Mitä tehdä, kun tapaa maailman suloisimman ihmisen, mutta sängyssä kemiat eivät vain yksinkertaisesti kohtaa?
Tämmöisen huolestuneen viestin sain naislukijaltani.
Minä miettisin semmoista, että tekeekö mieli suudella toista. Jos ei hirveästi tee, voi olla, ettei ala väkisin-imuttamalla tekemäänkään. Koskaan. Joskus se vaan pitää hyväksyä, vaikka toinen olisi kuinka kiva ja viehättävä.
Jos pussailu on kivaa, mutta sängyssä molemmilla on jotenkin erilainen tatsi hommaan, käskisin miehen riisuutumaan alasti. Hellästi käskisin. Lemmen äänellä kuiskaten. Auttaisin vähän. Pikkusen housuja kiskoisin.
Sitten alkaisin hieromaan sieltä täältä ja lopulta ihan munasta asti. Pyytäisin miestä kertomaan, mitä tällä joustikilla pitää tehdä. Uudenlainen malli vaatii aina totuttelua. Kuuntelisin tarkasti ja tottelisin nöyrästi. Niin kauan tottelisin, että silmäripsissä roikkuisi 300 miljoonaa siimahäntää.
Sitten lähtisin pitämään omia oppitunteja. Vaginamonologin vetäisin. Hieroisin ajovalot päälle ja neuvoisin, miten on hyvä koskea. Lettuni levittäisin siihen. Miehen naaman eteen avaisin. Sylkisin kaverin sormille ja käskisin koskettaa tosi hellästi. Sanoisin, että antaa mennä vaan, testaile rauhassa. Minä kertoisin, milloin on hyvä ja milloin joku toinen taktiikka olisi parempi. Antaisin ohjeita kuin universumin paras kartturi. Up in the ass, sanoisin.
Mutta jos ei vielä lukukauden lopussa alkaisi homma luistamaan, sanoisin, että kun nyt tässä olen ihan rehellinen itselleni, niin en ole sillä tavalla kiinnostunut jatkamaan.
Sen jälkeen rapsuttelisin irronneet seinälaastit pois, maalaisin uuden pinnan ja masturboisin tyytyväisenä, ehkä pieraisisin vapautuneesti samalla. Onnesta pieraisisin.
Google-haut
maanantai 30. marraskuuta 2015
torstai 26. marraskuuta 2015
Miten voi puhua salaa itsekseen
Moi!
Ihan varmasti moni, joka asuu jonkun kanssa, miettii, että miten voikaan puhua itsekseen salaa. Koska ei voi puhua itsekseen, jos joku kuulee. Tällä videolla tulee siihen ihan kiva vinkki.
Minä olen nyt lakossa ja boikotissa ja lamassa. Olen nimittäin sometus-säännöstelyn piirissä, sillä olen viettänyt siellä elämästäni ihan liian monta minuuttia. Saan käydä somettamassa (luen aina, että sormettamassa, mutta sitä saan tehdä ihan niin paljon kuin jaksan) kolme kertaa päivässä. Se tuntuu paljon paremmalta kuin 300 kertaa päivässä.
Moikka moi ja kivaa viikonloppua ystävät!
Ps. Olette varmaan miettineet, että mikähän diagnoosi tuolla Rönkkösellä oikeen on, kun se on vähän erikoinen. Noh. Tajusin pari viikkoa sitten, että minä olen erityisherkkä (se on synnynnäinen, hermostollinen ominaisuus). Äitini on hokenut sitä minulle kyllä aina ja sitten, kun luin vähän aiheesta lisää, niin namaste beibit - kyynelet valui pitkin nännejä ja räkä roikkui haarovälissä asti.
Olen ihan oikeasti kuvitellut, että minussa on jotain vikaa, koska reagoin aivan helvetin voimakkaasti kaikkeen sekä hyvässä että pahassa. Toisin sanoen olen luullut, että teen lähestulkoon kaiken väärin, koska elämä tuntuu välillä heittelevän mihin sattuu aika isolla ritsalla. Tämä erityisherkkä-sana, jonka olen nähnyt pomppivan mediassa viime aikoina, on ärsyttänyt minua, koska ajattelin, että herkkiähän me kaikki ollaan. Mutta sitten on eräät, jotka reagoi vähän voimakkaammin eikä sille voi mitään. Olenkin tässä nyt viimeiset pari viikkoa ollut ihan mind blown, sillä kaikki, mitä minulle on tapahtunut (esim. börnis), on saanut ihan uuden merkityksen.
