Google-haut
keskiviikko 14. toukokuuta 2014
sunnuntai 11. toukokuuta 2014
Elämäni ensimmäinen orgasmi
Jumankekka sentään!
Se on saapunut kotiin varaston lelulaatikoiden uumenista. Se on virtahepopehmolelu, jonka sain syntymäpäivälahjaksi ala-asteen ensimmäisellä luokalla koulukummiltani.
Lelusta tuli minulle tuolloin heti hirmuisen tärkeä - ja erityisen tärkeä sen jälkeen, kun nukkumaan käydessäni tungin sen viattomasti jalkoväliini, etteivät reidet liimautuisi yhteen, mutta sainkin vahingossa orgasmin. Olin kahdeksanvuotias.
Sen päivän jälkeen alkoi tanner tutista.
#1992 #nevöforget
Se on saapunut kotiin varaston lelulaatikoiden uumenista. Se on virtahepopehmolelu, jonka sain syntymäpäivälahjaksi ala-asteen ensimmäisellä luokalla koulukummiltani.
Lelusta tuli minulle tuolloin heti hirmuisen tärkeä - ja erityisen tärkeä sen jälkeen, kun nukkumaan käydessäni tungin sen viattomasti jalkoväliini, etteivät reidet liimautuisi yhteen, mutta sainkin vahingossa orgasmin. Olin kahdeksanvuotias.
Sen päivän jälkeen alkoi tanner tutista.
#1992 #nevöforget
keskiviikko 7. toukokuuta 2014
Olen katsonut koko elämäni pornoa väärin
30 vuotta. Koko elämäni. Lapsesta asti jo.
Kaikki alkoi eräänä aurinkoisena työpäivänä viikko sitten. Olin ahkerasti selaamassa internettiä. Availin välilehtiä. Näpräsin hiirtäni tuskastuneena. Se oli jotenkin ärsyttävän hankala. Yhtäkkiä kuin salama anaalista, työkaverini paljasti minulle, että kun hiiren keskinappulaa painaa linkin kohdalla, linkin sivu avautuu uuteen välilehteen. Että tämä on pornon katselussa kauhean kätevää. Voi sitten sillä keskinäppäimellä availla monta sivua poistumatta päävalikosta.
"Monta sivua samaan aikaan?" kysyy masturbaattori viattomin silmin.
Niin. Siis pornoa katsotaan niin, että välilehtiä on auki ainakin 100.
Viattomat silmäni räpsyivät kuin hidastetussa elokuvassa. Välilehtiä. 100.
Olen aina avannut yhden videon kerralla. Odottanut, että se latautuu. Katsonut, että se on paska. Palannut takaisin valikkoon. Valinnut uuden. Odottanut, että se latautuu. Katsonut, että se on paska. Odottanut jälleen innosta täristen, että joko seuraavan videon kohdalla tärppäisi. Ja ei. Paska.
Kunnes ilta hämärtyy, yö saapuu, taas, postivuori eteisessä on kasvanut metrin korkuiseksi, biojätteestäni alkaa kasvaa puu ja minä löydän vihdoin yhden miellyttävän videon, jossa kohdalla 06:36 tapahtuu jotain mielestäni juuri siihen hetkeen sopivaa.
"Ei jaksa aina kattoa pornoa." Niinpä. Miksiköhän.
Mutta nyt. Aloitin varovasti. Kokeilin pornoa kolmella välilehdellä. Jokaisen videon nainen huusi kaiuttimistani hoosiannaa, yksi video tilttasi kesken, vasen käteni yritti osua hiirellä eri välilehtiin etsien, mitä missäkin tapahtuu samalla kun oikea käteni yritti keskittyä omiin välilehtiinsä.
Taivas avautui ja maailmani sai värit. Kuuloni parantui ja kaikki muutkin aistini kirkastuivat. Käsistäni alkoi lentää seittiä.
Se oli täydellistä.
Ei muuta.
Kaikki alkoi eräänä aurinkoisena työpäivänä viikko sitten. Olin ahkerasti selaamassa internettiä. Availin välilehtiä. Näpräsin hiirtäni tuskastuneena. Se oli jotenkin ärsyttävän hankala. Yhtäkkiä kuin salama anaalista, työkaverini paljasti minulle, että kun hiiren keskinappulaa painaa linkin kohdalla, linkin sivu avautuu uuteen välilehteen. Että tämä on pornon katselussa kauhean kätevää. Voi sitten sillä keskinäppäimellä availla monta sivua poistumatta päävalikosta.
