohan eväitä tarpeeksi, mietin öisin enkä nuku. Se johtuu siitä, että söin niistä puolet jo eilen. Päivisin mietin sukkahousujen hajoamispotentiaalia.

Mutta minä selviän kyllä tästäkin koitoksesta, koska olen itsenäinen vahva nainen.

Ihanaa, kun ihmiset juhlistavat rakkauttaan. Sillä on hyvä aloittaa heinäkuu. Pus.

maanantai 19. kesäkuuta 2017

Mistä ammennat kaiken positiivisuuden, kun kaikki on ihan paskaa?

Mistä ammennat kaiken positiivisuuden, kun kaikki on ihan paskaa?

Kiitos kysymyksestä ystäväiseni. Minulla on siihen kolmen kohdan menetelmä.

1. Hyväksyminen, osa 1. Annan itselleni luvan voida huonosti, olla väsynyt tai vihainen tai mitä ikinä. Itken tarvittaessa niin, että jokaisesta naamareiästä valuu eritteitä, ja vähän muistakin rei'istä. Jos taas olen vihainen, käytän energian hyödyksi. Kiukuspäissäni (ja kiimassa) saan vedettyä vaikeimmat kiipeilyreitit, myös suosituimmat tekstini olen kirjoittanut vihaisena, ai että. Viha on niin kiva asia, kun ymmärtää käyttää sitä oikein. Näissä tunnehommeleissa minua auttaa hirveästi se, että olen käynyt terapiassa ja oppinut ymmärtämään tunteitani ja tiedän abauttiarallaa, kauan ne kestävät ja mitkä eri vaiheet niihin kuuluvat. Joskus tunteet ehtivät juurtua kiinni aika tiukasti, ennen kuin tajuan, että hitto, teen jotain sellaista, mikä aiheuttaa minulle enemmän pahaa oloa kuin hyvää. Silloin pitää myös antaa itselle enemmän aikaa niiden juurien repimiseen ja pilkkomiseen. En pääse tunteita pakoon yhtenäkään päivänä enkä sekuntina, mikä on hyvä, sillä sitten kun pääsen, olen kuollut. Uskon, että kuolleena on aika vaikeaa olla positiivinen, ellei pääse vittuilemaan kummituspäissään ihmisille.

2. Hyväksyminen, osa 2. Kera mutruhuulin ja otsarypyin hyväksyn sen, että asia on niin kuin se on. On juttuja, joihin voin vaikuttaa, ja sitten otan yhden askeleen kohti tuota päämäärää. On juttuja, joihin en voi vaikuttaa, mikä on itse asiassa myöskin aika helpottavaa. En voi kontrolloida koko maailmaa. Tämä auttaa ainakin meikeläistä oikein kivasti oppimaan kärsivällisyyttä ja keskittymään niihin asioihin, joihin voin vaikuttaa. Usein ainoa asia, josta olen varma, olen minä itse, ja kun ottaa huomioon, miten pihalla olen itsestäni suurimman osan ajasta, voin löysin rantein laskea irti kaikesta. Elämä on sekamelska.

3. Huumori. Kun vaiheet yksi ja kaksi on suoritettu, voidaan siirtyä miettimään, minkä vitsin tästä voisi murjaista. Minä luon jatkuvasi mielessäni tarinaa omista sekoiluistani. Esimerkiksi erään kerran olin vihainen miehelle ja näytin hänelle keskisormea. En vieläkään ole antanut sitä anteeksi itselleni. Siksi joka aamu auringonnousun aikaan huudan parvekkeeltani "Olen syntinen huora!" ja annan sormelleni kymmenen raipaniskua, ja aina lauantaiöisin keskisormennäyttämisaikaan klo 02.03 uhraan rituaalisesti banaanikärpäsen. Elämä on niin ihanaa. <3

Positiivisuus ei mielestäni ole mitenkään helppo ja yksinkertainen asia vaan vaatii aina työstämistä, rutistamista ja puskemista. Erityisesti se on hankalaa, koska valittaminen on niin kivaa. Siksi on vaikeaa välillä nähdä hyviä puolia asioissa, jotka ovat mielestäni kertakaikkisen persiillään (eivät välttämättä oikeasti, meillä on täällä Suomessa asiat aika helvetin hyvin). Mutta kun noudatan tuota edellä mainittua kolmiyhteyttä, pystyn hyväksymään elämän kertakaikkisen persiyden. Silloin olo helpottuu ja kevenee, ja sitten voikin aloittaa kaiken taas alusta.

