Mitä meille masturboiville yksineläjille pitäisi oikein tehdä?

Kaikenmoisia huolia maailmassa.

Minulta kysytään usein haastatteluissa mielipidettä kahteen kaikenmoiseen huoleen. Toinen on se, että suomalaiset masturboivat nykyään enemmän ja harrastavat tutkimuksen mukaan vähemmän muunlaista seksiä. Niin, että mitä pitäisi tehdä? Toinen on se, että sinkkujen määrä kasvaa suurissa kaupungeissa koko ajan ja voi herranjestas, mitä pitäisi tehdä. MITÄ PITÄISI TEHDÄ?!

Minua vähän naurattaa nämä tämmöiset kaikenmoiset huolet. Se voi johtua siitä, että olen osa tätä kasvavaa sinkkujen määrää enkä harrasta minkään muunlaista seksiä kuin sooloseksiä, koska se on ihan sairaan kivaa ja olen siinä ihan älyttömän hyvä ja reipas tyttö ja tiedän täydellisesti, minkälaista hellää kosketusta mahtava pimppini kaipaa, ja myöskin siksi, että olen seitsemän ja puolen vuoden aikana yrittänyt opettaa jo niin montaa miestä tutustumaan pimppiini ja koskemaan siihen hellästi ja tutkailemaan sitä joka puolelta, mutta oppi ei vaan kertakaikkiaan tunnu menevän perille, joten en nyt vaan toistaiseksi jaksa tehdä sitä hommaa, koska minun pitää kunnioittaa pimppiäni ja sen onnellisuutta myöskin.

Minusta on ihanaa, että suomalaiset masturboivat enemmän. HYVÄ ME! Ihan superia! Antakaa palaa! Vihdoinkin negatiivinen kielletyn leima alkaa haalistua tämän asian ympäriltä.

Mitä seksiin tulee, en ymmärrä huolta. On ihan äärimmäisen tärkeää tietää, mistä itse nauttii ja löytää kumppanin/kumppaneiden kanssa yhteinen seksuaalinen rytmi, jotta kaikki voivat hyvin. Se, mikä seksimäärä kenellekin sopii, ei ole mikään mittari.

Seksistä puhutaan nykyään avoimemmin, mikä on myös voinut tuoda näihin kyselyihin rehellisempiä vastauksia. Jos päässä takoo "seksiä pitää harrastaa 2,73 kertaa viikossa", on ihan hirveän kiva vastata lomakkeeseen, että joo joo kyllä meilläkin, vaikka kumppanin värkki on umpeutunut 10 vuotta sitten ja vehje sulautunut reiteen kiinni 80-luvulla. On älyttömän rohkeaa sanoa, että hei meillä sekstaillaan kerran kuukaudessa ja me molemmat ollaan tyytyväisiä siihen. Kokeilkaapa sanoa se jollekin, vaikka panisittekin enemmän. Katsokaa sääliviä reaktioita, punaisia poskia, pöyristyneitä silmiä.

Samanlaisia katseita saa sinkkuna, kun kertoo, ettei ole pannut vuoteen. Ai kauheeta. Jollakin on aina sanansa sanottava toisen ihmisen seksielämästä. Aina. Toisen ihmisen seksielämä on aina ihan perseestä. Joko pannaan liikaa, että kyllä siinä on nyt jotain häikkää, kyllä se kohta loppuu. Tai sitten pannaan liian vähän, että oletteko miettineet eroa, että kyllä se kohta loppuu.

Seksuaalisesti tyytyväinen voi olla niin monella eri tasolla.

Ja sitten me sinkut, joita vaan sikiää lisää kaikissa kaupungeissa. Ai että. Joku sinkkurutto varmaan. Voi että. Mitä meille pitäisi tehdä? Huh huh.

Minä haluan sanoa sen verran, että saattaa olla mahdollista, että sinkkuihminenkin on onnellinen. Saattaa olla. Ehkä. Onnellinen. Onnellinen nukahtaessaan tahmainen käsi sängyn reunan ulkopuolella roikkuen, kun ei ole jaksanut omien iltahellyyksien jälkeen enää nousta pesemään sitä.

En tiiä sitten. Onhan se huolestuttavaa. Se semmoinen. Mahdollisuus siihen, että on onnellinen itsekseen. En tiiä. Huh huh. Rankkaa.