"Monta sivua samaan aikaan?" kysyy masturbaattori viattomin silmin.
Niin. Siis pornoa katsotaan niin, että välilehtiä on auki ainakin 100.
Viattomat silmäni räpsyivät kuin hidastetussa elokuvassa. Välilehtiä. 100.
Olen aina avannut yhden videon kerralla. Odottanut, että se latautuu. Katsonut, että se on paska. Palannut takaisin valikkoon. Valinnut uuden. Odottanut, että se latautuu. Katsonut, että se on paska. Odottanut jälleen innosta täristen, että joko seuraavan videon kohdalla tärppäisi. Ja ei. Paska.
Kunnes ilta hämärtyy, yö saapuu, taas, postivuori eteisessä on kasvanut metrin korkuiseksi, biojätteestäni alkaa kasvaa puu ja minä löydän vihdoin yhden miellyttävän videon, jossa kohdalla 06:36 tapahtuu jotain mielestäni juuri siihen hetkeen sopivaa.
"Ei jaksa aina kattoa pornoa." Niinpä. Miksiköhän.
Mutta nyt. Aloitin varovasti. Kokeilin pornoa kolmella välilehdellä. Jokaisen videon nainen huusi kaiuttimistani hoosiannaa, yksi video tilttasi kesken, vasen käteni yritti osua hiirellä eri välilehtiin etsien, mitä missäkin tapahtuu samalla kun oikea käteni yritti keskittyä omiin välilehtiinsä.
Taivas avautui ja maailmani sai värit. Kuuloni parantui ja kaikki muutkin aistini kirkastuivat. Käsistäni alkoi lentää seittiä.
Se oli täydellistä.
Ei muuta.
lauantai 3. toukokuuta 2014
Mitä sinkkuihminen tekee lauantaiaamuna ensimmäiseksi?
Se juttelee iloisena lemmikkinsä kanssa! Se kysyy, että nukuttiko hyvin ja sitten se kysyy, että mitä unta sä näit. Tietysti.
Ja nyt, lauantai-iltana, se lähettää blogissaan terveisiä kaikille ihanille lukijoille täältä pingviiniyöpaidan sisältä, Coldplayta kuunnellen ja popcornia ja dippiä syöden. (Popcorneja on tosi nerokasta ja parasta dippailla eikä vaan mitään sipsejä.)
Ei ole yhtään tyhmää ja tylsää olla lauantaina kotona yksin koirien kanssa. Varsinkin, jos viime lauantai jatkui sunnuntaiaamuun ja auringonnousuun asti vodkaa siiderillä lantraten. 30-vuotias tarvitsee toipumiseen ainakin kaksi viikkoa.
Ihanaa viikonloppua!
Ps. Älä kävele heikoilla jäillä äläkä koskaan kysy koiralta, mitä unta se on nähnyt.
Ja nyt, lauantai-iltana, se lähettää blogissaan terveisiä kaikille ihanille lukijoille täältä pingviiniyöpaidan sisältä, Coldplayta kuunnellen ja popcornia ja dippiä syöden. (Popcorneja on tosi nerokasta ja parasta dippailla eikä vaan mitään sipsejä.)
Ei ole yhtään tyhmää ja tylsää olla lauantaina kotona yksin koirien kanssa. Varsinkin, jos viime lauantai jatkui sunnuntaiaamuun ja auringonnousuun asti vodkaa siiderillä lantraten. 30-vuotias tarvitsee toipumiseen ainakin kaksi viikkoa.
Ihanaa viikonloppua!
Ps. Älä kävele heikoilla jäillä äläkä koskaan kysy koiralta, mitä unta se on nähnyt.
tiistai 29. huhtikuuta 2014
Lihapullat mielikuvituspoikaystävälle
Moi!
Itselle on jotenkin ihan kauhean tylsää tehdä ruokaa. Tai ehkä jotain perus makaroonilaatikkoa on ihan kiva tehdä, mutta ei mitään erikoisempaa olekaan niin kiva.
Eikä tule mentyä ravintolaankaan hienosti syömään yksin eikä edes kaverin kanssa lauantai-iltana romanttisesti, koska on helpompi ottaa döönerit jostain kulmalta ja juoda kaljaa. Vaikka sekin on kyllä tosi kivaa.
