Missä: New York, Columbian yliopisto Manhattanilla
Aikaa päivitykselle: 15 minuuttia
Koska: Aamupala alkaa klo 9, mulla on nälkä ja tartten
kahvia
Sää: Erinomainen, +29 astetta ja aurinko paistaa
Aikataulu about joka päivälle:
Klo 9-19 opetushässäkkäjuttuja (luentoja, harjoituksia,
workshoppeja)
Klo 19-23 metrolla kulkemista paikasta toiseen, ruokapaikan
etsimistä ja epämääräistä Manhattanin pällistelyä
Klo 23-03 baari
Ihmiset:
Ihania – sosiaalisia, avoimia, reippaita,
auttavaisia. Tykkään. Opetusassistentteja on ympäri maailmaa (mm. Oman, Intia,
Itävalta, Venäjä, Ranska, Brasilia, Tansania, Kazakstan, Kiina). Parasta on
ollut kuulla näiden ihmisten tarinoita omasta elämästään. Ollaan kaikki aika
samanlaisia vaikka näytetään aivan törkeän erilaisilta.
Orientaation paras hetki tähän mennessä:
Opetettiin eilen 5
minuuttia toisillemme jotain omasta kielestämme (tervehdyksiä, viikonpäiviä, oman
nimen kertomista yms.) ja saatiin käyttää opetustilanteessa vain ja ainoastaan omaa kieltä. Eli
meikeläinen molotti suomea ja opetin viikonpäiviä. Oli jännää.
Jetlaagi:
Voiton puolella. Kolmena yönä olen herännyt klo 5
aamupaskalla (Suomessa kello 7 tuntia edellä). --> Syvä vitutus.
New York paikkana:
Kotoisa ja eurooppalainen. Täällä ei
tunne itseään turistiksi eikä paikka sinänsä aiheuta haasteita sopeutumiselle.
--> Odotan innolla pääsyä Bloomingtoniin huomenna.
Heippa!!!! Lähden syömään! Pusususuususupusususu!
Yliopistoaluetta:
Ihmisiä on aivan helvetisti joka paikassa:
Baarimikot tanssi välillä pöydillä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.