Halusin vain tulla kertomaan kaikille, jotka jännittävät matkustamista ja elämää muutenkin, että niin minäkin.
Se on ihan normaalia. Kun uusia asioita tapahtuu ja ympäristö muuttuu, voi kroppa mennä hetkellisesti tilttiin. Ei ehkä tule uni niin hyvin tai vatsa ei toimi tuttavallisesti. Minulle usein tapahtuvat ne ja vähän muutakin.
Vaikka jännitys onkin usein monella tavalla positiivista, menetän silti hippusen kontrollia omaan kehooni. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että poikkeuksetta melkein aina saan ulkomailla paniikkikohtauksen tai parikin. Suomessa ei enää useinkaan tule, mutta joskus saattaa sielläkin.
Tänne New Yorkiin kun matkustin, jo alkoi tuttu mukava kohtaus hiipiä kehooni. Se tuli jo itse asiassa Ruotsissa. Pitkä lento oli edessä, jonotettiin koneeseen. Sitä ennen Ruotsin viranomainen haastatteli jokaisen uuden matkustajan paitsi jos oli amerikkalainen. Ihan tuntui, että taju lähtee enkä osaa vastata yhteenkään kysymykseen ja joudun verhon taakse kuulusteltavaksi. Mikään ei onneksi lähtenyt ja kaikki meni hyvin, vaikka en osannutkaan vastata kysymyksiin kauhean hyvin paitsi, että "I don't know".
Viimeksi tuli kohtaus määmatkalla Thaimaassa. Oli kuuma ja nälkä ja vierasta kaikkialla. Se riitti.
Mutta niistä onneksi selviää ja aina ajattelen, että paniikkikohtaustunne kestää koko reissun mittakaavassa vain niin vähän, ettei sen takia kannata jättää lähtemättä ja kokematta. Pelko on ihan terve tunne mutta usein vähän turha.
Siksi muistutan nyt kun muistan, että kannattaa mennä vaikka epärohkeasti pelkoja päin. Ihan vaikka yksi pienen pieni askel kerrallaan. Ei tarvitse heti ehtiä määränpäähän, mikä se sitten kenelläkin on. Voi olla ihmissuhdeasia, voi olla matka maailman ympäri tai lähikauppaan, voi olla keskustelunaloitus lähimmäisen kanssa. On aina parempi ottaa se askel nyt kuin tuskailla, että matka on niin pitkä, ettei sille kannata edes lähteä. Aina kannattaa.
Me kaikki jännitetään jotakin. Meillä on erilaiset tavoitteet ja haaveet saavutuksista ja uskalluksista. Siksi ei niin paljon kannata verrata omia rohkeuden askeleita muiden vastaaviin. Sillä vaikka tämä elämä enimmäkseen onkin joukkuelaji, on tärkeää keskittyä myös yksilösuoritukseen. Se on taas jokaiselle ihan älyttömän erilainen.
Ja silleen se on just hyväkin.
Rohkeutta viikkoon!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.