Sain lukijakysymyksen:
"Minä olen tämmöinen pitkän linjan Sinkku, ja jostain kumman syystä sitä huomaa
tarttuvansa merkityksellisiin pikkuseikkoihin, minkä takia voi (niin
kuin muka ois ylitarjontaa) olla kiinnostumatta Miehestä. Mitkä sulla on
semmosia ehdottomasti Ei juttuja? Tarralenkkarit, vyölaukku, punaiset
silmäripset, takatukka, iso ego..."
Kiitos kysymyksestäsi!
Minä olen erittäin huono näissä listoissa, mitä en halua mieheltä. Enemmänkin pyrin kaikessa aina vastavirtaan. Mitä suurempi vyölaukku, sen parempi. Mitä kirkkaimmat Crocsit, sen kuumempi. Mitä epämääräisempi touhottaja, sen asiallisempi.
Vaatetus ei kiinnosta minua hirveästi. Tämä johtuu siitä, että itse pukeudun miten sattuu. Pyörin kirpputoreilla ja kiihotun kaikkein räikeimmistä vaatteista, joita kukaan muu ei halua. Sukkanikin ovat eri paria. Pidän vaatteita, koska ne lämmittävät ja peittävät sellaiset kehon osat, joita porukka tuijottaisi muuten liian intensiivisesti.
Mutta valehtelisin, jos sanoisin, ettei ulkonäöllä ole merkitystä. Luulen kuitenkin, että ulkonäköön vaikuttavat kriteerit ovat suurelta osin alitajuisia. Haluan myös pitää ne sellaisena, sillä mitä jos kuvailen unelmieni miestä piirtäjälle, ja paperille muodostuu kuva isästäni. Namaste. Jos sanoitan itselleni ääneen jotain ulkoisia kriteereitä, alan itsekin uskoa niihin ja rupean kategorisoimaan ihmisiä. Siksi olen mieluummin hiljaa.
Eli oikeastaan se, mihin nykyään kiinnitän huomiota, on sisäinen maailma.
Olen muuttunut sinkkuvuosien varrella toimijasta enemmänkin sellaiseksi tarkkailijaksi. Syy, miksi olen maailman huonoin deittailija on se, että minusta treffailu-small-talk tuntuu siltä kuin olisi treffeillä itse suunnitteleman ja tilaaman pahvi-Petterin kanssa. Siinä näkee vain pinnan. (Toki jostain se tutustuminen pitää aloittaa.)
Jos saisin valita, haluaisin nähdä tyypin työssään sellaisena päivänä, kun kaikki on mennyt päin persettä. Ai ai. Niin herkullista. Seurata ihmistä tutulla maaperällä vihaisena. Siinä jäisi pahvi-Petteri kakkoseksi, nurkassa raapisi yksin paperista persettään.
Nimittäin vaikka siellä vyölaukussa olisi timantteja ja satamiljoona rahaa, lopulta ihmissuhteissa merkitsee vain se, miten handlataan negatiivisia tunteita. Miten niitä osaa käsitellä itse, ja toisen kanssa. Se määrittää suhteen laadun ja keston.
Halipusi-puolessa ei ole minulle mitään haastetta. Rakastan seksiä ja toisen hellimistä ja huomioimista.
Minua siis kiinnostaa miehessä hänen kaikkein paskimmat päivänsä. <3
Itse ajattelen, että nuo alitajuiset ulkonäköjutut ovat karismaa ja itsensä kantamista, kemiaa, joilla voi saada "anteeksi" piirteitä, jotka yleisesti ottaen tai jossain muussa ihmisessä ei viehätä. Eniten ärsyttää ne, jotka sanovat etteivät ole pinnallisia, mutta... "on sillä ulkonäölläkin väliä." Noin muoltoiltuna itselle tulee mielikuva, että "joo, arvostan sisintä mutta jos nyt olet sen näköinen että ekalla sekunnilla tulee joku negatiivinen mielleyhtymä, en aio nähdä vaivaa".
VastaaPoistaItsekin tykkään persoonallisista miehistä, jotka pukeutuu väreihin ja uskaltaa rikkoa normeja :)