Google-haut
tiistai 11. kesäkuuta 2013
perjantai 7. kesäkuuta 2013
Suomen kielen perusteet
Mun oppilas kävi just Suomessa:
"Mä on halunut kertoa sulle, että mä näin kirkonvenen graffitin rekalla Jyväskylän lähellä. Mä olin avain ylpeä, että mä tiesin, mitä se merkitsee! Sä olet antanut mulle paljon hyvää tietoa."
Ihanaa!
"Mä on halunut kertoa sulle, että mä näin kirkonvenen graffitin rekalla Jyväskylän lähellä. Mä olin avain ylpeä, että mä tiesin, mitä se merkitsee! Sä olet antanut mulle paljon hyvää tietoa."
Ihanaa!
Where are you from?
Ihanat amerikkalaiset ystäväni lähettivät minulle alla olevan kuvan.
Siinä kulminoituu kaksi tärkeää asiaa.
Ensinnäkin, Suomi näyttäisi penikseltä, jos se menettäisi toisenkin kätensä.
Toiseksi, kävin seuraavan keskustelun kymmenien amerikkalaisten kanssa viimeisen vuoden aikana. Minulla siis on voimakas suomi-aksentti, kun puhun englantia.
- Where are you from? (iloisena)
- From Finland!
- Aaaa, from England! (iloisena siitä että tietää missä se on ja keskustelu aiheesta voi jatkua)
- No, from FINland.
- Aaaaaa. (masentuneesti, jonka jälkeen kiusallinen hiljaisuus ja äkillinen topiikin vaihto)
Kymmeniä kertoja, sama keskustelu.
Siinä kulminoituu kaksi tärkeää asiaa.
Ensinnäkin, Suomi näyttäisi penikseltä, jos se menettäisi toisenkin kätensä.
Toiseksi, kävin seuraavan keskustelun kymmenien amerikkalaisten kanssa viimeisen vuoden aikana. Minulla siis on voimakas suomi-aksentti, kun puhun englantia.
- Where are you from? (iloisena)
- From Finland!
- Aaaa, from England! (iloisena siitä että tietää missä se on ja keskustelu aiheesta voi jatkua)
- No, from FINland.
- Aaaaaa. (masentuneesti, jonka jälkeen kiusallinen hiljaisuus ja äkillinen topiikin vaihto)
Kymmeniä kertoja, sama keskustelu.
tiistai 28. toukokuuta 2013
JUOKSUKATEUS - HYVÄ SYY JUOSTA MARATON!
Juokseminen - jokainen lajia harrastanut tietää sen.
Ai minkä?
Kuinka helvetin vaikeaa on juosta TARPEEKSI HILJAA.
Siis sillä tavalla, ettei kahden kilometrin jälkeen polvet hakkaa yhteen ja sydän yritä ulos ensin vasemmasta ja sitten oikeasta nännistä.
Sillä tavalla, ettei kahden kilometrin jälkeen tunnu samalta kuin olisi vetänyt pullon Lasolia.
Olen harrastanut epämääräistä silloin tällöin sinne tänne juoksemista kolme vuotta. Kymmenenkin kilometriä on tuntunut liian usein liian painavalta.
Koska olen tyhmä.
Kun astun ulos lenkkikenkien narut tuoreella solmulla ja laitan musiikit korviin, fiilis on jotakuinkin sellainen, että ihan hitaastihan mä tässä juoksen, ei oo ees hiki vaikka oonkin vasta minuutin juossut, kivasti tuuli tuivertaa kehossa ja viilentää ja oho ohitin pyöräilijän ja nyt bussin.
Joka ikinen kerta.
Noin kymmenen minuutin jälkeen alan miettiä fetasalaattia. Sitten pihviä. Ehkä vähän voita meetvurstilla ja juustolla.
Puhua ei enää pysty ja on pakko luovuttaa ja kävellä. Alepaan.
Joka kerta tunnen henkisesti juosseeni hiljaa. Niin hiljaa, ettei hiljempaa voi juosta, vaikka sykemittari näyttää 175.
Tästä syystä, tasan vuosi sitten sanoin hyvin vakavasti ja tosissani, etten ikinä pystyisi juoksemaan maratonia.
Noh, sitten kävi niin että.
