Google-haut

Google-haut

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Viikon TOP 5

Outoja asioita on tapahtunut kuluneen viikon sisällä.

1. Istuin sohvalla, jossa oli ilmetty peniksen kuva, ja joku muu huomasi tämän ennen minua.






2. Oma tiimini hävisi jatkuvalla syötöllä Maissireikä-pelissä, ja se johtui vain ja ainoastaan minusta. Keskityin, tähtäsin ja heitin.





Eivätkä harmaat nyyttini (etsi kuvasta) olleet lähelläkään lautaa saati sitten reikää. Kertaakaan. Jumalauta! Olin ihan että tärkeintä on hauskanpito. Niin varmaan.


3. Baariin oli kaksi jonoa, joista toinen oli Ladies only -jono. Jos porukassa on miehiä, joudut toiseen jonoon, joka on paljon pidempi. Mitä vittua?


4. Jenkeissä pitää kantaa henkilöllisyyspapereita aina mukana, kun menee baariin. En meinannut päästä kahteen baariin sisään suomalaisella ajokortilla + IU-opiskelijakortilla. Siis minä, vanha kurppa! Ikärajahan täällä on 21 vuotta. Ilon kautta?

5. Juosta hilppasin täysin yllättäen 20 kilometriä elämäni ensimmäisen kerran eikä tuntunut missään. Eipä. 19 kilometrin kohdalla jouduin pysähtymään liikennevaloihin --> pohkeet kramppasivat sen verran voimakkaasti, että jouduin halailemaan lyhtypylvästä.

Juostessani pientä puistoa ympäri noin sadatta kertaa, huomasin, että läheisissä puissa kimaltelee jotain ja sisäinen harakkani heräsi (näyttää about tältä) -->

Kivasti oli joku laittanut koruja ja muuta kaunista puihin roikkumaan.




Kivasti kimalteli siinä. Siinä harakan silmien edessä kimalteli. Kivasti harakka olisi halunnu ottaa vähän. Pikkuisen ottaa siitä kimaltavaa.

6. Kaivoin kaapista imurin esiin ja jumalauta sentään! Se on aivan infernaalisen valtava ja painava. Hiki tuli ennen kuin olin saanut imuria edes käyntiin.


Eikä siinä kaikki. Imurissa on valo.



7. En osaa laskea.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.