Vähän erikoisesti ja omalla tyylillä, mutta ylöspäin kuitenkin

Moi!

Täällä Phuketissa oli pari kaveria määmatkalaisen seurana alle viikon. Siinä, kun pälpätti viisi päivää putkeen ja sitten olikin yhtäkkiä ihan itsekseen, niin oho. Puhututti taas hirveästi. Yhtenä aamuna sitten kaivoin kameran esiin, kun mietin jännitystä, koskakun minulle käy tosi usein sillä tavalla, että herään aamulla joskus viiden aikaan enkä saa enää unta sen jälkeen. Se johtuu siitä, että elämä jännittää.

Videolla puhun myöskin ihastumisesta ja siitä, että minulla ei ole mitään hajua, mitä miehille voi kirjoittaa viesteihin. Ei vaan ole hajua. On vaan minä, joka kirjoittaa kaiken, mitä päässä on. Mutta ei se mitään.

Tästä huolimatta olen päättänyt, että tänä vuonna rakastun. En vielä tiedä keneen, mutta varmasti se on joku kiva, reipas ja ihana poika, koska minäkin olen sellainen poika. 

Olen hakannutkin Tinderiä aika paljon, enimmäkseen ihan huvin vuoksi. Minua naurattaa, kun porukka ei tajua, mitä on kuvakerronta. Siellä oli yhdelläkin jos toisella kaverilla kuvia omista jaloista milloin rannalla, milloin vuorenrinteellä ja milloin veneessä. Sitten lopuksi joka nätti vessaselfie. Äkkiä tulee ruksia semmoisille ainoastaan siitä syystä, että kuvat ovat hieman omalaatuisia.

Meninkin mielissäni omaan profiiliin, koska tykkään kuvista, jotka sinne valitsin. Ja voihan vitjan pippeli. Huomasin, että Tinder on vaihtanut omat kuvani ihan oma-aloitteisesti joiksikin ihan muiksi. Sieltä löytyy tällä hetkellä muun muassa tämä.

Vaihdoin kuvat uudestaan, mutta Tinder vaihtoi ne jo heti nopeasti takaisin. Ihme, ettei tule mätsejä.

Sitten vielä, mikä jännittää elämässä? No kivekset. Löysin täältä upeat lomakivekset ja pääsin kokeilemaan niitä elämäni ensimmäistä kertaa ulkona! Oli niin hirveää, että.

Kun pääsin ylös asti, oli niin mielettömän upeat näkymät, etten uskaltanut edes katsoa, koska halusin heti alas. Opasta huvittikin korkean paikan kammoni, ja hän kysyi, että miksi kiipeän. En oikein osannut vastata mitään, koska en itsekään ihan täysin ymmärrä. Meinasin ihan pyörtyä, kun niin paljon hirvitti elämä. Mutta ette usko, kiipesin silti reitit tappiin asti! (Minua tosin pakotettiin alhaalta käsin, olisin halunnut luovuttaa monta kertaa.) Ihan tuli kyynel silmään, kun pääsin takaisin hotelliin. Olin niin onnellinen.

Tuossa on kylä, joka on rakennettu veden päälle. Ja tuolla ylhällä näkyy vuoren seinä, missä meitsi veteli.

Mä tuun kylmästä lämpimään, aion tulla viereesi kömpimään

vaikka ootkin kaukana siellä, kuule beibe me tavataan vielä.

 

Lettu irti. 

"Vähän erikoisesti ja omalla tyylillä, mutta ylöspäin kuitenkin" on uusi mottoni.

Moikka!

Tai ei sittenkään vielä, kun pistäkää Face-peukkua täällä ---> Henriikan blogi.