Näin facebookissa yhden kaverini juosseen maratonin ja toisen ilmoittautuneen ensimmäiseensä.
Iski aivan infernaalinen juoksukateus.
Päätin, että on se nyt saatana ja kyllä minäkin.
Pelkkä ajatuskin maratonista ja minusta yhdessä päällekkäin alkoi jännittää niin paljon, etten nukkunut kahteen viikkoon. Ajattelin, että se on liian iso minulle.
Mutta eikös se ole niin, että if your dreams don’t scare you they are not big enough.
Minun sijaintiini (IN, Bloomington) nähden lähimpään järjestettävään maratoniin oli aikaa alle kolme kuukautta, joten printtasin kuuden kuukauden juoksutreeniohjelman ja ruksin pois ensimmäiset neljä kuukautta.
Aloitin treenaamisen siis 2,5 kuukautta ennen 26,2 mailin urakkaa. Treeniaikana juoksin puolimaratonin kaksi kertaa. Kaksi viikkoa ennen jännää juoksin 25 kilometriä. Se tuntui minusta jumalattoman hirveältä enkä olisi voinut juosta perään toista samanlaista sitten millään. Ajattelin, etten ikinä koskaan mitenkään pysty juoksemaan 42 kilometriä.
Mutta näemmä treenaamisen luonteeseen kuuluu tuo varkain hiipivä ajatus siitä, että mikään ei onnistu ja vituiksi tulee menemään.
Päätin sitten, että menköön vaan, sillä eihän sitä elämässä saavuta koskaan ikinä yhtään mitään, jos ei yritä ja uskalla.
Ja kuinkas kävikään!
Meikeläinen, runkkari from Finland, juoksi elämänsä ensimmäisen maratonin ja vieläpä ihan helposti. Kerran pysähdyin puskakuselle ja kerran kaverini halusi pysähtyä venyttelemään, joten odottelin.
Ainoa mottoni, jossa roikuin koko matkan ajan, oli isäni antama:
Matka ei tapaa vaan vauhti.
lauantai 6. lokakuuta 2012
Kukumböör
Klo 8.13 herään hirveään meteliin. Kurkkaan ikkunasta ulos ja näen humalaisia parikymppisiä punapaitoja matkalla kohti Stadionia.
Klo 8.14 tajuan, että on kotipeli- ja tailgatepäivä, tunnen itseni aikuiseksi, koska en ole kännissä näin aikaisin aamusta, kömmin takaisin sänkyyn ja tungen peitonreunoja korvakäytäviin.
Klo 11.00 istun paskalla, kuuntelen, kun kännistä porukkaa lappaa taloni ohi.
Klo 11.03 mietin, että jos minä kuulen heidät näin hyvin, kuulevatko kännikalat kun piereskelen pönttöön. Toivon, että kuulee.
Klo 11.15 lähden pyöräilemään Farmers' Markettiin, jonne farmarit tulevat myymään kasvattamiaan vihanneksia.
Klo 11.25 parkkeeraan pyöräni ja valokuvaan syksyä. Se on kauneimmillaan nyt.
Klo 11.30 kuvaan, mitä kaikkea markkinoilta löytyy ja fiilistelen tunnelmaa, joka on täysin vastakkainen verrattuna kännisten Hoosier-fanien fiilikseen.
Klo 11.35 ostan torilta aamupalaksi 4 dollarilla pinaattifetapinjansiemen-muffinssin ja 1,5 dollarilla kahvin.
Klo 11.50 näen koiria ja menen niitä kohti häntä ja pakarat heiluen. Lapset ja minä yhdessä silitellään ja ihastellaan eläimiä.
Klo 12.00 alan tehdä ostoksia. Olen harjoitellut vuorokauden lausumaan kurkun eli cucumberin oikein, sillä kuulin, ettei sitä lausutakaan "kukumböör" vaan "kjuukamber".
Klo 12.02 lähestyn kurkkuja, haluan harjoitella kjuukamberin lausumista ja kysyn, että are these kjuukambers. Myyjä sanoo, että sorry. Tämä ei johdu lausumisestani vaan siitä tosiasiasta, että kurkkujen vieressä on iso kyltti, jossa lukee "cucumbers".
Klo 12.03 ostan 3 kjuukamberia yhdellä dollarilla. Lisäksi ostan viisi omenaa ja neljä tomaattia.