Mutta joka tapauksessa, yhdessä ruoka maistuu paremmalle ja elämäkin.
Joten jos ei juuri nyt satu olemaan ketään poikaystävää tai tyttö- siinä vierellä, niin voi mielikuvitella semmoisen siihen aika lähelle ja tehdä oikein kunnon gourmet-ruokaa, kuten vaikkapa lihapullia ja muusia elämänsä ensimmäisen kerran.
Sitten voi kuvitella, miten kovasti se arvostaisi tällaista hienoa elettä ja ottaisi lujasti takaapäin heti, kun pullat ovat laskeutuneet mahassa lähemmäksi kiveksiä.
Ei ole silloin mitään hätää mistään ja kaikki on hyvin.
keskiviikko 23. huhtikuuta 2014
Nainen ja ilmanpainepumppumysteeri
Haluan muistuttaa, etten väheksy tällä kirjoituksella ketään muita naisia kuin itseäni. Maailma on täynnä älykkäitä vaginallisia, jotka osaavat nämä hommat. Minä en osaa mitään.
Päätin näin kolmenkympin villityksen kunniaksi käydä tarkistamassa autoni juuri vaihdetuista kesärenkaista ilmanpaineet. Historiallista tässä tapahtumassa on se, etten ole koskaan aikaisemmin tehnyt sitä.
Minua neuvottiin kyllä tarkkaan, että joko siellä huoltoasemalla on letku, josta ilma tulee tai sitten sellainen kannettava tönikkä. Tämä "sellainen kannettava tönikkä" kuulosti jotenkin painajaiselta ihmiselle, joka ei halua kantaa asioita, jotka ovat täynnä painetta. Se kuulostaa, että koko huoltoasema räjähtää ilmaan, kun painaa väärää nappia. En tiedä, voiko sellainen räjähtää, mutta sillä ei ole väliä, sillä minä pystyn vahingossa mihin vaan. Se on nähty.
Kurvasin huoltoaseman pihaan ja ajoin "Vesi ja ilma"-pisteelle. Kauhukseni huomasin, että siellä se oli. Lasikaapissa. Iso sininen vaarallisen näköinen tönikkä.
Avasin lasikaapin ja tuijotin sitä silmiin. Hiki valui pitkin naamaa. Se näytti räjähtävältä. Siinä oli mittari ja punainen nappi. Sen letku näytti lyhyeltä. Niin kovin lyhyeltä. Koskin tönikkään. Se tuntui painavalta.
Istua kökötin tönikän edessä pitkään. Nousin seisomaan ja mietin, että tarvitsenko avainta tuohon lukkoon. Katsoin ympärilleni. Parkissa oleva taksikuski veteli savuja ja hymyili vähän kauempana.
Päätin olla toiminnan nainen, joka ei töniköitä pelkää, ja aloin kiskoa laitetta ulos kaapista. Se oli aivan saatanan painava. Se ei hievahtanutkaan. Sitten huomasin, että koko värkki oli pultattu kiinni kaappiin. Mitä vittua? Tönikän letku oli aivan liian lyhyt, alle metrin. Eihän se yltäisi autoon.
Nousin ylös. Poliisiauto kaartoi samalla huoltoasemalle. Hikoilin vähän lisää. Ajattelin, että minulta viedään kohta kortin lisäksi auto, asunto ja neitsyys, jos tässä vielä jatkan tätä, mitä ikinä teenkään.
Joten päätin luovuttaa ja astuin autoani kohti. Silloin huomasin sen. Se oli ilmanpaineletku, joka on kiinni lasikaapin kupeessa, siinä ulkopuolella.
Onnellisena ja hieman häpeissäni otin letkun käteeni ja yritin tehdä sillä asioita renkaiden kanssa. Se suhisi. Poliisiauto oli kahden metrin päässä minusta eikä kukaan tullut sieltä ulos. Ne varmaan tuijotti ja haki rekisterinumeroani. 30-kiloinen dobermannini könysi samaan aikaan auton etupenkille, kuskin paikalle. Siellä se istui laittomasti ilman turvavyötä. Mitä lukee poliisin sääntökirjassa tällaisesta?
