Tältä näyttää menstruoiva nainen

Moi mussukat!

Nyt kävi sellainen mäihä, että videolle saatiin tallennettua aito harvinaisuus - menstruoiva nainen.

Päätin torstaina kuukautishöyryissäni, että nyt kuvataan se saatanan video sinne blogiin. Nyt. Mitään asiaahan minulla ei ollut. Mutta sillä ei ollut väliä, koska millään ei ollut väliä. Mitään suunnitelmaa siitä, millainen videosta voisi tulla, ei ollut. Mutta silläkään ei ollut väliä, koska ihan sama. Sydämessä tuntui, että tuska viiltää rintaa ja myrsky repii puita.

Muutama päivä myöhemmin, pahimman höyryn laskettua katselin tuota 15 minuutin 27 sekunnin monologia videolta ja ajattelin, että ei saatana, en tee tällä mitään. Mutta sitten ajattelin, että teenpäs - ja niin syntyi tämä video.

Tässä nähtävät tunteet ja huolenaiheet ovat täysin aitoja.

Ps. Omaksi puolustukseni haluan sanoa tässä nyt, että alla painoi myös flunssa sekä edellisen viikon ankara biletys. (Niin varmaan. Miten ni hullu?)

Pps. Muistatteko, kun sanoin, että Goomin valokuvaaja juoksi perässäni?

Valokuvat ovat tulleet julki. Sieltä löytyy muun muassa lähikuva berberistäni. Alushousuissani roikkuu hampaillaan tuntematon mies. Äiti olisi ylpeä. En linkkaa kuvaa tähän, jotta teillä pahimmilla runkkareilla on edes jotain tekemistä.

Ppps. Olen nähnyt perseitä elämässäni vaikka kuinka monta, mutta en valokuvaa omastani. Ainakaan tällaista, alakulmasta ja läheltä otettua.

Seurauksena tästä puutostilasta olen oikeasti tuijottanut omaa bersekuvaani joka päivä vähintään tunnin ajan. Olen hämmentynyt, että siinäkö se nyt sitten on. Tuollainenko se on. En koe ylpeyttä enkä häpeää. Ainoastaan hämmennystä, että Henriikan ikioma persekö se siinä koristaa kivasti valokuva-albumia. Siinä täyttää koko tietokoneen ruudun. Kivasti täyttää. Jännä on tämä.

Erityisen jännää on se, että ihmisberberillä on niin suuri voima maailmassa. Siinähän on vain kaksi nahkapussia täynnä läskiä ja lihasta ja karvaa. Ja sen kaiken keskeltä tulee kakkaa.

Ei muuta.

(Y)stävänpäivä, (y)hdenillanpanot ja Goom-risteil(y)

Moi mussukat!

Ystävänpäivä oli ja meni. Parasta oli nähdä Kampin keskuksen kukkakaupan jonossa 19 nuorta miehenalkua jonottamassa söpösti peräkkäin ruusukimput kourissa. Siinä odottivat kärsivällisesti ja puristuvat kukkia epävarmasti käsissään.

Siitä sai yhden hymyn.

Samaisessa keskuksessa käveli armeijapoikia joka paikassa. Ne oli päästetty lomalle. Ei varmaan todellisessa maailmassa liity millään tavalla mihinkään ystävänpäivään, mutta minun maailmassani liittyy kovastikin.

Sieltä armeijan hikisestä punkasta on laskettu pojat kultiensa kainaloon. Ruusuja ostamaan. Halimaan rakkaita. Tyttöystävän tissejä tuijottamaan ja puristelemaan, miten sattuu. Poikaystävän peräreikää kutittelemaan. Muna pystyssä koko bussimatkan siellä. Oma rakas mielessä.

Tai sitten parasta ystävää tervehtimään. Sitä on kiva nähdä pitkästä aikaa ja vaihtaa armeijakuulumisia. Poika ja sen bestis on sympaattisimpia asioita maailmassa. Ne jakaa keskenään vähän, mutta kaiken tarvittavan. Sitten ne röyhtäisee ja kaikki on taas hyvin. Mieli ei ole maassa enää, jos on ollut.

Niin siitä sai toisen hymyn.

Eikä siinä kaikki.

Kolmannen hymyn sai siitä, kun kävi tekemässä kuolemaa jumppatunnilla, ja sitten kun tuli jotenkuten elävänä kotiin, niin siellä odotti - niin kuin joka päivä - kaksi ystävää, jotka oli onnesta väkkärällä, että vihdoin sä tulit kotiin, kiva kun tulit, ihanaa, älä koskaan mee pois, ihana oot, maailman paras, ota tää lelu, jee jee jee jee, sun jumppakassi tuoksuu hikihyvälle, mitä siellä on, mitä siellä, MITÄ SIELLÄ ON!?