Klo 12.15 lähden pyöräilemään kotiin. Matkalla saan erittäin paljon huomiota kännisiltä parikymppisiltä pojilta, jotka päästelevät suustaan seksiääniä ja mörinää. Pyöräilen sääntöjen vastaisesti jalkakäytävällä, koska tiedän, että 90 % tämän kaupungin, ehkä jopa koko maan, väestöstä ajaa kännissä autoa enkä halua jäädä sellaisen ihmisen yliajamaksi, jonka paidassa lukee "Drink like a champion today".
Klo 12.20 seison liikennevaloissa lähellä kotiani ja nuori kundi kysyy, voiko tanssia robottitanssia vierelläni. Vastaan, että anna mennä vaan.
Klo 12.21 seison edelleen liikennevaloissa, nuori kundi tanssii minulle ja päästelee seksiääniä.
Klo 12.25 pääsen onnellisesti takaisin kotiin huutojen saattelemana, kuuntelen Spotifystä tasapainottavaa meditatiivista joogamusiikkia ja harmittelen, miksi en tajunnut huudella nuorille kundeille suomalaisia sanoja, sillä uskon, että esimerkiksi sana "pippelivälipalapasteija" olisi viihdyttänyt heitä.
Klo 15.30 katson edelleen ikkunastani, kun satoja Hoosier-faneja hoipertelee Stadionilta pois, noin puolet tekee yhdyntää kuvastavia liikkeitä kävelleessään ja yksi konttaa.
Klo 8.14 tajuan, että on kotipeli- ja tailgatepäivä, tunnen itseni aikuiseksi, koska en ole kännissä näin aikaisin aamusta, kömmin takaisin sänkyyn ja tungen peitonreunoja korvakäytäviin.
Klo 11.00 istun paskalla, kuuntelen, kun kännistä porukkaa lappaa taloni ohi.
Klo 11.03 mietin, että jos minä kuulen heidät näin hyvin, kuulevatko kännikalat kun piereskelen pönttöön. Toivon, että kuulee.
Klo 11.15 lähden pyöräilemään Farmers' Markettiin, jonne farmarit tulevat myymään kasvattamiaan vihanneksia.
Klo 11.25 parkkeeraan pyöräni ja valokuvaan syksyä. Se on kauneimmillaan nyt.
Klo 11.30 kuvaan, mitä kaikkea markkinoilta löytyy ja fiilistelen tunnelmaa, joka on täysin vastakkainen verrattuna kännisten Hoosier-fanien fiilikseen.
Klo 11.35 ostan torilta aamupalaksi 4 dollarilla pinaattifetapinjansiemen-muffinssin ja 1,5 dollarilla kahvin.
Klo 11.50 näen koiria ja menen niitä kohti häntä ja pakarat heiluen. Lapset ja minä yhdessä silitellään ja ihastellaan eläimiä.
Klo 12.00 alan tehdä ostoksia. Olen harjoitellut vuorokauden lausumaan kurkun eli cucumberin oikein, sillä kuulin, ettei sitä lausutakaan "kukumböör" vaan "kjuukamber".
Klo 12.02 lähestyn kurkkuja, haluan harjoitella kjuukamberin lausumista ja kysyn, että are these kjuukambers. Myyjä sanoo, että sorry. Tämä ei johdu lausumisestani vaan siitä tosiasiasta, että kurkkujen vieressä on iso kyltti, jossa lukee "cucumbers".
Klo 12.03 ostan 3 kjuukamberia yhdellä dollarilla. Lisäksi ostan viisi omenaa ja neljä tomaattia.
Klo 12.15 lähden pyöräilemään kotiin. Matkalla saan erittäin paljon huomiota kännisiltä parikymppisiltä pojilta, jotka päästelevät suustaan seksiääniä ja mörinää. Pyöräilen sääntöjen vastaisesti jalkakäytävällä, koska tiedän, että 90 % tämän kaupungin, ehkä jopa koko maan, väestöstä ajaa kännissä autoa enkä halua jäädä sellaisen ihmisen yliajamaksi, jonka paidassa lukee "Drink like a champion today".
Klo 12.20 seison liikennevaloissa lähellä kotiani ja nuori kundi kysyy, voiko tanssia robottitanssia vierelläni. Vastaan, että anna mennä vaan.