Semmoista. :)
Ihan varmasti moni, joka asuu jonkun kanssa, miettii, että miten voikaan puhua itsekseen salaa. Koska ei voi puhua itsekseen, jos joku kuulee. Tällä videolla tulee siihen ihan kiva vinkki.
Minä olen nyt lakossa ja boikotissa ja lamassa. Olen nimittäin sometus-säännöstelyn piirissä, sillä olen viettänyt siellä elämästäni ihan liian monta minuuttia. Saan käydä somettamassa (luen aina, että sormettamassa, mutta sitä saan tehdä ihan niin paljon kuin jaksan) kolme kertaa päivässä. Se tuntuu paljon paremmalta kuin 300 kertaa päivässä.
Moikka moi ja kivaa viikonloppua ystävät!
Ps. Olette varmaan miettineet, että mikähän diagnoosi tuolla Rönkkösellä oikeen on, kun se on vähän erikoinen. Noh. Tajusin pari viikkoa sitten, että minä olen erityisherkkä (se on synnynnäinen, hermostollinen ominaisuus). Äitini on hokenut sitä minulle kyllä aina ja sitten, kun luin vähän aiheesta lisää, niin namaste beibit - kyynelet valui pitkin nännejä ja räkä roikkui haarovälissä asti.
Olen ihan oikeasti kuvitellut, että minussa on jotain vikaa, koska reagoin aivan helvetin voimakkaasti kaikkeen sekä hyvässä että pahassa. Toisin sanoen olen luullut, että teen lähestulkoon kaiken väärin, koska elämä tuntuu välillä heittelevän mihin sattuu aika isolla ritsalla. Tämä erityisherkkä-sana, jonka olen nähnyt pomppivan mediassa viime aikoina, on ärsyttänyt minua, koska ajattelin, että herkkiähän me kaikki ollaan. Mutta sitten on eräät, jotka reagoi vähän voimakkaammin eikä sille voi mitään. Olenkin tässä nyt viimeiset pari viikkoa ollut ihan mind blown, sillä kaikki, mitä minulle on tapahtunut (esim. börnis), on saanut ihan uuden merkityksen.
Semmoista. :)
torstai 19. marraskuuta 2015
Kun rakkaus pelottaa
Minua pelottaa rakkaus.
Se pelottaa siitä syystä, että olen joskus avannut itseni toiselle, luottanut häneen ja uskonut johonkin, ehkä omiin haaveisiini, ja sitten olenkin saanut kovia iskuja sydämeeni. Sydän ei koskaan unohda sellaista. Se voimistuu kyllä ja palautuu - mutta se ei unohda.
Minä en ole katkera enkä vihainen enkä syytä siitä ketään. Niin vain tapahtui, koska elämä on sellaista, että se tapahtuu kaikella mahdollisella tavalla. Ja minä opin siitä ihan hirveästi.
Mutta silti pelkään, että se tapahtuu uudestaan. Välillä pelko on niin kova, että lamaannun ihan täysin. Tai ehkä ennemminkin sydämeni lamaantuu. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että en uskalla katsella haaveitani enkä uskalla tehdä mitään. En uskalla lähettää viestiä, en uskalla soittaa, en uskalla kysyä. Tuntuu helpommalta laskea irti.
Sellaisina hetkinä palaan mielikuvitusmaailmaani. Siellä nimittäin asustavat ne pelot ja möröt, mutta myös haaveet ja toiveet. Todellisessa maailmassa ne näkyvät ainoastaan reaktioina, tekoina ja tekemättömyyksinä. Mutta mielikuvitusmaailmassa ne näkyvät sellaisina kuin ne ovat.
Siellä maailmassa seison metsän reunalla. Tiedän, että jossain kaukana metsän takana on kukkula, josta on upeat näkymät, ja sinne minä haluan mennä. Kaikki sanovat, että siellä on upeaa ja hyvä olla. Mutta muistan, miten viime kerralla (ja sitä edelliselläkin) lähdin juoksemaan ihan täysillä kohti pöpelikköä. Hihkuin onnesta ja huutelin riemuhuutoja. Menin lujaa, koska uskoin tietäväni reitin sinne paikkaan, josta kaikki puhuvat.
Eikä kulunut kauaa, kun olin vyötäröäni myöten suossa enkä meinannut millään päästä sieltä pois. Ja kun vihdoin pääsin ystävieni avustuksella ylös, olin läpimärkä ja uupunut. Minun oli pakko palata samaa reittiä takaisin. Mennä kotiin, vaihtaa vaatteet ja levätä.