Ja sitten tämä video, joka ei liity mitenkään tähän tekstiin. Aasinsilta ystävänpäivästä videoon voisi mennä tätä kautta.

Ystävänpäivä --> Goom-risteily --> yhdenillanpanot.

Pus pus!

Ps. Rakas Elämäni Rakkaus,

Koska koirani tuijottavat minua, vaikka vaan puhun seksistä, niin ethän säikähdä, kun aktin aikanakin muutama silmäpari katsoo maanisdepressiivisen epäilevästi sekä hieman hämmentyneenä mutta innostuneena (minun lisäkseni), että mitä sä teet.

Eläkä myöskään peljästy, jos kesken suuteloitsemisen kylmä nenä lähestyy varoittamatta pakaroiden miellyttävän tuoksuista välikköä.

Toivoo,
Henriikka

Unelmien treffit

Moi!

Arvatkaa mitä! No? Pääsin treffeille! Silleen tavallaan.

Koska jos vuori ei tule Henriikan luo, niin Henriikka rakentaa oman vuoren siihen paikkaan, mihin haluaa ja laittaa kynttilöitä pöydälle ja parhaan paidan päälle ja hymyn huulille ja kuvittelee olevansa treffeillä.

Järjestin siis itselleni mielikuvitustreffit jonkun ihanan kanssa. Tai sellaiset harjoitustreffit. Se on hyvä harjoitella. Varsinkin, jos on tämmöinen, joka ei osaa käyttäytyä niin kuin hienon naisen kuuluu.

Esimerkiksikin viikko sitten olin kahden ystäväni kolmekymppisiä juhlimassa ja ajattelin kokeilla, mikä ihmisten reaktio on, kun tulen vessasta hame sukkahousujen sisälle tungettuna. Silleen pepun kohdalta.

Kukaan ei sanonut mitään, koska kukaan ei nähnyt siinä mitään ihmeellistä, koska "Toi on se Rönkkönen". Mikä on tavallaan ihan kiva juttu.

Näissä mielikuvitustreffeissä positiivista oli se, ettei jännittänyt yhtään.

Vähän oli kyllä semmoisia pitkiä hiljaisia hetkiä. Mutta toisaalta se on ihan normaalia, että kun sanoo jotain omasta mielestään hauskaa ja arkista, muut hiljenevät. Tai kun pukeutuu naamiaisiin sonnihirveksi ja jalkovälissä roikkuu sukkahousunlahkeesta tehty valtava penis, vain yksi kahdestakymmenestä naamiaisvieraasta nauraa.

Antaisin itselleni näistä treffeistä arvosanan 8+ . Sellanen ihan ok, katellaan nyt ja ehkä voisi nähdä uudestaan.

Miksi sydänsurut onkin tosi mega super hyvä juttu?

Moi!

Sydänsuru on kurja asia. Se pieksee maahan tosi pahasti ja sattuu sydämen kohdalla niin hirveästi, että on vaikea saada happea. Mutta loppujen lopuksi se on kaikkein positiivisin ja ihanin suru, mitä maan päällä on.

Ei ole hyvä suru sellainen, kun on oikeasti menettänyt jonkun läheisen. Ei ole hyvä suru sellainen, jos tulee sairaus, ahdistus tai masennus. Ei ole hyvä suru sellainen, kun väsyttää eikä enää jaksa ja ainoa asia, minkä jaksaa, on itkeä.

Ne on hirveitä suruja. Sellaisia suruja, että jotain pahaa on tapahtunut.

Sydänsuru ei ole sellainen.

Koska sydänsuru kertoo, että on tavannut ihmisen, jonka kanssa on päät kolahtaneet yhteen sellaisella tavalla, ettei kenenkään muun kanssa ole sillä tavalla paukahtaneet. On pitänyt sylissä sellaista ihmistä, joka on ollut niin tärkeä, ettei siitä ole halunnut laskea irti. On kokenut jotain niin ihanaa, että kun sitä ihanaa ei enää ole, sattuu kovasti.

Mutta jos ei sitä olisi koskaan kokenut, olisi elämä ollut aika tasapaksua, litteää ja tylsää. Sellaista, mitä ei muista enää, kun makaa vanhuuden kourissa sairaalassa. Koska rakkauden muistaa vielä silloinkin, kun ulostaa omiin vaippoihinsa.

Vaikka sydänsuru sattuu ja itkettää, surullisempaa on se, ettei koskaan olisi rakastanut. True story.