Google-haut

Google-haut

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

7 vinkkiä, miten sinkku selviää elämästä hengissä

Moikkelis moi!

Ajattelin nyt kirjoittaa vähän vastausta semmoiseen lukijakysymykseen kuin että: "Kuinka parantaa itsetuntoa ja lopettaa miehistä/naisista obsessoiminen?"

No voin kertoa, että se on ihan tosi vaikeaa ja hidasta, mutta maailman yksinkertaisinta kuitenkin eli sillä tavalla tosi helppoa.

Ihan mega ensimmäisenä pitää olla kärsivällinen. Koskakun elämä ei ole elokuva, niin ei tule sellaista hetkeä, että yhtäkkiä hypätään viisi vuotta eteenpäin ja kaikki on tosi hyvin. Se väliaikakin pitää oikeassa elämässä elää.

Sitten toiseksi ensimmäisenä pitää miettiä, mitä asioita ja tekemisiä itse rakastaa eikä kukaan muu. Ja sitten ihan hullunkiilto silmissä rupeaa niitä tekemään ja voi vaikka juosta maratoninkin, jos tykkää juoksemisesta niin kuin eräät ja opetella uimaan, vaikka meinaa hukkua.

Sitten kolmanneksi ensimmäisenä pitää istua alas ja vetää happea. Kun joltakin kivalta tulee viesti tai ei tulekaan, niin sinkku on hyvä ja istuu vaan alas ja on siinä ihan paikallaan. Ei lähdetä hätiköimään ja panikoimaan. Ei kuulustelemaan, että miksi ei vastaa tai tulkitsemaan unien tähtikartastosta, että mitä se kolmas sana siinä toisessa lauseessa oikein tarkoittaa. Vaan istuu siinä ihan kiltisti ja kuuntelee hyvän kappaleen kasetilta.

Neljänneksi ensimmäisenä kannattaa sitten kuitenkin mennä ihan maahan asti makaamaan ja vetää siinä pienet namastet. Koska se on ihan satavarma, että siitä viestistä tai siitä, ettei sitä tullut, on flipattu ihan täysin eikä istuminen riitä.

Viidenneksi ensimmäisenä pitää luoda mielikuva päähän semmoisesta unelmien sankarista, jota sitten voi vuosi tolkulla metsästää. Koska siitä seuraa se, että joku ihan tavallinen tyyppi hiipii salaa elämään. Ja sehän vituttaa, kun se on niin tavallinen - ihminen.

Kuudenneksi ensimmäisenä pitää istua taas alas, koska huomaakin miettivänsä sitä ihan tavallista tyyppiä ja jo alkaa flippaaminen taas. Mutta tässä vaiheessa on jo oppinut, että maahan makaamaan, parit namastet ja hyvä biisi soimaan, mieluiten se sama, jota jo silloin kolme vuotta sitten itki sikiöasennossa jonkun runkkarin takia.

Ja seitsemänneksi ensimmäisenä huomaakin, että se laulu naurattaa ja itkettää yhtä aikaa, ja siitä tavallisesta tyypistä alkaakin muodostua aika ihana ja aito käsinkosketeltava kaveri. Sitten voi istua taas alas ja miettiä vähän, että kylläpäs tulikin juostua kaikenmaailman tyyppien perässä silloin joskus huhhuh.

Kun tähän vaiheeseen pääsee, ei tarvitse enää kahlata suossa vaan voi lähteä kiipeämään vuorta pitkin ylöspäin. Haasteet ei lopu, ne muuttuu erilaisiksi.

Sillä tavalla se elämä onnistuu ihan kivasti.

12 kommenttia:

  1. Asiaa! Se tulee kun vähiten odottaa ja sillä välin voi tehdä elämästä mielekästä tekemällä niitä rakastamiaan asioita, ei se oma onni kyllä sais olla toisesta kiinni.. Tunnistan itseni tuosta viitos kohasta, se on hyvä rakentaa kuvaa unelmiensankarista jota ei kuitenkaan halua, vaan sen naapurin penan jakamaan arjen asioita :'D

    VastaaPoista
  2. Kolmos ja nelos kohta tulivat kuin taivaan lahjana mulle tähän syliin. Itkin ja nauroin, niin totta! Elämäni tilanne tässä kohtaa tiivistetyssä paketissa. Ei muuta kuin maahan makaamaan, pari namastee kehiin ja ehkä se siitä. Pikkuhiljaa!

    VastaaPoista
  3. Mitäs jos vaan tapailis ihmisiä, ilman ennakko-odotuksia ja vaatimuksia ja antaisi tunteiden tulla jos ovat tullakseen?

    VastaaPoista
  4. No niin teen, höpönassu:)

    VastaaPoista
  5. Mahtavat vinkit, noinhan se menee ! :D

    VastaaPoista
  6. Tää kuulostaa mun korviin aivan ihastuneen tytön puheelta! Tunnusta! ;)

    VastaaPoista
  7. Ihana teksti taas kerran!

    VastaaPoista
  8. Mul on tapana mennä kylkimöyryyn lattialle rauhottuu... oon nyt ehkä kohdassa kolme, ko kerrankin makasin siinä lattialla kylkiasennossa haukkomassa happea oikiaan aikaan ja olin niiin rohkea että suostuin treffilöille ns. Tavallisen tyypin kanssa. Tänä aamuna menen lattialle kyljelleen erisyistä rauhottumaan. Ollaan rohkeita. ^^ ja Rönkkis- oot ihana!!!

    VastaaPoista
  9. Mulla on hyvä vinkki! Jos joku ihan megatavisperusjantteri joka ei niiku oikeestaa yhtää kiinnosta pyytää sua kalastamaan, niin lähe! Lähin. Kannatti. Never say no to fishing. <3

    -j

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.