Klo 12.21 seison edelleen liikennevaloissa, nuori kundi tanssii minulle ja päästelee seksiääniä.
Klo 12.25 pääsen onnellisesti takaisin kotiin huutojen saattelemana, kuuntelen Spotifystä tasapainottavaa meditatiivista joogamusiikkia ja harmittelen, miksi en tajunnut huudella nuorille kundeille suomalaisia sanoja, sillä uskon, että esimerkiksi sana "pippelivälipalapasteija" olisi viihdyttänyt heitä.
Klo 15.30 katson edelleen ikkunastani, kun satoja Hoosier-faneja hoipertelee Stadionilta pois, noin puolet tekee yhdyntää kuvastavia liikkeitä kävelleessään ja yksi konttaa.
perjantai 5. lokakuuta 2012
Peurat ajovaloissa
Amerikassa outoa on se, että vieraat ihmiset puhuvat toisilleen.
Kaupassa, pankissa, lenkillä, kävelyllä, baarissa, puistossa, uimahallissa, vessassa tai ihan missä vaan, kuka tahansa saattaa avata suunsa ja alkaa puhua.
Suomalainen hämmentyy semmoisesta.
Ei ole opetettu suomalaista puhumaan vieraille.
On opetettu olemaan mahdollisimman hiljaa ja katsomaan jokaiseen ilmansuuntaan, mielellään kuitenkin maahan, mutta ihan mihin vaan muualle kuin vieraan ihmisen silmiin.
Amerikkalainen ei ymmärrä tätä elekieltä ollenkaan.
Amerikkalainen katsoo kohti, hymyilee ja kysyy, että how are you.
Mietit siinä sitten, että miten niin. Miksi se sua kiinnostaa? Kuka sä olet? Äiti on kieltänyt puhumasta vieraille. Kasvoillasi on semmoinen "peura ajovaloissa"-look ja jäätävän näköinen irvistys.
Rehellinen suomalainen kertoo.
No itse asiassa vähän väsyttää, hirveästi ollut kiireitä, mulla on tämmönen kipeä syylä sormessa, eilen reväytin pohkeeni, vessapaperi loppui kesken pyyhkimisen, koiralla on ripuli ja se oksentelee tunnin välein.
Tästä seuraa, että amerikkalaisella on kasvoillaan "peura ajovaloissa"-look ja jäätävän näköinen irvistys, jonka jälkeen amerikkalainen jää miettimään, että mitä tässä oikein tapahtui, kuka helvetti se oli ja miksi se puhui mulle.
Kysymykseenhän siis kuuluisi vastata, että fine thanks how are you, jonka jälkeen lopetataan puhuminen täysin. Hymyillään ja jatketaan elämää niin kuin mitään ei olisi tapahtunut, jonka jälkeen suomalainen jää miettimään, että mitä tässä oikein tapahtui, kuka helvetti se oli ja miksi se puhui mulle.
Kulttuurishokkeja parhaimmillaan.
Kaupassa, pankissa, lenkillä, kävelyllä, baarissa, puistossa, uimahallissa, vessassa tai ihan missä vaan, kuka tahansa saattaa avata suunsa ja alkaa puhua.
Suomalainen hämmentyy semmoisesta.
Ei ole opetettu suomalaista puhumaan vieraille.
On opetettu olemaan mahdollisimman hiljaa ja katsomaan jokaiseen ilmansuuntaan, mielellään kuitenkin maahan, mutta ihan mihin vaan muualle kuin vieraan ihmisen silmiin.
Amerikkalainen ei ymmärrä tätä elekieltä ollenkaan.
Amerikkalainen katsoo kohti, hymyilee ja kysyy, että how are you.
Mietit siinä sitten, että miten niin. Miksi se sua kiinnostaa? Kuka sä olet? Äiti on kieltänyt puhumasta vieraille. Kasvoillasi on semmoinen "peura ajovaloissa"-look ja jäätävän näköinen irvistys.
Rehellinen suomalainen kertoo.
No itse asiassa vähän väsyttää, hirveästi ollut kiireitä, mulla on tämmönen kipeä syylä sormessa, eilen reväytin pohkeeni, vessapaperi loppui kesken pyyhkimisen, koiralla on ripuli ja se oksentelee tunnin välein.
