Minä se taas täällä. Henriikka! Melkein kuin Henri - mies. Onnenpolkukin löytyy tuosta navasta suoraan häpyyn. Mustaa karvaa kasvaa aivan liian paljon siinä.
Jos olisin mies, niin kulkisin tuolla kylillä ja kapakoissa varmaan nimellä "Syväkurkuttaja". Olisin semmoinen survooja ja katupora, joka pistäisi naiset kakomaan. En ymmärtäisi naisten perään mitään, paitsi jos perästä puhuttaessa tarkoitettaisiin peräreikää. Enkä siitäkään mitään muuta ymmärtäisi kuin että turvallisesti voi heittää lämpimät sisälle.
Olisin hellä, kun haluaisin vähän vaginaa vilaista, muuten en. Olisin silleen, että en välitä. Tossun alle en mene. Sitten se nainen tietysti antaisi paksut märät rukkaset. Ja minä itkisin, että siinä meni elämäni nainen enkä saisi sitä enää koskaan takaisin. Sitten joisin humalat ja kello 03.49 pokailisin baarissa naulakkoa jallukolat rinnuksilla.
Niin tavallaan ihan kiva, että olen nainen.
Silti haaveilen omasta pikku pippelistä, millä voisi sohia sorvailla ja mahtailla peilin edessä. En haluaisi isoa vaan pienen ja näppärän, akrobaattisen peniksen.
Vaginalla ei nimittäin mahtailla. Jos yrittää katsella sitä mahtaillen, pitää ensin asetella peili maahan, sitten asettua jalat levälleen siihen eteen, sitten nostaa peili maasta, koska se on kaatunut, sitten siirtää asentoa, kun läskit puristuvat istuessa ilkeästi vasten lattiaa. Vaginaa alkaa paleltaa ja se kuivuu pystyy ja rapisee lattialle. Sitä katsellessa tuntuu, että tässäkö se nyt on se maailman mahti, mistä puhutaan ja mikä saa kaiken sekaisin. Tämä pieni rusina.
Ei tunnu ylväältä se. Vaikka pitäisi kyllä tuntua! Pikku rusinat ovat aivan liian aliarvostettuja.
Tajusin tätä videota tehdessäni, että jos olisinkin syntynyt mieheksi, en olisi sellainen enää niin paljon. Voisin mennä laulamaan sopraanona poikakuoroon.
R.I.P.
Siwan banaani
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.