Pus.

keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Viikkokatsaus

Hei.

Ei ole tullut kirjoittamisesta mitään tällä viikolla. Tipu-suru iski päälle, ja olen itkenyt sopivasti joka päivä sunnuntaista alkaen. Olen itkenyt ikävää ja kaikkea muutakin siinä samalla, kuten muun muassa sitä, miten huomaavainen olinkaan itselleni Lidlissä maanantaina, kun ostin pakastimeen kaksi pitsaa, mikäli ruoanlaitto ei innosta. En ole syönyt niitä vielä, mutta joka kerta, kun avaan pakastimen, tulee pieni itku. Eikä edes kuukautisten laskettu aika ole vielä moneen viikkoon.

Eilen istuin tunnin koirapuistossa uudessa kolmen euron kirpparilöytötakissani, ja oli muutakin päällä. Oli minulla koirakin mukana siellä, mutta hän istui koko sen ajan vieressäni ja ihmetteli, että miksi istut siinä senkin huora (Dada on kova kiroilemaan). Lähdimme takaisin kotiin istumaan, kun en enää jaksanut kuunnella sitä huorittelua.

Hitaalla olen. Nukun yöunet ja päiväunet sekä pienet iltaunet ja aamu-unet. Painajaisia näen kivasti. Välillä seikkailen lumimyrskyisessä Thaimassa, ja sitten toisinaan olen hikisen raivoavan miehen kanssa treffeillä. Nämä unelmat johtunevat siitä, että haikailen uudelle Aasian määmatkalle talvella, ja Tinderissä sipaisen kuvia vasemmalle eri biisien tahtiin ja testailen, kuinka monta ruksia ehdin minuutissa naputtaa. (Olen unohtanut laskea, mutta kovaa on menty.) Yritän saada ajatukset muualle, ja näemmä olen onnistunut loistavasti, kun pitää joka yö prosessoida näitä yrityksiä kahdeksan tuntia.

Kakkani on lakannut kellumasta, mistä tulikin mieleeni, että olin tänään Stadikalla uimassa ensimmäistä kertaa vuoteen. Oli kyllä niin ihanaa. 1,3 kilometriä humahti hetkessä ja enemmänkin olisi mennyt, mutta olin ottanut niin paljon eväitä mukaan, että piti mennä äkkiä niiden luokse.

Olin naisten suihkutiloissa ainoa, jolla oli jalkakarvat häpykarvat napakarvat. En muistanut tehdä niille kotona mitään, koska on ollut kiire itkeä pakastepitsoja. Mutta ei se mitään. Uskon nimittäin vahvasti, että jos karvalta kysyttäisiin, ei se mitään viemärihommia haluaisi. Karva tykkää, kun se voi kylmässä tuulessa vähän kosteana nousta pystyyn.

Näillä eväillä tähän viikkoon. Pus.

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Börniksen eri vaiheet

Nostan tämän tekstin ylemmäs, koska siitä on nyt abauttiarallaa kaksi vuotta, kun väsähdin tyystin. 
 

Moi!

Ette ikinä arvaa. No ehkä arvaatte. Ette arvaa. Ai mitä?

No sitä, että börnis alkaa ihan tosissaan olla takanapäin. Vaikka eihän se koskaan lähde pois minusta. Siellä se on muistona ja aina läsnä, sillä en voi irrottaa tunnollisuutta pois persoonastani enkä haluakaan, mutta ehkäpä opin elämään sen kanssa - en enää luhistu vaan voimistun.