Ja silloin rupesin pelkäämään. Rupesin uskomaan, että ei siellä mitään upeita maisemia ole. Että kaikki huijaavat. Että minun maisemani onkin vain upottava suo ja tiheä metsä. Että ei minulle ole tarkoitettu semmoisia kauniita näkymiä.
Kun aikaa kului, uskaltauduin vihdoin takaisin metsän reunalle, jossa nyt seison jalat täristen. Surulliset muistot saavat kyyneleet poskilleni, mutta se ei haittaa.
Sillä nyt minulla on uusi suunnitelma. Menen varovasti, askel kerrallaan. Tunnustelen maata. Jos se alkaa upottaa, pysähdyn ja tuumailen. Minä en voi siirtää maata tai muuttaa sitä toisenlaiseksi. En yritä enää mennä upottavan maan yli enkä ainakaan aio kääntyä takaisin.
Mutta yhden asian voin kuitenkin tehdä. Voin kiertää sen.
Sillä tavalla minä osoitan, että pystyn tekemään pelolleni jotain. Että en ole sen vietävissä. Ja että sen takana, jossain kauempana on se upea paikka, jota kohti minä kuljen.
Se pelottaa siitä syystä, että olen joskus avannut itseni toiselle, luottanut häneen ja uskonut johonkin, ehkä omiin haaveisiini, ja sitten olenkin saanut kovia iskuja sydämeeni. Sydän ei koskaan unohda sellaista. Se voimistuu kyllä ja palautuu - mutta se ei unohda.
Minä en ole katkera enkä vihainen enkä syytä siitä ketään. Niin vain tapahtui, koska elämä on sellaista, että se tapahtuu kaikella mahdollisella tavalla. Ja minä opin siitä ihan hirveästi.
Mutta silti pelkään, että se tapahtuu uudestaan. Välillä pelko on niin kova, että lamaannun ihan täysin. Tai ehkä ennemminkin sydämeni lamaantuu. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että en uskalla katsella haaveitani enkä uskalla tehdä mitään. En uskalla lähettää viestiä, en uskalla soittaa, en uskalla kysyä. Tuntuu helpommalta laskea irti.
Sellaisina hetkinä palaan mielikuvitusmaailmaani. Siellä nimittäin asustavat ne pelot ja möröt, mutta myös haaveet ja toiveet. Todellisessa maailmassa ne näkyvät ainoastaan reaktioina, tekoina ja tekemättömyyksinä. Mutta mielikuvitusmaailmassa ne näkyvät sellaisina kuin ne ovat.
Siellä maailmassa seison metsän reunalla. Tiedän, että jossain kaukana metsän takana on kukkula, josta on upeat näkymät, ja sinne minä haluan mennä. Kaikki sanovat, että siellä on upeaa ja hyvä olla. Mutta muistan, miten viime kerralla (ja sitä edelliselläkin) lähdin juoksemaan ihan täysillä kohti pöpelikköä. Hihkuin onnesta ja huutelin riemuhuutoja. Menin lujaa, koska uskoin tietäväni reitin sinne paikkaan, josta kaikki puhuvat.
Eikä kulunut kauaa, kun olin vyötäröäni myöten suossa enkä meinannut millään päästä sieltä pois. Ja kun vihdoin pääsin ystävieni avustuksella ylös, olin läpimärkä ja uupunut. Minun oli pakko palata samaa reittiä takaisin. Mennä kotiin, vaihtaa vaatteet ja levätä.
Ja silloin rupesin pelkäämään. Rupesin uskomaan, että ei siellä mitään upeita maisemia ole. Että kaikki huijaavat. Että minun maisemani onkin vain upottava suo ja tiheä metsä. Että ei minulle ole tarkoitettu semmoisia kauniita näkymiä.
Kun aikaa kului, uskaltauduin vihdoin takaisin metsän reunalle, jossa nyt seison jalat täristen. Surulliset muistot saavat kyyneleet poskilleni, mutta se ei haittaa.
Sillä nyt minulla on uusi suunnitelma. Menen varovasti, askel kerrallaan. Tunnustelen maata. Jos se alkaa upottaa, pysähdyn ja tuumailen. Minä en voi siirtää maata tai muuttaa sitä toisenlaiseksi. En yritä enää mennä upottavan maan yli enkä ainakaan aio kääntyä takaisin.
Mutta yhden asian voin kuitenkin tehdä. Voin kiertää sen.
