Jo lapsesta asti olen

Vuosi sitten, kun saavuin Ameriikoista takaisin koto-Suomeen ja asustelin äitini luona muutaman viikon, pengoin siinä sitten aikani kuluksi kaikkia ihania lapsuudenkamojani.

Löysin vanhoista TOP SEACRET -laatikoistani aarteita.

- 8 päiväkirjaa
- 8 mitalia (olin joskus hyvä!)
- kondomeita
- puukon
- hoitohevosen hiustupon
- listan luokkakavereistani (paitsi bestixistä), jossa haukun kaikki molopäiksi (antakaa anteeksi, ette oikeasti ole)
- kirjoittamani tarinan, jonka lopussa unelmieni sinisilmäinen poika kysyy, alanks olee, johon vastaan, että joo ja sitten "me suudellaan ihanan pitkä kielari"
- 2 runovihkoa, joihin Henriikka 12 v. on kirjoittanut omia runojaan 

(haiskahtaa pahalta murrosiältä)

Tuo sydän, josta menee läpi nuoli, oli salainen merkkini sille, että olen itse keksinyt runon.

Tästä kaikesta vedän johtopäätöksen, että jo lapsesta asti olen tykännyt laittaa sanoja järjestykseen. Tunteella. Jotkut asiat eivät vaan koskaan muutu. Namaste.