Ajattelin kirjoittaa, miten börnikseni eteni. Ehkä se auttaa jotakin, joka pyörii samojen asioiden äärellä. Vaikka tietysti jokaisen oma historia vaikuttaa siihen, kuinka kauan kaiken maailman börnikset ja hörnikset kestävät. Minä olen käynyt nuorempana läpi jotain pahempaa kuin tämä, joten olen päässyt börniksen käsittelyssä suht helpolla. Nykyään nimittäin ymmärrän tunteita paremmin. Osaan ottaa tunteen käteen ja katsella sitä. Ymmärrän, ettei paha tunne tarkoita mitään eikä se ole vaarallinen. Ymmärrän, että se menee ohi. Tiedän, miten tunne toimii kehossani. En pelkää sitä.

Mainittakoon vielä, että en syönyt lääkkeitä, sillä halusin selvittää, mikä päässäni on vialla. (Vastaus on, että olen liian tunnollinen, en ole tyytyväinen mihinkään, mitä teen, koska ajattelen, että asiat voisi aina tehdä paremmin, ja otan liian monesti vastuun muiden hyvinvoinnista ensin - ja vasta sitten omastani, jos edes muistan. Namaste. Yolo. Näillä mennään. En tarkoita lääkkeettömyydellä kuitenkaan sitä, että se sopisi kaikille, mutta minulle se oli parempi vaihtoehto.)

Ensimmäinen kuukausi

1. Lyyhistyminen. Romahdus. Väsymys. Tässä vaiheessa ei pääse sängystä ylös. Kehossa tuntuu siltä kuin olisi 42 astetta kuumetta, vaikka ei ole yhtään.

2. Kauhu. Paniikkikohtaukset ja ahdistus. Tuntuu, että on hullu. Tuntuu, että kuolee tähän paikkaan.

3. Ymmärrys, mistä on kyse. Päivät ovat suossa tarpomista. Kaikki tekeminen ahdistaa ja tuntuu liian raskaalta. Viisi minuuttia kävelyä ulkona tuntuu maratoonilta. Pulssi on korkea, hengitys pinnallista, pyörryttää.

4. Ulkoruokinta. Ei tule kuuloonkaan, että jaksaisi laittaa ruokaa itselle. Vatsa on kipeä, koska se on täynnä ilmaa vääränlaisesta hengityksestä.

5. Asiat täytyy tehdä väkisin, koska mitään ei haluaisi eikä jaksaisi tehdä, mutta yksinoleminen pelottaa, koska muuten ajatukset valtaavat pään.

6. Jaksoin tehdä yhden asian päivässä, esim. käydä kaupassa, nähdä kaveria, kiipeillä, tiskata, pestä pyykkiä, soittaa puhelun. Mutta iltaisin en jaksanut enää pestä hampaita, koska olin niin väsynyt.

Toinen kuukausi

7. Opettelin pysäyttämään ajatuksiani. Pakotin itsensä ajattelemaan vaikka koiranpaskan keräämistä mieluummin kuin sitä, mitä pääni oikeasti suoltaa. Laskin pihapuun lehtiä. Lauloin jotakin voimauttavaa biisiä taukoamatta ääneen, jotta en ajattelisi mitään.

8. Jaksoin tehdä kaksi asiaa päivässä. Vaikkapa nähdä kaveria työpäivän jälkeen. Mutta vain kerran viikossa.

9. Yksi hyvä iltapäivä ilman ahdistusta, mutta muuten ahdisti kivasti koko ajan. Heti aamusta ahdisti ja iltaan asti ahdisti.

10. Ei itkettänyt vieläkään. Mitään ei purkautunut. Masturboin väkisin, mutta tuntui kuin hinkkaisin kyynärtaivetta. Tai ei, sekin olisi tuntunut paremmalta.

Kolmas kuukausi

11. Alkoi vituttaa ihan kaikki asiat maailmassa. Mutta se teki onnelliseksi. Se oli ensimmäinen oikea arkinen tunne, jonka koin pitkään aikaan.

12. Oma ääni tuntui tulevan kaiuttimista ja kaikki, mitä itse sanoin, vitutti rankasti.

13. Jaksoin vihdoin taas juosta ja uida. Uidessa tosin pelkäsin vetäväni vahingossa keuhkoihin vettä, sillä edelleen tuntui, etten hallitse kehoani. Mutta koska Stadikalla oli aina niin paljon jengiä, ajattelin, että joku huomaa minut pohjasta nopeasti enkä kuole.