Tästä seuraa, että amerikkalaisella on kasvoillaan "peura ajovaloissa"-look ja jäätävän näköinen irvistys, jonka jälkeen amerikkalainen jää miettimään, että mitä tässä oikein tapahtui, kuka helvetti se oli ja miksi se puhui mulle.
Kysymykseenhän siis kuuluisi vastata, että fine thanks how are you, jonka jälkeen lopetataan puhuminen täysin. Hymyillään ja jatketaan elämää niin kuin mitään ei olisi tapahtunut, jonka jälkeen suomalainen jää miettimään, että mitä tässä oikein tapahtui, kuka helvetti se oli ja miksi se puhui mulle.
Kulttuurishokkeja parhaimmillaan.
torstai 4. lokakuuta 2012
Postin tuo Pate jokaisen luo
Kyllä tuli Henriikka iloiseksi, kun postilaatikossa nökötti iso kirjekuori.
Tässä olen mä.
Ja sanomattakin selvää, että tässä on mun koirat.
Tässä on jotain ihan muuta.
Jälkimmäisen kuvan piirtänyt kaksivuotias mimmi kävi äitinsä kanssa seuraavan keskustelun:
"Äiti on pessyt hampaat niin hyvin ettei äidillä ole yhtään reikää. Isälläkään ei ole yhtään reikää."
Pitkä katse ja syvä hiljaisuus.
"Lailalla on pepussa leikä."
Kyllä on Henriikka-tädin kummityttö tämä.
Tässä olen mä.
Ja sanomattakin selvää, että tässä on mun koirat.
Tässä on jotain ihan muuta.
Jälkimmäisen kuvan piirtänyt kaksivuotias mimmi kävi äitinsä kanssa seuraavan keskustelun:
"Äiti on pessyt hampaat niin hyvin ettei äidillä ole yhtään reikää. Isälläkään ei ole yhtään reikää."
Pitkä katse ja syvä hiljaisuus.
"Lailalla on pepussa leikä."
Kyllä on Henriikka-tädin kummityttö tämä.
Suomi - uhka vai mahdollisuus?
Erittele, analysoi ja tulkitse. --->
Amerikkalainen ystäväni kertoi maksaneensa pelkästä maisterin tutkinnosta (eli kahden vuoden opinnoista) Indianan yliopistossa 50 000 dollaria eli noin 38 700 euroa.
Tai itse asiassa hän ei ole maksanut tuota summaa vielä vaan se kerää kiloja pankin lainavarastossa.
Itsehän otin lainaa tasan 1800 euroa. Senkin summan nyhtäisin ulos juuri ennen valmistumistani, siksi, että pääsen tekemään roadtrippiä ympäri Amerikkaa.
Olin toki töissä koko opintojeni ajan, sillä yliopiston opiskelutahti mahdollisti tämän. Täällä taas opiskelijan työmäärä painaa tonneja.
Tässä siis hieman perspektiiviä.
Eli.
Seuraavan kerran, kun joku avaa suunsa valittaakseen siitä, että valtio maksaa liian vähän opintotukea ilmaisesta koulutuksesta, pyydän, että joku tunkee tämän henkilön suuhun puurokauhalla ulostetta.
Sillä ilmainen koulutus ja terveydenhuolto (joo joo verorahoilla) täältä katsottuna ovat vähän niin kuin avaruus tai 87 metrinen penis - ei vaan pysty käsittämään.
Joten jos siellä Suomessa vituttaa elämän ripulipersevääryydet, lähde pois ja koe jotain aivan muuta. Tai vaikkei vituttaisikaan, niin lähde silti.
Sillä ihmismieli toimii usein niin kivasti, että asiat pitää tuntea omassa persiissään ennen kuin ne tajuaa oikeasti.
Eli niin kuin Jeesus jo aikoinaan opetti kun vettä pitkin jolkotti, että joskus pitää lähteä helvetin kauas, jotta näkee lähelle.
Loppukevennyksenä jotain amerikkalaista eli Poptartseja ja Kokisrekka.
Amerikkalainen ystäväni kertoi maksaneensa pelkästä maisterin tutkinnosta (eli kahden vuoden opinnoista) Indianan yliopistossa 50 000 dollaria eli noin 38 700 euroa.
