Tarrat 1 - Enbrica 0

Olipa kerran pieni Enbrica, joka tykkäsi tarroista. Enbrica tykkäsi niistä niin paljon, että liimasi koko sänkynsä reunan tarroja täyteen, kun hän oli aivan pieni. Se oli Enbricasta niin kivaa, että Enbricasta kasvoi isona prinsessa.

Eräänä päivänä prinsessa Enbrica lähti Yhdysvaltoihin ja sai läksiäislahjaksi PAAAALJON tarroja.

Eikä kulunut kuin viisi minuuttia Enbrican uudessa bloomingtonilaisessa linnassa, ja Enbrica oli liimannut tarroja kaikkeen, mikä oli hänen pikku käsiensä ulottuvilla.

Enbrica ei muista tuosta hetkestä mitään, sillä niin kovin sekaisin on hän tarroista.

Koitti se päivä, kun Enbrica istahti täyteen bloomingtonilaiseen luentosaliin ja avasi läppärinsä lihaksikkailla käsillään.

Silloin koki Enbrica ikioman myötähäpeän hetkensä, sillä läppäri näytti aivan helvetin hirveältä.

"En ole enää pieni Enbrica", hän hoki itselleen ja sulki läppärin. Mutta se ei auttanut asiaa. Tarroja oli joka puolella.

Äkkiä prinsessa Enbrica survoi läppärin reppuunsa, pyyhkäisi häpeähikensä pois otsalta ja otti huikan vettä.

Mutta mitä vesipullon kupeessa olikaan? Enbrica ei uskonut enää luonnollisen kauniita silmiään.

Sydänilmapallotarra! Voi ei!

Lihakset nykien Enbrica kaivoi 20 dollarin Nokian kännykkän repustaan ja ajatteli, että nyt jos koskaan on pakko soittaa apua.

Mutta ei.

"PERKELE!!!!!!" Enbrica rääkäisi. "Minäkö tämän olen tehnyt!" hän kauhisteli.

Enbrica istui hiljaa koko "What is science and who cares?" -luennon ajan ja vaipui syviin mietteisiin.

Kotiin tultuaan Enbrica oli unohtanutkin jo kaiken, ja ensimmäiseksi hän liimasi lammastarran sähköhammasharjaansa.

"En opi koskaan mitään", ajatteli Enbrica tyytyväisenä.

Sen pituinen se.