14. Yritin liikkua vähintään 4 päivänä viikossa max. 30 minuuttia niin, että sykkeet olivat koholla. En aina tosin jaksanut.

15. Yhtenä iltana panetti. Masturboin ja itkin onnesta.

Neljäs kuukausi (nyt)

16. Naurattaa. Kaikki asiat naurattaa. Kaikki nekin, jotka ovat menneet päin persettä.

17. Oman elämän näkee kirkkaammin. Ihmissuhteet näkee kirkkaammin. Minulla oli semmoinen pieni etäsuhteen tapainen juttu käynnissä, mutta börniksen jälkeen ymmärsin, ettei se toimi. Minä en ollut oma itseni hänen seurassaan. Börniksen aikana olin liian väsynyt ymmärtämään sitä.

18. Panettaa. Voi jeee! On ihanaa, että on pöksyt märkänä pitkästä aikaa eikä malta odottaa, että pääsee kotiin masturboimaan.

19. Normaali elämä tuntuu aivan saatanan upealta. Voi iloita kaikesta arkisesta. Jaksaa laittaa ruokaa, nauttia leikatun ruohon tuoksusta, kuunnella itkumusiikkia ja kyynelehtiä ja olla onnellinen, että vihdoinkin hanat ovat auenneet.

20. Jaksan taas kirjoittaa ja tehdä niitä asioita, joita rakastan. Opettelen ottamaan varovaisesti. En hötkyile. Kuuntelen itseäni koko ajan tarkasti korvat höröllä.

Parasta börniksen aikana on ollut se, etten ole kokenut syyllisyyttä siitä, etten jaksanut vastata viesteihin tai unohdin soittaa takaisin. Ensimmäistä kertaa elämässäni tunsin, että aina ei tarvitse olla olemassa muita varten. Aina ei tarvitse pelastaa muita.

En olisi uskonut vielä kuukausi sitten, että sanon näin, mutta börnis on yksi parhaista asioista, joita minulle on tapahtunut. Tiedän, ettei se ole vielä ohi ja tiedän, että tulevaisuudessa minun pitää olla todella varovainen. Mutta nyt ainakin tiedän.

Kannattaa ajatella henkinen murskaantuminen vaikkapa niin kuin jalasta olisi katkennut luu. Anna aikaa vuosi tai pari. Etene hitaasti. Vahvistu rauhassa. Opi elämään sen kanssa. Älä luovuta.

Toivottavasti tämä auttaa sinua, joka olet jossain siellä pimeässä vielä. Kaikki järjestyy. Minä lupaan.

Loppukevennyksenä vielä börnisnaama ja börnismaha (#finnishgirl #selfie #sexy #sixpack):



Ps. Kaksi vuotta on kulunut näiden kuvien ottamisesta eteenpäin. Vaikka tuossa tekstissä mainitsenkin olon helpottuneen neljässä kuukaudessa, kesti silti vielä ainakin vuoden saada stressireaktiot laantumaan. Stressi on nimittäin ollut 100 kertaa voimakkaampaa börniksen jälkeen. Kroppa ehtii reagoida ennen kuin ehdin rauhoittua.

Olen kuitenkin onnistunut pitämään kroppani suhteellisen rentoutuneessa tilassa jo pitkän tovin. Nykyään voin hirveän paljon paremmin, mutta minusta on tullut vähän varovaisempi. Se ei ole ollenkaan huono asia. Ehkä sillä tavalla se on vähän huono asia, että kaipaisin todella paljon toisen ihmisen lämpöä, kaipaisin rakkautta, mutta olen aika arka sitä hakemaan ja etsimään. Yksinäisyys on kurja tunne, vaikka tiedänkin sen menevän ohi.

Mutta en silti ajattele, etteikö se päivä koittaisi, että pääsen nuuhkimaan jonkun ihanan kainalokarvoja. Pitää vain olla kärsivällinen ja rohkea, kun aika on. :)