Sillä tavalla minä osoitan, että pystyn tekemään pelolleni jotain. Että en ole sen vietävissä. Ja että sen takana, jossain kauempana on se upea paikka, jota kohti minä kuljen.
torstai 12. marraskuuta 2015
perjantai 6. marraskuuta 2015
Miten kaukosuhteen saa toimimaan?
Helsingissä asuva 30-vuotias nainen selaa Tinderiä, löytää kivan miehen, mutta toteaa: "Äh, tää asuu Espoossa, liian kaukana."
Jokaisella meistä on oma käsitys siitä, milloin mahdollinen kumppaniehdokas on liian kaukana. Minullakin on. Siksi laadin tämä kirjeen, jotta kun sellainen mies tulee vastaan, voin heti toimia.
Dear Nasa,
I met this really nice guy on Facebook. He reads my blog and he contacted me. Now we've been chatting for awhile. I like him alot, he's sooooo funny and cute and I would like to meet him.
But the thing is that he lives in space, near by the Moon, on a small rock that is circulating it or something. I don't really understand. Sometimes he sends me telepathic messages where he shares his location but I don't know where exactly he sends them.
So I was just wondering could you drop me off on the Moon? He could probably pick me up from there or something. Basically any weekend is okay this year and the next one too.
I have 797,31 euros in my bank account, is that enough? Also I can easily order online new Moon Boots.
Yours sincerely,
Henriikka Rönkkönen
Single
Yllämainittu tilanne on oikeasti ainoa vaihtoehto, joka minua ahdistaa, sillä se vaatisi ihan helvetisti duunia, mutta en usko tämänkään olevan mahdoton.
#järjestelykysymyksiä
Jokaisella meistä on oma käsitys siitä, milloin mahdollinen kumppaniehdokas on liian kaukana. Minullakin on. Siksi laadin tämä kirjeen, jotta kun sellainen mies tulee vastaan, voin heti toimia.
Dear Nasa,
I met this really nice guy on Facebook. He reads my blog and he contacted me. Now we've been chatting for awhile. I like him alot, he's sooooo funny and cute and I would like to meet him.
But the thing is that he lives in space, near by the Moon, on a small rock that is circulating it or something. I don't really understand. Sometimes he sends me telepathic messages where he shares his location but I don't know where exactly he sends them.
So I was just wondering could you drop me off on the Moon? He could probably pick me up from there or something. Basically any weekend is okay this year and the next one too.
I have 797,31 euros in my bank account, is that enough? Also I can easily order online new Moon Boots.
Yours sincerely,
Henriikka Rönkkönen
Single
Yllämainittu tilanne on oikeasti ainoa vaihtoehto, joka minua ahdistaa, sillä se vaatisi ihan helvetisti duunia, mutta en usko tämänkään olevan mahdoton.
#järjestelykysymyksiä
tiistai 3. marraskuuta 2015
MULLA ON POIKAYSTÄVÄ!
Tai siis housut, poikaystävähousut.
Menin kauppaan ja olin silleen, et oispa mulla poifrend ja kappas vaan, niitä voi ostaa. Olin ihan et ota mun rahat. Ja se otti!
Tää mun uus poikaystävähousu on niin mukava. Oli ihan hiljaa koko kauppareissun ajan ja heti kotona halus hyppää päälle. Aika paljon puristelee perseestä, mutta myyjä sano et ajan kanssa alkaa silleen enemmänki sivellä ku puristaa.
Kuulemma näitä pitää sisäänajaa pari viikkoa. Mä kuiskasin sovituskopissa mun poikaystävähousulle, että kyllä mä sulle sisäänajot näytän. Poikaystävähousu katto mua silmiin ja oli silleen et joo. #melkeinsaamista #sinkkuelämää
Menin kauppaan ja olin silleen, et oispa mulla poifrend ja kappas vaan, niitä voi ostaa. Olin ihan et ota mun rahat. Ja se otti!
Tää mun uus poikaystävähousu on niin mukava. Oli ihan hiljaa koko kauppareissun ajan ja heti kotona halus hyppää päälle. Aika paljon puristelee perseestä, mutta myyjä sano et ajan kanssa alkaa silleen enemmänki sivellä ku puristaa.
Kuulemma näitä pitää sisäänajaa pari viikkoa. Mä kuiskasin sovituskopissa mun poikaystävähousulle, että kyllä mä sulle sisäänajot näytän. Poikaystävähousu katto mua silmiin ja oli silleen et joo. #melkeinsaamista #sinkkuelämää
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)