Laitoin suhisevan laitteen jokaisen renkaani pikku reikään kiireesti. Katselin mittaria sen näköisenä, että tiedän, mihin viisarin pitää osoittaa. Sitten istuin takaisin autooni. Päätin lähteä tyylillä ja ammattitaidolla pihasta pois, joten peruutin lujaa niin lähelle poliisiautoa, että molemmat sedät kurkottivat kaulaansa eteenpäin. Jännittyneenä kaikesta tällaisesta draamasta elämässäni en vaihtanut ykkösvaihdetta suuremmalle ennen kuin kilometrin päässä, etten vahingossakaan ajaisi liian lujaa.
Joten: Palkataan mies tekemään miehen töitä. Saatana. Ei ole nainen tehty autoa rassaamaan.
Päätin näin kolmenkympin villityksen kunniaksi käydä tarkistamassa autoni juuri vaihdetuista kesärenkaista ilmanpaineet. Historiallista tässä tapahtumassa on se, etten ole koskaan aikaisemmin tehnyt sitä.
Minua neuvottiin kyllä tarkkaan, että joko siellä huoltoasemalla on letku, josta ilma tulee tai sitten sellainen kannettava tönikkä. Tämä "sellainen kannettava tönikkä" kuulosti jotenkin painajaiselta ihmiselle, joka ei halua kantaa asioita, jotka ovat täynnä painetta. Se kuulostaa, että koko huoltoasema räjähtää ilmaan, kun painaa väärää nappia. En tiedä, voiko sellainen räjähtää, mutta sillä ei ole väliä, sillä minä pystyn vahingossa mihin vaan. Se on nähty.
Kurvasin huoltoaseman pihaan ja ajoin "Vesi ja ilma"-pisteelle. Kauhukseni huomasin, että siellä se oli. Lasikaapissa. Iso sininen vaarallisen näköinen tönikkä.
Avasin lasikaapin ja tuijotin sitä silmiin. Hiki valui pitkin naamaa. Se näytti räjähtävältä. Siinä oli mittari ja punainen nappi. Sen letku näytti lyhyeltä. Niin kovin lyhyeltä. Koskin tönikkään. Se tuntui painavalta.
Istua kökötin tönikän edessä pitkään. Nousin seisomaan ja mietin, että tarvitsenko avainta tuohon lukkoon. Katsoin ympärilleni. Parkissa oleva taksikuski veteli savuja ja hymyili vähän kauempana.
Päätin olla toiminnan nainen, joka ei töniköitä pelkää, ja aloin kiskoa laitetta ulos kaapista. Se oli aivan saatanan painava. Se ei hievahtanutkaan. Sitten huomasin, että koko värkki oli pultattu kiinni kaappiin. Mitä vittua? Tönikän letku oli aivan liian lyhyt, alle metrin. Eihän se yltäisi autoon.
Nousin ylös. Poliisiauto kaartoi samalla huoltoasemalle. Hikoilin vähän lisää. Ajattelin, että minulta viedään kohta kortin lisäksi auto, asunto ja neitsyys, jos tässä vielä jatkan tätä, mitä ikinä teenkään.
Joten päätin luovuttaa ja astuin autoani kohti. Silloin huomasin sen. Se oli ilmanpaineletku, joka on kiinni lasikaapin kupeessa, siinä ulkopuolella.
Onnellisena ja hieman häpeissäni otin letkun käteeni ja yritin tehdä sillä asioita renkaiden kanssa. Se suhisi. Poliisiauto oli kahden metrin päässä minusta eikä kukaan tullut sieltä ulos. Ne varmaan tuijotti ja haki rekisterinumeroani. 30-kiloinen dobermannini könysi samaan aikaan auton etupenkille, kuskin paikalle. Siellä se istui laittomasti ilman turvavyötä. Mitä lukee poliisin sääntökirjassa tällaisesta?
Laitoin suhisevan laitteen jokaisen renkaani pikku reikään kiireesti. Katselin mittaria sen näköisenä, että tiedän, mihin viisarin pitää osoittaa. Sitten istuin takaisin autooni. Päätin lähteä tyylillä ja ammattitaidolla pihasta pois, joten peruutin lujaa niin lähelle poliisiautoa, että molemmat sedät kurkottivat kaulaansa eteenpäin. Jännittyneenä kaikesta tällaisesta draamasta elämässäni en vaihtanut ykkösvaihdetta suuremmalle ennen kuin kilometrin päässä, etten vahingossakaan ajaisi liian lujaa.
