Minulla ei ole mitään asiaa

Tuli semmoinen tunne, että tekee mieli kirjoittaa, mutta minulla ei ole mitään asiaa.

Ulkona sataa lunta, kakkaaminen on aika kivaa ja minä yritin baarissa lähteä kiipeämään tanssilattialla olevaa puista tolppaa pitkin, mutta en ehtinyt nousta ilmaan, kun takanani tanssiva mies kääntyi minua kohti ja kysyi, olenko kiipeilijä. Sitten juttelimme vähän aikaa kiipeilystä. Mikä riemu! #melkeinsaamista

No nyt kun haluatte selkeästi, että puhun vieläkin kiipeilystä, niin voin kertoa, että sormilihakseni ovat alkaneet kasvaa ja pullottaa ja ne ovat jatkuvasti kipeät eli ihan kohta minulla on toisessa kädessä viisi (5) pienen peniksen kokoista nakkia ja toisessakin viisi (5). Yhteensä se tekee kymmenen penistä ihan omissa käsissä. #melkeinsaamista (siitä on kohta vuosi, kun olen harrastanut seksiä, että näillä mennään)

Sitten mietin semmoistakin, että ei tarvitse lähteä ulko-ovea edemmäs kalaan, kun jo kuulee jonkun mimmiporukan pohtivan sitä, onkohan mies kiinnostunut, kun se teki näin tai vastasi näin. Ihan sama, onko sitä pukkarissa, kahvilassa, baarissa, kaupassa, kadulla, parvekkeella, merellä tai vuorella - naiset pohtivat jatkuvasti suhdetilannettaan tai miestä, joka heidän elämässään on. (Ja miehetkin varmasti pohtivat näitä juttuja, mutta eivät ääneen kaikkialla julkisilla paikoilla ainakaan.)

Tämä tulee ilmi myös blogitilastoistani, sillä tosi moni on eksynyt tänne hakusanoilla "kun mies ei vastaa" tai "onko mies kiinnostunut" tai jotain sinnepäin. 

Minulla ei ole tähän mitään vastausta. Mutta muilla on.

Ne sanovat, että sitten sen vaan tietää.

Repikää siitä huumoria. En malta odottaa sitä päivää, kun analysointi loppuu. En voi edes kuvitella, etten enää miettisi, mitäköhän tämäkin tyyppi minusta ajattelee.

Mutta siis oikeastikin minä uskon siihen, että sitten sen vaan tietää. Yhtäkkiä sitä vaan herää hikisestä ja karvaisesta kainalosta ja tietää, että tässä on hyvä ystävä ja rakastaja nyt minulla. Tämä on hyvä näin.

Minä en haaveile perhe-elämästä rivitalossa, avioliitosta tai loppuelämästäni jonkun kanssa. Minä haaveilen juurikin siitä ystävärakastajasta, jonka kanssa voin jutella avoimesti kaikesta (siitäkin, kun tekee mieli panna muita tai on ihastunut vähän johonkin toiseen) ja puuhastella yhdessä kaikkea kivaa niin kauan kuin voimme riidoista huolimatta tehdä toisemme onnelliseksi.

Minusta minkään ei tarvitse kestää loppuelämää paitsi elämän.

Mitään muuta asiaa minulla ei ehkä vissinkään ole nyt. Taidankin jäykistää kaikki sormeni oikein suoriksi ja sitten rupean heiluttelemaan niitä peilin edessä ylpeänä. Heippa!