Naapurin mummo muuttaa

Viimeisen vuoden aikana minulla on ollut ilo ja kunnia tutustua ihanaan naapurin mummooni, joka on niin kova puhumaan, että siinä jää moni tuntemani papattaja kakkoseksi.

Myös minä olen hänen seurassaan lähes yhtä hiljaa kuin meditoidessa. Välillä tosin pääsen heittämään väliin jotain yhtä yksinkertaista ja lyhyttä kuin rallienglantia monotonisesti lausuva suomalainen, mutta toki suomeksi:

"Hei." 

"Sää on hyvä."

"En kuullut sitä ääntä viime yönä."

"En minäkään halua miestä, joka on kiinnostunut vain rahasta tai seksistä."

"Niinpä."

"Se ei ole hyvä, jos mies kiroilee."

"Totta."

"Se naapuri on tosiaan vähän outo."

"En minäkään olisi lähtenyt semmoisen miehen kanssa paljuun."

Ja niin edelleen.

Nyt mummo muuttaa pois. Se harmittaa minua, sillä harva naapuri jaksaa jutella ja kysellä kuulumisia. Harva oikeastaan edes tervehtii. Vielä harvempi kertoo suoraan päin naamaa, mutta ystävällisesti, jos asunnostani on kuulunut liiallista mekkalaa.

Yleisempi reaktio on sujauttaa oviluukusta anonyymi uhkauslappunen, että jumalauta tämän täytyy loppua tai saat häädön. Minä olen saanut tällaisen lappusen kerran, kun koirani oli jostain syystä haukkunut innoissaan jotakin. En voinut tietenkään vastata kenellekään mitään, kun en tiennyt, kuka naapureistani oli niin närkästynyt.

Olen saanut kerran myös lapun, että koirani haukkuminen saa naapurini hulluksi. Erikoisen tästä lapusta teki se, että olin tuolloin ollut Amerikassa jo puoli vuotta, ja koirani olivat olleet hoidossa koko sen ajan toispuol Helsinkii.

Mutta keskivertonaapurin ajatuslogiikka onkin yksinkertainen: "Joku koira haukkuu jossain. --> Olen nähnyt, että tuosta yhdestä ovesta on kulkenut akka koiransa kanssa. --> Se on sen koira." Suomessa naapurin yleiskuvaukseen kuuluukin, että älä puhu kasvotusten, epäile jokaista ja syytä kaikkia. Syytä suoraan oviluukusta sekä laita lappunen aulaan kaikkien nähtäville. Ole rohkea ja tee se anonyymisti. Kirjoita teksti varmuuden vuoksi vielä vasemmalla kädellä, jottei kukaan voi tehdä käsialan perusteella johtopäätöksiä, kuka naapureista lapun on kirjoittanut.

Mutta tämä mummo se on toista luokkaa. Puhuu paljon eikä syyttele. Juttelee vaan. Ihan mistä sattuu. Ja nyt hän muuttaa pois.

Tänään kävin mummon luona päiväkahvilla eikä mennyt kuin 15 sekuntia ja olin kontallani hänen olohuoneessaan nuuhkimassa mattoja. Mummo halusi nimittäin tietää, haisevatko nämä hänen kolme uutta sisustuselementtiään voimakkaasti jollekin. Minä konttasin ja painoin nenääni niitä vasten ja analysoin. Toistin kaiken 10 minuutin kuluttua, kun nenäni oli tottunut mattojen hajuun, ja mummo oli vaihtanut paitansa. Mummo nimittäin epäili, että hänen puhtaan paitansa pesuaineen tuoksu vaikuttaisi tutkimustuloksiini.

Yksi matoista mielestäni haisi hieman pahalle. Tämä matto lähtee takaisin kauppaan. Hyvästi.

Maton haistelun jälkeen joimme kahvit ja juttelimme tunnin. Tai hän jutteli ja minä imin viisaan ihmisen sanoja itseeni samalla, kun dippailin rinkeliä maitokahviini.

Kahvin jälkeen kävin vielä kerran haistamassa mattoja varmistuakseni tutkimustulosteni luotettavuudesta.

Minulle tulee häntä ikävä.