Joten: Palkataan mies tekemään miehen töitä. Saatana. Ei ole nainen tehty autoa rassaamaan.
maanantai 21. huhtikuuta 2014
Munajuhlan parhaat - Top 3
Jännittävää pääsiäisen jälkeistä olotilaa!
Minä vietin koko pyhät erään ystäväni seurassa. Tämä eräs ystäväni täytti 85 vuotta ja juhlistimme sitä isolla samasta puusta veistetyllä porukalla. Koska lauloi kukkokin kolmesti eräälle Jeesuksen kieltävälle herrasmiehelle, niin tässäkin on kolme parasta asiaa ristiinnaulaamisen täyteisen juhlan antimista.
1. Äitini iloitsi, koska oli löytänyt minulle kaupasta uusia vaatteita.
Veti sanattomaksi.
2. Kysyin 85 vuotta täyttäneeltä mummiltani, että heitäppä joku elämänviisaus minulle nyt.
"Ota mies. Jos saat."
Namaste. Olen menossa oikeaan suuntaan elämässäni. Yritys on ainakin helvetillinen!
3. Minulta ei ole viimeiseen 10 vuoteen kysytty papereita missään koskaan ikinä.
Juttelin syntymäpäiväjuhlissa mummin kaverin kanssa. Käteltyämme tämä iäkäs herrasmies kysyi minulta, että jokos sie oot käyny rippikoulun.
Siin on sulle taagii. Boom! Henriikka 14 vuotta ja ylpeä siitä.
Yllätys-4. Söin liikaa suklaamunia, koskin traktoriin, kiersin järven ja näin tuulihaukan ja töyhtöhyypän. En löytänyt maajussia.
Ekstrayllätys-5. Näin pitkäperjantaiyönä useita erilaisia eroottisia unia peräkkäin ja heräsin aamulla hiestä märkänä. Tuntui, että olen ehkä myös jopa ääntelehtinyt hieman unissani. Ei siinä mitään. Muuta kuin se, että nukuin siskoni, äitini ja mummini kanssa samassa huoneessa.
Minkä takia ei voi ihminen nähdä unia vaahtokarkeista ja pehmoleluista (jossain muualla kuin vaginassaan) niin kuin muut normaalit rippikoululaiset?
Vain Jumala tietää.
Erinomaista alkavaa viikkoa!
keskiviikko 16. huhtikuuta 2014
maanantai 14. huhtikuuta 2014
Kalsarihaaste otettu vastaan - Pöksyt pitää pukea päälle ilman käsiä
No terveppä terve!
Kalsarihaasteessa on ideana siis se, että nämä ihanat jalkojen lämmittimet puetaan päälle ilman käsiä. Ja kamoon, mitä muutakaan minä tekisin maanantai-iltana kotona? En mitään muuta.
Lisää haasteita otetaan vastaan. Pus pus ja erinomaista alkavaa viikkoa!
Kalsarihaasteessa on ideana siis se, että nämä ihanat jalkojen lämmittimet puetaan päälle ilman käsiä. Ja kamoon, mitä muutakaan minä tekisin maanantai-iltana kotona? En mitään muuta.
Lisää haasteita otetaan vastaan. Pus pus ja erinomaista alkavaa viikkoa!
sunnuntai 13. huhtikuuta 2014
Minä näin vilaukselta onnen
Abauttiarallaa viisi vuotta sitten siirryin lahkoon nimeltä "sinkut". Abauttiarallaa viisi vuotta sitten aloitin juoksemisen, koska minun oli pakko. Tuo hetki, kun meinasin yhden kilometrin aikana kuolla kadulle liian kovan vauhdin takia, oli ainoa hetki vuorokaudessa, kun en miettinyt lahkoani ja sen muita peniksellisiä jäseniä.
Abauttirallaa vuosi sitten juoksin elämäni ensimmäisen maratonin.
Tästä voi laskea matemaattisin kaavoin, että on tullut suhteellisen paljon laitettua jalkaa toisen eteen miesten takia. Tai ei miesten. Vaan oman järjissä pysymisen.
Samoihin aikoihin viisi vuotta sitten aloitin hotjoogan ja pilateksen. Siinä oli taas uusi haaste edessä. Piti saada mieli kuriin jököttämällä epämukavissa asennoissa paikallaan. Se voi kuulostaa helpolta, mutta on itseasiassa paljon vaikeampaa kuin esimerkiksi maratonin juokseminen.