Tai itse asiassa hän ei ole maksanut tuota summaa vielä vaan se kerää kiloja pankin lainavarastossa.
Itsehän otin lainaa tasan 1800 euroa. Senkin summan nyhtäisin ulos juuri ennen valmistumistani, siksi, että pääsen tekemään roadtrippiä ympäri Amerikkaa.
Olin toki töissä koko opintojeni ajan, sillä yliopiston opiskelutahti mahdollisti tämän. Täällä taas opiskelijan työmäärä painaa tonneja.
Tässä siis hieman perspektiiviä.
Eli.
Seuraavan kerran, kun joku avaa suunsa valittaakseen siitä, että valtio maksaa liian vähän opintotukea ilmaisesta koulutuksesta, pyydän, että joku tunkee tämän henkilön suuhun puurokauhalla ulostetta.
Sillä ilmainen koulutus ja terveydenhuolto (joo joo verorahoilla) täältä katsottuna ovat vähän niin kuin avaruus tai 87 metrinen penis - ei vaan pysty käsittämään.
Joten jos siellä Suomessa vituttaa elämän ripulipersevääryydet, lähde pois ja koe jotain aivan muuta. Tai vaikkei vituttaisikaan, niin lähde silti.
Sillä ihmismieli toimii usein niin kivasti, että asiat pitää tuntea omassa persiissään ennen kuin ne tajuaa oikeasti.
Eli niin kuin Jeesus jo aikoinaan opetti kun vettä pitkin jolkotti, että joskus pitää lähteä helvetin kauas, jotta näkee lähelle.
Loppukevennyksenä jotain amerikkalaista eli Poptartseja ja Kokisrekka.
keskiviikko 3. lokakuuta 2012
Henriikka-Helpponakkikokin Kotikeittiö
Tervetuloa tänne Henriikka-Helpponakkikokin Kotikeittiöön!
Tänään valmistamme jokaiselle opiskelijalle sopivan ruoka-annoksen - perunalettuja ja teeleipiä eli pikku nälkään aivan helvetisti ruokaa lähes ilmaiseksi.
Ennen kokkausta muista avata ulko-ovi, etteivät palohälyttimet mene taas päälle!
Noin.
Tarvitset lettuja varten:
- 0,5 kiloa entisen kämppiksesi vanhaksi mennyttä einesmuusia
- 1 porkkanan
- jauhoja
- voita
- teräsvatsan
Ja vielä leipiin:
- jauhoja
- kaurahiutaleita
- maitoa
- suolaa
Mä olenkin tässä tehnyt jo kaiken valmiiksi ja syönytkin puolet.
Mutta mitäs tuossa lautasen keskellä oikein lepää? Ohhoh.
Joskus voi parhaallekin kotikokille käydä pieniä freudilaisia vahinkoja ja esillepanon jälkeen lautasella saattaa pötköttää muusilettupenis.
Mutta hei! Kiitos seurastanne ja tervetuloa taas joskus, tuskin koskaan enää, tänne Henriikka-Helpponakkikokin Kotikeittiöön!
Tänään valmistamme jokaiselle opiskelijalle sopivan ruoka-annoksen - perunalettuja ja teeleipiä eli pikku nälkään aivan helvetisti ruokaa lähes ilmaiseksi.
Ennen kokkausta muista avata ulko-ovi, etteivät palohälyttimet mene taas päälle!
Noin.
Tarvitset lettuja varten:
- 0,5 kiloa entisen kämppiksesi vanhaksi mennyttä einesmuusia
- 1 porkkanan
- jauhoja
- voita
- teräsvatsan
Ja vielä leipiin:
- jauhoja
- kaurahiutaleita
- maitoa
- suolaa
Mä olenkin tässä tehnyt jo kaiken valmiiksi ja syönytkin puolet.
Mutta mitäs tuossa lautasen keskellä oikein lepää? Ohhoh.
Joskus voi parhaallekin kotikokille käydä pieniä freudilaisia vahinkoja ja esillepanon jälkeen lautasella saattaa pötköttää muusilettupenis.
Mutta hei! Kiitos seurastanne ja tervetuloa taas joskus, tuskin koskaan enää, tänne Henriikka-Helpponakkikokin Kotikeittiöön!
tiistai 2. lokakuuta 2012
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)