Tulin juuri äsken puolentoista tunnin venyttelevästä hotjoogasta. Olen päässyt siihen pisteeseen, etten välitä muista joogaajista, osaan joogahengittää ja mikä parasta - laskea irti kaikesta.
Joogaohjaaja selitti yin joogan tarkoitusta. Sitä, että keholle pitää antaa aikaa venyä ja rentoutua. Ei saa pakottaa. Väkisin ei tapahdu mitään hyvää vaan enemmänkin huonoa. Niin kuin elämässä yleensäkin. Pitää uskaltaa laskea irti ja antaa elämän viedä. Pitää muistaa antaa itselle aikaa, vaikka kuinka tekisi mieli porskuttaa täysillä.
Minä kyynelehdin valtoimenaan yli puolet tunnista. Ne olivat onnenkyyneleitä. Tuntui, että vihdoinkin näin Henriikan. Niin kovin pitkästä aikaa. Tervehdin sitä. Pyysin anteeksi, etten ollut muistanut pitää siitä parempaa huolta. Pyysin anteeksi, etten ole ollut läsnä, kun se on tarvinnut minua. Pyysin anteeksi, että olen unohtanut sen, koska on muka ollut jotain tärkeämpää.
Se hymyili minulle ja sanoi, että ei se mitään. Että kaikki on hyvin.
Kehoni on kantanut minut läpi kamalan vaikeista ajoista. Minun elämäni on tämän kehon sisällä. Jos kehossani ei ole elämää, ei ole minua. Minun tehtäväni on pitää meistä huolta.
Tällaisia asioita en olisi ikinä tajunnut ilman harrastuksiani enkä ikinä olisi päässyt tähän pisteeseen, jossa olen nyt.
Namaste ja tsemiä kaikille!
Abauttirallaa vuosi sitten juoksin elämäni ensimmäisen maratonin.
Tästä voi laskea matemaattisin kaavoin, että on tullut suhteellisen paljon laitettua jalkaa toisen eteen miesten takia. Tai ei miesten. Vaan oman järjissä pysymisen.
Samoihin aikoihin viisi vuotta sitten aloitin hotjoogan ja pilateksen. Siinä oli taas uusi haaste edessä. Piti saada mieli kuriin jököttämällä epämukavissa asennoissa paikallaan. Se voi kuulostaa helpolta, mutta on itseasiassa paljon vaikeampaa kuin esimerkiksi maratonin juokseminen.
Tulin juuri äsken puolentoista tunnin venyttelevästä hotjoogasta. Olen päässyt siihen pisteeseen, etten välitä muista joogaajista, osaan joogahengittää ja mikä parasta - laskea irti kaikesta.
Joogaohjaaja selitti yin joogan tarkoitusta. Sitä, että keholle pitää antaa aikaa venyä ja rentoutua. Ei saa pakottaa. Väkisin ei tapahdu mitään hyvää vaan enemmänkin huonoa. Niin kuin elämässä yleensäkin. Pitää uskaltaa laskea irti ja antaa elämän viedä. Pitää muistaa antaa itselle aikaa, vaikka kuinka tekisi mieli porskuttaa täysillä.
Minä kyynelehdin valtoimenaan yli puolet tunnista. Ne olivat onnenkyyneleitä. Tuntui, että vihdoinkin näin Henriikan. Niin kovin pitkästä aikaa. Tervehdin sitä. Pyysin anteeksi, etten ollut muistanut pitää siitä parempaa huolta. Pyysin anteeksi, etten ole ollut läsnä, kun se on tarvinnut minua. Pyysin anteeksi, että olen unohtanut sen, koska on muka ollut jotain tärkeämpää.
Se hymyili minulle ja sanoi, että ei se mitään. Että kaikki on hyvin.
Kehoni on kantanut minut läpi kamalan vaikeista ajoista. Minun elämäni on tämän kehon sisällä. Jos kehossani ei ole elämää, ei ole minua. Minun tehtäväni on pitää meistä huolta.
Tällaisia asioita en olisi ikinä tajunnut ilman harrastuksiani enkä ikinä olisi päässyt tähän pisteeseen, jossa olen nyt.
Namaste ja tsemiä kaikille!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)